Search this site
1900 tulosta löytyi
- Etelä-Pohjanmaan tuplalta kolme pistettä
Kopla kaatoi torstaina Alajärven Ankkurit vieraissa 0-2 (1-4, 2-4). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Tehokas toinen sisävuoro Kopla hoiti ensimmäisen jakson rutiinilla. Kopla piti Ankkurit nollilla ensimmäisen aloittavan ja sitten se iski itse tasoittavalla. Teemu Nikkanen löi hienon koukkunäpin kakkosrajaan, jolla Patrik Vartama juoksi kotipesään. Toisessa sisävuorossa Kopla tehtaili lisää. Nikkanen oli asialla jälleen, kun hän kotiutti keskipompulla Eemeli Laineen. 0-3 lukemat taululle löi Patrik Wahlsten. Painepallo kolmospussiin ja näin ollen pallo putoai Jere Peltomäen räpylästä kenttään. Jasperi Luoma löi Koplan neljännen, kun hän pudotti tolpasta keskinäpin. Ankkureiden ainoan juoksun ensimmäisellä jaksolla löi Petteri Kortelainen. Pallo merkistä kakkossaumaan ja Antton Peltomäki toi juoksun. Ensimmäinen jakso Koplalle 1-4. Pesun kunnari viimeisenä niittinä Koplan ensimmäinen juoksu toisella jaksolla oli hienoa pelin lukua Tommi Mäentaustalta. Nikkanen löi kakkostilanteessa kolmossaumaa kohti ja pallo pomppasi Ankkureiden ulkopelaajan räpylästä keskemmälle kenttää. Mäentausta juoksi samoilla vauhdeilla kotipesään ja toi juoksun. Toisessa sisävuorossa Elias Pitkänen kotiutti ykkösrajanäpillä Patrik Vartaman ja Kopla siirtyi näin ollen 0-2 johtoon. Teemu Nikkanen löi illan kolmannen tappikumuralla. Jasperi Luoma otti hyvät lähdöt kolmoselta ja toi juoksun. Kolmannen aloittavalla Ville Pesu löi kauden ensimmäisen kunnarin. Pesun lyönti meni Ankkureiden koppari Elmeri Koivusalmen jalkojen alta takaa läpi. Ankkurit kuitenkin vastasi seuraavassa vuorossa. Petteri Kortelainen laittoi Vartaman suorittaamaan ja Vartaman heitto suuntautui ohi kotipesästä, joten kotijoukkue sai ensimmäisen juoksun toisella jaksolla. Kortelainen sivalsi vielä yhden juoksun keskisaumasta, mutta tämän lähemmäksi ei Ankkurit enää päässyt. Toinen jakso Koplalle 2-4. Koplan parhaina palkittiin Patrik Vartama ja Tommi Mäentausta. Superpesis huippuhetket: Lehdistötilaisuus:
- Nokka kohti Etelä-Pohjanmaata
Kopla pelaa keskiviikkona Vimpelin Vetoa vastaan vieraissa ja heti putkeen torstaina Saltex Areenalla Alajärven Ankkureita vastaan. Kopla lähtee kauden toiselle tuplareissulle. Aikaisemmalla tuplalla Kopla nappasi mukaansa neljä pistettä, kun se kohtasi Kempeleen Kirin ja Pattijoen Urheilijat. Tuplareissut ovat olleet Koplalle varsin onnistuneita. Vimpelin Vetoa vastaan Kopla pelaa tällä kaudella kolmatta kertaa. Voitot ovat ennen keskiviikkoa 1-1, sillä ensimmäinen kohtaaminen meni Koplalle 1-0 ja toinen kohtaaminen Vedolle 0-2. Vimpelin Veto on ollut hurjassa vireessä tämän kauden. Joukkue johtaa sarjaa ylivoimaisesti, sillä ero toisena olevaan Manseen on 11 pistettä. Henri Puputti johtaa lyöjätilastoa ja Mikko Vihriälä johtaa tuotujen tilastoa. Vedolta löytyy siis kokoonpanosta runsaasti sarjan eliittipelaajia. Alajärven Ankkurit on sarjataulukon viimeinen. Ankkurit on pystynyt napsimaan vain kaksi voittoa tähän kauteen. Tiistaina joukkueen lautasen äärellä teki debyytin 17-vuotias Tiitu Uusitalo. Uusitalo on syöttänyt alkukauden Kankaanpään Mailassa, mutta nyt Uusitalo siirtyi vahvistamaan Ankkureita ottelukohtaisella sopimuksella. Ankkurit on päästänyt eniten juoksuja koko sarjasta ja tehnyt vähiten juoksuja. Ankkureilla on siis ollut vaikea kausi. Kopla lähtee tuplalle sarjataulukon sijalta kuusi. Koplan peli on ailahdellut ja joukkue hävisikin edellisen ottelun Imatran Pallo-Veikkoja vastaan 2-0. Eemeli Laine ja Elias Pitkänen olivat edustamassa Koplaa viikonloppuna Vimpelin Itä-Lännessä. Muut ovat saaneet hyvin levätä ja valmistautua tähän viikkoon. Näiden kahden vieraspelin jälkeen joukkue suuntaa sunnuntaina vielä Kiteelle, joten reissaamista joukkueella riittää.
