Search this site
1901 tulosta löytyi
- Haastattelu: Toni Laakso – ratkaisija isossa roolissa
Sateisena tiistai-iltana käytiin kamppailu kaakon herruudesta, kun Kopla sai vieraakseen Imatran Palloveikot. Tärkeässä roolissa, nihkeästi alkanutta ottelua kääntämässä, oli hyvää kautta pelaava Toni Laakso. Tärkeissä paikoissa lyödyt neljä juoksua tekivät miehestä illan kakkospalkitun. – Alkuvaikeuksien jälkeen voitto lämmittää kaikista eniten. Alussa jouduttiin tiukoille, mutta onneksi saatiin kolme pistettä otettua, Laakso kommentoi. Kylmän kosteaa säätä tai taakse jäänyttä juhannustaukoa, ei Laakson mukaan käynyt vaikeasta alusta syyttäminen. Tahmeasti alkanut 1. jakso saatiin kuin saatiinkin lopulta käännettyä voitoksi. Toisella jaksolla joukkueelta nähtiin jo tältä kaudelta tutumpaa, tasokasta tekemistä. – Kelihän on molemmille sama ja IPV löi hienoja lyöntejä. Meille ei tahtonut tulla onnistumisia, ja silloin on vaikea kaivaa itsestään tsemppiä tekemiseen. Sitten saatiin pari onnistumista peräkkäin, ja sitä kautta pelistäkin kiinni, Laakso kuvailee. Toni Laakso on äitynyt hyvään vireeseen Tiukkoja vääntöjä tällä kaudella pelannut IPV palasi Superpesikseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Toni Laakso iloitsee kasvattiseuransa noususta pääsarjaan. – Totta kai olen iloinen heidän puolestaan. Hyvin ovat pelanneet, kuten tänäänkin nähtiin. Voivat kyllä voittaa, varsinkin yksittäisiä jaksoja, ihan keneltä vain. Laakson viime kausi kului pitkälti sivussa akillesjännevamman vuoksi. Nyt mies on taas iskussa ja nauttii pelaamisesta täysin siemauksin. Rooli joukkueessa vaihtui lukkarista polttolinjaan, mikä on vaatinut hieman totuttelua. – Mukavalta tuntuu pelata. Viime kesä näytti, että matkalla voi tapahtua mitä tahansa, joten pitää nauttia peleistä ja olla positiivisella mielellä. Oma tontti kentälläkin alkaa hiljalleen löytyä. Joka peliin pääsee aina paremmin mukaan ja tuntuu, että ajoittain olen pelannut ihan hyvinkin siellä, Laakso arvioi. Toni Laaksolla ja KPL:llä on ollut aihetta tuuletuksiin Syksyyn, ja mestaruuspeleihin on vielä matkaa, mutta onnistumisen resepti on Laaksolla tiedossa. – Tarvitaan paljon onnea ja laadukasta treenaamista. Ennen kaikkea pelaajilta kovuutta arkeen ja kentälle. Kehitetään itseämme matkan varrella, että ollaan mahdollisimman hyviä sitten syksyllä. Tässä on kuitenkin vielä paljon pelejä ennen sitä, Laakso summaa. Tono on todistanut monipuolisuutensa pelaajana. Näyttöjä on tiukoissa paikoissa niin vaihtajana kuin kotiuttajanakin. Mies ei vastuuta kavahda, ja onkin omimmillaan juuri paineen alla pelatessaan. – Uskon pystyväni pelejä ratkaisemaan, silloin kun ratkaista pitää. Halu pelata isossa roolissa ja auttaa joukkue voittoon on kova, Laakso kuvailee itsevarmuutta uhkuen. KPL:n sarja jatkuu torstaina Pattijoen Urheilijoita vastaan Raahessa. Ottelu on kuultavissa Koplaradion välityksellä. teksti: Jenni Uosukainen kuvat: Teemu Parta
