Search this site
1901 tulosta löytyi
- KeKi aiheutti ensimmäisen kotitappion kotareilla
Koplan vahvan ensimmäisen jakson jälkeen pelin suunta muuttui. Kempeleen Kiri heräsi toiselle jaksolle ja haki lopulta kotiutuslyöntien kautta voiton jaksoin 1-2 (7-0, 0-4, 1-2). Tappio oli Koplalle vasta kauden ensimmäinen kotona. Siitä huolimatta pisteputki jatkui edelleen. Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista! Ensimmäinen jakso selvästi kotijoukkueen heiniä Ensimmäinen sisävuoro alkoi Koplan kannalta erikoisesti. Ensimmäisessä sisävuorossa Koplan numeroista 1 ja 2 syntyi palot, mutta sen jälkeen kuin salama kirkkaalta taivaalta Patrik Vartama kiersi kunnarin lyöden pallon takakentältä läpi, jopa hieman onnekkaasti. Pian tämän jälkeen Vartama toi tuplajuoksun, kun Patrik Wahlsten löi miehen kotiin. Kopla jatkoi juoksujen rummutusta, eikä KeKi pystynyt tähän vastaamaan. Teemu Nikkanen löi komeasti pallon kolmosrajasta läpi ja Tommi Mäentausta toi tilanteeksi 3-0. Jokeriosastolta vielä Wahlsten löi kaksi juoksua ja Matti Latvala myös kaksi juoksua ja näin ollen jakson loppulukemat olivat komeasti 7-0. Koplan ottelun ykköspalkittu Vartama toi ((kunnari mukaan laskettuna) ensimmäisellä jaksolla hienosti neljä juoksua. KeKin peli-ilme muuttuu KeKi pääsi toisella jaksolla ensin sisälle. Sen kautta kempeleläiset paransivat peliään selvästi toiselle jaksolle. Matti Korhosen hieno pystymailavarsi vei vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Heti perään Perttu Ollin näpyllä vierailijat olivat jo 0-2 johtoasemassa. Kopla ei saanut toisella jaksolla missään kohtaan sisäpeliään rullaamaan. KeKin viimeisessä sisävuorossa Korhonen löi pallon komeasti kakkosjatkeelle ja Perttu Olli toi tilanteeksi 0-3. Samaisessa vuorossa Tino Alaspää kiersi kunnarin pienestä ulkokentän virheestä. Koplalla oli jälleen vuorossa jo murheenkryyniksi muodostunut kotiutuslöyntikisa. KeKi aloitti kotiutuslyöntikilpailun sisältä, jossa Ossi Meriläisen maapallo polttolinjaan ensimmäisessä parissa tuotti juoksun. Seuraavaksi Tuukka Sarkkinen onnistui kakkossauman lyönnissä ja näin ollen KeKi sai kotareissa aikaiseksi kaksi juoksua. Koplan ainoaksi onnistumiseksi jäi kotareissa Elias Pitkäsen läpilyönti takakentältä, mutta Pitkänen ei ehtinyt kunnaria kiertämään, joten tuloksena oli vain yksi juoksu. Kempele pääsi koko kaudella ensimmäisenä joukkueena juhlimaan voittoa Kouvolassa. Koko kauden jatkunut pisteputki jatkui kuitenkin ensimmäisen jakson turvin. Kopla pääsee etsimään tietä takaisin voittojen tielle jo sunnuntaina, jolloin KPL matkaa Kiteen Pallon vieraaksi Rantakentälle. Kotipeleistä sen sijaan on tasan kahden viikon tauko. Seuraava kotipeli on vasta Itä-Länsi-viikonloppuna, jolloin perjantaina esiotteluun vastaan saapuu Manse PP. Liput Manse-peliin myynnissä Koplakaupassa! Liput muihin Itä-Länsi-otteluihin myynnissä Ticketmasterilla! Ottelun lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Revanssin paikka perjantaina
Perjantaina lähdetään hakemaan revanssia viime viikonlopulta. Kouvolan Pallonlyöjiä saapuu haastamaan Kempeleen Kiri! Kopla kohtaa viikon toisessa kotiottelussa Kempeleen Kirin. Joukkueet kohtasivat viime viikon sunnuntaina Kempeleessä, jossa KeKi nappasi kotiutuslyöntikilpailun kautta 2-1 kotivoiton. Nyt tulevana perjantaina Kopla lähtee hakemaan revanssia. Kopla otti tylyn 2-0 voiton tiistaina Alajärven Ankkureista. Joukkue mässäili yhteensä 24 juoksua, joista 18 juoksua löi lyöjäjokerikaksikko Patrik Wahlsten ja Matti Latvala. Kaksikko löi 1+8 juoksua mieheen. Kopla ei ole tällä kaudella kertaakaan jäänyt pisteittä, eikä se ole hävinnyt kotona vielä ollenkaan. Perjantaina selviää, jatkuuko Koplan kotitaika. KeKi puolestaan kohtasi tiistaina Pohjois-Pohjanmaan paikallispelissä Pattijoen Urheilijat. PattU oli parempi jaksoin 2-0 ja samalla katkesi KeKin kolmen ottelun mittainen voittoputki. Viime sunnuntaina Koplaa vastaan isossa roolissa oli Matti Korhonen , joka kiersi toisella jaksolla kunnarin, ja avasi KeKin sisäpeliä. Nähtäväksi jää, saako Kopla pidettyä Korhosen aisoissa perjantaina. Liput perjantain peliin myynnissä Koplakaupassa!
