Search this site
1901 tulosta löytyi
- Otteluraportti: Kotikenttä säilyy puhtaana
KPL ei antanut sunnuntaina Koskenkorvan Urheilijoille yhtään pistettä matkaan. Juha Korhosen (5 lyötyä) ja Teemu Nurmion kauden neljäs kunnari siivittivät KPL:n 1–0 (5–1, 2–2) kotivoittoon. KPL ei ole vielä hävinnyt KSS Energia Areenalla jaksoakaan. Kolmostilanteet KPL:lle 17-11 (avausjaksolla 11-6). – Hyvä rytinä oli päällä. Ekalla jaksolla päästiin kaverin kärkeen kiinni ja 0-tilanne oli hyvää Jannen (Kivipelto) johdolla. Kolme annettua juoksua vastustamattomilla lyönneillä, olen tyytyväinen meidän ulkopeliin. Sisällä saimme tilannetta, mutta akilleen kantapääksi muodostui kotiuttaminen. Vapaat lyönnit eivät uponneet ja näpyt menivät laittomiksi, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen analysoi. – Pari vuoroa pelattiin ok peliä. Muutama hetki oli, jotka olisi pitänyt pystyä kääntämään. KPL oli ekalla jaksolla selkeästi parempi, toisella pystyttiin vähän rikkomaan, KoU:n pelinjohtaja Tomi Niskanen kertoi. Juha Korhonen iski viisi juoksua KPL marssi avausjakson voittoon Teemu Nurmion kunnarin myötä. Nurmion kauden neljäs kunnari tuli toisen aloittavalla tutulla tavalla. Nurmio puhkaisi kakkostilanteessa kakkospesän, tuloksena 1+1 ja KPL siirtyi 3–1 karkumatkalle. Juha Korhonen vastasi jakson lopuista lyödyistä. Koskenkorvan ainokaisen löi Jere Dahlström. Teemu Nurmio iski jo kauden neljännen kunnarinsa Toisella jaksolla Korhonen siirsi Koplan 1–0-johtoon. Dahlström tasoitti vastustamattomasti 1–1:een. Korhosen illan viides kotiutus kolmannen tasoittavalla käänsi täyden potin tulon lähemmäs KPL:ää. KoU rakensi kuitenkin tilanteen neljännen aloittavalla. Dahlström ei onnistunut palottomassa ajossa, mutta kahdella palolla ajoa purkanut Veli-Pekka Yli-Hirvelä niittasi jakson 2–2:een komealla välilyönnillä. KPL:llä oli vielä mahdollisuus kääntää kolmas piste, mutta oma tasoittava vuoro ei tuottanut Koplalle edes kotiutusyritystä. KPL:n parhaana palkittiin Juha Korhonen. – Sain siirrettyä treeneistä osumia nyt myös peliin, 2700. kärkilyönnin ottelussa tilastoinut Korhonen mietti. – Vähän yksinkertaistin lyöntipeliä, yritetään jatkaa tästä, mies jatkoi. KPL:n kausi jatkuu torstaina Seinäjoella JymyJusseja vastaan. Ottelu tulee suorana lähetyksenä Koplaradiosta kello 18.00. teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Kopla on kotona vahva
KPL kohtaa sunnuntaina KSS Energia Areenalla Koskenkorvan Urheilijat. Ottelu on KPL:n kapteenille Anssi Lammilalle uran 300:s ottelu Superpesiksen runkosarjassa. Mahtavan alkukauden jälkeen kahden ottelun tappiokierteeseen ajautuneella KPL:llä on sunnuntaina paikka iskeä jälleen isompaa vaihdetta sisään. KPL ei ole menettänyt kotikentällään vielä jaksoakaan vieraille. Vierasjoukkue Koskenkorvan Urheilijat ei ole onnistunut nappaamaan yhtään vieraspistettä mukaansa kolmen matkaottelun jälkeen. Sarjataulukossa KPL majailee melko tukevasti kolmantena 19 pisteellä. KoU on 5. sijalla 11 pisteellä. Anssi Lammilalla tulee täyteen 300 ottelua runkosarjassa Koskenkorvan Urheilijoiden jokeri Jere Dahlström saavutti viikko sitten kautta aikojen toisena pelaajana 1100 lyödyn rajan. Dahlström on ollut alkukaudesta Koskenkorvan vahvin kotiuttaja tehoilla 1+19. Toiseksi paras kotiuttaja Juho Toivola on iskenyt etenijän kotiin seitsemän kertaa. Koskenkorvan kärjessä Alajärveltä siirtynyt Petrus Puputti on pelannut hyvän alkukauden. Jo viime kaudella Superpesiksen kärkietenijöiden aateliin noussut Puputti on ennättänyt kotiin 10 kertaa. Puputtia vaihtavat eteenpäin Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Antti Kuusisto, joiden alkukausi on sujunut vaihtelevasti. Koskenkorvan lukkarina pelaa nuori Juho Hakomäki. Janne Kivipelto on ollut lautasen ääressä kova KPL on kahdessa viime ottelussa vaisuillut sisäpelissä. Kimmoisa kotikenttä takaa jälleen tilanteiden teon KPL:lle ominaisella pomppupelillä. Kotiuttajapuolella Juha Korhonen ei ole vielä yltänyt tuttuun vireeseen, mutta urallaan 2698 kärkilyöntiä iskenyt Korhonen on varmasti löytämässä lyöntijyvää. Taustatukea Korhoselle antavat Toni Laakso, Matti Latvala ja Sasu Toikka. KPL pelaa aktiivisesti myös toisesta kärjestä, joen tilannetta on jälleen luvassa. Viime sunnuntaina hurmiossa elänyt kotiyleisö syttyy taas toivottavasti mukaan kannustamaan KPL:n voittojen tielle. Kesäloman kunniaksi alle 18-vuotiaat pääsevät myös tähän otteluun ilmaiseksi! Tilastot: Kouvolan Pallonlyöjät (3.) 9 ottelua, 19 pistettä, juoksusuhde 59–30 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+15 (10.) Paras etenijä: Teemu Nurmio 12 (10.) Paras kärkilyöjä: Teemu Nurmio ja Juho Hacklin 42 (16.) Koskenkorvan Urheilijat (5.) 8 ottelua, 11 pistettä, juoksusuhde 53–49 Paras kotiuttaja: Jere Dahlström 1+19 (4.) Paras etenijä: Veli-Pekka Yli-Hirvelä 13 (7.) Paras kärkilyöjä: Jere Dahlström 37 (28.)