- Otteluraportti: Kopla säilytti Kaakon herruuden Kouvolassa
Kauden ensimmäinen Kaakon Kahakka miteltiin tiistaina Kouvolassa. Sateisella KSS Energia Areenalla nähtiin tiukka kamppailu Kaakon herruudesta, jonka Kopla kuitenkin piti itsellään lukemin 2-0 (5-4, 6-1). Kouvolan Pallonlyöjät ei ole tällä kaudella kokenut ainuttakaan jaksotappiota kotikentällään. Yleisöä oli paikalla hienosti 1983 katsojaa. – Hyvä peli meiltä, juoksuja yksitoista ja 26 kolmostilannetta. Sitten kun se vapaakin rupesi tippumaan, niin se aukaisi paljon meidän peliä. Merkistähän me ei saatu oikein sellaisia laadukkaita vetoja, Valentin Ikosta lukuun ottamatta, Koplan pelinjohtaja kertasi. KPL ja IPV kohtasivat Superpesiksessä ensimmäistä kertaa 11 vuoteen, kun tiistai-iltana oteltiin Kaakon Kahakaksi ristitty paikalliskamppailu. Sadesää yritti kiusata katsojia ja pelaajia läpi ottelun, mutta se ei tunnelmaa latistanut. IPV oli ottelun avausjaksolla pitkään niskan päällä ja siirtyikin juoksuissa jo ratkaisevan tuntuiseen 1-4 johtoon. Moni katsoja varmasti ajatteli jo, että nyt se ensimmäinen jaksotappio nähdään Kouvolassakin. Kopla oli kuitenkin toista mieltä ja nousi viimeisellä lyöntivuorolla kolmella juoksulla jaksovoittoon. Valentin Ikonen ratkaisi avausjakson Koplan kirin käynnisti läpilyönnillä Koplan parhaaksi pelaajaksi valittu Valentin Ikonen ja sama mies löi myös jakson voittojuoksun. – Ensimmäisellä jaksolla otettiin poikkeuksellisesti, ei pahoja virheitä, mutta pieniä sijoittautumisvirheitä kuitenkin. Jannellakaan ei ollut ehkä se kaikista paras päivä lautasen ääressä ja Rönkkö löi myös hienon läpilyönnin, joka oli täysin hyväksyttävissä. Kunnia täytyy lyönnillekin joskus antaa, Pitkänen summasi. – Kotiuttaminenkin oli vähän nuhasta, eikä tuntunut oikein keppiin käyvän. Niissäkin tilanteissa mailamies teki virheitä, pelinjohtaja teki virheitä ja teki joku pelaajakin joskus jonkun virheen. Koko ajan oli kuitenkin se rauha ja usko omaan tekemiseen, sitten kun on tullut paljon voittoja, niin se näkyi tuossa lopussa. Toinen jakso Koplan näytöstä Kopla sai ensimmäisen jakson hienosta lopusta sen verran virtaa, että toinen jakso olikin selkeästi kotijoukkueen. Lyönnit alkoivat upota kenttään ja juoksuja tuli. Neljä eri miestä pääsi lyömään pelaajaa kotiin, kun Ikonen ja Juha Korhonen löivät yhden mieheen ja Toni Laakso sekä Matti Latvala kaksi. Latvalan kaksi perättäistä, täysin samaan kohtaan tippunutta kumuralyöntiä olivat yhtiä jakson ratkaisevia hetkiä. Matti Saukko poltti täpärästi IPV:n kärjen Ville Lantiaisen kotipesään Toisella jaksolla nähtiin jälleen kerran Valtteri Luomalta aivan ilmiömäinen suoritus, kun mies poltti hyppykopin jälkeen IPV:n pelaajan kotipesään todellisella tappoheitolla. – Toinen jaksohan oli ulkona jo paljon parempaa. Siinä ei oikeastaan mikään muu muuttunut, kuin se, että pallot ei tippunut räpylästä ja vähän sijoittautumisia muistuteltiin tauolla, että mitenkäs siellä kentällä