- Poikien Itä-Lännessä vahva Kopla-edustus!
Kouvolan Pallonlyöjistä nähdään Poikien Itä-Lännessä vahva edustus. Akseli Pitkänen , Perttu Kenttäaho , Aaron Honkanen sekä Juuso Ilander edustavat Koplaa Poikien Idän joukkueessa Kouvolan Itä-Lännessä 2025! Kaikilla kolmella Poikien Itä-Länteen valitulla pelaajalla on kokemusta muun muassa Koplan edustusjoukkueen peleistä joko tältä tai viime kaudelta. Akseli Pitkäselle valinta Poikien Itä-Länteen on jo peräti kolmas. Perttu Kenttäaho pelaa toisessa Poikien Itä-Lännessään. Aaron Honkaselle Itä-Länsi-edustus on ensimmäinen. Koplan juniorimyllyn tekijämies Juuso Ilander pääsee kolmatta kertaa Poikien Itä-Länteen pelinjohtoon. Koplassa valmennuspäällikkönä toimiva Ilander on ollut tällä kaudella Koplassa Poikien Superpesiksessä ykköspelinjohtajana. Kokemusta löytyy myös Ykköskoplan pelinjohtajana miesten Ykköspesiksestä. KPL on mukana vahvalla edustuksella Kouvolassa järjestettävässä Itä-Lännessä. Yhteensä huikeat kymmenen henkilöä, pelaajat ja pelinjohtajat mukaan laskettuna, on mukana Itä-Länsi-otteluissa miesten ja poikien peleissä! Kouvolassa pelattavat vuoden 2025 Itä-Länsi -ottelut pelataan heinäkuussa kahden ja puolen viikon päästä 19.-20.7.2025 Liput peleihin ovat myynnissä Ticketmasterilla. Hanki omasi nyt!
- Kopla näytti, miksi se on sarjakärjessä
Ensimmäisen jakson rallattelun ja pelailun jälkeen Alajärven Ankkurit heräsi haastamaan Kouvolan Pallonlyöjiä. Sarjassa eniten juoksuja iskenyt Kopla näytti kuitenkin Patrik Wahlstenin johdolla, miksi kaikki kotiottelut ovat päättyneet voittoon. Kolme pistettä jäi dramaattisen toisen jakson jälkeen Kouvolaan tuloksella 2-0 (17-1, 7-3). Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista! Nuoriso ja konkarit vauhdissa Tämän kauden käytännössä ensimmäisessä lämpimässä säässä pelattu ottelu tarjosi yhteensä 28 juoksua, joista 24 tuli kotijoukkueen mailasta. Ottelun ensimmäinen jakso oli käytännössä selvä jo Koplan ensimmäisen sisävuoron jälkeen, eikä 5-0-kotijohto jättänyt Ankkureille selittelyn varaa. Ankkureiden Markus Hallasuon lyömä juoksu ei muuttanut asetelmia. Varsinkin Koplan nuoriso- ja konkariosastolta nousi ratkaisijoita ensimmäisellä jaksolla. KSS Energia Areenalle saapuneet 1891 katsojaa pääsivät todistamaan 17-vuotiaan Perttu Kenttäahon uran ensimmäistä kunnaria miesten Superpesiksessä. Myös 41-vuotias Matti Latvala säväytti uran 61. kunnarilla miesten Superpesiksessä. Ensimmäinen jakso päättyi lopulta hurjaan 17-1-jaksovoittoon. Henkilökohtaisia ennätyksiä Tiistai-iltana sekä yleisö että pelaajat odottivat käytännössä pelin uudelleenkäynnistämistä toisella jaksolla. Niin myös kävi, sillä Ankkurit pääsivät aloittamaan jakson sisältä. AA pääsi heti jakson alkuun hyvillä lyönneillä 0-2-vierasjohtoon. Ei mennyt kauaakaan, kun ottelu oli jälleen tasoissa. Koplan kaksi juoksua tuli yhdellä Latvalan lyönnillä. Samassa