- Otteluraportti: Nihkeä sisäpeli Koplan turma
KPL esitti torstaina Kankaanpään koleassa illassa vaisua sisäpeliä ja kotijoukkue Kankaanpään Maila pääsi tuulettamaan 1–0 (1–1, 2–0) voittoa. Ottelu pelattiin varsin arktisissa olosuhteissa, sillä lämpötila oli pari astetta plussan puolella ja paikoin raekuurot piiskasivat kenttää. – Hyvää ulkopeliä lukuunottamatta kahta annettua juoksua. Sisäpelissä emme saaneet ykköstilannetta purettua, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen kommentoi. Ykköstilannevaihdot KPL:ltä 9/25. Avausjaksolla KPL pääsi lopulta 1–1 tulokseen. Juho Hacklin löi KPL:n ainoasta kolmostilanteesta neljännen aloittavalla tasoitusjuoksun, jonka toi Tommi Mäentausta. KaMan ainokaisen löi Sami Joukainen kotiuttamalla Joni Rytkösen. Joukaisen kotiutuksessa KPL:n Valtteri Luoman polttoheitto karkasi lukkari Janne Kivipellon yli. Hacklinin tasoitus oli kova kolmossaumalyönti. Janne Kivipelto palkittiin Koplan parhaana Toisella jaksolla KPL:n sisäpeli tukehtui ykköstilanteeseen ja KPL sai painetta KaMan ulkokentälle kolmostilanteiden muodossa vasta jakson kolmannessa ja neljännessä vuorossa. KPL pyöritti lyöntijärjestyksen toisella jaksolla uusiksi ja Teemu Nurmio tuli vielä kesken jakson Tommi Mäentaustan tilalle, jonka jalka hieman kramppaili. Kankaanpään juoksut tulivat toisessa vuoroparissa. Ensin Topias Liljan kentällemenoyritys ei pysynyt KPL:n räpylöissä ja Rytkönen karkasi 1–0:aan. 2–0 juoksu lähti Joukaisen kovasta kolmossaumalyönnistä, jonka toi Jukka Lankinen. Neljännen tasoittavalla KPL onnistui sisäpelissä luomaan painetta KaMan ulkokentälle, mutta kotiutukset eivät onnistuneet. Koko ottelun kolmostilanteet KaMalle 11–7. Juho Hacklin pelasi ulkona varmasti KPL:n parhaana palkittiin lukkari Janne Kivipelto ja kakkospalkinnon sai Juho Hacklin. – Vastustaja pelasi paremmin. Nihkeä keli, vastustaja käsitteli sen paremmin, Kivipelto kertoi. KaMan ykköspalkittu oli kahdesti kotiuttanut Sami Joukainen ja kakkospalkittu Jouni Itävalo. KaMa jatkoi kotikentällä voittojen tiellä, sillä sunnuntaina joukkue kellisti Pohjanlinnan kentällä Sotkamon Jymyn. Seuraava KPL:n ottelu on sunnuntaina 4.6. klo 16.00. Vastaan KSS Energia Areenalle tulee Koskenkorvan Urheilijat. teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: KPL matkustaa Kankaanpään Mailan vieraaksi
Tiistaina kauden ensimmäisen tappion kokenut KPL matkustaa torstaina Kankaanpään Mailan vieraaksi. Kotijoukkue KaMa on aloittanut kautensa vaihtelevasti. Joukkue on saalistanut kahdeksassa ottelussa neljä voittoa ja kahdeksan pistettä. KaMalla ei ole vielä yhtään puhdasta 2–0 voittoa. Ottelu kuunneltavissa suorana lähetyksenä Koplaradiosta! KPL jatkaa sarjakärjessä, vaikka se tiistaina hävisikin Helsingissä Sotkamon Jymylle 2-0 (4-2, 4-2). Kauden alussa Superpesiksen parasta ulkopeliä esittänyt KPL sortui tiistaina räpylävirheisiin, eikä onnistunut myöskään sisäpelissä riittävällä tasolla. Kankaanpään Maila hankki tälle kaudelle kaksi kouvolalaisille tuttua pelimiestä, kun Joni Rytkönen ja Sami Joukainen siirtyivät KaMan paitaan. Rytkönen on kahdessa viime ottelussa pelannut numerolla kaksi erittäin tehokkaasti. Joukaisen alkukausi oli vaikea, mutta kaikkien aikojen lyöjäkuningas on löytänyt lyöntivirettään. Joukainen on sivaltanut kahdeksassa ottelussa 11 juoksua. Tiistaina Kankaanpää teki hukkareissun Kempeleelle ja hävisi tiukan kamppailun 1-0 (2-2, 4-1). Teemu Nurmio on pelannut mainiosti Kankaanpään Pohjanlinnan kentän pinta uusittiin tälle kaudelle ja se on entistä kenttää hitaampi. Myöskään pomppu ei nouse entiseen tapaan. KaMan ykkösvaihtaja Henri Pulkkinen on kuitenkin onnistunut erinomaisesti ja mies on kärkilyöntitilaston