top of page

KPL:lle tukku jatkosopimuksia – kauden 2018 joukkue lähes valmis

Kouvolan Pallonlyöjät on tehnyt kesän kuluessa joukon pelaajasopimuksia tuleville vuosille. Juho Hacklin, Toni Laakso ja Anssi Lammila pelaavat seurassa vuoden 2019 loppuun asti. Matti Saukko jatkaa KPL:ssä myös kaudella 2018. Samalla seura on käyttänyt optionsa siten, että Janne Kivipelto, Konsta Hyötyläinen ja Teemu Nurmio pelaavat KPL:n väreissä ainakin kaudella 2018.

– Olen viihtynyt hyvin Kouvolassa. Tuntuu sille, että yksi vuosi tällaisessa seurassa on liian vähän. Joukkueessa on hyvä jatkuvuus ja menestyvässä joukkueessa pelaaminen motivoi, Toni Laakso kommentoi.

– Neuvottelut olivat kaikkien kanssa helpot. Ilahduttavaa, että pelaajat ovat valmiina sitoutumaan Koplaan pitkäksi aikaa. Helppo on lähteä tulevaan kauteen, kun joukkue on näin pitkälle kasassa, KPL:n puheenjohtaja Jyrki Hyttinen kertoi.

– Joukkuetta täydennettään vielä ja pyritään nostamaan omista junioreista pelaajia mukaan. Aktiivisesti emme hae ulkopuolelta pelaajia. Pelinjohtajatilanne ratkeaa toivottavasti mahdollisimman pian, Hyttinen jatkaa.

Kouvolan Pallonlyöjien sopimustilanne 16.8.2017:

Hacklin Juho                       2019 Hyötyläinen Konsta             2018 Kivipelto Janne                   2018 Laakso Toni                        2019 Lammila Anssi                    2019 Latvala Matti                       2018 Luoma Valtteri                     2018 Mäentausta Tommi             2018 Mäkelä Joona                     2018 Nurmio Teemu                    2018 Saukko Matti                       2018 Toikka Sasu                        2018 Tuhkanen Antti                    2018

Neuvottelut kauden 2018 pelinjohtajan ja joidenkin pelaajien osalta ovat edelleen kesken.

bottom of page