tilanteessa Jesse Eskelinen ja Elias Pitkänen pääsivät kotipesään asti, kun Alajärvi hölmöili pallon katsomon taakse yrittäessä takapaloa kolmospesälle. Toinen jakso pysyi tasan kolmanteen vuoropariin asti, jolloin Kopla meni väkisin johtoon Patrik Wahlstenin lyödessä Akseli Pitkäsen kotiin viimeisenä lyöjänä. Tilannetta edelsi Alajärven kova purnaus, kun vaihtotilanteessa oli epäselvää, oliko Wahlstenin vaihtolyönti jäänyt kopiksi vai ei. Koplan onneksi tuomaristo päätti pallon käyneen maan kautta. Alajärvi tasoitti pelin neljännen aloittavalla vuorolla, mutta ei päässyt johtoon asti. Tämä tarkoitti sitä, että Kopla pääsi yrittämään koko pelin voittoa. Kopla järjesti viimeisessä vuorossa palottoman ajolähdön. Patrik Wahlsten asteli lavalle, ja räjäytti KSS Energia Areenan huutoon, kun pallo lipui maratonportista läpi. Wahlstenin kiertäessä kunniaa sarjakärki oli näyttänyt sen, miksi se oli noussut Superpesiksen sarjakärkeen. Kopla voitti ottelun kolmen pisteen arvoisesti dramaattisten vaiheiden jälkeen. Sekä Patrik Wahlsten että Matti Latvala tekivät henkilökohtaiset ennätykset yhdessä ottelussa lyötyjen juoksujen määrässä. Molemmille kirjattiin ottelusta 1+8 lyötyä juoksua. Koplan viikko jatkuu jo perjantaina. Silloin kotikentällä päästään hakemaan revanssia Perämeren kiertueelta. Liput perjantain otteluun Kempeleen Kiriä vastaan myynnissä Koplakaupassa! Ottelun lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Eemeli Laine ja Patrik Vartama Itä-Länteen!
Loput Itä-Länsi valinnat julkistettiin tänään Ruudun Supermaanantai-lähetyksessä. Kouvolan Pallonlyöjien Eemeli Laine ja Patrik Vartama täydentävät Idän joukkuetta Kouvolan Itä-Lännessä 2025! Eemeli Laineelle valinta Miesten Itä-Länteen on ensimmäinen. "Steffeltä" löytyy kokemusta kahdesta Poikien Itä-Länsi ottelusta, 2021 Porista ja 2022 Tampereelta. Lahden Mailaveikkojen kasvatti on esiintynyt alkukauden loistavasti. 16 otteluun 20 tuotua juoksua ja kärkilyöntiprosentti on 72. Patrik Vartamalle miesten Itä-Länsi on kolmas. 2019 Seinäjoen Itä-Lännessä Vartama edusti Lännen joukkuetta pelatessaan Hyvinkään Tahkossa. 2022 Tampereen Itä-Lännessä Patrik puolestaan edusti Idän joukkuetta. Kokemusta löytyy siis molemmista joukkueista. Tämän lisäksi "Pädi" on esiintynyt kolme kertaa Poikien Itä-Lännessä vuosina 2016, 2017 ja 2018. Vartama on tällä kaudella etenijätilastossa toisena 23 tuodulla juoksulla. Aikaisemmin Kouvolan Pallonlyöjistä miesten 90. Itä-Länsi -otteluun on jo valittu yleisöäänestyksessä Koplan lukkari Elias Pitkänen ja lyöjäkuningas Patrik Wahlsten , sekä pelinjohtokaksikko Petri Tuuva ja Tuomas Mattila . Yhteensä KPL:stä on kuuden henkilön edustus kotikentällä! Katso loput Itä-Länsi-valinnat Superpesiksen nettisivuilta! Kouvolassa pelattavien vuoden 2025 Itä-Länsi -otteluiden liput liikkuvat nopeaan tahtiin. Liput ovat myynnissä Ticketmasterilla. Hanki omasi nyt!
