top of page
  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram

1401 kohdetta löytyi

  • Viiden juoksun Meriläinen perjantain sankarina

    Kouvolan Pallonlyöjät – Kankaanpään Maila 2-1k (2-3, 4-3, 0-0, 1-0) Kouvolan Pallonlyöjien kotipelit jatkuvat voitokkaina. KPL käänsi tiukan kamppailun Kankaanpään Mailaa vastaan voitoksi vasta kotiutuslyöntikilpailussa. Kankaanpään tarkat lyönnit eivät päästäneet kouvolalaisia helpolla, mutta tiukka ulkopeli auttoi joukkueen kuitenkin kahteen pisteeseen. KPL pelaa seuraavan kerran tiistaina Vimpelissä sarjan kärkikamppailussa. Meriläinen löi hattutempun KPL pelasi vahvan pelin, jonka sankareiksi nousivat viidesti kotiuttanut Ossi Meriläinen ja kaksi juoksua tuonut sekä sataprosenttiset kärkilyönnit merkkauttanut Matti Saukko. Tommi Mäentausta puolestaan saavutti uuden virstanpylvään, kun hän toi uransa kahdennensadan juoksun. – Meillä oli muutama uunoilu: heitimme kaksi pinnaa tai emme saaneet palloa kiinni. Loput KaMa löi väliin. Kun saamme kämmit pois, meillä on hyvä kokonaisuus, Saukko tuumi. – Pitää olla tyytyväinen, mies jatkoi. Ensimmäinen jakso alkoi KPL:n kannalta ruusuisesti, kun pallo lipesi Kankaanpään ulkokentän räpylästä kakkosrajan tuntumassa ja Teemu Nurmio kirmasi tyhjällä kentällä aina kolmospesälle asti. Toisessa vuoroparissa Meriläinen puolestaan löi jokerinuttua kantaneen Joni Rytkösen kotiin. Kotijoukkue laittoi KaMan ensimmäisellä jaksolla tiukille, sillä ulkokenttä onnistui useasti haavoittamaan tai polttamaan etenijät. Vierailijoiden onni kuitenkin kääntyi, kun Petteri Kortelainen löi Lauri Kaartokallion välilyönnillä kotiin. Kolmannessa vuoroparissa KaMa käytti taidokkaasti paikat hyödykseen, ja peli oli pian 2-3. Tasoituksen juoksun KaMa sai harhaheiton avulla. Jakson viimeisen juoksun löi Kortelainen. – Harmitti, että hävisimme ensimmäisen jakson. Se oli mielestäni yksi parhaita jaksojamme ulkona, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen harmitteli. Pitkän kaavan kautta KPL aloitti toisen jakson niin ikään ryminällä. Ulkona joukkueen peli oli napakkaa ja ensimmäisessä sisävuorossa Meriläinen kumautti komeilla siivuilla sekä Saukon että Nurmion kotipesään. KPL pelasi ulkokentällä vahvasti Pian nähtiin kuitenkin tilanne, joka aiheutti parranpärinää vielä lehdistötilaisuudessakin. Toisessa vuoroparissa KaMan ykköspalkittu Topias Lilja oli kärkkymässä kolmospesälle. KPL:n lukkari Jesse Eskelinen heitti pallon kakkospesälle, josta Kankaanpään pelaaja oli irti. Kotiyleisö tuuletti taululle merkittävää paloa, mutta pitkän neuvonpidon jälkeen tilanteessa tuomittiin kotijoukkueen pelaajan estäneen kotipesään näkemisen. – On olemassa ihmisiä, joilla on tarve päteä. Kuusi vuoroa meni hyvin, mutta sitten tapahtui näin. Miksi tuomarit lähtevät tällaiseen, Pitkänen puhisi. – Sanoin Jesselle, että 10 vuoden päästä tuomarit viheltävät hänenkin puolesta. Jakso oli mennä jälleen jännittäväksi, sillä tilanne oli viimeiseen vuoropariin lähdettäessä 4-2. Kankaanpään Jukka Lankinen löi pallon väliin yhden palon ajotilanteessa. Juho Hacklin luki tilanteen oikein ja nappasi takapalon kolmoselta. Konsta Hyötyläinen oivalsi myös nopeasti, että Lauri Kaartokallio eteni huonosti ykköseltä ja Hyötyläisen piiska päätti jakson kakkospesälle tuomittuun paloon. – Pelasimme ensimmäisen jakson hyvällä sykkeellä ja jatkoimme samaa, Pitkänen kehui. KPL:llä oli paikka ratkaista ottelu jo supervuorossa, mutta molempien joukkueiden jäätyä nollille, peli venyi aina kotiutuslyöntikilpailuun saakka. KPL:n ulkopeli oli tiukasta paikasta huolimatta timanttisessa iskussa, eikä KaMan kotiutusyrityksissä ollut juonikkuutta. Ottelun ratkaisi lopulta Matti Latvala, joka löi Anssi Lammilan kovalla moukarilla kotiin. Pallo ensimmäisessä parissa kolmosluukusta läpi ja KPL sai aloittaa jo kuudennen kerran voitonjuhlat kotikentällä. – Tämä oli Jesseltä (Eskelinen) hyvä peli. Meidän kentällemenot olivat 12/15, Pitkänen totesi tyytyväisenä. Myös Kankaanpään joukkueessa saavutettiin ottelussa virstanpylväs, sillä Jouni Itävalo saavutti perjantaina 1200 kärkilyönnin rajan. Tiistaina Vimpelin Veto – Kouvolan Pallonlyöjät kello 18.00 suorana Koplaradiosta! Tätä kärkimatsia ei kannata missata! teksti: Anni Saarela

  • Ennakko: KPL kasvattamaan kotivoittoputkea

    Kouvolan Pallonlyöjät–Kankaanpään Maila Pe 10.6. klo 18.00, KSS Energia Areena, Kouvola Pienen notkahduksen jälkeen takaisin voittojen kiitotielle palannut Kouvolan Pallonlyöjät saa perjantaina vastaan kauden pirteästi aloittaneen Kankaanpään Mailan. KPL:n kotiottelut ovat sujuneet voitokkaasti, eikä KPL aio antaa KaMan kikkailun sotkea tätä saldoa. Viimeisimmät 3 peliä: Viimeiset kolme ottelua ovat kasvattaneet KPL:n saldoa kuudella pisteellä. Edellisen viikonlopun kotiottelut tuottivat puhtaat voitot Joensuun Mailasta ja Kempeleen Kiristä. KPL on sarjataulukossa sijalla 3. Kankaanpään Mailan kolme edellistä ottelua ovat tuoneet KaMan pistepottiin kolme pistettä. KaMa voitti tiistaina niukasti Kempeleen Kirin ja sarjataulukosta KaMa löytyy sijalta 9. Kauden kohtaamiset: Joukkueet eivät ole kohdanneet vielä tällä kaudella. Matti Latvala lyö monipuolisesti Kotijoukkue: KPL:n kärki on kulkenut läpi kauden mainiosti. Tommi Mäentausta on edelleen etenijätilaston kärkipäässä 22 tuodulla. Anssi Lammila ja Itä–Länteen ensikertalaisena mukaan valittu Juho Hacklin ovat muodostaneet vahvan trion. Varsinkin kimmoisalla KSS Energia Areenalla KPL on pystynyt pompuilla rakentamaan tilanteita. Kotiutusvastuuta on tullut Ossi Meriläisen ja Sasu Toikan kanssa jakamaan Matti Latvala, joka on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussa seitsemän juoksua. Myös kakkoskärki on piristynyt Joni Rytkösen taidokkaiden onnistumisten myötä. Ulkopelissä KPL sai rauhallisuutta edellisen viikonlopun aikana. Jesse Eskelisen lukkaroima KPL on löytänyt yhteistä säveltä myös ulkopeliin. Ulkokentällä KPL on pystynyt puolustamaan läpi kauden hyvin takatilannetta. Edellisessä ottelussa koppari Tommi Mäentausta osoitti pariin kertaan, että ilmaisia juoksuja ei ole myöskään takakentältä luvassa. Matti Saukko on nopeassa kunnossa Vierasjoukkue: Jouni Itävalolla vahvistunut KaMa on saalistanut kauden aikana jo viisi voittoa. Kun ottaa huomioon, että KaMa onnistui kaudella 2015 voittamaan vain seitsemän ottelua, on sarjan alku ollut KaMan kannalta hyvä. Sisäpelissä KaMan tärkeimmät pelaajat Lauri Kaartokallio, Itävalo ja Henri Pulkkinen ovat onnistuneet hyvin. Heistä Pulkkinen pystyy lyömään varmalla prosentilla pomppua, joten KPL:n on saatava Pulkkisen edestä eväitä pois. Pulkkinen on onnistunut kärkilyönneissä 60 kertaa ja koko kärkikolmikko on pelannut yli 70 %:n tehoilla. KaMan tehokkain kotiuttaja on jokeri Petteri Kortelainen 1+18=19 lyödyllä. KaMan ulkopeli on lukkari Ville-Veikko Ollin johdolla ollut vaihtelevaa. Joukkue on päästänyt yhdeksässä ottelussa 77 juoksua. Itävalon rooli KaMan ulkopelissä on tärkeä. Myös Valtteri Kleemola on pelaaja, joka kannattaa ottaa tarkkailuun. Otteluparin kuumin pelaaja: Matti Latvalan maila on tulikuuma. Miehen kärkilyöntiprosentti 80,65% on hurja. Loukkaantuneet/pelaajavaihdokset: KPL:n Toni Laakso on loppukauden sivussa. Tilastohuippu: Tommi Mäentausta on tuonut Superpesiksessä 199 juoksua. KaMan Jouni Itävalo on lyönyt 1197 kärkilyöntiä. Muuta: VMP-terassin perjantain PreGame alkaa jo klo 17.30. Stefan Sburatura on haastattelussa ja antamassa vinkkejä vedonlyöntiin. VMP-terassilla on myös Hodari nakilla ja juoma erikoistarjouksessa. Pub Old Tomin jälkipeleissä pelin jälkeen Teemu Nurmio ja Konsta Hyötyläinen. Tiesitkö, että Veikkauksen tuotolla mm. rakennetaan kenttiä, uusitaan pelialustoja ja tuetaan pesäpallon harrastamista seuroissa? Kiitos siitä kuuluu kaikille Veikkauksen pelien pelaajille. Kiitoksena otteluun saapuneiden kesken arvotaan lippuja Itä-Länsi otteluun. Lisäksi nyt on mahdollisuus osallistua huikean pesäpallo-baseball matkan arvontaan New Yorkiin, osoitteessa www.veikkaus.fi/pesis Otteluisäntä: Kouvolan Sanomat

  • Kuuden pisteen viikonloppu!

    KPL päätti härkäviikot kahteen kolmen pisteen voittoon. Perjantain JoMa-voiton jälkeen oli Kempeleen Kirin vuoro taipua KSS Energia Areenalla lukemin 2 – 0 (6-4, 4-1) (tilastot aukeavat klikkaamalla tulosta). KPL ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään kotiottelua. Kempeleen peliä haittasi avainmies Antti Vihtkarin poisjäänti ottelun alla. KPL aloitti ensimmäisen jakson ryminällä. Kärki järjesti palottoman ajolähdön ja Matti Latvala, Ossi Meriläinen, Sasu Toikka ja Joni Rytkönen löivät vuorotellen pallon väliin. Juoksut toivat Tommi Mäentausta, Anssi Lammila, Juho Hacklin ja Latvala. Jarmo Viittanen kavensi keskipompulla, mutta KPL sai hyökkäyksen poikki. Konsta Hyötyläinen laittoi lisää puita uuniin, kun koppilyönti tippui sopivasti väliin ja Teemu Nurmio toi pelin 5-1:een. Teemu Nurmio on pelannut loistavan alkukauden Kempeleen Kiri ei jäänyt surkuttelemaan, vaan pisti pelin uudelleen käyntiin Kimmo Lukkarin kahdella juoksulla, kakkosjatkelyönnillä ja kakkosrajaleikkurilla, joka meni VMP-terassia suojaavan verkon taakse. KPL:n seuraava sisävuoro ei pyörinyt kummoisesti ja Viittasen keppi puhui jälleen: kakkospuolen kumura toi Aki Hanhelan kotiin. Viimeinen sisävuoro alkoi KPL:n kannalta mainiosti, kun Mäentausta pääsi kentälle ja Lammila vaihtoi ensin pompulla kärjen kakkoselle ja sitten pisti pallon takakentän mainoksille asti kakkosluukusta. Valitettavasti mainokset pysäyttivät lyönnin ja Lammilan kunnari jäi kiertämättä. KPL sai vielä yrittää miestä kotiin pariinkin otteeseen, mutta tulos jäi tulematta. KeKi sai vielä tilannetta ykköstykeilleen, mutta KPL:n ulkokenttä etumiehenä takatilanteessa pelaavan Matti Saukon johdolla kesti. Ensimmäisen jakson hahmoihin kuului Anssi Lammila, joka teki noin puolet KPL:n ulkovuorojen paloista ja vaihtoi tehokkaasti. Anssi Lammila teki paljon paloja etulukijan tontilta vaihtotilanteissa Toinen jakso alkoi KeKin jättämisellä ilman tilanteita. KPL sai tilannetta heti kärjestä, mutta Latvalan kumuralyönnissä maila tippui lyönnin leijaillessa kopiksi. Latvala teki itselleen uuden tilanteen ja kotiutti Nurmion kolmossaumavedolla. KeKi sai taas tilannetta Viittaselle ja Lukkarille, mutta jälleen KPL:n ulkokenttä kesti. Seuraavalla sisävuorolla kärki toimi taas loistavasti ja Latvala löi perättäisillä kumuroilla Nurmion ja Lammilan kotiin. Lammilan tärkeä takavaihto oli tässä avainasemassa. Viittanen kavensi seuraavalla sisävuorolla kakkosrajanäpyllä, eikä syöksyheittoa yrittäneen Matti Saukon suoritus tällä kertaa riittänyt. Viikonlopun aikana Saukko teki neljästä samanlaisesta suorituksesta kolme paloa, joten etumiehen toimintaan voi olla varsin tyytyväinen. Ossi Meriläinen löi loppunumerot kahden palon tilanteessa pallon väliin ja KeKi jäi kolmen juoksun päähän viimeistä sisävuoroaan varten ja se oli vierailijalle tekemätön paikka. Seuraava kotiottelu: Kouvolan Pallonlyöjät – Kankaanpään Maila Pe 10.6. kello 18:00 viestinta@kouvolanpallonlyojat.fi

  • Ennakko: Kalavelat maksuun

    Kouvolan Pallonlyöjät – Kempeleen Kiri su 5.6. klo 17.00, KSS Energia Areena, Kouvola KPL nappasi perjantaina tärkeän kolmen pisteen voiton Joensuun Mailasta. Sunnuntaina vastaan tulee Kempeleen Kiri, jolle KPL hävisi viikko sitten. KPL:lle jäi siitä ottelusta paljon kalavelkoja. Nyt on kuittauksen paikka! Eskelisen tolppa on hyvin lavalla Viimeiset kolme ottelua: KPL:n pistetili on karttunut kolmella pisteellä ja sarjassa joukkue löytyy sijalta 4. Kempeleen Kirin ainoa voitto on KPL:stä. Joukkue hävisi tiistaina Pattijoen Urheilijoille. Ensimmäistä Superpesis-kauttaan pelaava KeKi on sarjassa sijalla 13. Joukkueiden tilanne: Matti Latvala ja Jesse Eskelinen olivat KPL:n päätähdet perjantai-illassa. Pelinjohtaja Eero Pitkänen siirsi Latvalan toiselle jaksolle numerolle 4 ja Juho Hacklin tuli pomputtamaan numerolle 3. KPL rakensi tilanteita myös kakkoskärjestä Matti Saukon ja Valentin Ikosen toimesta. Jokeripaidassa pelaava Joni Rytkönen osoitti, että taidot ovat edelleen olemassa. Taidokkaat lyönnit saivat jälleen haukkomaan kotiyleisön henkeä. Ulkokentällä lukkari Jesse Eskelinen on pelannut kolmessa edellisessä ottelussa. Eskelisen 0-tilanteen peli on hyvällä tasolla, eikä mies päästä etenijöitä helpolla kentällä. Tämä helpottaa KPL:n ulkopelin suorittamista huomattavasti. Etukentällä Sasu Toikka ja Ikonen ovat löytämässä yhteistyön Eskelisen kanssa. Matti Saukon liikkuva rooli on tärkeässä asemassa vaihtotilanteissa takalukijan paikalla. Nopea Saukko pelaa takatilanteen ns. tappimiehenä edessä. Ossin laku on laulanut 21 kertaa Kempeleen Kirin sisäpeli pyörii nopean kärjen Jani Lassilan varassa. Vaihtajat Heikki Savikoski ja Onni Määttä ovat onnistuneet rakentamaan vaihtelevasti tilannetta jokerikaksikko Jarmo Viittaselle ja Kimmo Lukkarille. Kumpikaan kotiuttajista ei ole vielä äitynyt hurjaan vireeseen. Sisäpelin yksi tärkeimmistä pelaajista on numerolla 4 pelaava kokenut Antti Vihtkari. Vihtkarin edessä on oltava pelaajia, jotta KeKin sisäpelin paras pelaaja pääsee toteuttamaan itseään. Lassila on myös ulkopelissä KeKin tärkeimpiä miehiä. Lukkarina pelaava 24-vuotias Lassila joutuu kovan kuormituksen alle kärkietenijänä. Ominaisuuksiltaan Lassila on yksi Superpesiksen kovakätisimpiä lukkareita. KeKin pelinjohtaja Juha-Matti Rannalla on ollut tekemistä ulkopelin kanssa. Loukkaantuneiden listalla ovat edelleen Jani Moilanen ja Jyri Kyllönen. Heistä varsinkin Kyllönen olisi tärkeä palanen KeKin polttolinjassa. Ratkaisupaikat: KPL luottaa kotikentällään vaihtotilanteissa pomppuun. Yrittipä Juho Hacklin perjantaina myös kotiutusta pompulla. Joukkueen kärki Tommi Mäentausta on etenijätilaston ykkösmies 20 tuodulla juoksulla. Anssi Lammila on siirtänyt etenijöitä kakkoselle 45 kertaa. Latvalan kärkilyöntiprosentti on vielä korkeampi 81,48. Mikäli KPL:n kärki toimii odotetunlaisesti, tietää se ruokaa Sasu Toikalle ja Ossi Meriläiselle. KeKin kasvatti Meriläinen oli pitelemätön viikko sitten Kempeleessä. Meriläinen on KPL: paras kotiuttaja 21 kotiutuksella. Toikka on lyönyt etenijän kotipesään 11 kertaa. Kempeleen parhaat sisäpelaajat Lassila (7 tuotua) ja Viittanen (8 lyötyä) tarvitsevat muilta pelaajilta tulitukea, mikäli KeKi aikoo taistella pisteistä. Joukkue on tehnyt sarjassa toiseksi vähiten juoksuja. Päästettyjä on kertynyt eniten (76). Muuta: KPL kutsuu alle 18-vuotiaat ilmaiseksi otteluun. Otteluisäntänä: Kouvolan kaupunki.

  • KPL:n kotitaika säilyy puhtaana!

    Kouvolan Pallonlyöjät–Joensuun Maila 2–0 (5–3, 3–1) Kouvolan Pallonlyöjät jatkaa iloisissa tunnelmissa KSS Energia Areenalla. Matti Latvalan (3 lyötyä) johtamana KPL nappasi arvokkaan 2–0 (5–3, 3–1) voiton Joensuun Mailasta. KPL  oli viimeksi voittanut JoMan kotikentällä kolme vuotta sitten. Vahvasti lautasta hallinnut lukkari Jesse Eskelinen löi ja toi ottelussa uransa avausjuoksut. – Tärkeät kolme pistettä. Ulkopeli oli meiltä varmaan kauden parasta. Nuoret miehet komppasi kokeneita hyvin ja kaveri jäi 14 kolmostilanteeseen, pelinjohtaja Eero Pitkänen kertoi tyytyväisenä. – Jesselle paras peli, mutta kyllä hän pystyy vielä parantamaan. Olimme rohkeita tänään. Tyytyväinen olen siihen, että tuli kaksi kärkkymispaloa. Niitä pitää välillä tulla. Ei ollut puolivillaista tekemistä, Pitkänen jatkoi. Jesse Eskelinen sai tuulettaa Avausjaksolla JoMa meni johtoon toisen tasoittavalla Juha Niemen pompulla, joka ei pysynyt Sasu Toikan hyppysissä. KPL:n vastaus oli vakuuttava. Kolmannen aloittavalla Mika Väisäsen yliheitto kakkospesästä oli kulminaatiopiste Koplan iskulle. Matti Latvala sivalsi heti pallon väliin ja Tommi Mäentausta kiiruhti 1–1:een. Lisää tuli Toikan kumuralla ja ajo jatkui Valentin Ikosen saateltua Matti Saukon kolmoselle. Jesse Eskelisen uran ensimmäinen lyöty juoksu oli taidokas. Mainio näpäys ja nopea Saukko ehti jo 3–1:een. Lyöntikierros jatkui pitkään ja Mäentaustan onnekkaalla pörriäisellä 4–1 ja Latvalan kumuralla 5–1. – Harhaheiton jälkeen pääsin lyömään vapaata ja sillä saimme juoksutilin auki. Kyllä jokainen oli pannut merkille, että voittojen tielle olisi hyvä palata. Hyvä meininki oli koko ajan. Muiden pitää kantaa vastuuta, kun Laakso on poissa, ykköspalkittu Matti Latvala sanoi. JoMa sai vielä aikaan painetta KPL:n ulkokentälle, mutta Niemen kaksi kotiutusta olivat laiha lohtu. Kolmostilanteet 11–8 avausjaksolla. Valentin Ikonen luuti etukenttää Toisella jaksolla KPL tiivisti ulkopeliään entisestään ja vaihtoi Juho Hacklinin sekä Latvalan numeroita. KPL sai JoMan kärkeä kuriin ja ainoastaan Lauri Kivisen pompuilla pelissä mukana elänyt JoMa joutui pettymään kerta toisensa jälkeen. KPL aloitti juoksujen lyönnin heti avausvuorossa, kun Toikan saumalyönti meni koppareille saakka. Niemellä oli paikka tasoittaa toisen aloittavalla, mutta Eskelisen paha syöttö vei mehut Niemen lyönnistä. Toisen tasoittavalla Latvala sivalsi jälleen pallon väliin ja KPL johtoon 2–0. Kolmannen aloittavalla JoMa oli saada juoksun Jonne Kemppaisen lyönnillä, mutta kotiutus tuomittiin tarkastuksen jälkeen laittomaksi. Ossi Meriläinen sai juoksusaldonsa auki tärkeässä paikassa kolmannen tasoittavalla. Komea kumura koppari Teemu Juntusen eteen ja KPL pääsi 3–0:aan. JoMa sai pientä balsamia haavoihinsa Aleksi Rautiaisen onnistuttua kotiutuksessa neljännen aloittavalla, mutta paloton ajo vaihtui nopeasti KPL:n voitonjuhliin muiden kotiutusten noustua taivaalle. KPL:ltä onnistujia löytyi laajalta rintamalta. Ykköskärjen vaihtajat Anssi Lammila ja Hacklin tekivät jälleen varmaa työtä. Myös kakkoskärki Matti Saukon, Joni Rytkösen ja Valentin Ikosen toimesta sai tärkeitä onnistumisia. JoMan paras oli Lauri Kivinen (9/10 kärkilyönnit). Muuten ykköskärkeen paukkuja laittanut JoMa oli yllättävän ponneton kotiutuspaikoissa. Koko ottelun kolmostilanteet KPL:lle 17–14. KPL:n ottelut jatkuvat KSS Energia Areenalla sunnuntaina Kempeleen Kiriä vastaan kello 17.00. Silloin on takaisinmaksun paikka! Alle 18-vuotiaat myös siihen otteluun ilmaiseksi!

  • Takaisin voittojen tielle? Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi!

    Kouvolan Pallonlyöjät–Joensuun Maila Pe 3.6. klo 18.00, KSS Energia Areena, Kouvola Perjantai-iltana pelataan Superpesis-kesän kenties kuumin kamppailu. Kouvolan Pallonlyöjät lähtee hakemaan reittiä voittojen tielle Joensuun Mailan kustannuksella. KPL haluaa toivottaa kaikille koulunsa päättäville hyvää kesää kutsumalla alle 18-vuotiaat ilmaiseksi otteluun! Viimeisimmät 3 peliä: Kouvolan Pallonlyöjät on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen. KPL on jäänyt pisteittä jokaisessa ottelussa Lippoa, KeKiä ja SoJya vastaan. KPL on saalistanut 12 pistettä kahdeksan ottelun jälkeen. Joensuun Maila on hävinnyt kaksi kolmesta viimeisimmästä ottelusta. Joensuun Maila on kerännyt kuudesta ottelusta 10 pistettä. Sasu Toikka pelaa isoa tonttia Kauden kohtaamiset: Joukkueet eivät ole kohdanneet ulkokentillä vielä tällä kaudella. Halli-SM-ottelussa Joensuun Maila oli parempi jaksoin 1–0 (1–1, 1–0). Kotijoukkue: KPL:n vahva alkukausi kääntyi luisuun edellisen viikonlopun aikana. Joukkueen vieraspelikiertue ei tuottanut pisteitä, mutta kotikentällä KPL on vahvimmillaan. Joukkue pääsee perjantaina käyttämään vaihtotilanteissa parasta osaamistaan ja kotiutuspaikkoja siunaantunee vahvassa lyöntivireessä olevalle Ossi Meriläiselle. Meriläinen on lyönyt KPL:n kaikki juoksut kahdessa viime ottelussa. Ulkopelissä KPL:n lukkarina on pelannut Jesse Eskelinen. Eskelinen onnistui hyvin 0-tilanteessa tiistaina Helsingissä. Edelleen vastustajat ovat saaneet kolmostilanteita KPL:ää vastaan reilusti. Kotikentällä KPL ei ole vielä hävinnyt kertaakaan. Ulkokentällä Sasu Toikan takatilannepelaamista kannattaa seurata. KPL on päässyt tuulettamaan kotikentällä Vierasjoukkue: Viime kausien pronssimitalisti Joensuu Maila on aloittanut kauden vaihtelevasti. Joukkueesta poistuivat tälle kaudelle Jouni Itävalo ja Sami Joukainen. Itävalon tilalle joukkue hankki Pattijoen Urheilijoista Timo Kallion. Kallio on löytänyt paikkansa JoMan kärjestä joko numerolla yksi tai kaksi. Pelinjohtajaksi noussut Petri Pennanen on muokannut kokoonpanoaan kärjen osalta niin, että Kallio on pelannut viime ottelut kärjessä. Häntä ovat eteenpäin saatelleet Tuomas Jussila ja Lauri Kivinen. Joukkueen jokeriosastolta löytyy tulivoimaa, kun Juha Niemi ja Aleksi Rautiainen ovat vaihtamassa ja kotiuttamassa. Ulkokentälle JoMalla on istuttaa kenties Superpesiksen paras ulkopelaaja Tuomas Jussila, joka pelaa isoa tonttia. Koppariparina on pelannut käsivammasta toipunut Jonne Kemppainen ja Teemu Juntunen. Lukkari Mika Väisäsen pelisilmä on huippuluokkaa ja KPL:n kaaren onkin oltava tarkkana Väisäsen kanssa. Väisäsellä on myös erittäin varma 0-tilanteen tolppasyöttö. Otteluparin kuumin pelaaja: Ossi Meriläinen, KPL. Meriläinen on hurjassa kumuravireessä tällä hetkellä. Meriläiseltä on lupa odottaa kovia ratkaisuita. Loukkaantuneet: KPL:n Toni Laakso on loppukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi. Laakso leikattiin torstaina ja toipuminen kestää loppusyksyyn saakka. Tilastohuippu: KPL ei ole voittanut kotikentällä JoMaa pitkään aikaan. Edellinen KPL:n kotivoitto JoMasta on kaudelta 2013. KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen Taisteluparit: Pelinjohtajat Eero Pitkänen ja Petri Pennanen. Pennanen pelasi KPL:ssä kauden 2008 Eero Pitkäsen alaisuudessa. Muuta: VMP-terassin PreGame on perjantai-pelien uutuus! PreGamet käynnistyvät jo klo 17.30. Haastattelussa analysoimassa ottelua ja antamassa tulosvetoon tärppejä Stefan Sburatura. Pub Old Tomin jälkipeleissä Juho Hacklin ja Matti Saukko. Haluatko matsiin, mutta sinulla ei ole vielä lippua? Eipä hätää. PesisKupperi tarjoaa sisäänpääsyn kahdelle onnelliselle. Sinun tarvitsee vain löytää stadionin kieppeiltä oranssiin Kupperi-huppariin sonnustautunut mies ja pyytää lippua. Ps. Alle 18-vuotiaat älkää vaivautuko. Te ette tarvitse lippua lainkaan. Vapaa pääsy teille. Kouvojen Suomen mestaruusjoukkue ja Pantteri-patsas ovat mukana pelissä. Tule onnittelemaan mestareita! Tiesitkö, että Veikkauksen tuotolla mm. rakennetaan kenttiä, uusitaan pelialustoja ja tuetaan pesäpallon harrastamista seuroissa? Kiitos siitä kuuluu kaikille Veikkauksen pelien pelaajille. Kiitoksena otteluun saapuneiden kesken arvotaan lippuja Itä-Länsi otteluun. Lisäksi nyt on mahdollisuus osallistua huikean pesäpallo-baseball matkan arvontaan New Yorkiin, osoitteessa www.veikkaus.fi/pesis Otteluisäntä: Urheilulääkäri Jouko Leppänen

  • Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi viikonlopun kotiotteluihin

    Kouvolan Pallonlyöjät pelaa tulevana viikonloppuna kaksi kotiottelua. 3.6. klo 18:00 Mehtimäen metsiköstä KSS Energia Areenalle saapuu Pohjois-Karjalan kieroimman Savolaisen, Jonne Kemppaisen, tahdittamana Joensuun Maila. 5.6. klo 17:00 Ossin Meriläisen kasvattajaseura Kempeleen Kiri tulee toteamaan Hacklinin pomput ottamattomiksi. Koulujen päättymisen kunniaksi KPL tarjoaa kaikille alle 18-vuotiaille kumpaankin otteluun ilmaisen sisäänpääsyn. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi portilla. Liput: Aikuiset 15 € ja Opisk. / eläk. 10 €

  • KPL koki tappion Helsingissä

    Sotkamon Jymy-Kouvolan Pallonlyöjät 2-0 (4-1, 4-3). Kouvolan Pallonlyöjät ei onnistunut päihittämään Sotkamon Jymyä 2820 katsojan edessä Helsingissä. Nousujohteisesti molemmilla jaksoilla esiintynyt KPL ei kyennyt avausvuoroissa vastaamaan Sotkamon vahvaan peliin ja pisteet matkasivat Kainuuseen 2–0 (4–1, 3–2) tuloksella. KPL:n paras oli Ossi Meriläinen. Jymyn ykkönen Jani Komulainen. Molemmat löivät kolme juoksua. – Jymy voitti ansaitusti. Päästettiin keulaan alussa ja vaikka saatiin toisella jaksolla hyvä draivi päälle, se ei riittänyt. Kyllä täälläkin voi pelata hyvää pesistä, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen kertoi. Avausjaksolla Jymy meni 2–0 johtoon Toni Kohosen ja Roope Korhosen vastustamattomilla iskuilla. KPL ei saanut alussa sisäpeliään rullaamaan ja Jymy paineli kahden vuoron jälkeen Jani Komulaisen puhkaisun ansiosta 4–0:aan. KPL tiivisti ulkopeliään tämän jälkeen, eikä Jymy onnistunut enää lisäjuoksuissa. KPL:n ainokaisen löi vahvassa lyönnissä ollut Ossi Meriläinen tyylikkäällä kumuralla. Jymy tuli toiselle jaksolle tuulispään lailla. Kun KPL ei saanut paikoista huolimatta tehtyä paloja, takoi Jymy avausvuoroon kolme juoksua. KPL ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla. Tasoittavalla Meriläisen upea lyöntivuoro nosti KPL:n jo 3–2:een. Ulkopeli tiivistyi molemmilla joukkueilla alun hurjastelun jälkeen ja lisäjuoksut jäivät syntymättä. Lopulta hyvin alkanut kiri tyssäsi kentällemenon vaikeuteen. Jesse Eskelinen pelasi vahvasti 0-tilanteessa KPL:n lukkarina Jesse Eskelinen pelasi 0-tilanteessa vahvan pelin, eikä päästänyt Jymyn kärkeä Niko Korhosta helpolla kentälle. Sisäpelissä Matti Latvala ja Anssi Lammila olivat totutun tehokkaita. KPL pelasi ottelun pitkällä kärjellä, kun Teemu Nurmio nousi yhdeksikköön numeroksi kaksi ja Tommi Mäentausta eteni jokerina. – Ei pystytty vastaamaan Jymylle. Vaihtotilanteissa saivat liian helpolla tilanteita. Kaikkiaan tämä oli hieno tapahtuma. Paljon yleisöä. Nyt vain eteenpäin, KPL:n ykköspalkittu Meriläinen pohti. KPL:n sarja jatkuu perjantaina kello 18 KSS Energia Areenalla Joensuun Mailaa vastaan. Kaikki alle 18-vuotiaat ilmaiseksi matsiin!

  • KPL Helsinkiin Jymyn vieraaksi

    Sotkamon Jymy–Kouvolan Pallonlyöjät Ti 31.5. kello 18, Sonera Stadion, Helsinki Kouvolan Pallonlyöjät matkustavat tiistaina Helsinkiin Sotkamon Jymyn vieraaksi. Viikonloppuna KPL:n peli yski pahasti ja joukkue jäi pohjoisen kiertueelta ilman pisteitä. Hallitseva Suomen mestari Sotkamon Jymy nappasi viikonlopulta kaksi voittoa tiukkojen vaiheiden jälkeen. Joukkueet kohtaavat Helsingissä Sonera Stadionilla, jossa ei läpilyönnin vaaraa ole. Valentin Ikosella riittää töitä etukentällä Viimeisimmät 3 peliä: KPL kadotti pohjoisessa oman pelinsä ja jäi kahdessa ottelussa nollille. Viimeisimmät kolme peliä ovat tuoneet laariin kaksi pistettä. Jymy kiiruhtaa tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Joukkue kukisti viikonlopun aikana Jyväskylän Kirin ja Kankaanpään Mailan 1–0. Sitä ennen Jymy nujersi Lipon puhtaasti. Kauden kohtaamiset: Joukkueet eivät ole kohdanneet vielä tällä kaudella. Sotkamon Jymy: Sotkamon Jymy on aloittanut kauden vahvasti. Joukkueen kärki on kokenut kuitenkin kovia, kun Antti Hartikainen on sivussa loukkaantumisen vuoksi joukkueen päävaihtajan tontilta. Jokeriosastolta Jani Komulainen takaa riittävän tilannemäärän toiselle jokerille Roope Korhoselle, joka on lyöjätilaston kakkosena 1+21 tehoilla. Jymyn ulkopeli on Hyvinkään hurjasta illasta huolimatta ollut vakuuttavalla tasolla. Joukkue on ilman Pihkalan läpilyöntejä päästänyt seitsemän juoksua neljässä ottelussa. Kouvolan Pallonlyöjät: KPL aloitti sarjan viidellä voitolla. Pohjoisen kiertueella joukkue rakensi Oulussa riittävän määrän tilanteita, mutta ulkopelin virheet ja Lipon vahva lyöntipeli jättivät pistesarakkeen täyttämättä. Tommi Mäentausta kiitää tällä hetkellä etenijätilaston ykkösenä 18 tuodulla. Kärjessä Anssi Lammila ja Matti Latvala ovat olleet tehokkaita ja luoneet paikkoja Sasu Toikalle ja Ossi Meriläiselle. Meriläisen laku on laulanut jo 17 kertaa. Toni Laakson loukkaantumisen myötä kotiutuspaikkoja siunaantuu Sasu Toikan lisäksi myös Juho Hacklinille. Ulkopelissä KPL:n lukkaritilanne on elänyt alkukaudesta. Jesse Eskelinen syötti sunnuntaina Kempeleessä. KPL:ää vastaan joukkueet ovat rakentaneet melko runsaasti kolmostilanteita, joten takatilanteen puolustaminen on ollut KPL:n vahvuus. Loukkaantuneet/pelaajavaihdokset: KPL:ltä poissa on akillesjänteensä loukannut Toni Laakso. Jymyltä loukkaantuneiden listalla on vaihtaja Antti Hartikainen. Tilastohuippu: Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Sonera Stadionilla 8.6.2012. KPL voitti 3200 katsojan edessä ottelun 1–2 (3–0, 2–3, 1–2). Joukkueet ovat kohdanneet useasti Helsingissä, edellisen kerran 12.6.2014. Meilahdessa pelatussa ottelussa Jymy oli parempi 2–0 (5–3, 4–1) tuloksella. Taisteluparit: Niilo Piiponniemi ja Anssi Lammila. Joukkueiden tärkeät ykköstilanteen vaihtajat ovat isossa roolissa tilanteiden rakentelussa. Varsinkin Lammilan peli on ollut varmalla tasolla. Lammila on niitannut 38 onnistunutta ykkös-kakkosvälin vaihtoa, Piiponniemi 20. Vaihtajien edellä kulkevat Niko Korhonen ja Tommi Mäentausta omaavat valtakunnan nopeimmat jalat. Muuta: Sonera Stadionin kentän pinta on hidas ja tilanteiden teko on vaikeaa. Pallo kulkee maahan osuessaan erittäin hitaasti, eikä läpilyönnin vaaraa juuri ole. Ulkokentät pystyvät pelaamaan normaalia keskempänä, joten vaihtolyönnit ovat usein lyhyitä. Kotiutuspaikoissa palloa on lyötävä väliin. Huomionarvoista on myös se, että kenttä on piirretty päädystä katsottaessa vinoon. Ottelu suorana Koplaradion taajuudelta.

  • Kaksi peliä, nolla pistettä

    KPL:n pohjoisen kiertue ei tuonut laariin yhtään pistettä. Sarjanousija Kempeleen Kiri otti satavuotisen historiansa ensimmäisen Superpesis-voiton lukemin 2 – 0 (4-3, 3-1). KPL:n kaikki juoksut löi KeKi-kasvatti Ossi Meriläinen. Kirin juoksutili aukesi heti joukkueen ensimmäisellä sisävuorolla. Jarmo Viittasen ajolähtötilanteen lyöntivuorolla Jesse Eskeliseltä lipsahti taktisen väärän jälkeen vahinkoväärä ja etutilanteessa Viittanen löi pallon kolmosluukusta läpi. Kolmoskoppari Juho Hacklin oli hyvin mukana katkaisemassa lyöntiä, mutta pallo kimposi tolpasta parkkipaikalle saakka ja peli oli 2-0. Jatkuneesta tilanteesta Heikki Savikoski löi merkistä pallon väliin ja Viittanen toi 3-0:aan. KPL kavensi seuraavalla sisävuorolla, kun Meriläinen uitti kumuran kolmosjatkeelle ja hyvin pelannut Teemu Nurmio toi kavennuksen. Seuraavalla sisävuorolla KeKi rakensi tilannetta Viittaselle, jonka kahdesta kotiutusyrityksestä KPL teki palot. Etenkin etumies Matti Saukon rystykiinniotti jälkimmäisessä kotiutuksessa oli komea. Toisen jakson ensimmäisen pinnan löi Antti Vihtkari koppareiden väliin osuneella kumuralla, joka KPL:n onneksi pysähtyi takana oleviin mainoksiin. Toisen tasoittavalla Meriläinen pisti pelin tasoihin välilyönnillä, jolla kotiin pinkoi KPL:n kakkospalkittu Anssi Lammila. Juhani Ojala löi viimeiset pinnan läpilyönnillä kolmosjatkeelta. Juho Hacklin oli jälleen hyvin katkomassa lyöntiä, mutta pallo otti ihmeellisen pompun kolmosjatkeen maastossa ja pomppasi yli Hacklinin. KPL:n kirivaihde ei lähtenyt lopulta oikein millään käyntiin, kun KeKin ulkokenttä teki paloja lyhyistä vaihtolyönneistä. Seuraava ottelu pelataan tiistaina Helsingissä, jonne Sotkamon Jymy on vienyt KPL-ottelunsa. Ottelu alkaa kello 18:00. teksti: Simo Pyöriä kuvat: Jukka Rasimus viestinta@kouvolanpallonlyojat.fi

