1401 kohdetta löytyi
- Puolivälieräsarja tasan 2-2, torstaina jatkuu KSS Energia Areenalla klo 17.30!
Puolivälierien viides kamppailu käydään torstaina klo 17.30 KSS Energia Areenalla, kun Kouvolan Pallonlyöjät ja Manse PP iskevät yhteen. Ottelusarja on tasan 2-2, joten voittajalle on tarjolla katkon paikka lauantaille Tampereelle. Mikäli ottelusarja venyy seitsemänteen peliin, ottelu pelataan sunnuntaina Kouvolassa klo 16.00. Joukkueet ovat taistelleet välieräpaikasta ennakoidun tiukasti. KPL vei kaksi ensimmäistä näytöstä, mutta Manse on pystynyt nousemaan voittoihin kahdessa seuraavassa. Tiistaina Manse vei ottelun dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-0 (3-1, 6-5). Torstain kamppailusta on vaikea ennakkoon sanoa mitään, sen verran peli on aaltoillut otteluiden sisällä. Kotikenttä on kuitenkin KPL:lle vahvuus ja intohimoinen kotiyleisö sytyttää Koplan taistelemaan himoitusta voitosta. Sisäpelissä KPL:n on löydettävä tasaisuutta ja ulkopelissä varsinkin takatilanteen on kestettävä Mansen yritykset. Otteluinfo Liput ennakkoon Koplakaupasta Portit ja Koplaklubi avoinna klo 16.30 Pelinjohtajien ennakkohaastattelu n. klo 17.00 Koplaklubilla Otteluisäntänä korisliigassa pelaava Kouvot Pub Old Tomin jälkipeleissä Eemeli Laine
- Manse löi sarjan tasoihin - torstaina viides ottelu KSS Energia Areenalla!
Manse PP nousi kuilun partaalta toisen jakson voittoon ja tasoitti puolivälieräsarjan 2-2:een. Lopputulos 2-0 (3-1, 6-5). Ottelusarjan viides ottelu torstaina klo 17.30 KSS Energia Areenalla! Tilastot Osta liput torstain matsiin täältä! Ensimmäisellä jaksolla Valtteri Luoman mainio tappikumura juoksutti kotiin Aapo Kinnusen ja Kopla siirtyi johtoon. Toisen tasoittavalla Manse tasoitti 1-1:een, kun Lauri Kivisen menevä lyönti yllätti koppari Valtteri Hämäläisen ja ainoastaan Tommi Mäentaustan varmistus pelasti läpilyönnin. Kolmannen tasoittavalla KPL sai nollattua Mansen kakkoskärjen, mutta ykkoskärki rakensi palottoman ajon. Juha Puhtimäen näpyn Kinnunen pelasti, mutta Perttu Ruuskan lyhyt kotiutus pyörähti Arttu Ruuskalta ja tilanne vaihtui 2-1:een. Viimeisenä lyöjänä Lauri Kivisen viimeinen lyönti vaikutti Koplan protestoinnin mukaan Mäentaustan kopilta, mutta pelituomarin näkemyksen mukaan pallo meni kentän kautta ja Manse juhli 3-1-johtoa. KPL:n sisäpeli ontui läpi jakson ja viimeisessä vuorossa KPL sai ainoastaan yhden kotiutuspaikan, eikä Patrik Wahlstenin lyönti tuottanut tulosta. Ottelun toisella jaksolla KPL hallitsi kenttätapahtumia ja siirtyi Wahlstenin ja Aleksi Vainion kahdella kotiutuksella 0-4-johtoon. Manse tuli neljännen aloittavalle vaikeasta asemasta ja KPL:n räpylä ei kestänyt kovassa paikassa. Manse löysi tilaa Koplan ulkokentästä sen verran, että meni 6-4 karkumatkalle. Tasoittavalla Matti Latvalan kumura kavensi 6-5:een ja oli mennä takaa keskeltä läpi, Topias Lilja sai kuitenkin pelastettua. KPL ei enää saanut kunnon iskua päälle ja Manse sai tuulettaa voittoa 2179 katsojan riemuksi.
- KPL hakee toiminnanjohtajaa - haku on käynnissä!
Kouvolan Pallonlyöjät on yksi Suomen arvostetuimmista pesäpalloseuroista. Koplalla on joukkueet kaikissa poikien juniori-ikäluokissa, Suomi-sarjassa, Ykköspesiksessä ja Superpesiksessä. Seura on yltänyt viimeisen viiden vuoden aikana neljä kertaa mitaleille korkeimmalla sarjatasolla. Juniorityö on valtakunnan huippua ja tuottaa jatkuvasti uusia pelaajia Ykkös- ja Superpesistasolle. Tavoittelemme ammattimaisuutta kaikissa toiminnoissamme ja haluamme olla suunnannäyttäjä suomalaisella pesäpallokartalla. Seura on nettovelaton, joka luo hyvät edellytykset toiminnan kehittämiselle. Haemme toiminnanjohtajaa luomaan edellytykset sille, että olemme jatkossakin yksi valtakunnan johtavista pesäpalloseuroista. Tehtäviin kuuluvat seuran toiminnan ja talouden johtaminen hallituksen tuella varainhankinnan johtaminen, kehittäminen ja monipuolistaminen yhteistyökumppaneiden hankkiminen ja yhteistyön laajentaminen suurimpien kumppaneiden kanssa ottelutapahtuman kehittäminen ja seuran markkinointi seuran kehittämissuunnitelman laatiminen yhteistyössä hallituksen kanssa ja sen toteuttaminen Toiminnanjohtajana et ole yksin nostamassa Koplaa seuraavalle tasolle. Tukenasi ovat seuran myyntipäällikkö, valmennus- ja junioripäällikkö, toimistotyöntekijä, mediatiimi sekä tietysti Suomen paras talkooporukka. Hakijalta odotamme suunnitelmallista ja määrätietoista työotetta. Sinulla on sisäinen motivaatio kehittää toimintaa ja saat omalla panoksellasi muutkin mukaan uuden luomiseen. Koet luontevana uusien valtakunnallistenkin kumppanuuksien avaamisen ja yhteistyön kehittämisen. Toivomme sinulta näyttöjä liiketoiminnan tai järjestötoiminnan kannattavasta johtamisesta sekä asiakastyöskentelystä. Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si sekä palkkatoiveesi viimeistään 31.8.2023 mennessä osoitteeseen info@lawlehto.fi Lisätietoja tehtävästä antaa Kouvolan Pallonlyöjien puheenjohtaja Harri Lehto 040 065 6706 / info@lawlehto.fi
- Puolivälieräsarja jatkuu tiistaina Mansessa!
KPL lähtee tiistaina valtaamaan Mansea uudemman kerran, kun pudotuspelit jatkuvat tiivistahtisena. Neljäs puolivälieräottelu alkaa klo 17.30, voitot KPL:lle 2-1. Joukkueet pelaavat viidennen ottelun torstaina Kouvolassa, joten molemmille joukkueille tiistain merkitys on suuri. KPL:llä on mahdollisuus päästä katkon paikkaan kotikentälle, Mansella taas on sunnuntailta tärkeä voitto alla. KPL joutui sunnuntaina siirtämään koppari Teemu Nikkasen jokeripaitaan ja jää nähtäväksi, millaisen kokoonpanon KPL Tampereelle luo. Ottelusarjassa momentum on käännellyt jatkuvasti ja tiistaina on mielenkiintoista nähdä, kummalle peli lopulta pyörähtää. Osta liput torstaille täältä!
- KPL ei kyennyt sunnuntaina parhaimpaansa - Manse kavensi ottelusarjan 2-1:een!
KPL pääsi sunnuntaina yrittämään jo kolmatta kiinnitystä välieräpaikkaan KSS Energia Areenalla, mutta vierailija Manse PP oli tällä kertaa omaa luokkaansa. Manse vei voiton selvin lukemin 0-2 (2-4, 0-6). Ottelua oli paikalla todistamassa hienosti 2710 katsojaa! Ottelusarja jatkuu Tampereella tiistaina. Tilastot Sunnuntai-illan mittelössä roolit olivat selvät: Kopla oli epävarmalla ulkopelillään ja ponnettomalla sisäpelillään lähinnä sivustakatsoja, kun taas ensimmäiset kaksi ottelua tehojen kanssa tuskaillut Manse PP hallitsi kenttätapahtumia molemmilla jaksoilla. Silminnähden hermostuneen Koplan vaikeudet alkoivat viimeistään toisen vuoron aloittavalla, kun tamperelaiset karkasivat 0-1-johtoon harhaheiton seurauksena. Juoksun tuojana oli Severi Tikkakoski. Perttu Ruuska lisäsi vieraiden johdoksi 0-2 samassa vuorossa, tällä kertaa etenijänä Timo Torppa. Manse jatkoi vahvaa peliään kolmannessa vuorossa, kun se takoi taululle lukemiksi jo 0-4. Pallonlyöjät kavensi samassa vuorossa tilanteeksi 1-4, lyöjänä Valtteri Luoma ja tuojana kesken ottelun koppariksi vaihdettu Arttu Ruuska. Isännät kirivät vielä kahden juoksun päähän viimeisessä vuoroparissa ottelusarjassa loistaneen Patrik Wahlstenin kiskaisulla, mutta edellisen kotiottelun kaltaista nousua tasoihin ja ohi ei enää nähty. Varmaa ulkopeliä esittänyt Manse PP vei jakson nimiinsä lukemin 2-4. KPL joutui vaihtamaan kolmannessa vuoroparissa Teemu Nikkasen jokeriksi ja Arttu Ruuska siirtyi takakentälle. Matti Saukko tuli pelaavaan yhdeksikköön. Toinen jakso oli hyvän vireen löytäneen Mansen näytöstä. Kopla lahjoitti jälleen avausjuoksun harhaheitolla, ja tamperelaiset painelivat karkuteille jo toisen vuoron tasoittavalla. Erityisiä hankaluuksia Koplalle tuotti koko ottelun ajan ykköstilanteen purku. Tässä osansa oli terävästi pelanneella Mansen ulkokentällä sekä tasoaan nostaneella vieraiden lukkarilla Juha Puhtimäellä. Kun Pallonlyöjien kärki ei päässyt kunnolla kentälle, tuloskin jäi laihaksi. Manse sen sijaan nautti pelaamisesta ja paineli aurinkoisessa kesäillassa vakuuttavaan 0-6-jaksovoittoon. Samalla se kavensi puolivälieräsarjan tilanteeksi 2-1. Tamperelaisten tehokkain oli jokeri Perttu Ruuska, joka löi neljä ja toi yhden juoksun. Ottelusarja jatkuu tiistaina 22.8. Tampereella. KSS Energialla pelataan taas torstaina 24.8. kello 17.30. Liput torstain matsiin täältä! Ottelun videot
- Sunnuntaina Koplalla iskun paikka!
Puolivälieräsarja jatkuu kiivaana sunnuntaina KSS Energia Areenalla klo 17.00! KPL johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0, neljällä voitolla etenee välieriin. Sunnuntaina otteluisäntänä Mullan alla-yhdistys. KPL on onnistunut kahdessa ensimmäisessä ottelussa tärkeimmässä eli voittamaan molemmat matsit. Keskiviikon kotiavauksessa vierasjoukkue Manse PP oli vahvasti pelissä mukana, mutta KPL onnistui viime hetkillä kääntämään voiton. Perjantaina Tampereella KPL oli tyly vieras ja nappasi selvän voiton 0-2 (1-2, 3-7) tuloksella. Sunnuntaina Koplalla on hieno mahdollisuus kolmanteen voittoon, mutta selvää on. että vierasjoukkue pyrkii kaikin keinoin estämään Koplan voittokulun. Kotiyleisön tuki on olennaisen tärkeää, joten tervetuloa pitämään ääntä KSS Energia Areenalle!
- KPL nappasi toisen kiinnityksen välieriin voimakkaalla lyöntipelillä
Kouvolan Pallonlyöjät otti toisen kiinnityksen välieriin voittamalla Mansen 0-2 (1-2, 3-7) Tampereen Kaupissa perjantai-iltana. Ensimmäinen jakso päättyi tiukkoihin 1-2 lukemiin, Patrik Wahlsten löi molemmat Koplan juoksut ja Manse sai ainokaisensa harhaheiton avulla. Toisella jaksolla lyönti alkoi osumaan keppiin ja KPL myllytti lukemat 7-3 tauluun. Perttu Ruuska avasi ensin pelin kotiuttamalla Juuso Myllyniemen, jonka jälkeen KPL laittoi hanat päälle. Ensin Aapo Kinnunen kotiutti Tommi Mäentaustan hienolla läpilyönnillä joka ei kuitenkaan riittänyt kunnariin asti. Teemu Nikkanen kotiutti Aapo Kinnusen, jonka jälkeen kunnareita tulikin kaksin kappalein kun Arttu Ruuska ja Matti Latvala löivät palloa maisemiin. Myös Patrik Wahlsten löi toisella jaksolla yhden juoksun. Manse yritti viimeisellä sisävuorollaan kiriä joka ei kuitenkaan riittänyt ja voitto lähti KPL:n matkaan Kouvolaan. Juoksukooste Pelit jatkuvat sunnuntaina 20.8. Kouvolassa KSS Energia Areenalla klo 17.00. Tervetuloa kannustamaan Kopla voittoon! Osta liput sunnuntain matsiin täältä
- Poikien Superpesis tarrasi kiinni välieräpaikkaan kukistamalla JoMan!
KPL:n poikien Superpesis pelasi vahvaa ulkopeliä ja nappasi torstaina ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan! KPL voitti JoMan 2-0 (3-0, 6-3). Joukkueet kohtaavat toistamiseen tiistaina 29.8. Joensuussa. Välieräpaikkaan riittää kaksi voittoa.
- Kopla lähtee Mansen valloitukseen!
Puolivälieräsarja jatkuu kiihkeänä perjantaina täpötäydellä Kaupin stadionilla. KPL lähtee toiseen otteluun riemukkaan keskiviikon voiton myötä hyvistä asetelmista. Keskiviikkona ottelun kirkkain tähti oli 1+7 juoksua iskenyt Patrik Wahlsten. Keskiviikkona Manse hallitsi kolmostilanteiden valossa ottelua, mutta KPL oli loppuun saakka sitkeä. Kärsivällisyys on valttia myös perjantaina. Kaupin stadion muuttaa osittain pelin luonnetta, sillä varsinkin kolmospuolella on reilusti tilaa läpilyönneille. Joukkueet kohtasivat toukokuussa Tampereella, jolloin Manse vei tiukan kamppailun kotiutuskilpailussa. Pystyykö Kopla hakemaan toisen kiinnityksen välieräpaikkaan? Ottelu suorana Ruudusta klo 17.30. Mukaan kannustamaan on lähdössä myös faniryhmä MustaKeltaiset, joten tunnelmaa Kaupin karnevaaleista ei tule puuttumaan. Ottelusarjan kolmas ottelu sunnuntaina KSS Energia Areenalla klo 17.00. Osta liput sunnuntaille Koplakaupasta
- Patrik Wahlsten tykitti voiton - mahtava nousu ja ratkaisu räjäyttivät KSS Energia Areenan!
Kouvolan Pallonlyöjät otti ensimmäisen kiinnityksen voittamalla melkoisen näytelmän jälkeen Manse PP:n 2-0 (2-1, 7-5). Ottelun hahmo oli Patrik Wahlsten, joka tykitti hurjat 1+7 juoksua. Toisella jaksolla Wahlsten huudatti kotiyleisöä, kun kahden juoksun takaa-ajoasemasta Pate iski pallon kakkospesän päältä maisemiin! Tilastot KPL aloitti kauden 2023 pudotuspelit vahvasti: heti ensimmäisen vuoroparin aloittavalla Patrik Wahlsten tälläsi pallon kolmospuolelta maisemaan, ja jokeripaitaan sonnustautunut Matti Saukko sekä paluun leikkauksen jälkeen pesiskentille tehnyt Patrik Vartama viilettivät kotiin. Mansen vastaus tuli heti samassa vuorossa, kun vaarallisesti läpi ottelun lyönyt jokeri Perttu Ruuska löi ja Severi Tikkakoski toi tilanteeksi 2-1. Tämän jälkeen jakso jatkui tasaisissa merkeissä. Koplan sisäpeli yskähteli, mutta ulkona joukkue suoritti vahvasti. Manse rakensi hyvien vaihtajiensa voimin tilannetta tilanteen perään, mutta kotijoukkue kesti tulituksen. Lopulta jakso ratkesi KPL:n voittoon, kun Juha Puhtimäki irtosi kolmoselta ja lukkari Aleksi Vainio nappasi hänestä kolmannen palon kotipesään. Jos ensimmäisen vuoron alku oli Koplalta vahva, toinen jakso käynnistyi täydessä Manse PP:n komennossa. Kotiyleisö oli vasta asettumassa takaisin paikoilleen tavallista lyhyemmän tauon jäljiltä, kun tamperelaiset olivat tykittäneet taululle jo tylyt 0-3-lukemat. Arkkitehtina vieraiden komeassa alussa hääri Perttu Ruuska, joka löi juoksuista kaksi ja toi yhden. Lisää Mansen vyöryä saatiin todistaa toisen aloittavalla, kun Juha Puhtimäen kahdella lyödyllä vieraat siirtyivät jo ratkaisevalta tuntuvaan viiden juoksun johtoon. Jakso ei kuitenkaan suinkaan ollut ratkennut. Kopla aloitti kirinsä toisen lopettavalla Wahlstenin ja Vainion lyömillä juoksuilla, tuojina Arttu Ruuska ja Jasperi Luoma. Wahlsten onnistui myös seuraavassa vuorossa kotiuttaessaan Matti Saukon, ja yhtäkkiä kotijoukkue oli kirinyt jo kahden juoksun päähän Mansesta. Kouvolalaisyleisö pääsi kuin pääsikin juhlimaan voittoa KSS Energia Areenalla, kun ottelun hahmo Wahlsten kiskaisi viimeisessä vuorossa pallon kakkospuolelta läpi: tuloksena kolme tavallista, kunnari ja ottelun voitto. Joukkueensa parhaaksi valittu Wahlsten takoi lämpimässä keskiviikkoillassa kunnarin lisäksi huimat seitsemän juoksua. Lehdistötilaisuus Otteluhaastattelussa Patrik Vartama Puolivälieräsarja jatkuu perjantaina 18.8. kello 17:30 Tampereella. KSS Energia Areenalla mitellään jälleen sunnuntaina 20.8., tuolloin ottelu alkaa kello 17. Tervetuloa! Hyppää mukaan perjantaina fanimatkalle Osta liput sunnuntain matsiin täältä
- Fanimatka perjantaina Tampereelle - ilmoittaudu mukaan!
Fanimatka Tampereelle toiseen peliin perjantaina - ilmoittaudu mukaan huutamaan voitto! Matkan järjestää faniryhmä MustaKeltaiset ry. Matkan hinta 50 euroa (sis. matkan ja pääsylipun) Lähtö Matkakeskukselta klo 13.30 Ilmoittautumiset mustakeltaiset@gmail.com
- Iiro Haimi: "Runkosarja on valmistanut meitä näihin peleihin"
Kauan odotetut pudotuspelit ovat saapuneet! Keskiviikkona puolivälieräavauksessa vastaan tulee tamperelaisen pesäpalloilun lippulaiva Manse PP. Osta liput ennakkoon täältä! KPL nousi runkosarjassa kolmanneksi tiukan taistelun jälkeen ja saa kotiedun puolivälieriin. Heinäkuun puolesta välistä sivussa pelikentiltä ollut Patrik Vartama tekee paluun kokoonpanoon ja tuo vahvistusta Koplan kärkeen. Vierasjoukkue Manse PP saavutti kuudennen sijan vaihtelevan runkosarjan päätteeksi. Viimeiset viisi runkosarjan peliä tuottivat Manselle neljä voittoa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja kotietu on ollut valttia. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat KSS Energia Areenalla 25. heinäkuuta, jolloin KPL otti 1-0 (8-6, 4-4) voiton. Puolivälierissä tarvitaan neljä voittoa. Otteluohjelma Ke 16.8. klo 17.30 KPL - Manse PP, KSS Energia Areena Pe 18.8. klo 17.30 Manse PP - KPL, Tampere Kauppi Su 20.8. klo 17.00 KPL - Manse PP, KSS Energia Areena Ti 22.8. klo 17.30 Manse PP - KPL, Tampere Kauppi tarvittaessa To 24.8. klo 17.30 KPL - Manse PP, KSS Energia Areena La 26.8. klo 16.00 Manse PP - KPL, Tampere Kauppi Su 27.8. klo 16.00 KPL - Manse PP, KSS Energia Areena Strixin otteluennakossa Iiro Haimi Koplacastin vieraana Patrik Vartama Pienellä tauolla ollut Koplacast tekee pudotuspelien kunniaksi paluun taajuuksille. Vieraaksi saapuu pikakiituri Patrik Vartama, joka kertoo oman tarinansa ja ennakoi kuumaa puolivälieräsarjaa Manse PP.ta vastaan. Kuuntele täältä