- Heinäkuu alkaa kotikentällä
Perämeren tyhjennys neljän pisteen arvoisesti on jo melkein unohdettu, sillä huomenna pelataan jälleen KSS Energia Areenalla. Vastustajaksi heinäkuun ensimmäiseen otteluun saapuu Alajärven Ankkurit! Kopla oli menneenä viikonloppuna Perämeren tuplalla, jossa se kohtasi Pattijoen Urheilijat ja Kempeleen Kirin. Pattijoelta mukaan tarttui kolme pistettä, kun taas Kempeleestä yksi piste. Kesäkuu on saatu samalla pelien osalta pakettiin. Kesäkuun yhdeksästä pelistä Kopla nappasi kuusi voittoa, ja nyt on aika kääntää katseet kohti heinäkuuta. Heinäkuun ensimmäisessä ottelussa Kopla kohtaa kotona Alajärven Ankkurit. Ankkurit on aloittanut kauden ennakko-odotuksiin nähden hyvin. 16 pelistä se on pystynyt raapimaan kuusi voittoa, ja näin ollen Ankkurit on sarjataulukossa yhdeksäntenä. Ankkurien ongelmat kuitenkin piilee juoksujen tekemisessä. Joukkue on lyönyt sarjassa kolmanneksi vähiten juoksuja. Nähtäväksi jää, saako Ankkurit juoksuhanoja auki tiistaina, vai onko sarjan paras ulkopelijoukkue Ankkureille liikaa. Joukkueet kohtaavat tällä kaudella toista kertaa. Ensimmäisessä kohtaamisessa Kopla oli kotona selkeästi parempi, ja näin ollen se nappasi voiton jaksoin 2-0 päästämättä yhtään juoksua. Ankkurit sai ottelussa aikaiseksi vain neljä kolmostilannetta. Ottelu oli Elias Pitkäsen näytöstä, sillä mies löi ottelussa peräti kaksi kunnaria. Ankkurit on voittanut Koplan miesten Superpesiksen runkosarjassa viimeksi 16.6.2015. Jatkaako Kopla kymmenen vuoden mittaista voittoputkeaan, vai katkaiseeko Ankkurit sen? Se selviää tiistaina. Liput peliin myynnissä Koplakaupassa!
- Menoa ja meininkiä koko viikko!
Pesiskausi kääntyy vauhdikkaasti heinäkuun puolelle! Superpesiksessä Kopla palaa takaisin vieraskiertueelta KSS Energia Areenalle. Tiistaina vastassa on Alajärven Ankkurit. Perjantaina Kopla pääsee hakemaan revanssia eilisestä tappiosta KeKille. Sunnuntaina Kopla matkaa Kiteen Pallon vieraaksi Rantakentälle, jonne lähtee tukemaan myös MustaKeltaiset ry! Ykköspesikse ssä Kopla pelaa vain yhden ottelun. Keskiviikkona Ykköskopla matkaa Kankaanpään Mailan vieraaksi. Joukkueet kohtasivat aikaisemmin tällä kaudella toukokuussa. Tuolloin Kouvolassa pelattu ottelu kääntyi Ykköskoplan voittoon jaksoin 2-0 (2-1, 5-1). Poikien Superpesiksessä on tarjolla kaksi ottelua KSS Energia Areenalla, vieläpä samaa vastustajaa vastaan. Ensin lauantaina KPL 1 mittelee Nurmon Jymyä vastaan, ja sunnuntaina KPL 2 haastaa saman poppoon. Lauantaina ottelu alkaa klo 15.00, ja sunnuntaina klo 14.00. Molempiin peleihin on vapaa pääsy! Liput tiistain ja perjantain Superpesiksen kotiotteluihin myynnissä Koplakaupassa!
