Search this site
1901 tulosta löytyi
- Otteluraportti: Kopla nappasi toisen voiton – sarja katkolla torstaina Kouvolassa
KPL nappasi keskiviikkona Koskenkorvalta toisen voiton 0–1 (2–4, 4–4) tuloksella. Sarja on katkolla torstaina Kouvolassa klo 17.30 alkaen. Ottelun tilastot Koplan kirkkaimmat tähdet olivat kolmen kotiutuksen Matti Latvala, neljästi kotiuttanut Juha Korhonen sekä erinomaista työtä tehneet Anssi Lammila, Juho Hacklin sekä Matti Saukko. Ulkopelissä Valtteri Luoma ja Latvala olivat mainiossa vireessä. – Ensimmäisessä pelissä ei ollut lyöntipeli kohdallaan. Siitä lähdettin parantamaan ja siinä onnistuttiin. Ulkona jatkui hyvä tatsi. Tosi paljon on tullut lyöntejä, siinä on mahtava pelata, kun pääsee pelaamaan. Useampaankin kotiutukseen olisi ollut paikkoja, KPL:n ykköspalkittu Matti Latvala sanaili. – Parannettiin ensimmäiseen peliin. Ei riitä vielä, pitää olla parempi. Huolimattomuusvirheitä tulee ja niitä ei kärsisi tulla, Kossun ykköspalkittu Veli-Pekka Yli-Hirvelä kertoi. Avausjaksolla Kopla löi palloa väliin KPL karkasi heti ensimmäisen tasoittavalla 0–2 karkumatkalle Juha Korhosen ja Janne Kivipellon välilyönneillä. Toisen tasoittavalla Matti Latvala löi pallon merkistä väliin ja tilanteeksi 0–3. Kossu kavensi Jere Dahlströmin saumapuhkaisulla ja harhaheitolla 2–3:een kolmannen aloittavalla. Matti Latvalla oli kovassa iskussa Matti Latvala otti kuitenkin joukkueen harteilleen ja sivalsi pallon uudestaan väliin, 2–4. Valtteri Luoma sai paljon painetta jakson lopussa, mutta kesti vaikeatkin lyönnit. – Meillä oli kotiutuksissa tänään muutama laadukkaampi laaki. Paljon lyötiin vapaita, sitä ei saatu ehkä tippumaan niin kuin ajateltiin. Rauha ja maltti oli koko ajan. Koskenkorva on pitkänsitkeä porukka, onneksi kestettiin lopussa, pelinjohtaja Eero Pitkänen mietti. Tiukka loppu, KPL kesti KPL otti ohjat myös toisella jaksolla, mutta Kossu ei luovuttanut. Korhosen kahdella kotiutuksella KPL meni 0–2-johtoon, mutta Jere Dahlströmin ja Jukka Latvalan lyönneillä Kossu tuli tasoihin toisen tasoittavalla. KPL ei tästä hätkähtänyt, vaan Korhonen ja Latvala lakaisivat Koplan uudestaan karkumatkalle 2–4:een kolmannen aloittavalla. Tiukkaa kilpaa voitosta Lisäjuoksuja piti odottaa Kossun neljännen tasoittavalle. Paloton ajo ei tuottanut tulosta, kun Dahlströmin lyönti jäi Toni Laaksolle. Jatkuneesta tilanteesta KPL sortui uudestaan harhaheittoon ja Kossu sai lahjana kavennuksen 3–4:ään. Viimeisenä lyöjänä Jukka Latvala löysi välistä tilaa ja jakso tasoittui 4–4:ään. KPL piti kuitenkin kahdella palolla tilanteen hallinnassa ja Sasu Toikka pääsi polttamaan Kossun pyristelyt kakkospesälle. – Molemmissa peleissä on tehty virheitä räpylässä. Palon paikat jätettiin käyttämättä. Ei pystytty kauden parhaaseen, vaikka parannettiin. Tilannemäärä hyvä, mutta kotiutuksiin hävittiin, Kossun viuhkamies Tomi Niskanen manaili. Voiton myötä KPL:llä on puolivälierissä katkaisun paikka torstaina Kouvolassa. Ottelu alkaa kello 17.30! Ottelu on PKST:n 35-vuotisjuhlaottelu. Pub Old Tomin jälkipeleissä Juho Hacklin! teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Matti Latvala luottaa Koplan ulkopeliin