  • Reissu puolessa välissä, pistetili avaamatta

    Oulun Lippo Pesis vei pidemmän korren Koplaa vastaan lauantaina. KPL oli pelin päällä ensimmäisen jakson viimeistä vuoroparia lukuunottamatta. Toisenkin jakson KPL aloitti vahvasti, mutta Toni Laakson loukkaantuminen vei joukkueen ajatukset muualle ja Lippo paineli liiankin helppoon voittoon. Ottelun loppulukemat osoittivat kotijoukkueelle 2- 0 (7-4, 7-6). KPL aloitti juoksutehtailun Teemu Nurmio lyödessä 0-2 -tilanteessa täyttölyönnin kolmoskoppari Saku Hakkaraisen tontille, joka pupelsi pallon läpi. Tommi Mäentausta karkasi kakkoselta aina kotiin saakka ja Nurmiokin ehti pallon kiertäessä aina kolmoselle saakka. Lippo tarjosi lisäapuja harhaheitolla, joka tarjosi Laaksolle mahdollisuuden karata kotiin. Matti Korhonen kavensi ottamattomalla kumuralla Ville-Pekka Jokisen tuodessa, mutta Ossi Meriläinen vastasi kotiuttamalla Nurmion kumurallaan. M. Korhonen toisti temppunsa lyömällä kumuran kopparin eteen ja Jokinen toimi taas tuojana. Kumurafestivaaleja jatkettiin ja Laakso kotiutti Nurmion kolmannen tasoittavalla. KPL lähti neljänteen vuoropariin hyvistä asemista. Harhaan ajatunut polttoheitto ykköstilanteessa kuitenkin livahti aidan pienimmästä raosta läpi ja Lippo tasoitti pelin kahdella juoksulla. Lippo sai höngän päälle ja siirteli Hakkaraisen yksinäiseksi etenijäksi kolmoselle. Ilkka Hirvosen komea merkkaamaton kolmosjatkeviisomailalyönti jätti Juho Hacklinin voimattomaksi ja joukkueensa parhaana palkittu Hakkarainen pinkoi kotiin. Hirvonen miehitti samalla lyönnillä ykkösen, josta Antti Korhonen löi hänet aina kotiin saakka yhdellä lyönnillä. Kova veto kakkosrajaan meni selvästi ohi syöksyvän Matti Latvalan ja taas pallo lipsahti aidan pienimmästä reiästä läpi kahden juoksun arvoisesti. KPL ei tasoittavallaan saanut juoksuja aikaan ja toiselle jaksolle hyvässä pomppukunnossa ollut Hacklin vaihtoi Latvalan paikalle, jotta ykköskärkeen saataisi lisää potkua. Toinen jaksoi alkoi ensimmäistä huomattavasti maltillisemmissa merkeissä, kun molemmat joukkueet nollasivat kilpailijansa ulkovuoroillaan. Juoksujuhlat aloitti KPL:n kakkospalkittu Hacklin, joka liipaisi pallon kolmossaumasta maisemiin, kun Lippo karvasi kahdella 1-3 -tilanteessa. Laakso ja Meriläinen jatkoivat trendiä kumuroiden ottelun 0-3:een. Sen jälkeen alkoi KPL:n alamäki. Lukkari Laakso lähti V-P Jokisen kolmosrajan kääntönäpyyn, jolla Lippo-PJ Markku Hylkilä vei molempia etenijöitä. Laakson jalka kuitenkin päästi äänekkään napsahduksen etulaudan kohdalla ja mies jäi vartiksi kentälle makaamaan, kunnes ambulanssi haki miehen ja Joni Rytkönen hyppäsi lukkarin tontille. Rytkösen ensimmäisestä syötöstä Jokinen löi itsensä ykköselle, mutta seuraavan syöttönsä Rytkönen tarjoili taktisena vääränä A. Korhosen lyöntivuorolla. Kärkietenijä Hakkarainen oli irti kolmoselta ja startti oli hyvä. Toisesta syötöstä vasemmalta lyövä “Möykky” Korhonen laittoi kääntönäpyn kakkosrajaan ja sen jälkeen Rytköseltä lipsahti lautasväärä, jolla Jere Vikström pääsi jolkottelemaan kotiin vapaataipaleen saattelemana. Marko Pelkonen jatkoi lyömällä keskipompulla Jokisen kotiin pelkässä kolmostilanteessa. Sasu Toikka rankoi kakkoskopparina pelannut Pelkosta seuraavalla sisävuorolla lyömällä kakkosjatkekumuran läpi miehen tontilta. Lyönti hidastui kuitenkin nurmikolla, eikä läpärillä saatu kahta juoksua enempää. Viime kauden tapaan (silloin PattUn riveissä pelannut) A. Korhonen kuritti keskisaumaa kaventaen 3-5:ään kolmannen tasoittavalla. Isoveli Matti (Korhonen) jatkoi lyömällä viistomailalla kolmospesän taakse. Pelkonen jatkoi juoksujuhlia lyömällä pallon Tommi Mäentaustan eteen, ja vaikka “Mäxän” polttoheitto näytti palolle, oli taululla 5-5. Numerolla yhdeksän pelannut Jouko Rautio kotiutti vielä kahdesti: ensimmäisen kerran kolmospussarilla Pelkosen – juoksu, josta isoimman kunnian voi ottaa ykköspesällä maskia tehnyt etenijä – ja sen jälkeen epäonnistuneella kakkossaumaan suuntautuneella maapystärillä, jota kakkospolttajana takatilanteet pelaava Toikka luki tappimiehen takaa. Toikka kavensi vielä 7-6:een etenijätilastoa johtavan Mäentaustan tuodessa, mutta se ei riittänyt. Kaikki kolme sarjapistettä menivät KPL:n epäonnella ja eritoten Lipon ennakoluulottomalla pelillä kotiujoukkueen laariin. “Ei saa jäädä tuleen makaamaan” Sunnuntaina KPL kohtaa toisen sarjanousijan, Kempeleen Kirin. Ossi Meriläisen kasvattiseuran alkutaival on ollut vaikea. Joukkueesta on alkukaudella puuttunut avaustusinaan kaavaillut koppari Tommi Koivisto, vaihtaja Jani Moilanen, vaihtaja/kotiuttaja Jyri Kyllönen ja vaihtaja/kotiuttaja Matti Pellikka. Kirin kapeassa materiaalissa näiden miesten puuttuminen tekee isosti hallaa. Ossi Meriläinen pelaa ensimmäistä kertaa Sarkkirannassa vieraspaidassa Joukkueen avainpelaajia ovat 70-luvun tuotokset Antti Vihtkari ja Jarmo Viittanen sekä lukkari/kärki Jani Lassila. Kovalla fysiikalla varustettu Lassila on mennyt hyvin kentälle, mutta kakkosena pelaavalla Heikki Savikoskella on ollut vaikeuksia ykköstilanteen purkamisessa. Sotkamosta lainalla oleva nro #3 Onni Määttä on joutunut lyömään paljon ykköstilanteeseen. Parhaiden jalkojen katoaminen kärjestä paloina tai haavoina on hankaloittanut myös kotiuttamista. KeKi on lyönyt kuuteen peliin vasta 17 juoksua, kun taas annettujen sarakkeessa seisoo lukema 64. Alkukauden ohjelma on tosin ollut sarjanousijalle hankala. Se on pelannut vasta kaksi kotiottelua ja vieraissa se on kohdannut mm. Sotkamon ja Vimpelin. Sarkkirannassa sijaitseva KeKin kotikenttä sai tälle kaudelle uuden tekonurmen ja aluetta on myllätty muutenkin melko reilusti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pomppu ei oikein ota noustakseen ja pallo kulkee esimerkiksi Raksilan kenttää hitaammin. Molemmilla jatkeilla paljon erinäköisiä esteitä, joten läpilyöntejä ei ole odotettavissa kuin keskeltä takaa, jos sieltäkään. KeKin ennakko KeKin Jani Lassilan haastattelu Superpesiksen sivuilla KPL:n kokoonpano selviää kello 14:00. Koplaradio lähettää ottelun livenä kello 16:55 alkaen. Aalloille pääsee osoitteesta www.bambuser.com/channel/Koplaradio teksti: Simo Pyöriä kuvat: Jukka Rasimus viestinta@kouvolanpallonlyojat.fi

  • KPL:lle tappio – Toni Laakso loukkaantui

    Kouvolan Pallonlyöjien lukkarina lauantaina pelannut Toni Laakso loukkaantui Oulussa pelatussa ottelussa. Laakson akillesjänne meni poikki näpynhakutilanteessa toisella jaksolla. KPL hävisi ottelun 2-0 (7-4, 7-6). Lisää ottelusta myöhemmin.

Uutishaku

bottom of page