- Toimisto kiinni viikolla 30
KPL:n toimisto kiinni viikolla 30 eli 20.7.-26.7.2026. Toimisto on jälleen normaalisti auki tiistaina 28.7.2026. Tervetuloa!
- IPV vastassa viikon sisään kolmannen kerran
Koplan pelit jatkuvat torstaina, kun se matkaa Imatran Pallo-Veikkojen vieraaksi Kopla ja IPV kohtaavat kolmannen kerran viikon sisään. Viime viikonlopun ottelut olivat todella tiukkoja ja lauantain kamppailusta IPV pystyi nappaamaan pisteen. Elmeri Lieto oli kovassa vireessä, sillä mies löi kahteen peliin kolme kunnaria. Lauantaina toinen kunnari syntyi kotiutuskilpailussa. IPV pelasi Koplan tavoin tiistain. Se kohtasi kotikentällään Hyvinkään Tahkon. Vähäisestä juoksumäärästä huolimatta joukkue nappasi 2-1 voiton. IPV löi yhteensä kolme juoksua, mutta kotiutuskilpailusta se pystyi ottamaan pisteen. IPV tiedotti keskiviikkona uudesta pelaajahankinnasta, kun alkukauden Sotkamon Jymystä lainalla Simon Kirissä pelannut Artturi Niskala siirtyy Imatralle lainasopimuksella. Kopla otti tiistaina täyden pistepotin kotonaan Kiteen Pallolta. Koplan hahmona oli Teemu Nikkanen, joka löi yhteensä kolme juoksua. Mitä pidemmälle kausi on mennyt, sitä paremmin on Nikkasella alkanut osumaan keskikeppiin. Onnistumisia tuli laajalta rintamalta ja joukkueen ulkopeli antoi mahdollisuuden voittaa. Tommi Mäentausta sai täyteen 2000 kärkilyönitiä Superpesiksen runkosarjassa. Mikäli ulkopeli on torstaina samalla tasolla, kun tiistaina, on Koplalla kaikki avaimet voittoon.