Sunnuntaina isäksi tullut Matti Latvala lähtee luottavaisena puolivälierien toiseen kohtaamiseen keskiviikkona isiensä maille Koskenkorvalle. KPL nappasi sunnuntaina ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 2–0 (4–2, 12–2) voitolla. Kotijoukkue Koskenkorvan Urheilijat on kovan paikan edessä, sillä sarja jatkuu heti torstaina Kouvolassa. Keskiviikon ottelu suorana Koplaradiosta! Tästä kuuntelemaan! – Kyllä meidän pitää olla paremmin hereillä heti alusta alkaen. Annettiin sunnuntaina Kossulle avaimet ekaan jaksoon, mutta hieman tuurinkin kautta saatiin homma hoidettua. Perushommat pitää tehdä huolella, avausottelussa yhden juoksun lyönyt ja tuonut Latvala miettii. Matti Latvala oli avauspelissä varma ulkona Koskenkorva oli avausottelussa varsinkin alussa vahva. KPL kimmersi kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä ohi. Latvalan mukaan Kossun läpilyönnit on pidettävä huolella kurissa. – Jos ollaan ulkopelissä hyviä, niin sillä voitetaan. En jaksa uskoa, että lyövät palloa niin montaa kertaa väliin. Pidetään laidat tukossa, niin pitäisi voittaa. Yksittäisiä lyödessä näkisin, että olemme vahvempia. Tommi Mäentausta tuuletti sunnuntaina neljää tuotua KPL takoi sunnuntaina peräti kolme kunnaria. Runkosarjassa hurjassa vireessä ollut Toni Laakso jatkoi kovaa lyöntitahtiaan ja sai hyvin taustatukea jokeri Juha Korhoselta. Isoveli Jukan mukaantulo Kossun joukkueeseen on pikkuveli-Matin mielestä mukava asia. – Mukava on nähdä Jukka pelaamassa. Aloitti pelit mahtavasti ja pääsi hyvään vauhtiin. Pelin sisällä sitä ei kyllä mieti kuin vastustajana. En ole koskaan kokenut, että vastakkain kilpaillaan. Pelien jälkeen voidaan sitten jutella. Kolmas ottelu pelataan torstaina KSS Energia Areenalla kello 17.30. teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- A-pojille ensimmäinen kiinnitys – B-pojat aloittavat maanantaina
KPL:n A-pojat nappasivat perjantaina ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan kukistamalla Jyväskylän Kirin komeasti 2-0 (10-4, 5-3). Finaalipaikka on katkolla KPL:lle ma 28.8. Kuopiossa, johon Kiri vie oman kotipelinsä. KPL:n B-poikien pudotuspelit alkavat maanantaina 21.8. klo 17.30 KSS Energia Areenalla. KPL saa vastaansa Puijon Pesiksen. Kahdella voitolla selviää välieriin. Otteluun on vapaa pääsy!
- Otteluraportti: Kolmella kunnarilla KossU kumoon!