pitikään olla. Muun muassa Valentin päästi siinä ensimmäisellä jaksolla yhden lyönnin vierestään, että herää varmaan painajaisiin vielä yöllä. Matti Latvala jatkoi varmoja otteita Koplan ulkopelin parhaimmistoa olivat ykkösvahti Valtteri Luoma, joka sai jälleen kerran poltettua monesti IPV:n etenijän kovalla heitollaan sekä Matti Latvala, jonka työskentely kakkospesällä oli taattua laatua. – Erittäin tyytyväinen peliin, tämä oli oikein hyvä aloitus syyskaudelle, Pitkänen päätti. Valentin Ikonen kommentoi otteluennakossa olevansa intoa täynnä, kun pienen pelitauon jälkeen pääsee taas pelaamaan. Se totisesti näkyi peliotteissa ja siitä hyvänä osoituksena kolme lyötyä juoksua ja pelin parhaan pelaajan palkinto. – Oli kyllä paras peli itseltä tällä kaudella. Mukavalta tuntui alusta asti lyöminen, ihan jo alkulämmittelyistä alkaen, Ikonen iloitsi. – Kyllähän tuollainen juhannustauko tekee henkisesti ihan hyvää ja saa hyvin treenattua, kun ei ole pelejä. Kyllä tämä peli sieltä kumpuaa, kun treeneissä on tuntunut hyvältä jo pitkän aikaa. Koplan kausi jatkuu jo torstaina vieraspelillä Pattijoen Urheilijoita vastaan Raahessa ja seuraavan kerran kotona pelataan Itä-Länsi–viikonlopun jälkeen tiistaina 4.7., kun vastaan saapuu sarjataulukossa juuri Koplan yläpuolella majaileva Seinäjoen JymyJussit. Tervetuloa KSS Energia Areenalle! Torstain ottelu suorana Koplaradiosta! teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Kaakon Kahakka – IPV vieraaksi yli 10 vuoden tauon jälkeen!
Kouvolan Pallonlyöjät saa huomenna tiistaina vastaansa paikallisvastustajansa Imatran Pallo-Veikot. Täksi kaudeksi takaisin Superpesikseen noussut IPV saapuu Koplan vieraaksi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Kouvolassa kaudella 2006. Kyseessä on todellinen Kaakon Kahakka Kaakkois-Suomen pesisherruudesta! Ottelussa katsojia palvelee myös Turistikatsomo, jossa opastetaan pesäpallon saloihin C3-katsomossa (säävaraus). Tule tutustumaan! – Tauon jälkeen on mukava päästä pelaamaan. Tauon aikana saatiin treenattua ja levättyä. Nyt on intoa täynnä, KPL:n Valentin Ikonen miettii. Kopla on edennyt kotikentällään voitosta voittoon, eikä ole vielä kokenut yhtäkään jaksotappiota. Kouvolalaiset palaavat pieneltä juhannustauolta runkosarjan sijalta viisi, muutaman pelin muita vähemmän pelanneena. IPV puolestaan matkaa Kouvolaan kolmen ottelun tappioputki niskassaan. IPV majailee tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kaksitoista, tasapisteissä Kiteen Pallon kanssa 12 pisteellä. Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että sijat 7.