top of page

Otteluennakko: Valtaako Kopla Saarikentän?

KPL:n viimeinen runkosarjakamppailu käydään sunnuntaina Vimpelin Saarikentällä. KPL:llä on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta runkosarjassa kakkoseksi, mutta se vaatii puhdasta voittoa sunnuntaina ja myös Vimpelin suoraa tappiota viimeiseltä kierrokselta torstaina Sotkamossa.

KPL on ollut jatkosarjassa voittamaton ja se pääsee hyvistä asetelmista Saarikentälle. Joukkue takoi perjantaina sarjakärki Joensuun Mailan ulkokentästä peräti 21 juoksua. Vastakkain ovat kaksi eniten juoksuja tehnyttä joukkuetta, joten ulkokentät joutuvat koville.

– Vimpeli lyö paljon reunoille, joten ne pitää tukkia. Meidän pitää pelata rohkeasti, mutta ei tässä liikaa ole mietitty vastustajaa, Konsta Hyötyläinen miettii.

Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki ei ollut uskoa silmiään toukokuussa


Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kouvolassa KPL oli Vedolle liian paha ja Kopla vei peliä myös Saarikentällä. Molempien jaksojen vahvat alut eivät kuitenkaan riittäneet voittoon.

Koplan kuntopuntari on hyvässä nousussa ja joukkue on pyörittänyt kolmentoista miehen rinkiä monipuolisesti. Ylempi jatkosarja saa Hyötyläiseltä kehuja.

– Hyvä, että ennen pleijareita on kovia pelejä. Mielestäni tämä on hyvä systeemi. Meillä ei ole ollut merkityksettömiä pelejä.

Konsta Hyötyläinen ja Anssi Lammila tukkivat ulkona kolmospuolta


Hyötyläisen alkukausi meni erinäisten vaivojen vuoksi lasaretin puolella. Juvalta lähtöisin oleva Hyötyläinen on nyt kuitenkin huippukunnossa ja mies odottaa sunnuntaita malttamattomana. Hyötyläinen aikoo varustautua kolmosvahdin tontille asiaankuuluvasti.

– Lippis pitää ottaa tylysti päähän, jos aurinko pahasti paistaa, mies naurahtaa.

Sunnuntain ottelu on katseltavissa Ruutu + Fanikamerasta. Koplaradio on paikalla jälleen pudotuspeleissä.

Tilastot:

Vimpelin Veto (2.) 30 ottelua, 71 pistettä, juoksusuhde 341-149 Paras lyöjä: Janne Mäkelä 5+92 (3.) Paras etenijä: Olli Heikkala 54 (3.) Paras kärkilyöjä: Sami Haapakoski 193 (3.)

Kouvolan Pallonlyöjät (3.) 31 ottelua, 68 pistettä, juoksusuhde 302-162 Paras lyöjä: Juha Korhonen 2+75 (6.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 55 (2.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 189 (4.)

teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta

bottom of page