Pesiskauden huipennus alkoi sunnuntaina, kun tulikuumat pudotuspelit käynnistyivät KSS Energia Areenalla. Puolivälierissä vastaan asettunut Koskenkorvan Urheilijat kiusasi Koplaa alussa toden teolla, mutta taipui lopulta kolmen kunnarin jälkeen lukemin 2-0 (4-2, 12-2). Pudotuspelit saatiin käyntiin sunnuntaina, kun puolivälierävastus Koskenkorvan Urheilijat saapui vieraaksi Kouvolaan. Viikon tauolta palannut Kopla oli alussa hieman vaikeuksissa, mutta kolme kunnaria ja toisen jakson upea lyöntipeli takasivat mustakeltaisille ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan melkein 2500 silmäparin edessä. – Viikon tauko, tulet tuohon peliin ja ei lähdekään ensimmäiset pomput ruutuun, niin ihmismieli tekee joskus tepposia. Kuten Tomi sanoi, Kossu tuli hyvällä sykkeellä ja me ei viikon tauon jälkeen oltu ihan niin hyviä, Koplan pelinjohtaja Eero Pitkänen kertasi. – Huolimattomuusvirheitä kahteen, kolmeen ensimmäiseen vuoropariin hirmuinen määrä, eikä saatu vapaita tippumaan ja kaveri kesti ne vähäiset painepallot mitä sieltä tuli. KossU avasi pudotuspelit räväkästi, kun se siirtyi toisen aloittavalla Jere Dahlströmin ja Juho Toivolan lyönneillä 0-2 johtoon. Samalla Koplan kotiutukset eivät oikein ottaneet onnistuakseen ja ensimmäistä juoksua täytyikin odottaa aina neljännen lopettavan viimeiselle lyöntivuorolle. Juha Korhonen löi yhden palon ajolähdöstä ensin Tommi Mäentaustan kotiin, kun pallo ei tartuttunut KossU-lukkari Mika Hakomäen räpylään. Toisella lyönnillä Korhonen vaihtoi hienosti 1-2-tilanteen 2-3-tilanteeksi. Kolmannella ”Kore” räjäyttikin potin, kun mies löi pallon upeasti kolmospuolelta maisemiin ja juoksi ensimmäisen kunnarinsa kotikentällä Kopla-paidassa! Näin ollen Kopla voitti kuin voittikin avausjakson juoksuin 4-2. – Tehtiin myös kopinnostopaloja ja muuta, mutta se mikä oli hyvää, niin ulkona pelattiin hyvin koko ajan. Kahdessa nollassa kaverilla oli paikka lyödä enemmän johtoon, mutta kestettiin niissä kohdissa ne hyökkäykset ja Jannelle erittäin tärkeä väärällä irrotus Dahlströmille, josta tuli ensimmäinen palo. Kahdentoista juoksun toinen jakso! Jos oli ensimmäinen jakso kotijoukkueelta hieman vaikea, niin toiselle jaksolle tuli aivan toinen joukkue. Ensimmäisen aloittavalla Toni Laakso kotiutti ensin Mäentaustan, jonka jälkeen Matti Saukko kumautti pallon kakkosrajasta nurmikolle ja kiersi lopulta vielä kunnarin. Juuri kun runsaslukuinen kotiyleisö oli toipunut Saukon kunnarista, niin hurjassa lyöntivireessä oleva Laakso jysäytti toisen aloittavalla pajatson tyhjäksi pallon pompattua KossUn kakkoskopparin yli. Kun Korhonen kotiutti vielä Laakson, oli peli tässä vaiheessa jo 8-0. Toni Laakso juhli kunnaria jälleen Kolmannen aloittavalla mustakeltaiset tykitti vielä Sasu Toikan, Janne Kivipellon ja tuoreen isän Matti Latvalan toimesta kolme juoksua ja peli oli 12-0 ja ottelu oli sitä myöten selvä. KossU sai vielä kavennettua tilannetta kahdella juoksulla Dahlströmin ja Jukka Latvalan mailasta. Viimeisessä vuoroparissa oli lopulta enemmän ja vähemmän pelailun makua, eikä enempää juoksuja nähty ja Kopla nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan! – Sitten tuo toinen jakso aukesi ja lukemat olivat tuollaiset, että 12 juoksua on tehty, mutta kyllä minä tuohon ulkopeliin olen eniten tyytyväinen, erityisesti nollatilanne pelattiin mahtavasti ja saatiin siihen ykköselle lukuisia paloja. Vaikka siellä oli kaverilla rakennettuna kolmeakin paikkaa, mistä voi juosta, niin eivät kuitenkaan päässeet niitä niin hyvin käyttämään tänään, koska saatiin paloja niistä, Pitkänen iloitsi. – Voittoon tyytyväinen, loppu hyvin kaikki hyvin. Tomi sanoi, että KossU osoitti sen, että heillä on mahdollisuus ja se me ollaan tiedetty koko ajan, että heillä on mahdollisuus, jos he pelaavat hyvin. Heillä on vaarallinen porukka ja tämä oli meillekin sellainen muistutus, että uskoisin meidän olevan keskiviikkona paljon valmiimpia pelin alkuun. Puolivälieräsarja jatkuu seuraavan kerran keskiviikkona, kun Kopla matkaa Koskenkorvalle KossUn vieraaksi. Ottelu suorana Koplaradiosta klo 17.30! Nopealla tahdilla pelattava sarja saapuu Kouvolaan taas torstaina 24.8., jolloin pelataan sarjan kolmas kamppailu. Ottelu on samalla Pohjois-Kymen Sähkötarvike Oy:n 35-vuotisjuhlaottelu ja ottelu alkaa kello 17:30! Tervetuloa KSS Energia Areenalle! teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta
- Pudotuspelit vauhtiin sunnuntaina – Koplan yleisömäärät kasvussa
Kouvolan Pallonlyöjien kultajahti 2017 alkaa sunnuntaina puolivälierissä Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. KPL oli runkosarjassa kolmas. Viimeksi KPL on sijoittunut runkosarjassa kolmen joukkoon kaudella 2010. Vastustajajoukkue Koskenkorvan Urheilijat olivat runkosarjassa kuudensia. Joukkue vahvistui runkosarjan loppupuolella Jukka Latvalalla, joka onkin pelannut vahvasti. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolmesti. KPL hallitsi otteluita ja nappasi jokaisesta keskinäisestä kamppailusta voiton. Ottelut runkosarjassa: 4.6.2017 KPL vs. KoU 1–0 (5–1, 2–2) 11.7.2017 KoU vs. KPL 0–2 (5–11, 2–7) 5.8.2017 KPL vs. KoU 2–0 (4–3, 7–2) Anssi Lammila runkosarjan kärkilyöntiprosenttien valtias Koplan numerolla kaksi pelaava Anssi Lammila oli runkosarjan paras vaihtaja kärkilyöntiprosenteissa. Lammila nappasi uransa ensimmäisen tilastovoiton siirtämällä etenijöitä eteenpäin peräti 77,39% tehoilla. Lammila oli kolmatta kautta putkeen paras vaihtaja haastavalla ykkös-kakkos välillä. Juho Hacklin sijoittui kärkilyöntiprosenteissa sijalle kolme ja ”Hakki” löi eniten kakkos-kolmospesän vaihtoja, upeat 117 kappaletta. Koplan parhaat lyöjät runkosarjassa olivat Juha Korhonen 2+75, Toni Laakso 3+50 ja Matti Latvala 0+40. Tommi Mäentausta oli Koplan paras etenijä 55 tuodulla (Superpesiksen jaettu 2. sija), Teemu Nurmio 44 tuotua ja Lammila 43 tuotua. Anssi Lammila vaihtoi varmimmin etenijöitä Koskenkorvan parhaat kärkilyöjät olivat runkosarjassa Veli-Pekka Yli-Hirvelä 149 kärkilyöntiä, Jere Dahström 145 ja Antti Pukkinen 133 kärkilyöntiä. Dahlström oli Kossun paras lyöjä 1+83 tehoilla. Seuraavaksi eniten juoksuja löivät Juho Toivola 0+22 ja Janne Leppälä 3+13. Jukka Latvala löi kolmeen otteluun 0+10 juoksua. Etenijätilastossa parasta vauhtia pitivät Jouni Koskela ja Yli-Hirvelä 34 tuodulla sekä Tuomas Tuohisaari 28 tuodulla. KPL:n ulkokenttä onnistui tiputtamaan annettujen juoksujen määrää radikaalisti verrattuna edellisiin kausiin. 169 päästettyä juoksua oli Superpesiksen 4. paras tulos. Keskiarvoltaan KPL laski 5,3 juoksua/ottelu. Kossun ulkokentästä lyötiin juoksuja huomattavasti enemmän, 238. Keskiarvon noustessa 7,4 juoksuun/ottelussa. KPL:n yleisömäärässä kasvua yli 16,5% KPL:n vahva menestys on näkynyt myös katsomon puolella. Koplan 16 kotiottelua seurasi yhteensä 29 253 katsojaa. KPL oli 1828 katsojan keskiarvolla Superpesiksen toiseksi eniten yleisöä kerännyt joukkue. Superpesiksen kaikkien otteluiden keskiarvo oli 1286 katsojaa. Pudotuspeleissä yleisön merkitys korostuu Puolivälierät pelataan paras viidestä järjestelmällä, joten kolmella voitolla jatkoon. Puolivälieräparit: Joensuun Maila–Hyvinkään Tahko Vimpelin Veto–Kiteen Pallo Kouvolan Pallonlyöjät–Koskenkorvan Urheilijat Sotkamon Jymy–Seinäjoen JymyJussit Puolivälierien ohjelma: Su 20.8. klo 16.00 KPL vs. KoU Ke 23.8. klo 17.30 KoU vs. KPL To 24.8. klo 17.30 KPL vs. KoU tarvittaessa La 26.8. klo 16.00 KoU vs. KPL Su 27.8. klo 16.00 KPL vs. KoU Lippujen hinnat puolivälierissä: Aikuiset 15€, eläkeläiset/opiskelijat 10€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Kopla-kortille voi ladata lippuja KPL:n toimistolta tai sähköpostilla toimisto@kouvolanpallonlyojat.fi Lue myös: Kopla etsii myyntipäällikköä tai toiminnanjohtajaa Osallistu Facebookin tapahtumaan, seuraa Koplaa somessa KPL julkisti jatkosopimuksia – kauden 2018 joukkue lähes valmis
- Kopla etsii myyntipäällikköä tai toiminnanjohtajaa – hae 27.8. mennessä!