kolmantena 50 kärkilyönnillä. KPL on muovannut kokoonpanoa viime aikoina ja pelinjohtaja Eero Pitkänen on pyörittänyt tällä kaudella 14 pelaajaa kokoonpanossa. Konsta Hyötyläinen oli tiistaina sivussa ja on tuskin pelikunnossa vielä torstaina. Joukkueesta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja sisäpeliä pyörittämään, joten on mielenkiintoista nähdä, millaisella järjestyksellä KPL lähtee torstain otteluun. Ottelu kuunneltavissa suorana lähetyksenä Koplaradiosta! TÄSTÄ kuuntelemaan (sivu avautuu lähetyksen alkaessa)! Saukko osaa lentää Joukkueiden tilastot: Kankaanpään Maila (7.) 8 ottelua, 8 pistettä, juoksusuhde 25–53 Paras lyöjä: Sami Joukainen 0+11 (15.) Paras etenijä: Topias Lilja 7 (31.) Paras kärkilyöjä: Henri Pulkkinen 50 (3.) Kouvolan Pallonlyöjät (1.) 8 ottelua, 19 pistettä, juoksusuhde 58–27 Paras lyöjä: Juha Korhonen 0+15 (10.) Paras etenijä: Teemu Nurmio 12 (8.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 39 (16.)
- Tykkimäki-Pesiskoulu jatkuu 12.6.
Tykkimäki-Pesiskoulu kesäkuussa – ilmoittaudu mukaan! Tykkimäki-Pesiskoulun kakkososa alkaa maanantaina 12.6. ja on arkipäivisin aina keskiviikkoon 21.6. saakka. Tykkimäki-Pesiskoulu sopii 5–12-vuotiaille lapsille. Pesiskoulussa opetellaan pesäpallon perustaitoja, pelataan ja pidetään hauskaa! Ohjaajina toimivat Kuusankosken Puhdin ja Kouvolan Pallonlyöjien ohjaajat. Tykkimäki-Pesiskoulun päättäjäisiä vietetään keskiviikkona 21.6.2017 klo 16.00–19.00 Tykkimäen Huvipuistossa. Huvipuiston ranneke sisältyy Pesiskoulun hintaan. Aikataulu: Kesäkuussa Pesiskoulussa voi käydä joko Kuusankoskella tai Kouvolassa. Yhteensä Pesiskoulukertoja on 8 kertaa. Ma 12.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Ti 13.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Ke 14.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola To 15.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Pe 16.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Pe 16.6. klo 18.00 Superpesis-ottelu Kouvolan Pallonlyöjät-Sotkamon Jymy (Pesiskoulu-matsi) Ma 19.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Ti 20.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Ke 21.6. klo 10.00-11.00 Kuusankoski pp-stadion tai klo 11.30-12.30 Sumulaakso Kouvola Pesikoulun päättäjäiset ke 21.6. klo 16.00-19.00 Tykkimäen Huvipuistossa Hinta: 12.-21.6.2017: 50€ Pesiskoulumaksu sisältää Pesispassin (sisäänpääsy kaikkiin otteluihin, Tykkimäen rannekkeen päätöspäivänä ja ohjatut harjoitukset). Ilmoittautuminen Tykkimäki-Pesiskouluun: Sähköpostilla osoitteeseen pesiskoulu.kouvola@gmail.com. Ilmoita lapsen nimi ja henkilötunnus (tarvitaan Pesispassin tilaamista varten) Kuusankosken vai Kouvolan kenttä? huoltajan yhteystiedot lapsen mahdolliset allergiat/sairaudet. Kouvolan Pallonlyöjien pesiskoulu on liikuttanut jo 1970-luvulta saakka. Tulevat huippupelaajat tulevat pesiskoulusta! Tervetuloa mukaan! Lisätietoja: Harri Liekola, junioripäällikkö 040 5704182, harri.liekola@kouvolanpallonlyojat.fi Pesiskouluun voit ilmoittautua sähköpostilla: pesiskoulu.kouvola (at) gmail.com
- Otteluraportti: Koplan voittoputkelle päätös Helsingissä