- Perämeren peleistä matkaan yhteensä neljä pistettä
Sunnuntaina Kouvolan Pallonlyöjät sai kauden ensimmäisen Perämeren kiertueen päätökseen. Kotiutuslyöntikisan peikko ei vieläkään hellittänyt, vaan Kempeleen Kiri nappasi lisäpisteen kotareista itselleen jaksoin 2-1 (1-4, 5-2, 2-1). Kahdesta viikonlopun vieraspelistä tuloksena oli silti kohtuulliset neljä pistettä. Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista! Perusvarmalla pelillä saatu pinna Aikaisempiin vuosiin peilaten Pohjois-Pohjanmaan vierastupla Pattijoen Urheilijoita ja Kempeleen Kiriä vastaan on tarjonnut Koplalle yllättävän haastavia pelejä. Pattijokea vastaan näytös oli suvereenia, joten reissulta oli jo lauantaina saatu mukaan tyydyttävät kolme pistettä. Viikonlopun haastaja löytyikin tällä kertaa Kempeleeltä. Ottelun ensimmäinen jakso oli siitä huolimatta pitkälti mustakeltaisen vierasjoukkueen näytöstä. Koplan ensimmäisen jakson neljästä juoksusta vastasi vuorotellen Koplan lyöjäjokerit Patrik Wahlsten ja Teemu Nikkanen . Kolmas ja neljäs juoksu tulivat samasta paikasta, sillä haastolyönnit KeKin Olli Heikkalaa vastaan onnistuivat jopa turhan helposti. KeKin jakson ainoa juoksu tuli Aatu Saastamoisen mailasta, jolla hän pääsi yllättämään kakkosvahti Matti Latvalan rajakovalla. Juoksun toi Perttu Olli . Muuten jakso sujui ilman suurempia ongelmia, ja jaksovoitto saavutettiin hyvällä peruspelillä. Jaksovoitosta saatu piste varmisti jälleen Koplan pisteputken jatkon jo heinäkuuhun asti. Koplan kakkospalkittu Elias Pitkänen kunnostautui etenijänä tuomalla jaksolla kaksi juoksua. Kotiutuslyöntikisan peikko ei hellitä Koko Suomea kurittanut sadealue saapui Kempeleen " Laguunille" jaksotauon aikana. Ottelun toinen jakso tarjosi Koplalle aluksi vain kirjaimellisesti sangon täydeltä vettä niskaan, sillä Kopla siirtyi 0-1-vierasjohtoon Patrik Wahlstenin johdolla. Yhtäkkiä vesisade iski myös kuvainnollisesti. Kolmannessa vuoroparissa Kempeleen Matti Korhonen iski takatilanteessa pallon Koplan johtojuoksun tuoneen Tommi Mäentaustan eteen, jonka syöksykauhaisu ei onnistunut. Tuloksena pallo takakentältä läpi, ja Korhoselle 1+2 lyötyä juoksua tilastoihin. KPL ei vielä tästä lannistunut. Patrik Wahlsten pääsi vielä kaventamaan pelin 3-2:een lyömällä Eemeli Laineen kotiin. Kun KeKin Ossi Meriläinen sekä kunnarin iskenyt Matti Korhonen löivät kuitenkin kaksi juoksua lisää, ei tästä Kopla enää saanut kiriä aikaan. Meriläisen lyömä juoksu aiheutti hässäkän, sillä Koplan ulkokenttä ja pelinjohtaja Petri Tuuva protestoivat kovasti lyönnin olleen laiton. Lyönti tuomittiin kuitenkin olleen kenttärajojen sisällä. Seurauksena oli muista kärkipeleistä tuttu kotiutuslyöntikisa. Tuttu teema toisti itseään tältä kaudelta, kun kotarit menivät toiselle kierrokselle asti. Siinä Kiri oli kuitenkin juoksun etevämpi, joten lisäpiste jäi Kempeleeseen. Tappiosta huolimatta viikonlopun pistesaldo oli yhteensä neljä pistettä, mitä voidaan pitää kohtuullisena suorituksena. Onneksi Kopla pääsee hakemaan revanssia KeKistä jo ensi viikolla. Kempeleen Kiri saapuu KSS Energia Areenalle perjantaina 4.7. Sitä ennen pelataan tiistaina kotipeli Alajärven Ankkureita vastaan. Liput ensi viikon molempiin otteluihin myynnissä Koplakaupassa! Ottelun lehdistötilaisuus: Kempeleen Kiri Miehet Facebook-sivulta Arsedelin juoksukooste:
- Vieraskiertue käyntiin voitolla