KOPLAAN TÖIHIN? HAKU KÄYNNISSÄ! Etsimme myyntipäällikköä tai toiminnanjohtajaa! Olisitko sinä etsimämme innostunut myynnin ja markkinoinnin tekijä valmiina rakentamaan Koplan kumppaniyhteistyötä ja kehittämään ottelutapahtumia? Enemmänkin voimme tarjota: toiminnanjohtajana vastaisit lisäksi koko seuran kehittämisestä, toiminnan koordinoinnista sekä talous- ja sopimusasioista. Tehtäviä on mahdollista yhdistellä heti tai myöhemminkin. Kokemus myynti- ja markkinointityöstä erityisesti urheilun parissa on eduksi, mutta tärkeintä on innostus ja halu viedä Koplaa edelleen eteenpäin. Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen Koplan toimistolle su 27.8.2017 mennessä. Joko sähköpostilla toimisto@kouvolanpallonlyojat.fi tai postitse Salpausselänkatu 40, 45100 Kouvola. Lisätietoja antavat puheenjohtaja Jyrki Hyttinen, p. 050 3297 333, varapuheenjohtaja Jari Vesanen, p. 050 5913 535.
- Koplakortti on ladattavissa toimistolta!
Pudotuspelisyksy lähestyy ja liput Koplan kultajahtiin ovat nyt myynnissä! Koplakortille voi ladata pääsylippuja KPL:n toimistolta tai sähköpostin kautta toimisto@kouvolanpallonlyojat.fi. Ilmoita sähköpostiin, millä nimellä kortti on ja mikäli kortissa on nelinumeroinen numerosarja, joka alkaa kirjaimilla KPL, ilmoita myös se. Puolivälierien otteluliput: Aikuiset 15€, opiskelijat/eläkeläiset 10€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Aikataulu: Su 20.8. klo 16.00 KPL vs. KoU, KSS Energia Areena Ke 23.8. klo 17.30 KoU vs. KPL, Koskenkorva To 24.8. klo 17.30 KPL vs. KoU, KSS Energia Areena tarvittaessa La 26.8. klo xx KoU vs. KPL, Koskenkorva Su 27.8. klo 16.00 KPL vs. KoU, KSS Energia Areena
- KPL:lle tukku jatkosopimuksia – kauden 2018 joukkue lähes valmis
Kouvolan Pallonlyöjät on tehnyt kesän kuluessa joukon pelaajasopimuksia tuleville vuosille. Juho Hacklin, Toni Laakso ja Anssi Lammila pelaavat seurassa vuoden 2019 loppuun asti. Matti Saukko jatkaa KPL:ssä myös kaudella 2018. Samalla seura on käyttänyt optionsa siten, että Janne Kivipelto, Konsta Hyötyläinen ja Teemu Nurmio pelaavat KPL:n väreissä ainakin kaudella 2018. – Olen viihtynyt hyvin Kouvolassa. Tuntuu sille, että yksi vuosi tällaisessa seurassa on liian vähän. Joukkueessa on hyvä jatkuvuus ja menestyvässä joukkueessa pelaaminen motivoi, Toni Laakso kommentoi. – Neuvottelut olivat kaikkien kanssa helpot. Ilahduttavaa, että pelaajat ovat valmiina sitoutumaan Koplaan pitkäksi aikaa. Helppo on lähteä tulevaan kauteen, kun joukkue on näin pitkälle kasassa, KPL:n puheenjohtaja Jyrki Hyttinen kertoi. – Joukkuetta täydennettään vielä ja pyritään nostamaan omista junioreista pelaajia mukaan. Aktiivisesti emme hae ulkopuolelta pelaajia. Pelinjohtajatilanne ratkeaa toivottavasti mahdollisimman pian, Hyttinen jatkaa. Kouvolan Pallonlyöjien sopimustilanne 16.8.2017: Hacklin Juho 2019 Hyötyläinen Konsta 2018 Kivipelto Janne 2018 Laakso Toni 2019 Lammila Anssi 2019 Latvala Matti 2018 Luoma Valtteri 2018 Mäentausta Tommi 2018 Mäkelä Joona 2018 Nurmio Teemu 2018 Saukko Matti 2018 Toikka Sasu 2018 Tuhkanen Antti 2018 Neuvottelut kauden 2018 pelinjohtajan ja joidenkin pelaajien osalta ovat edelleen kesken.