Roope Korhonen oli Helsingin herra tiistaina. Korhonen löi ottelussa kuusi juoksua ja Sotkamon Jymy voitti ottelun 2–0 (4–2, 4–2). KPL:n seitsemän ottelun voittoputki katkesi samalla tappioon. Korhonen nousi lyöntiensä ansiosta viiden tähden pelaajaksi pesispörssissä. Korhonen on pesispörssin tilastossa sijalla 11. KPL:stä tilastorajoja rikkoivat 300. tuodun tilastoinut Matti Latvala ja Juho Hacklin, joka sivalsi 900. kärkilyöntinsä. – Parempi voitti, siitä ei kahta sanaa. Alussa päästiin keulille, mutta eka ulkovuoro oli heikko. Käsistä annettiin juoksut ja jouduttiin takamatkalle. Eikä saatu kiriä aikaan, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen myönsi. Avausjaksolla KPL aloitti juoksujen teon Toni Laakson kotiutuksella. Matti Latvala toi uransa 300. juoksun. Tasoittavalla Roope Korhosen avausjuoksu livahti Valtteri Luoman räpylän alta ja 2–1 tirskahti Latvalan hanskasta. KPL ei pystynyt vastaamaan Jymyn sisäpeliin. Toni Kohonen ja Korhonen lisäsivät johdon 4–1:een, ennen kuin KPL sai Juho Hacklinin lyönnillä kavennuksen 4–1:een. – Ykköstilanne saatiin alussa purettua. Ajoittain hyvä ei kuitenkaan riitä. Kaveri pääsi kuskin paikalle. Nousu vaatisi lukuisia onnistumisia putkeen, Pitkänen jatkoi. Teemu Nurmio palkittiin KPL:n parhaana Toisella jaksolla Jymy jatkoi vahvasti ja Roope Korhosen mailasta lähtivät myös toisen jakson avausjuoksut. 1–0 juoksussa Anssi Lammilan polttoheitto ei pysynyt Janne Kivipellon räpylässä, 2–0 tuli komealla saumalyönnillä. KPL pelasi hyvän toisen vuoroparin. Ensin Kopla uunotti Jymyn Niko Korhosta komealla kikalla ja tasoittavalla Valentin Ikonen kavensi 2–1:een. – Toisella jaksolla samanlaista. Sinnittelyä perässä, ei oikeaa uhkaa. 2–2 tasoitus oli lähellä, mutta Jere Vikströmiltä siihen hyvä suoritus. Roopen 6/6 kotiin, siinä oli hyviä lyöntejä joukossa. Valitettavasti täytyy todeta, että emme osanneet vieläkään täällä pelata, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen kertoi. Ikosen lyöntivuorolla Pitkänen laittoi uudelleen merkin päälle, mutta Pitkäsen kehuma Jere Vikströmin suoritus oli yksi illan komeimmista. Täpärä palo kotipesään sammutti KPL:n alkanutta roihua. Jymy tuli omalle sisävuorolleen hurjana. Niilo Piiponniemi ja Korhonen löivät pallon takaa läpi ja Jymy siirtyi 4–1-johtoon. Matti Latvalan kavennus neljännen tasoittavalla oli laiha lohtu. Sisäpeli ei enää kyennyt tuottamaan tilannetta ja Jymy pääsi juhlimaan voittoa. – Ei juhlittu voittoja, eikä jäädä tappiota suremaan, Pitkänen tiivisti. KPL:n parhaana palkittiin kakkosena 5/6 kärkilyönnit tilastoinut Teemu Nurmio. Kakkospalkinnon pokkasi jokerina 5/8 kärkilyönnit netonnut Toni Laakso. KPL:n sarjakausi jatkuu jo torstaina Kankaanpään Mailan vieraana. Ottelu on kuultavissa suorana lähetyksenä Koplaradiosta. teksti: Harri Liekola kuva: Teemu Parta
- Otteluennakko: Idän pikajuna kultajunan raiteilla
Superpesiskausi jatkuu tiivistahtisena. Sunnuntaina upeasti voittoputkeaan seitsemään otteluun jatkanut KPL matkustaa Helsinkiin Sotkamon Jymyn vieraaksi. Jymyn Etelä-Suomen kiertue on tuottanut lauantaina voiton JymyJusseista, mutta sunnuntaina joukkue hävisi yllättäen Kankaanpäässä. KPL on Superpesiksen ainoa voittamaton joukkue tällä hetkellä. KPL:n kapteeni Anssi Lammila myöntää, että tiistai-illasta on tulossa hankala. – Sotkamo on yksi niistä kolmesta, jotka ovat olleet meidän yläpuolella. Harvoin Jymy pelaa kahta huonoa matsia putkeen, joten ovat varmasti skarppina heti alusta alkaen. Jymyllä on vahva ulkopelijoukkue, johon stadion antaa vielä lisää pelimerkkejä, Lammila miettii. Lammila on pelannut vahvan alkukauden Töölön jalkapallostadion ei ole pesäpallon pelaamiselle se paras alusta. Puitteiltaan stadion on muuten loistava ja Lammila löytää Helsingin ottelusta paljon positiivisia juttuja. – Mukava on pelata Helsingissä. Aina on ollut hyvä karnevaalimeininki. Parempi olisi pelin kannalta, jos olisi toisenlainen kentän pinta. Nyt se on hidas ja se on sisäpelistä pois, kun pallo ei kulje, Lammila kertoo. Jymyn alkukausi on sujunut varsin hyvin ja joukkue keikkuu sarjassa kolmantena. Joukkue vahvistui tälle kaudelle Saku Hakkaraisen ja Jere Vikströmin tulon myötä. Jymy on kärsinyt jonkun verran loukkaantumisista ja edelleen