top of page

Otteluraportti: Koplalle tärkeät pisteet Rantakentältä

KPL onnistui hakemaan voiton ja kaksi sarjapistettä Kiteen Rantakentältä 0–1 (2–2, 1–6) päättyneen ottelun jälkeen. KPL oli varsinkin toisella jaksolla selvästi kotijoukkuetta edellä.

Pelinjohtaja Eero Pitkänen iloitsi pisteistä.

– Tosi iloinen voitosta ja pisteistä. Ensimmäisen jakson kolmostilanteet meni 6–8, sen suhteen tasainen jakso. Ekalla jaksolla ei saatu vapaita tippumaan. Toisella jaksolla saatiin päätä auki, sieltä mistä pitikin saada. Saatiin myös merkkikotiutuksia siinä. Jos kaveri jää 12 kolmostilanteeseen ja kolmeen juoksuun, niin ulkopeli on kohtuullista. Topia (Hurskainen) ei saatu kiinni. Toinen jakso vähän helpotti, kun saatiin Sigvartia siitä pois. Tonilla (Laakso) ja Matilla (Latvala) kävi tänään hyvin keppiin, Pitkänen mietti.

Kiteen Pallon pelinjohtaja Raimo Bragge soimasi räpylävirheitä, joita KiPalle tuli etenkin toisella jaksolla.

– Sekä että-fiilis. Kolme peliä on pelattu ja kohdattu kärkikolmikko. Lähtökohdat ei toki helpot. Ollaan ihan kynnyksellä. Sisällä pientä tarkistamista, sitten voidaan jaksoja voittaa. Musta puoli on se, että näiltä ei ilmaiseksi tule juoksuja, niin silloin pitää oman räpylän kestää. Meidän ei tarvitse antaa tasoitusta, taitojen yläreunalla pitää pelata. Suhteellisen hyvä ja ehjä peli, mutta räpylävirheitä ei kestä, Bragge puhisi.

Tiukka avausjakso

Avausjaksolla KPL rakenteli hyvin tilannetta, mutta vain Toni Laakso onnistui kotiutuksissa. Toisen aloittavalla Laakso löi kakkossaumaan, jossa pallo poltti Ville Kotron hanskassa. Matti Saukko toi 0–1. Kiteen tasoitus oli Hannes Pekkisen kovan kakkossaumalyönnin ansiosta. Merkattu tasoitus oli ottamaton. Tommi Mäentaustan kova tappoheitto pelasti seuraavassa Pekkisen lyönnissä Kiteen lisäjuoksun.

Toni Laakso palkittiin KPL:n parhaana


Laakso vei Koplan 1–2 johtoon neljännen aloittavalla hyvällä näpäyksellä, Tommi Mäentaustan edetessä. Kiteen Pallo rakensi neljännen tasoittavalla tilanteen Sami Partaselle, joka niittasi tutun pystärinsä väliin ja Topi Hurskainen toi jakson päätöslukemat 2–2:een.

– Ekan jakso loppu harmittaa vähän. Tärkeä voitto kumminkin, tää on paha paikka pelata vierasjoukkueen. Nyt oli tänään hyviä lyöntejä. Oli rahkeet ratkaista peliä ja auttaa porukka voittoon, ykköspalkittu Toni Laakso kertasi.

Kopla karkasi Kiteen avulla voittoon

Toisella jaksolla KPL tiivisti ulkopeliään entisestään ja oma ensimmäinen sisävuoro oli vahva. Matti Latvalan vapaa kumura karkasi kakkoskoppari Jouni Mäen yli. Kenttä rullasi ja KPL siirtyi 0–2-johtoon.

Sami Partanen kavensi 1–2:een ottamattomalla pystärillä, mutta KPL ei antanut lisäjuoksuja, vaikka Kitee painostikin kovasti rajoja. Kopla lisäsi toisen tasoittavalla juoksutehtailua. Jälleen Latvala onnistui Mäen avustuksella ja kun Juha Korhonenkin sai lyöntinsä keppiin, tilanne vaihtui 1–4:ään.

Kiteen Pallo ei saanut enää juoksuja seuraavissa vuoroissa. Kopla lisäsi kolmannen tasoittavalla Laakson ja Latvalan kotiutuksilla tilanteeksi jo 1–6, eikä Kitee tästä toipunut.

Ottelun kolmostilanteet 12–22 (avausjaksolla 6–7). KPL:n kärjessä Anssi Lammila pelasi sataprosenttisesti.

KPL:n ottelut jatkuvat jo perjantaina kello 18.00. KSS Energia Areenalle vastaan tulee kärkijoukkue Joensuun Maila. Jatkosarjan päätöskamppailu pelataan sunnuntaina Vimpelissä. Voiton myötä KPL on sarjassa kolmantena viiden pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Sotkamon Jymyyn.

teksti: Harri Liekola kuva: Teemu Parta

bottom of page