- Puolivälierien vahvistettu aikataulu!
KPL:n kultajahti alkaa sunnuntaina 20.8.2017 kello 16.00 KSS Energia Areenalla Koskenkorvan Urheilijoita vastaan puolivälierissä. Alkuperäiseen aikatauluun on tullut muutoksia, sillä Koskenkorvan Urheilijoiden lisäksi Seinäjoen JymyJussit pelaavat myös puolivälierissä. Puolivälierien aikataulu: Su 20.8. klo 16.00 KPL vs. KoU Ke 23.8. klo 17.30 KoU vs. KPL To 24.8. klo 17.30 KPL vs. KoU Tarvittaessa La 26.8. klo xx KoU vs. KPL Su 27.8. klo 16.00 KPL vs. KoU Lippujen hinnat puolivälierien kotiotteluissa: Aikuiset 15€, opiskelijat/eläkeläiset 10€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Liput myynnissä ennakkoon KPL:n toimistolla!
- Otteluraportti: Veto nollasi Koplan – kolmossija varmistui
Vimpelin Vedon kotiuttaminen oli vahvaa sunnuntaina KPL:n runkosarjan päättäneessä ottelussa. KPL tuskaili oman sisäpelinsä kanssa ja pisteet jäivät Vimpeliin oikeutetusti 2–0 (4–0, 3–0). Tappio ei kuitenkaan vaikuttanut KPL:n sijoitukseen, sillä Jymyn napatessa vain kaksi pistettä, varmisti KPL kolmossijansa. Viikon päästä alkavissa puolivälierissä vastaan tulee Koskenkorvan Urheilijat. Kotijoukkue Vedon oljenkorsi runkosarjan voittoon jäi vielä elämään, sillä Veto ja JoMa ovat tasapisteissä sarjan kärjessä. Tilastot – Huonoa pelinjohtamista. En osannut valmistella joukkuetta tähän peliin, pelinjohtaja Eero Pitkänen mietti. – Vimpeli kotiutti myös hyvin, vaikka ajoittain ulkona pelattiin hyvin. Me ei saatu niitä avaavia pinnoja aikaan, Pitkänen jatkoi. Vimpelin Vedon jokeri Janne Mäkelä löi ottelussa kauden 100. kotiutuksena ja tinttasi yhteensä neljä kotiutusta. Nuori Perttu Ruuska sivalsi kaksi juoksua. Tommi Mäentausta palkittiin Koplan parhaana KPL:n parasta esitti kärki Tommi Mäentausta. Kakkospalkinnon pokkasi Matti Latvala. Joukkueen kokoonpanosta puuttui pienen vaivan vuoksi Toni Laakso. Pitkäsen mukaan KPL esitti jatkosarjassa kaikkiaan hyvää peliä. – Kokonaisuudessa viisi voittoa ja yksi tappio jatkosarjassa. Pelattiin tosi hyviä pelejä. Tänään oli ainoa sellainen peli, että ei saatu oikein iskua päälle. Meille kaikki olivat merkityksellisiä pelejä, mikä oli hyvä juttu. Puolivälierät alkavat sunnuntaina 20.8.2017 KSS Energia Areenalla. Puolivälierien vahvistettu ohjelma: Su 20.8. klo 16.00 KPL vs. KoU Ke 23.8. klo 17.30 KoU vs. KPL To 24.8. klo 17.30 KPL vs. KoU Tarvittaessa La 26.8. klo xx KoU vs. KPL su 27.8. klo 16.00 KPL vs. KoU
- Otteluennakko: Valtaako Kopla Saarikentän?