toipilaana on Immo Rautiainen. Tilastorajoja paukkumassa KPL:n joukkueesta löytyy tällä hetkellä useita pelaajia, jotka kolkuttelevat tilastoissa uusia satalukuja. Alkukauden aikana Valentin Ikonen on saanut 100 ottelua täyteen ja Matti Saukko 100 tuotua. Lammila on yksi tilastopyykin rikkojista, sillä Lammila rikkoo lähiaikoina 300 ottelun ja tuodun rajan. Omaan alkukauteensa kapteeni on varsin tyytyväinen. – Sisäpeli on paranemaan päin. Ulkopelissä ollaan Jannen (Kivipelto) johdolla pelattu paljon 0-tilannetta ja ihan hirveästi en ole joutunut ulkopelissä vielä tekemään. Pomputon peli on tiistaina luvassa ja siinä on varmasti itsellä petrattavaa. Kempeleen peli ei mennyt hyvin. Kovaa pitää uskaltaa lyödä, sillä ulkokenttä pelaa läheltä ja läpilyönnit eivät tuota oikeastaan mitään. Laatu ratkaisee, 296 tuotua 297 ottelussa tilastoinut Lammila kertoo. Juha Korhosella on mahdollisuus nousta 2700 kärkilyöntiin Juha Korhonen on yksi tiistai-illan seuratuimmista pelaajista. Sotkamon Korhoset mukaan lukien kentällä nähdään kuusi Korhosta. Juha Korhosella on tiistaina mahdollisuus nousta kautta aikojen neljäntenä pelaajana 2700 kärkilyönnin rikkojaksi. Korhosta edellä kolmannella sijalla porskuttaa Jymyn lukkari Toni Kohonen. Juho Hacklin on enää kahden kärkilyönnin päässä 900 kärkilyönnin rajasta. Armoton pompunlyöjä Hacklin pelasi uransa kolme ensimmäistä ottelua ilman kärkilyöntipistettä. Joukkueiden alkukausi: Sotkamon Jymy (3.) 6 ottelua, 15 pistettä, juoksusuhde 56-19 Paras kotiuttaja: Roope Korhonen 0+18 (5.) Paras etenijä: Jere Vikström 17 tuotua (1.) Paras kärkilyöjä: Roope Korhonen 36 kärkilyöntiä (11.) Kouvolan Pallonlyöjät (1.) 7 ottelua, 19 pistettä, juoksusuhde 54-19 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+15 (9.) Paras etenijä: Teemu Nurmio 12 tuotua (4.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 37 kärkilyöntiä (10.) teksti: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Otteluraportti: KPL murskasi Vimpelin Vedon!
Hallitseva mestari Vimpelin Veto on ollut kova kanto kaskessa KPL:lle. Viimeisin voitto Vedosta oli peräti vuodelta 2010, mutta sunnuntai-illan näytöksessä KPL pätki sinivalkoiset tylyin lukemin 2 – 0 (6-1, 4-2). Kolmostilanteet menivät KPL:lle selvästi 26-8. Yleisö KSS Energia Areenalle oli saapunut 1893 katsojan verran. Yleisö eli ottelussa erinomaisesti mukana. – Nollasta se lähti. Nolla kesti hyvin. Puputilla yksi kotiutusyritys tänään, niin se auttaa paljon. Täytyy antaa vuoden markkinointitekopalkinto tuomareille. En ole koskaan kuullut tuollaista meteliä, pelinjohtaja Eero Pitkänen kiitteli. Ottelun aikana tunnelma oli loistava. Yksi lyönti uusittiin katsomosta tulleen huudon takia ja pelituomari Peter Laitio tuomitsi uuden lyönnin. “Sieltä kuului meidän kuuleman mukaan “älä” ja käytin vähän huonoa sanavalintaa”, naureskeli Laitio pelin jälkeen. Kenttähaastettelussa Laition sanavalinta oli: “Katsomosta kuului syötön aikana häiritsevä huuto”. Sen jälkeen häiritsevää huutoa kuultiinkin enemmän kuin koskaan Eero Pitkäsen 42 kenttävuoden aikana. Anssi Lammila voitti hutunkeiton ja valitsi KPL:lle aloittavan sisävuoron. Kärki sai heti tilannetta aikaan, mutta onnistunut kotiutus nähtiin vasta peräpäästä, kun Konsta Hyötyläinen kotiutti Sasu Toikan kolmospolttajalle suunnattulla lyönnillä. KPL piti Vimpelin ilman kolmostilannetta ja Matti Latvalan upea vapaa välilyönti riitti Tommi Mäentaustalle 2-0 -juoksun tuomiseen. Veto sai ensimmäisen kolmostilanteensa vasta kolmannella sisävuorollaan, mutta Janne Kivipellon nopeatahtinen lukkarointi sotki kolmosella olleen Sami Haapakosken pasmat niin pahasti, ettei kaikkien aikojen etenijäkuningas liikahtanut ollenkaan