Akseli Pitkäsen uran ensimmäinen, ja Patrik Wahlstenin uran 16. lyöty kunnari siivittivät Kouvolan Pallonlyöjät viikonlopun ensimmäiseen voittoon. Pattijoen Urheilijat eivät pystyneet pysäyttämään mustakeltaista vyöryä, vaan Kopla nappasi vierasvoiton jaksoin 0-2 (0-9, 1-4). Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista! A. Pitkänen räjäyttää ketsuppipullon Ottelun ensimmäinen jakso oli täysin vieraiden hallintaa. Hurmos alkoi toisesta vuoroparista. Lyöjätilastoa johtava Patrik Wahlsten läpäisi Pattijoen ulkokentän tarkalla iskulla kolmosrajaan, josta Tommi Mäentausta ja Elias Pitkänen pääsivät tuomaan helpot juoksut. Koplan ennätystahdissa oleva ulkopeli varmisti, ettei PattU päässyt kunnolla peliin kiinni. Seuraavassa vuoroparissa etupesien ollessa täynnä, kokoonpanoon palannut Akseli Pitkänen näytti lyöntinsä painavuutta, ja löi hirmuisen lyönnin kolmosjatkeelle. Kun Pattijoen kolmoskoppari Veeti Lankinen ei saanut palloa katkaistua, Pitkänen pääsi kiertämään kenttää kunnarin arvoisesti, siirtäen Koplan 0-5-johtoon. MiiluAreenan avaralla kentällä syntynyt kunnari oli samalla Akseli Pitkäsen uran ensimmäinen kunnari miesten Superpesiksessä. Seuranneesta ajolähdöstä Patrik Wahlsten pääsi kaunistelemaan jakson loppulukemat, ensin näpyttäen A. Pitkäsen kotiin, ja sitten iskemällä loputkin etenijät seuraavalla kunnarilla kotiin. Wahlstenin kunnari oli hänelle tämän kauden ensimmäinen, sekä koko uran 16. kunnari. Jaksovoitto irtosi hienolla 0-9-tuloksella. Yhdeksän eri pelaajaa toi juoksun PattU terävöitti ulkopeliä jaksotauon aikana, mikä johti tasaisempaan toiseen jaksoon. Siitä huolimatta raahelaisten sisäpeli ei tuottanut tulosta. Kopla otti kuskin paikan jälleen toisessa vuoroparissa. Ottelussa huikeat 1+6 lyötyä juoksua iskenyt Patrik Wahlsten läpäisi kakkossauman juoksun arvoisesti. Jesse Eskelinen toi Koplan 0-1-johtojuoksun. Seuraavaa juoksua jouduttiin odottamaan neljänteen vuoropariin saakka. Se syntyikin melko onnekkaasti harhaheitosta, kun Pattijoen ulkokenttä hölmöili pallon kakkospesän ohi. Tommi Mäentausta pääsi juoksemaan ykköspesältä lopulta kotipesään asti. Harhaheiton myötä syntyi myös jakson kolmas juoksu, sillä kolmospesälle edennyt Jasperi Luoma jäi odottelemaan kotiutusta. Siinä onnistuikin joukkueen kapteeni Matti Latvala , jonka lyönti ei ollut kaukana läpilyönnistä. Seuraava lyöjä Akseli Pitkänen löi Eemeli Laineen kotiin, lisäten vielä yhden juoksun Koplalle ja omiin lyöntitilastoihinsa. KPL oli päässyt jaksolla ratkaisevaan 0-4-johtoon. PattU sai viimeisellä sisävuorollaan vihdoin juoksutilin auki, sekin Koplan avustettua harhaheitolla. Pattijoen ainoan juoksun toi Mikael Mäkelä . Siitä huolimatta Kopla pääsi juhlimaan vieraskiertueen ensimmäisestä pelistä voittoa ja kolmea pistettä. Vahvasta sisäpelistä kertoi se, että yhdeksän eri pelaajaa pääsi tuomaan Koplalle vähintään yhden juoksun pelissä. Huomenna Kopla sekä vahvan tuen vieraspeleissä takaava MustaKeltaiset ry. matkaavat Kempeleeseen viikonlopun toiseen otteluun. Kopla kohtaa Kempeleen Kirin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kotipelit jatkuvat vieraskiertueen jälkeen nopeasti, sillä jo tiistaina pelataan KSS Energia Areenalla Alajärven Ankkureita vastaan. Liput tiistain otteluun myynnissä Koplakaupassa! Ottelun lehdistötilaisuus: Pattijoen Urheilijat Facebook-sivulta Arsedelin juoksukooste:
- Kauden ensimmäinen Pohjois-Pohjanmaan kiertue