- Voittoputkelle jatkoa
Kopla kaatoi tiistaina Kiteen Pallon kotona 2-0 (3-1, 4-2). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Lyhyt jakso Ensimmäinen jakso oli ajallisesti lyhyt. Molempien joukkueiden sisäpeli oli aika nihkeää. Ensimmäiset juoksut nähtiin toisen tasoittavalla. Elias Pitkänen löi ykköstilanteessa vaihtolyönnin kakkossaumaan. KiPa:n koppari Elmo Partasella karkasi pallo muutaman metrin päähän ja tällä Ville Pesu karkasi kotipesään. Patrik Wahlsten löi vielä kakkossaumasta Koplan 2-0 johtoon. Kolmas juoksu syntyi Teemu Nikkasen mailasta, kun hän löi kumuran merkkaamattomana väliin. Juoksun tuojana oli Eemeli Laine. KiPa vielä kavensi viimeisessä sisävuorossa, kun Samu-Kalle Varonen löi merkistä kolmossaumaan. Toni Tossavainen pelasi tilanteen fiksusti ja otti tärkeän takapalon kolmospesältä. Kopla voitti ensimmäisen jakson 3-1. Ensimmäisellä jaksolla Tommi Mäentausta sai täyteen 2000 kärkilyöntiä Superpesiksen runkosarjassa. Hyvää ulkopeliä Kopla pelasi toisella jaksolla hyvää ulkopeliä. Se sai KiPa:n sisäpelin näyttämään vaikealta. Koplan avausjuoksun toisella jaksolla löi Teemu Nikkanen, joka löi komeasti kumuran kakkoskopparin eteen. Eemeli Laine toi illan toisen juoksun. Janne Mäkelä toi kuitenkin KiPa:n tasoihin seuraavassa vuorossa. Mäkelä löi kumuran väliin eikä Toni Tossavainen päässyt tekemään paloa, sillä pomppu oli niin korkea. Koplan kolmas sisävuoro oli tehokas. 2-1 juoksu tuli harhaheitolla, jolla Jesse Eskelinen tuli kotipesään. Kolmas juoksu tuli totaalisena lahjana. Teemu Nikkasen merkkaamaton lyönti epäonnistui ja pallo meni monien pomppujen kautta linjaan. Sulo-Veikko Varonen kuitenkin kauhoi tyhjää ja Toni Tossavainen karkasi kotipesään. Patrik Wahlsten löi Koplan 4-1 johtoon kakkosjatkekumuralla. KiPa teki vielä yhden juoksun, kun Janne Mäkelä löi illan toisen kakkossaumasta. Toinen jakso kuitenkin Koplalle 4-2. Koplan parhaina palkittiin Teemu Nikkanen ja Elias Pitkänen. Lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Vierailijoita Kiteeltä
Koplan pelit jatkuvat tiistaina, kun Kiteen Pallo saapuu Kouvolaan. Kopla ja KiPa kohtaavat ensimmäistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Joukkueiden välillä on nähty tiukkoja ja tunteikkaita pelejä vuosien saatossa. Viime kauden runkosarjassa joukkuet kohtasivat kolme kertaa ja Kopla nappasi näistä kaikista voiton. KiPa on edellisen kerran Koplan voittanut kaksi vuotta sitten 17.6.2024. Kiteen Pallo on ennen tiistaita sarjataulukon yhdeksäs. Kahdenkymmenen pelin jälkeen se on ottanut kahdeksan voittoa. KiPa on pystynyt kiusaamaan sarjan kärkijoukkueita, sillä viime viikolla se pystyi ottamaan pisteitä Vimpelin Vedolta ja Hyvinkään Tahkolta. Tiistain peliin se pääsee lähtemään voitto alla, kun Pattijoen Urheilijat kaatui sunnuntaina 1-0. Yksi pelaaja ketä kannattaa varmasti seurata on Vedosta täksi kaudeksi Kiteelle siirtynyt Janne Mäkelä. Mäkelä on pystynyt lyömään tähän kauteen jo 38 juoksua. KiPa:lla on nähty viimeisimmissä otteluissa nuoria omia kasvatteja pelaavassa kokoonpanossa. Kopla pelasi viime viikolla kolme peliä. Tiistaina kaatui Koskenkorvan Urheilijat 2-0. Viikonlopun otteluissa Imatran Pallo-Veikkoja vastaan joukkue nappasi viisi pistettä. Elmeri Lieto oli kovassa vireessä, sillä mies löi viikonlopun peleihin yhteensä kolme kunnaria. Lauantaina toinen kunnari tuli kotiutuskilpailussa. Myös Eemeli Laine löi Superpesisuransa ensimmäisen kunnarin. Liput tiistain kamppailuun löydät Koplakaupasta.