KPL:n viimeinen runkosarjakamppailu käydään sunnuntaina Vimpelin Saarikentällä. KPL:llä on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta runkosarjassa kakkoseksi, mutta se vaatii puhdasta voittoa sunnuntaina ja myös Vimpelin suoraa tappiota viimeiseltä kierrokselta torstaina Sotkamossa. KPL on ollut jatkosarjassa voittamaton ja se pääsee hyvistä asetelmista Saarikentälle. Joukkue takoi perjantaina sarjakärki Joensuun Mailan ulkokentästä peräti 21 juoksua. Vastakkain ovat kaksi eniten juoksuja tehnyttä joukkuetta, joten ulkokentät joutuvat koville. – Vimpeli lyö paljon reunoille, joten ne pitää tukkia. Meidän pitää pelata rohkeasti, mutta ei tässä liikaa ole mietitty vastustajaa, Konsta Hyötyläinen miettii. Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki ei ollut uskoa silmiään toukokuussa Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kouvolassa KPL oli Vedolle liian paha ja Kopla vei peliä myös Saarikentällä. Molempien jaksojen vahvat alut eivät kuitenkaan riittäneet voittoon. Koplan kuntopuntari on hyvässä nousussa ja joukkue on pyörittänyt kolmentoista miehen rinkiä monipuolisesti. Ylempi jatkosarja saa Hyötyläiseltä kehuja. – Hyvä, että ennen pleijareita on kovia pelejä. Mielestäni tämä on hyvä systeemi. Meillä ei ole ollut merkityksettömiä pelejä. Konsta Hyötyläinen ja Anssi Lammila tukkivat ulkona kolmospuolta Hyötyläisen alkukausi meni erinäisten vaivojen vuoksi lasaretin puolella. Juvalta lähtöisin oleva Hyötyläinen on nyt kuitenkin huippukunnossa ja mies odottaa sunnuntaita malttamattomana. Hyötyläinen aikoo varustautua kolmosvahdin tontille asiaankuuluvasti. – Lippis pitää ottaa tylysti päähän, jos aurinko pahasti paistaa, mies naurahtaa. Sunnuntain ottelu on katseltavissa Ruutu + Fanikamerasta. Koplaradio on paikalla jälleen pudotuspeleissä. Tilastot: Vimpelin Veto (2.) 30 ottelua, 71 pistettä, juoksusuhde 341-149 Paras lyöjä: Janne Mäkelä 5+92 (3.) Paras etenijä: Olli Heikkala 54 (3.) Paras kärkilyöjä: Sami Haapakoski 193 (3.) Kouvolan Pallonlyöjät (3.) 31 ottelua, 68 pistettä, juoksusuhde 302-162 Paras lyöjä: Juha Korhonen 2+75 (6.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 55 (2.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 189 (4.) teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluraportti: Laaksolla kahdeksan juoksun ilta – Koplalle murskavoitto sarjakärjestä
KPL oli perjantaina pitelemätön, sillä sarjakärki Joensuun Maila kaatui loistavalla sisäpelillä 2-0 (11-6, 10-4). Kopla takoi ottelussa käsittämättömästi 38 kolmostilannetta. Kaikki KPL:n pelaajat tilastoivat ottelussa joko lyödyn tai tuodun. Tilastot Illan isännästä ei ollut epäilystä, sillä Toni Laakso löi ottelussa 2+6 juoksua ja toi yhteensä viisi pinnaa. Kärkilyönnit merkattiin vakuuttavasti 11/11. Kapteeni Anssi Lammila pisti kärkilyönneissä vielä paremmaksi, sillä hurjavireinen Lammila nettosi 12/12 kärkilyönnit. – On tällaisia pelejä joskus ollut, mutta tänään oli ihan nappipäivä, Laakso myhäili. KPL:n sisäpeli kulki ottelussa sutjakkaasti, sillä joukkue sai huimat 38 kolmostilannetta ja 3+18 juoksua. Joissakin tilanteissa kotiutukset