Kopla matkaa ensi viikonloppuna tämän kauden ensimmäiselle "Perämeren tyhjennykselle". Lauantaina vastassa on Pattijoen Urheilijat ja sunnuntaina Kempeleen Kiri. Mukana menossa on myös MustaKeltaiset ry.! Kopla lähtee Perämeren valloitukseen sarjataulukon toiselta sijalta. Se katkaisi tiistaina orastavan kahden ottelun mittaisen tappioputken Joensuun Mailan kustannuksella. Koplan ulkopeli on ollut myrkkyä vastustajalle koko alkukauden. Kouvolalaiset ovat päästäneet 29 juoksua omiin tällä kaudella, joka on ylivoimaisesti vähiten (seuraavana KiPan 55 juoksua). Kopla ja PattU kohtaavat toista kertaa tällä kaudella. Tuo ensimmäinen kohtaaminen oli totaalista kotijoukkueen dominointia. Täysi pistepotti jäi Kouvolaan juoksuin 18-0. Patrik Wahlsten loisti mailanvarressa lyöden seitsemän juoksua. Mielenkiintoista on nähdä, onko PattU pystynyt keksimään aseet Koplan ulkopeliä vastaan. Ottelu alkaa MiiluAreenalla lauantaina klo 16:00. Sunnuntaina Kopla matkaa Kempeleen Kirin vieraaksi. KeKi on sarjataulukossa sijalla kuusi. Se on kaatanut tällä kaudella muun muassa kertaalleen Mansen, SoJyn ja kaksi kertaa JoMan. Kauden alku on ollut vaihteleva, koska KeKi on kärsinyt tappioita myös häntäpään joukkueille. Joukkueet kohtaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Viime kaudella joukkueet ratkaisivat pronssimitaleiden kohtalon ja ne menivät voitoin 2-0 Kouvolaan. Runkosarjassa voitot menivät tasan 1-1. KeKi osoittautui viime kaudella vaikeaksi vastustajaksi Koplalle. Joukkueet kohtaavat alle viikon sisään kaksi kertaa, sillä perjantaina 4.7 joukkueet ottavat revanssin Kouvolassa. Sunnuntain kamppailu alkaa Kempeleessä klo 17:00. Viikonlopun jälkeen pelit jatkuvat tiistaina KSS Energia Areenalla Alajärven Ankkureita vastaan. Liput tiistain otteluun myynnissä Koplakaupassa!
- Kopla murskasi Pattijoen Urheilijat ja siirtyi sarjakärkeen!
Kouvolan Pallonlyöjät otti tiistaina vakuuttavan voiton Pattijoen Urheilijoista numeroin 2–0 (10–0, 8–0). Ottelun kulku oli alusta lähtien selvä, kun vierasjoukkueen ulkopeli ei vastannut Superpesiksen vaatimustasoa. KPL käytti hyväkseen PattU:n lukuisat virheet ja vei molemmat jaksot selvin numeroin. KPL nousi voiton myötä Superpesiksen sarjakärjeksi. KPL:n peli oli kautta linjan tasapainoista ja kurinalaista. Patrik Wahlsten nousi esiin lyömällä peräti seitsemän juoksua, joista kuusi syntyi jo avausjaksolla. Sisäpeli kulki laajalla rintamalla ja ulkopeli piti jälleen nollat – kyseessä oli jo joukkueen kolmas nollapeli alkukauden aikana. Kärkilyönnit (55–25) ja kolmostilanteet (24–4) kertovat selvästi KPL:n hallinnasta molemmilla jaksoilla. Nuori Perttu Kenttäaho jatkoi nousuaan joukkueen avainpelaajien joukkoon ykköskärjessä ja takakentällä. Myös Eemeli Laine oli jälleen tehokas ja toi neljä juoksua. Pelinjohtaja Petri Tuuva kiitteli ottelun jälkeen erityisesti ulkopelin säilymistä laadukkaana, vaikka peli ratkesi jo varhaisessa vaiheessa. Voiton myötä KPL nousi sarjan piikkipaikalle. Edessä on juhannustaukoa edeltävä mielenkiintoinen vieraspelijakso, kun vastaan asettuvat sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvat Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy . Näissä otteluissa mitataan todenteolla KPL:n nykyvire ja joukkueen iskukyky tiukemmissa paikoissa. Ottelun lehdistötilaisuus: Arsedelin juoksukooste:
- Kärkikamppailusta hieno voitto!