- IPV toistamiseen nurin
Kopla kaatoi lauantaina Imatran Pallo-Veikot vieraissa 1-2 (2-1, 0-15, 0-4). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Tuloksen teko vaikeaa Ensimmäinen jakso oli vähäjuoksuinen ja kaikki juoksut nähtiin ensimmäisessä vuoroparissa. IPV iski heti ensimmäiseen vuoroon, kun Aappo Savikoski löi ykköstilanteessa kakkosluukusta läpi. Tästä lyönnistä kotijoukkueen sarakkeeseen kaksi juoksua. Kunnari oli Savikoskelle jo kauden neljäs. Kopla iski kavennuksen seuraavassa vuorossa. Patrik Wahlsten löi kolmosluukusta pallon ampumahiihtostadionille, mutta tästä syntyi vain yksi juoksu, sillä kyseessä oli pelkkä kolmostilanne. Kopla ei saanut juoksuja lisää ensimmäisellä jaksolla, joten näillä juoksuilla ensimmäinen jakso meni kotijoukkueelle 2-1. Ketsuppipullo auki Toinen jakso olikin sitten totaalista dominointia Koplalta. Joukkue sai sisäpelin toimimaan oikein kunnolla. Elmeri Lieto löi avausjuoksun kakkospussista. Kasperi Vehkaoja joutui sivuttaisliikkeeseen, mikä vaikeutti heittoa. Wahlsten kotiutti Akseli Pitkäsen, kun lyönti kimposi Vertti Veittikosken räpylänreunasta takakentälle. Toisessa sisävuorossa asialla olivat Teemu Nikkanen ja jälleen kerran Patrik Wahlsten. Nikkaselta hieno lyönti keskisaumaan ja Wahlsten puolestaan pisti täydellisen lyönnin kolmossaumaan. Kolmannessa sisävuorossa Eemeli Laine löi Superpesisuransa ensimmäisen kunnarin. Pallo kakkosluukusta maisemiin ja Ville Pesu toi vielä extrajuoksun. Wahlsten löi vielä illan neljännen juoksun ja Jesse Eskelinen upotti kumuran merkistä väliin. Viimeiseen sisävuoroon Kopla lähti selkeässä 0-8 johtoasemassa. Teemu Nikkanen ja Jasperi Luoma löivät Koplan kaksinumeroisille. Ajolähdössä Elmeri Lieto kiersi kunnarin kolmosluukusta. Lieto onnistui toisessa ottelussa putkeen kunnarin lyömisessä. Viimeinen juoksu toiselle jaksolla nähtiin, kun Eemeli Laine kotiutti Valtteri Luoman. Toinen jakso Koplalle murskalukemin 0-15. Kopla aloitti kotiutuskilpailun sisältä. Ensimmäisessä parissa Elias Pitkänen löi näpin etukenttään, millä syntyi juoksu. Patrik Wahlsten onnistui seuraavassa parissa lyömällä kolmossaumasta pallon koppareille. Elmeri Lieto löi jälleen kolmosluukusta läpi kunnarin arvoisesti, joten Kopla sai aikaiseksi neljä juoksua. Kopla puolusti ulkona hyvin, joten kotiutuskilpailu Koplalle 0-4. Koplan parhaina palkittiin Eemeli Laine ja Elias Pitkänen. Lehdistötilaisuus: Imatran Pallo-Veikot official Facebook-sivulta Arsedelin juoksukooste:
- Erikoisten tapahtumien ottelu
Kopla kaatoi perjantaina Imatran Pallo-Veikot kotona 2-0 (5-4, 4-2). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Tapahtumarikas jakso Ensimmäisellä jaksolla tapahtui kaikenlaista. Kopla aloitti jakson erinomaisesti, kun se löi neljä juoksua heti ensimmäiseen vuoroon. Elmeri Lieto löi vastustamattoman lyönnin kolmosjatkeelle, jolla Jasperi Luoma sai rauhassa hölkötellä kotipesään. Lisää tuli Elias Pitkäsen lyönnillä. Eliaksen lyönti jäi linjaan, mutta palautusheitto osui etukaareen, mistä se otti vaikean pompun ja näin ollen Pietu Vesterinen ei saanut heittoa kiinni. Teemu Nikkanen jatkoi edellisen ottelun hyvää virettä lyömällä Koplan 3-0 johtoon ja Valtteri Luoma löysi vielä tilaa keskisaumasta, jolla Kopla siirtyi 4-0 johtoon. IPV vastasi kuitenkin samalla mitalla. Ensiksi harhaheitolla syntyi 4-1 kavennusjuoksu. Sitten kakkostilanteessa Kopla kasvatti Leo Gardemeister löi kakkosluukusta läpi ja kiersi kunnarin. Tästä kaksi juoksua ja IPV oli juoksun päässä. Tasoitus syntyi Ville-Veikko Ollin lyönnillä. Erinomainen kumura kakkosjatkeelle ja Tommi Mäentaustalla ei ollut mitään mahdollisuutta polttaa. IPV:n kolmannen lopettavalla tapahtui erikoinen tapahtumasarja. Lyöntijärjestys oli edennyt numeroon viisi asti, kunnes tuli sekaannusta viimeisestä lyöjästä. Kävi ilmi, että tuomari oli ilmoittanut ennen vuoroa viimeisen lyöjän väärin. Tästä syystä IPV:n sisävuoro päätettiin aloittaa alusta. Kopla löi jakson ratkaisujuoksun neljännen aloittavalla. Jälleen asialla oli Teemu Nikkanen, kun hänen lyöntinsä tippui Justus Niemeläisen räpylästä kenttään. Juoksun tuojana oli Eemeli Laine. IPV ei pystynyt vastaamaan tähän viimeisessä vuorossa, joten ensimmäinen jakso Koplalle 5-4. Jännä loppu Toinen jakso oli molemmilla vähän tahmeaa sisäpelin osalta. Teemu Nikkanen avasi juoksuhanat läpilyönnillä. Erinomainen veto kakkostilanteessa kakkosjatkeelle. Pallo kuitenkin osui mainosaitoihin ja tuloksena oli vain yksi juoksu. Seuraava juoksu tuli myös läpilyönnillä. Elias Pitkänen löi kakkosluukkuun, josta se kimposi Kasperi Vehkaojan räpylänreunasta takakentälle. Ari Lankinen ei saanut palloa heti poikki, joten tästä syntyi yksi juoksu. IPV tuli mukaan kolmannessa sisävuorossa, kun Ville-Veikko Olli löi kumuran kakkosjatkeelle, jolla Vertti Veittikoski toi juoksun. Tasoitus tuli viimeisessä sisävuorossa, kun Olli löi erikoisen näpin kakkospussiin. Tiukasta tilanteesta syntyi lopulta juoksu. Koplan ratkaisijaksi nousi Elmeri Lieto, joka löi kakkosluukusta kunnarin. Kopla nappasi toisesta jaksosta Liedon kunnarilla 4-2 voiton ja täyden pistepotin. Lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Pudotuspelihenkinen viikonloppu
Koplan pelit jatkuu perjantaina, kun Kouvolaan saapuu Imatran Pallo-Veikot. Joukkueet kohtaavat uudestaan heti perään lauantaina Imatralla. Kopla ja IPV kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Joukkueiden kaikki kolme runkosarja kohtaamista ovat nyt viikon sisään, sillä nyt perjantaina pelataan Kouvolassa, lauantaina Imatralla sekä ensi viikon torstaina uudestaan Imatralla. Viime kaudella Kopla vei nimiinsä kaikki kolme kohtaamista runkosarjassa. Kopla on ollut vaikea vastustaja Imatralaisille, sillä IPV on edellisen kerran pystynyt Koplan kaatamaan 1.8.2021. Kouvolasta se on viimeksi hakenut pisteet 13.8.2019. Imatran Pallo-Veikot on runkosarjan seitsemäs. Se on vain kuusi pistettä perässä Koplaa, joka on sarjataulukon kuudes. IPV on pystynyt pelaamaan tasaisesti ja se on raapinut pisteitä isoilta seuroilta. Manse on kaatunut IPV:n toimesta kaksi kertaa tällä kaudella. IPV lähtee Kouvolaan orastavassa kahden ottelun tappioputkessa, kun se hävisi viime viikon perjantaina Vimpelin Vedolle 2-0 ja keskiviikkona se hävisi Koskenkorvan Urheilijoille 1-2. IPV:n