kolmoselta kolmannen syötön jälkeen. Neljännellä sisävuorollaan KPL pisti täyden höyryn päälle. Juho Hacklin kotiutti Matti Saukon ulkokentän häsellyksen avustuksella, Toni Laakso lisäsi johtoa upealla kumuralla kolmosjatkeelle. Henri Puputti sai lyönnin vain vaivoin katki. Juha Korhonen sai oman juoksutilinsä auki niin ikään linjanmiesten avustuksella. Seuraavana yrittäjänä oli Janne Kivipelto. Kakkospolttaja Severi Lassila nappasi ensimmäisestä kumurasta komean syöksykopin, mutta Matti Latvala pysyi tiukasti pesällä. Seuraava veto Kivipellolta kantoi koppareiden eteen ja Latvala toi pelin jo 6-0:aan. Kopla jatkoi vahvaa tekemistä myös toisella jaksolla Vimpelin tähtipelaajat Mikko Kanala ja Sami Haapakoski saivat muutamaan otteeseeen huomata Valtteri Luoman kovan heittokäden työssään, kun kokeilivat Luoman tonttia. Vedon kärki toimi erittäin huonosti ja Olli Heikkalan kentällemenotilasto näytti 0/4. Muutenkin nollatilanne oli Vedolle haastava. Vedon kavennusjuoksu tulikin peräpäästä, kun Tuomo Lönnmarkin lyönti meni kakkospuolen läpi VMP-terassin eteen ja Mikko Kanala kirmasi kotiiin. – Tasaista suorittamista se vaatii, jos haluaa menestyä, Koplan parhaana palkittu Janne Kivipelto totesi. Toisen jakson alkuun Janne Mäkelä pääsi yrittämään Haapakosken kotiuttamista laihoin tuloksin. Tasoittavalla Laakso kotiutti Lammilan ja Valtteri Luoma iski viimeisenä lyöjänä KPL:n kakkospalkitun Teemu Nurmion kotiin.Veto pidettiin pitkään nollilla ja pahimmillaan Vedon Jere Saukolle tuli yksi kolmen palon lyöntivuoro. Kolmannen tasoittavalla Nurmio pisti pallon jo neljännen kerran tällä kaudella läpi. Viimeisenä lyöjänä iskenyt Nurmio pamautti pallon voimalla läpi kolmosrajasta ja Laakso ja Latvala toivat pelin 4-0:aan. Veto sai viimeisellä sisävuorollaan pientä kiriä päälle. Janne Mäkelän kova keskisaumaniitti ja Tuomo Lönnmarkin upea kumura kakkosjatkeelle tarjosivat Vedolle vielä vähän toivoa, mutta lisäjuoksuja ei nähty, joten KPL:n ei tarvinnut pelata viimeistä sisävuoroaan. Lehdistöpoiminnat: Sami-Petteri Kivimäki, Vedon pelinjohtaja: “Kaveri löi hienosti tänään, löi pomppua ruutuun ja teki tilannetta. Jos jonkinlaista positiivista hakee, niin meidän takatilanne oli hyvä. Isoin syy miksi hävittiin oli meidän huono sisäpeli. Isossa kuvassa Kouvolaa voi tästä päivästä eteenpäin pitää varteenotettavana mestarikandidaattina.” Henri Puputti, Vedon ykköspalkittu: “Kyllä täytyy sanoa, että vastustaja oli tänään hyvä. Ei sallinnut virheitä ja hyvätkin lyönnit haettiin välillä pois. Tää on mun lempipaikka pelata vieraspelejä, täällä kulkee aina.” KPL:n kausi jatkuu tiistaina Helsingissä Sotkamon Jymyä vastaan. Seuraavan kerran kotiyleisöä hemmottellaan sunnuntaina 4.6. kun vastaan tulee Koskenkorvan Urheilijat klo 16.00. teksti: Simo Pyöriä kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Kärkikamppailussa vastakkain voittamattomat
Sunnuntaina KSS Energia Areenalla pelataan isoista pisteistä. Sarjan piikkipaikkaa hallussaan pitävä KPL saa vastaansa hallitsevan Suomen mestarin Vimpelin Vedon. Myös Vedon kausi on alkanut vakuuttavasti, se on voittanut kaikki viisi pelaamaansa ottelua. KPL on porskuttanut alkukaudesta kuudesta ottelusta 16 pistettä, kahta vaille täydet pisteet. Kotikentällä KPL ei ole antanut vastustajalle jaksoakaan. Koplan ulkopeli on ollut Janne Kivipellon johdolla sarjan parasta. Nyt se joutuu todelliseen testiin, kun sarjan tämän hetken paras sisäpelijoukkue asettuu vastaan. KPL:n kokoonpanosta olivat torstaina poissa Valtteri Luoma ja Toni Laakso, joiden pelaaminen sunnuntaina varmistuu pelipäivänä. Valentin Ikonen kävi lainapestillä Imatran Pallo-Veikkojen paidassa Vimpelin Saarikentällä perjantaina, jolloin