Kouvolan Pallonlyöjät palasi takaisin voittokantaan suvereenilla esityksellä. Niin sisäpelin kuin ulkopelin osalta loistavasti pelattu ottelu varmisti kaikki kolme pistettä kärkikamppailussa Joensuun Mailaa vastaan. Täysi pistepotti jäi Kouvolaan lopulta jaksoin 2-0 (3-0, 2-1). Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista! JoMa jää nollille Komeat 1527 katsojaa oli saapunut seuraamaan Superpesiksen kärkikamppailua KSS Energia Areenalle tiistai-iltana sateisesta kelistä huolimatta. Tasaisia pelejä tällä kaudella pelanneet Kopla ja JoMa tarjosivat myös runkosarjan viimeisessä kohtaamisessa jännitystä. Molemmat joukkueet saivat ensimmäisellä jaksolla hyvin kotiutustilanteita, mutta molempien joukkueiden ulkopeli oli tiivistä, ehkäpä juuri sateen vuoksi. Ottelun ensimmäisestä juoksusta vastasi Koplan ykköskärki. Teemu Nikkasen lyönti painui vastustamattomasti kopparien väliin, eikä läpilyöntikään ollut kaukana. Juoksun toi Koplan ykköspalkittu, 100% sisäpeliä pelannut Elias Pitkänen . Pitkänen myös tyynnytti hienosti JoMan sisäpeliä lukkarin tontilla. Muun muassa JoMan toinen sisävuoro päättyi JoMan vedotessa Joosua Rätön viimeisellä lyönnillä syöttöä vääräksi, jonka syöttötuomari Patrik Lahti tuomitsi kuitenkin oikeaksi. JoMa ei lopulta saanut Koplan betonista ulkopeliä painostettua tarpeeksi, vaan jäi jaksolla kokonaan nollille. Koplan lyöjäjokerit Patrik Wahlsten ja Teemu Nikkanen varmistivat vielä kahdella juoksulla Koplan jaksovoiton numeroin 3-0. Juoksut toivat Patrik Vartama ja Elias Pitkänen. Kopla palaa voittokantaan JoMa vaihtoi lyöntijärjestystä jaksotauolla, mutta se ei auttanut. Kopla aloitti toisen jakson vahvasti, jättäen JoMan ensimmäisessä vuorossa ilman kolmostilannetta. Omalla sisävuorollaan lyöntitilastoa johtava Patrik Wahlsten siirsi Koplan 1-0-johtoon Wahlstenille harvinaisella välilyönnillä. Johtojuoksun toi Eemeli Laine . Kopla oli jo lahjoittaa JoMalle tasoitusjuoksun, kun hyvin tilanteen lukenut Patrik Vartama heitti polttoheiton ohi kolmospesän. Pallo kuitenkin pomppi Koplan kannalta suotuisasti, eikä etenijä Ville Kotro päässyt juoksemaan kotipesään. Kotiutusta yrittämään päässyt Joosua Rättö löi pallon tällä kertaa väärälle miehelle, sillä kovakätinen Valtteri Luoma heitti pallon kotiin varmuudella, eikä joensuulaiset saaneet vieläkään juoksutiliä auki. Koplalla sen sijaan sisäpeli pyöri vakuuttavasti, siirtyen kärkikamppailussa ratkaisevaan johtoon. Patrik Wahlsten pääsi yllättämään JoMan ulkokentän kakkosrajan hurjasti leikkaavalla läpäisyllä, ja Tommi Mäentaustalla oli helppo työ tuoda Koplan 2-0-johtojuoksu. Epätoivoisessa tilanteessa Juho Toivola löi JoMalle vielä yllätysotolla ottelun ainoan juoksun, jonka toi Samuel Tirkkonen . Se ei enää riittänyt, vaan hyvin palloja napsinut Jasperi Luoma pääsi päättämään ottelun, ja juhlistamaan kolmea pistettä muun joukkueen kanssa. Voiton myötä Kopla palasi jälleen miesten Superpesiksen kärkipaikalle! Seuraavaksi Kopla lähtee ns. "Perämeren tyhjennykselle", sillä viikonloppuna on vuorossa vierastupla Raahessa ja Kempeleessä. Kotiottelut jatkuvat ensi viikon tiistaina, jolloin Kouvolaan saapuu Alajärven Ankkurit. Liput tuohon otteluun myynnissä Koplakaupassa! Ottelun lehdistötilaisuus: Ottelun ykköspalkittujen kommentit jäivät teknisten ongelmien vuoksi väliin. Pahoittelut! Arsedelin juoksukooste:












