Nokka kohti Etelä-Pohjanmaata
- 11 minuuttia sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Kopla pelaa keskiviikkona Vimpelin Vetoa vastaan vieraissa ja heti putkeen torstaina Saltex Areenalla Alajärven Ankkureita vastaan.
Kopla lähtee kauden toiselle tuplareissulle. Aikaisemmalla tuplalla Kopla nappasi mukaansa neljä pistettä, kun se kohtasi Kempeleen Kirin ja Pattijoen Urheilijat. Tuplareissut ovat olleet Koplalle varsin onnistuneita.
Vimpelin Vetoa vastaan Kopla pelaa tällä kaudella kolmatta kertaa. Voitot ovat ennen keskiviikkoa 1-1, sillä ensimmäinen kohtaaminen meni Koplalle 1-0 ja toinen kohtaaminen Vedolle 0-2. Vimpelin Veto on ollut hurjassa vireessä tämän kauden. Joukkue johtaa sarjaa ylivoimaisesti, sillä ero toisena olevaan Manseen on 11 pistettä. Henri Puputti johtaa lyöjätilastoa ja Mikko Vihriälä johtaa tuotujen tilastoa. Vedolta löytyy siis kokoonpanosta runsaasti sarjan eliittipelaajia.
Alajärven Ankkurit on sarjataulukon viimeinen. Ankkurit on pystynyt napsimaan vain kaksi voittoa tähän kauteen. Tiistaina joukkueen lautasen äärellä teki debyytin 17-vuotias Tiitu Uusitalo. Uusitalo on syöttänyt alkukauden Kankaanpään Mailassa, mutta nyt Uusitalo siirtyi vahvistamaan Ankkureita ottelukohtaisella sopimuksella. Ankkurit on päästänyt eniten juoksuja koko sarjasta ja tehnyt vähiten juoksuja. Ankkureilla on siis ollut vaikea kausi.
Kopla lähtee tuplalle sarjataulukon sijalta kuusi. Koplan peli on ailahdellut ja joukkue hävisikin edellisen ottelun Imatran Pallo-Veikkoja vastaan 2-0. Eemeli Laine ja Elias Pitkänen olivat edustamassa Koplaa viikonloppuna Vimpelin Itä-Lännessä. Muut ovat saaneet hyvin levätä ja valmistautua tähän viikkoon. Näiden kahden vieraspelin jälkeen joukkue suuntaa sunnuntaina vielä Kiteelle, joten reissaamista joukkueella riittää.




Kommentit