joukkueesta ei valittu yhtäkään pelaajaa Itä-Länteen. Joukkueesta kuitenkin löytyy mielenkiintoisia pelaajia, ketä kannattaa seurata. Lautasen äärellä operoi 20-vuotias Pietu Vesterinen, joka pelaa tällä hetkellä erinomaista kautta. Vesterinen pelaa toista kautta Superpesiksessä. Joukkueen lyöjätilastoa johtaa Ville-Veikko Olli, joka on lyönyt tähän kauteen 36 juoksua. Myös Vertti Veittikoski on ollut positiivinen yllätys tähän kauteen. Kopla pelaa viikon toista ottelua, kun keskiviikkona Koskenkorvan Urheilijat kaatui 2-0. Ensimmäinen jakso oli nihkeää, mutta toisella jaksolla joukkue sai sisäpelin auki. Teemu Nikkasen hyvistä lyönneistä saatiin jo esimakua ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella jaksolla ne näkyivät myös tulostaululla. Elmeri Lieto puki jokeripaidan ylleen tuossa ottelussa ja oli erinomainen lisä vaihtotilanteisiin. Sisäpeli on ollut nihkeää koko kauden, mutta niin vain Kopla jälleen kerran selvitti tien kolmen pisteeseen. Nyt viikonloppuna on jälleen tarjolla isot kuusi pistettä, kun luvassa on kaksi ottelua. Perjantaille on luvattu lämmintä keliä, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää perjantaita, kun tulla katsomaan huippu pesäpalloa. Liput peliin löydät Koplakaupasta.
- Kossu kolmatta kertaa nurin
Kopla kaatoi tiistaina Koskenkorvan Urheilijat kotona 2-0 (2-1, 7-0). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Jännitystä loppuun asti Ensimmäinen jakso oli todella nihkeä. Kopla sai paremmin tilanteita, kun Kossu, mutta Kossu pystyi silti lyömään Koplan tiukille. Vierasjoukkue avasi juoksuhanat ensimmäisessä vuorossa. Rasmus Teppo löi tapin yli, mutta Patrik Vartama oli jo paikalla ottamassa palloa kiinni. Lyönti kuitenkin tippui Vartaman räpylästä, joten Kossu siirtyi johtoon. Koplalla oli vähän hakemista sisäpelissä jälleen. Tasoitusjuoksu syntyi toisen tasoittavalla, kun Jasperi Luoma löi merkkaamattoman lyönnin väliin. Eemeli Laine toi Koplan tasoihin. Ratkaisu tuli neljännen tasoittavalla. Elias Pitkänen löi täydellisen lyönnin kolmosjatkeelle. Tällä lyönnillä Kopla nappasi 2-1 jaksovoiton. Koplan näytöstä Toisella jaksolla sisäpeli aukesi. Lyöjäjokerit ottivat isoa roolia. Ensin Teemu Nikkanen löi keskisaumasta niin kovaa läpi, että se meni myös takakentältä läpi. Tästä tuloksena kaksi juoksua. Keskisaumassa tuntui olevan tilaa, kun kolmannessa vuorossa Nikkanen ja Patrik Wahlsten löivät siitä juoksut. 5-0 juoksun löi Akseli Pitkänen, kun hänen kopinnostonsa tippui väliin. Neljännen aloittavalla Kopla repi lisää eroa. Kossun lukkari Santeri Salmelalta lipsahti vääriä syöttöjä sen verran, että Eemeli Laine pääsi vapaataipaleella kotiin. Patrik Wahlsten löi vielä taululle lukemat 7-0. Toinen jakso oli Koplan näytöstä ja se oli selkeästi parempi. Koplan parhaina palkittiin Teemu Nikkanen ja loistavasti pelannut Jesse Eskelinen. Pelit jatkuvat perjantaina jälleen kotona, kun vastaan tulee Imatran Pallo-Veikot. Liput tuohon otteluun löydät Koplakaupasta. Lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Manse jätti Koplan nollille