Veto kukisti IPV:n 2–0 (5–1, 11–6). – Kova peli on luvassa. Lähtötilanne peliin on mitä mielenkiintoisin. Tuskin jää tunnetta puuttumaan, KPL:n Matti Latvala ennakoi kärkipelin aattona. – Ulkopeli ratkaisee. Molemmat tekevät varmasti tilannetta, josta lyödä voitto kotiin. Toivottavasti tulee tiukka ja vähäjuoksuinen vääntö, mies jatkaa. KPL on saanut riemuita alkukaudesta Vierasjoukkue Vimpelin Veto on heti alkukaudesta kierrättänyt pelaajistoa. Sami-Petteri Kivimäen johtama Veto pystyy KPL:n tavoin pelaamaan sisäpeliään kahdella kärjellä. Molempien joukkueiden jokeriosastolta löytyy myös monipuolisesti lisäapuja. Vedon kotiuttajajokeri Janne Mäkelä johtaa sarjan lyöntitilastoa 2+22 tehoilla. KPL:n kotiuttajajokeri Juha Korhonen on iskenyt mieheen tupaan 14 kertaa. Molempien joukkueiden ykköskärki on äärimmäisen terävä. KSS Energia Areenan kimmoisa pinta avittaa pompunlyönnissä, joten kärkimiesten Tommi Mäentaustan ja Teemu Isokedon jälkeen vaihtajat KPL:n Anssi Lammila ja Juho Hacklin sekä Vedon Sami Haapakoski ja Mikko Kanala pääsevät apajille hyvistä asetelmista. Kotiuttajapuolella KPL tarvitsee Laakson, Matti Latvalan ja Sasu Toikan tehoja. Vedon numerolla kotiuttajista Henri Puputti on ollut alkukaudesta tehokas lyömällä 11 juoksua. Matias Rinta-aho ei ole pelannut kolmella edellisellä kierroksella. Loukkaantuneiden kirjoilta Veto sai perjantaina kehiin Mikko Kanalan, joka ottanee paikkansa ykköskärjestä. Hyvin Kanalaa paikannut Olli Heikkala jatkanee yhdeksikössä, mikäli Rinta-aho on poissa. Voi myös olla, että Arttu Ruuska jatkaa Vedon etukentällä yhdessä Tuomo Lönnmarkin kanssa. – Mailan varressa olen onnistunut ok-tasolla. Keskipalkissa numerolla 4 tai 5 ei välttämättä tule kuin muutama yritys. Alkukausi on mennyt kokonaisuudessaan ok ja 16 päästettyä kertoo, että ulkopeli on kaikin osin ollut onnistunutta, 0+6 lyötyä iskenyt Latvala miettii. KPL:n ulkokenttä on ollut sarjan pitävintä KPL:n lukkari Janne Kivipelto on johtanut Koplan ulkopeliä loistavasti. Kolmostilanteiden lukumäärä on vähentynyt vastustajien sarakkeessa merkittävästi. Samalla myös etukentän pelaajat Luoma, Toikka ja Ikonen ovat pystyneet polttamaan etenijöitä vaihtotilanteissa. Vedon lukkari Janne Heimonen omaa korkean tolpan ja hyvän pelikäsityksen. Heittokäsi on Heimosen heikkous ja KPL:n etenijät pyrkivät varmasti käyttämään sen hyödykseen. Voitosta voittoon porskuttaneet joukkueet tarjoavat varmasti hienon sunnuntai-iltapäivän. Molemmat haluavat jatkaa voittoputkessa myös sunnuntain jälkeen ja joukkueet hakevat jo asetelmia syksyä varten. KPL ei ole onnistunut viime kausina voittamaan Vetoa. Edellisen kerran KPL on onnistunut voittamaan Vedon Kouvolassa kauden 2010 loppuottelusarjassa. Viime kaudella joukkueet kohtasivat viisi kertaa. Veto oli jokaisessa ottelussa voittamaton. – Kyllä tämä on merkittävä peli. Me tulemme takamatkasta, mutta jokainen peli ja kausi on aina uusi matka. Mestaruus on asetettu tavoitteeksi ja se edellyttää, että näitä pelejä pitää voittaa. Tärkeistä pisteistä pelataan ja molemmat joukkueet hakevat hyviä kokemuksia ja oman pelin kehittymistä jatkoa ajatellen, Latvala päättää. Joukkueiden alkukausi: KPL 6 ottelua, 16 pistettä, juoksusuhde 44-16 Paras kotiuttaja Juha Korhonen 0+14 (8.) Paras etenijä Teemu Nurmio 10 tuotua (6.) Paras kärkilyöjä Teemu Nurmio 28 kl (20.) ViVe 5 ottelua, 14 pistettä, juoksusuhde 67-22 Paras kotiuttaja Janne Mäkelä 2+22 (1.) Paras etenijä Olli Heikkala 11 tuotua (4.) Paras kärkilyöjä Janne Mäkelä 34 kl (6.) Muuta: Otteluisäntä: Aktiivi Pub Old Tomin jälkipeleissä Anssi Lammila Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi peliin! Opiskelijat kaksi yhden hinnalla (10€)!