syntyivät ulkokentän avustuksella, mutta KPL oli pitelemättömässä lyöntikunnossa. Vierailijoilla kolmostilanteita oli ainoastaan 17, joten kotijoukkueella myös räpylä piti. – Olen ulkopeliin tyytyväinen. Saimme jokusen pompun ja Janne (Kivipelto) sai lyöntejä laittomiksi, pelinjohtaja Eero Pitkänen tuumi. Illan kirkkain tähti oli kahden kunnarin Toni Laakso Laakson lisäksi vireessä olivat myös kärkilyönnit 12/12 merkkauttanut Anssi Lammila ja neljä kertaa viidestä yrityksestä kotiuttanut Juha Korhonen. – Pelasimme sisällä tuolla tavalla Suomen parasta ulkopeliporukkaa vastaan. Se tuntuu hyvältä, Laakso sanoi. Kaksi kunnaria kaikilla mausteilla KPL aloitti ensimmäisen jakson hyvin, kun Matti Latvala kotiutti Matti Saukon. Ilo ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä JoMa kiipesi tasoihin Tuomas Jussilan lyönnillä. Kolmannessa sisävuorossa veneestä irtosi tulppa. Laakso pamautti pallon takakentältä läpi, joten Lammilan ja Juho Hacklinin oli helppo juosta kotiin. Laakso puolestaan tuuletti kunnaria. Sasu Toikan riemua kunnarin jälkeen Sisävuorosta muodostui lopulta maraton, sillä Sasu Toikka jatkoi vyörytystä lyömällä kunnarin kakkospuolelta. – Saimme pesille yhden palon. Ainoa keino pysäyttää tuo, on laittaa ihminen rajalle makaamaan, Joensuun Mailan pelinjohtaja Petri Pennanen puhisi. Sama jatkui neljännessä sisävuorossa, mutta joensuulaiset löivät myös vastaan. Ensin Laakson lyönti meni ulkokentän räpylän yli ja pitkäksi. Korhonen jatkoi menoa kahdella lyönnillään. – Hienoja lyöntejä. Kun peli repeää, räpylästä voi tulla ilmaisiakin juoksuja, Pitkänen analysoi. Peli näytti jo pelatulta, mutta JoMa kampesi peräti viisi kavennusjuoksua. Maestrona hääri mörssäri Juha Niemi, joka löi pallon kolmospuolen nurmikolle useampaan otteeseen. Jaksolla nähtiin huimat 17 juoksua. Katse eteenpäin Joensuulaiset aloittivat toisen jakson väkevästi, sillä Aleksi Rautiainen löi kahden palon ajolähdöstä kaksi juoksua. Palloa etsittiin taas kolmoskulmauksesta, joten Jussila ja Konsta Piironen juoksivat kotiin. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun Laakson vastustamaton lyönti oli myrkkyä vierailijoiden ulkokentälle. IPV:n kasvatti löi illan toisen kunnarinsa Saukon ja Hacklinin juostessa kotiin. – Aurinko paistoi matalalta penkkeihin. Ei ollut varmasti kopparille helppoa, Pitkänen muistutti. Laakso sai myös toisella jaksolla tuulettaa kainaloita Laakson kunnari oli lopulta ratkaiseva, sillä JoMa ei pystynyt pysäyttämään kotijoukkueen huimaa virettä. Erikoinen tilanne nähtin kuitenkin kolmannessa sisävuorossa, kun vierailijat pudottelivat KPL:n kopit alas. Taktikointi kostautui, kun Teemu Nurmio kotiutti Janne Kivipellon. Peli oli jo 7-2. Kumurat upposivat kenttään hyvällä prosentilla, ja toisella jaksolla nähtiin peräti 14 juoksua. Voitto sarjakärjestä käänsi kotijoukkueen suut hymyyn, mutta pelinjohtaja Pitkänen ei kauaa voittoa juhli. – Tämä oli tavallinen runkosarjan ottelu ja kolme pistettä. Ei sen enempää. KPL pelaa seuraavan kerran kotona 20. elokuuta. Puolivälierien vastus ei ole vielä selvillä. teksti: Anni Saarela kuvat: Teemu Parta