Kopla hävisi perjantaina Manselle vieraissa 2-0 (3-0, 5-0). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Manse puolusti hyvin Ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Manse pystyi kuitenkin hyödyntämään paikkansa paremmin. Kopla sai ensimmäisellä jaksolla viisi kolmostilannetta. Kopla pystyi pitämään Mansen juoksuitta ensimmäisen vuoron, mutta toisessa vuorossa Antti Korhonen löi Mansen johtoon. Korhonen löi kumuran tapin yli ja Simo Vainikainen toi Mansen johtojuoksun. Manse löi lisää vettä kiukaalle kolmannessa sisävuorossa. Vimpelistä Manseen täksi kaudeksi siirtynyt Jukka-Pekka Vainionpää löi kakkospussiin. Elmeri Lieto punnitsi palloa kädessä sen verran, että Tomi Lehtonen ennätti kotipesään. Matias Paananen kotiutti seuraavaksi keskisaumasta. Taululle lukemat 3-0 ja nämä jäivät jakson loppulukemiksi. Tehottomuus paistaa Kopla ei saanut juoksuhanoja auki myöskään toisella jaksolla. Manse oli edelleen tehokas. Mansen ensimmäisessä sisävuorossa lyöjäjokerit ottivat roolia. Perttu Ruuska löi illan ensimmäisen keskisaumasta. Heti perään Vainionpää löi kumuran Perttu Kenttäahon eteen. Kenttäaho pystyi vain blokkaamaan tämän lyönnin. Mansen neljännessä sisävuorossa oli ratkaisun makua. Ensin Perttu Ruuska löi kakkostilanteessa kakkosluukusta puolittaisen läpilyönnin. Tommi Mäentausta sai lyönnin poikki, mutta Juuso Myllyniemi kulki kovaa vauhtia kakkoselta suoraan kotiin. Vainionpää löi kumuralla lukemiksi 4-0 ja Aapo Komulainen löi taululle 5-0. Kopla ei enää tästä noussut. Koplan parhaina palkittiin Eemeli Laine ja Elias Pitkänen. Koplan pelit jatkuvat tiistaina, kun KSS Energia Areenalle saapuu Koskenkorvan Urheilijat. Liput otteluun löydät Koplakaupasta. Lehdistötilaisuus:
- Kolmatta kertaa sarjanousijan kaatoon
Koplan pelit jatkuvat tiistaina, kun Kouvolaan saapuu Koskenkorvan Urheilijat. Kopla ja Kossu kohtaavat kolmatta kertaa tällä kaudella. Molemmat kohtaamiset on pelattu Koskenkorvalla ja molemmista on tarttunut mukaan täysi pistepotti. Ensimmäinen kohtaaminen oli tiukkaa vääntöä, mutta toinen kohtaaminen oli enemmänkin Koplan näytöstä. Koskenkorvan Urheilijat lähtee Kouvolaan sarjajumbona. 20 otteluun se on saanut kerättyä vain viisi pistettä ja kaksi voittoa. Toinen voitto tuli edellisessä ottelussa lauantaina Alajärven Ankkureita vastaan. Tuohon otteluun katkesi 11 ottelun tappioputki. Lyöjäjokeri Rasmus Teppo on pitänyt Kossua pystyssä tämän kauden. Teppo on lyönyt yhteensä 36 juoksua. Koplan junioripolun läpi käynyt Miki Likander löi Superpesisuransa ensimmäisen kunnarin lauantaina. Nähtäväksi jää, miten Likander esiintyy vanhalla kotikentällä tiistaina. Kopla puolestaan pelasi edellisen kerran perjantaina, kun se jäi juoksuitta Tampereella. Kopla sai tilanteita aikaiseksi, mutta joukkue oli todella tehoton. Eemeli Laine oli perjantaina Koplan parhaimmistoa, sillä miehen kärkilyöntiprosentti oli 100. Laine on esiintynyt tällä kaudella loistavasti ja mies nähdään myös Vimpelin Itä-Lännessä. Nyt Koplalla on ollut muutama päivä aikaa miettiä, miten sisäpeli saadaan auki. Tule seuraamaan tiistaina KSS Energia Areenalle, kuinka monta juoksua Kopla lyö. Liput Matti Latvalan juhlaotteluun löydät Koplakaupasta.