- Haastattelu: Konsta Hyötyläinen iloitsee paluustaan Kouvolaan
Konsta Hyötyläinen palasi torstaina Koplan miehistöön Konsta Hyötyläisen kausi alkoi poikkeavalla tavalla. Mies on ollut sairasteluiden vuoksi sivussa peleistä hallikaudelta asti, ja kävi hakemassa pelituntumaa Ykköspesiksen puolelta Jyväskylän Kirissä. Torstaina oli aika palata oman joukkueen miehistöön ottelussa Pattijoen Urheilijoita vastaan. Hyötyläinen on kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta pelata opiskelukaupungissaan Jyväskylässä, sekä pelien tuomasta varmuudesta. – Siellä oli todella hyvä porukka ja pääsin pelaamaan isommassa roolissa. Tilanteita tuli paljon, joten olen päässyt hyvin pelituntumaan, vaikka pidempi tauko peleistä olikin. Kiitokset Kirille, että antoivat mahdollisuuden pelata, Hyötyläinen kiittelee. Annettu vastuu ei miestä painanut, vaan hyvää tulosta syntyi farmiseurassakin. Kolmessa ottelussa mies ehti lyödä 3 juoksua ja tuoda 8. Kärkilyöntejäkin komeat 26 ja onnistumisprosentti päälle 80%. – Siinä oli nopeita kavereita edessä, että helppohan niitä on viedä. Hyvät pelit tuli pelattua, mies kuvailee. Hyötyläinen on pallovarma ulkopelaaja Hyötyläinen on seurannut koko alkukauden tiukasti oman joukkueensa otteita, ja on tyytyväinen näkemäänsä. Kehuttu ulkopeli saa kiitosta myös Pululta. Sisäpelissä hän näkee potentiaalia. – Ulkopeli on hyvää, montaa juoksua ei ole annettu. Sisäpelissä on vielä hakemista. Pientä virhettä merkin ja muiden suhteen, mitkä pitää saada pois, sekä laatua lyönteihin. Sisäpelissä meillä kuitenkin potentiaali on kova, Hyötyläinen sanoo. Paluu tutulle kolmosvahdin tontille ei kuitenkaan sujunut saumoitta. Koneessa oli liikaa kierroksia, kun kentällä olisi kaivattu malttia. Komea syöksykoppi antoi kuitenkin viitteitä siitä, että mies on iskussa. – Vähän sellaista hermostuneisuutta oli. Ulkokentällä tuntui, kun ei olisi koskaan kolmosvahtina pelannutkaan. Mietin liikaa mitä tehdä, ja mihin mennä. Mukava kuitenkin olla takaisin omassa joukkueessa, Hyötyläinen iloitsee maireana. Sunnuntaina 28.5. Superpesiksen kärkikamppailu Kouvolan Pallonlyöjät – Vimpelin Veto klo 16.00! teksti: Jenni Uosukainen kuvat: Teemu Parta
- Valentin Ikonen ottelukohtaisella sopimuksella vuokralle Imatralle
Imatran Palloveikkojen Juuso Lattu on kerännyt varoitustililleen kaksi keltaista korttia ja joutuu huilaamaan tänään Vimpelin Vetoa vastaan. IPV lähestyi ja kysyi apuja mestarisuosikin kohtaamiseen ja Valentin Ikonen oli halukas menemään tuuraamaan. – Valkeapään Jani soitti ja kysyi Ikosta pikaisesti ja kävimme neuvottelut kaikkien osapuolien kesken ja ratkaisu löytyi nopeasti, KPL:n toiminnanjohtaja Jukka Rasimus tiivisti siirtokeskustelun. Imatra lähtee 3 päivän reissulle, jossa ensin perjantaina 26.5. IPV matkustaa Vedon vieraaksi Vimpeliin ja sieltä Raaheen sunnuntaiksi Pattijoen vieraaksi. Mikäli Ikonen on sunnuntaina KPL:n kokoonpanossa Vimpeliä vastaan KSS ENERGIA AREENALLA hän luonnollisesti pelaa Kouvolassa. Muussa tapauksessa Ikonen on myös sunnuntain IPV:n reissussa ja pelaa PattUa vastaan Raahessa. – Hyvillä fiiliksillä lähden reissuun. Mukava saada vastuuta ja itsellä on todella kova näyttämisen halu ja pelaaminenhan on aina mukavaa, komentoi Valentin Ikonen.
- TI 30.5. SOJY-KPL MATKAINFO!
Sotkamon Jymyn Road Trip karahtaa Helsinkiin ensi tiistaina 30.5. kun vastaan asettuu KPL! Ottelu alkaa Telia 5G Areenalla (entinen Sonera Stadium) klo 18:00 Kouvolasta fanibussi lähtee Matkakeskukselta klo 15:00 (vielä on muutamia paikkoja vapaana) Kuljetus takaisin Matkakeskukselle heti ottelun päätyttyä Ilmoittautumiset (toimisto@kouvolanpallonlyojat.fi) Matka maksetaan bussissa 25€ / hlö (sis. lipun ja kuljetuksen) Pukeuduthan reissuun mustakeltaisin värein!!!