-14. mahtuvat kolmen pisteen sisään. – IPV:n kanssa pitää olla tarkkana, se on juonikas porukka, joka pelaa ennakkoluulotonta peliä. Joka kohdasta saattaa tulla sisäpelissä yllätyshyökkäyksiä, ei voida passivoitua. Sisäpelissä meidän pitää pelata omien vahvuuksien kautta. Jos vapaat lyönnit ei uppoa, niin pitää saada lyöntejä ja painetta saumoihin ja luukkuihin, Ikonen miettii. Kopla on selkeästi vähiten juoksuja päästänyt joukkue, kun kolmentoista pelin jälkeen lukema näyttää 53 päästettyä juoksua. IPV on puolestaan päästänyt sarjassa kolmanneksi eniten juoksuja, yhteensä 143. Sisäpelissä molemmat joukkueet ovat tehtyjen juoksujen osalta lähes tasoissa, sillä eroa joukkueiden välillä ei löydy kuin viisi juoksua Koplan hyväksi. Kopla ei aivan ole saanut kaikkea potentiaaliaan irti sisäpelistä ja varsinkin vieraspeleissä tilanteiden hyödyntäminen on tökkinyt. Janne Kivipelto on johtanut KPL:n ulkopeliä maestron elkein Koplan kotiuttajajokeri Juha Korhonen on ollut viime peleissä hyvässä iskussa ja viime ottelussa Sotkamon Jymyä vastaan rikkoutui jo 30 lyödyn juoksun raja tällä kaudella. Miehen kotiutusprosentti huitelee neljänkymmenen tienoilla. Imatran Pallo-Veikkojen kovin kotiuttaja on ollut tällä kaudella Lauri Rönkkö, joka on tykittänyt 35 juoksua. Rönkkö on onnistunut kotiutustilanteissa hyvällä prosentilla, sillä miehen kotiutusprosentti lähentelee jo kuuttakymmentä. Rönkkö valittiin myös sunnuntaina Imatralla pelattavaan miesten Itä–Länsi-otteluun. Valentin Ikonen on tilastoinut KPL:n kakkoskärjessä kelpo lukemat. Ikonen kävi myös lainapestillä IPV:n paidassa toukokuussa. Yhteensä Ikonen on pelannut jo 14 ottelua 1+7/5/27 tilastoilla. Ulkopelissä Ikonen on vaihdellut polttolinjan ja etukentän pelipaikkoja. – Ulkopeliin olen ihan tyytyväinen. Monipuolisesti olen pelannut ulkopelissä ja tykkään kyllä pelata polttolinjassa. Sisäpelissä viime kauteen verrattuna on ollut parempi aloitus. Tilanteisiin nähden, olen osunut ihan hyvin, 21-vuotias Ikonen pohtii. Myös etenijätilastoissa Koplan ja IPV:n pelaajat ovat tasavauhdissa. KPL:n paras etenijä on ollut Tommi Mäentausta 23 tuodulla juoksullaan ja IPV:n paras on puolestaan ollut 22 tuodulla juoksulla Juuso Lattu. Teemu Nurmio ja Valentin Ikonen ovat valmiina IPV:n kaatoon Koplan pelaajista neljä pelaajaa on ylittänyt jo 50 kärkilyönnin rajapyykin ja Juho Hacklin lähentelee jo kuudenkympin rajaa. Imatralaisista puolestaan kolme pelaajaa on ylittänyt jo huiman 70 kärkilyönnin rajan ja yhteensä viisi pelaajaa on onnistunut saamaan yli 50 kärkilyöntiä. Paras IPV:n kärkilyöjä on erinomainen kärkietenijä Lauri Kaartokallio 76 kärkilyönnillä. Tiistaina 27.6. pelattava kamppailu on yksi kesän teemapeleistä ja se on teemoitettu Kaakon Kahakaksi. Pitkästä aikaa päästään tosissaan taistelemaan Kaakon herruudesta, myös pesäpallon puolella! – Ottelua on markkinoitu kovasti Kaakon Kahakan hengessä. Saadaan varmasti hyvä tunnelma paikalliskamppailuun, Ikonen uskoo. KPL:n kokoonpanosta on tiistaina poissa kapteeni Anssi Lammila. Konsta Hyötyläinen palaa Koplan kokoonpanoon jokeripaidassa. Pub Old Tomin jälkipeleissä Toni Laakso. LUE MYÖS: Eero Pitkäsen haastattelu ja arvio alkukaudesta Kotiotteluissa on riittänyt vilinää Tilastot lyhyesti: Kouvolan Pallonlyöjät (5.) 13 ottelua, 27 pistettä, juoksusuhde 97-53 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+30 (11.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 23 (9.) Paras kärkilyöjä: Juho Hacklin 59 (47.) Imatran Palloveikot (12.) 13 ottelua, 12 pistettä, juoksusuhde 92-143 Paras kotiuttaja: Lauri Rönkkö 1+35 (8.) Paras etenijä: Juuso Lattu 22 (11.) Paras kärkilyöjä: Lauri Kaartokallio 76 (19.) teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta
- Haastattelu: Eero Pitkänen on tyytyväinen Koplan alkukauteen
Kouvolan Pallonlyöjät lähtee juhannustauolle hyvistä asetelmista sarjan nelospaikalta 27 pisteellä. Sarjan kärkikolmikko Joensuun Maila, Vimpelin Veto ja Sotkamon Jymy ovat iskuetäisyyden päässä. KPL on esittänyt alkukaudesta Superpesiksen parasta ulkopeliä, KPL:n kentästä on isketty 13 ottelussa 57 juoksua. Pelinjohtaja Eero Pitkänen istahtaa työhuoneensa penkille ja kertaa alkukautta. Jutun lopussa on myös Pitkäsen kirjoittama väliarvio alkukaudesta. – Hyvä startti ja niin kuin yleensä käy, Koplakaan ei kaikkia pelejä voita. Siinä tuli joukkueelta oikeastaan kaksi heikompaa peliä. Kaksi voittoa loppuun ja vielä Sotkamon voittaminen kotona viimeisimpänä. Ulkopeli on ollut hyvää ja erityisesti 0-tilannetta on pelattu tosi hyvin. Sitä kautta kaverit on jääneet vähille kolmostilanteille. Itse olemme joka pelissä tehneet keskiarvon mukaan enemmän kolmostilanteita. Sitten on kotiutettu suht hyvillä lyönneillä monipuolisesti. Jos Kore (Juha Korhonen) ei ole onnistunut, joku muu on onnistunut. Se on hyvä merkki, Pitkänen miettii. Eero Pitkäsen KPL on pelannut tiivistä 0-tilannepeliä KPL on Pitkäsen mukaan onnistunut ennen kaikkea puolustamaan 0-tilannetta, mikä on vaikeuttanut vastustajan pelin rakentelua. – Kavereilla on siirtynyt kentällemeno, vaihtaminen ja kotiuttaminen. Aika vähän on annettu kuolleettomia ajolähtöjä ja kaveri ei ole päässyt rummuttamaan. Janne (Kivipelto) on ollut nollatilanteessa hyvä. Myös esimerkiksi Latvala on tehnyt paljon paloja ykköselle. Räpylästä ei ole nakiteltu palloja ja vaihtotilanteet on pelattu hyvin, Pitkänen jatkaa. KSS Energia Areena on ollut vaikea paikka vastustajille. Vierasjoukkueet eivät ole vielä napanneet jaksoakaan KPL:n kotiluolasta. Vierasotteluissa KPL ei ole onnistunut aivan samalla tavalla. – Aina on helpompi pelata kotona, kun on tutut rutiinit ja systeemit. Hyvin on pelattu kotona. Vieraissa oikeastaan huonoimmat pelit olivat Helsingissä ja Kankaanpäässä. Helsingin Jymy-peli oli taktisesti meidän huonoin peli. Kankaanpäässä suoritukset yksinkertaisesti epäonnistuivat. Seinäjoella annettiin turhia juoksuja, sisällä pelattiin mukiin menevästi, Pitkänen summaa KPL:n vierasotteluita. Mitään viisasten kiveä ei Pitkänen ole kaivanut tälle kaudelle taktiikkalaukusta. Viime kauden hyvän alun jälkeen KPL:n peli meni sekavaksi Toni Laakson loukkaantumisen ja lukkarivaikeuksien vuoksi. – Ollaan tänä vuonna heittovoimaisempia ja etenemisvoimaisempia, ja sitä on haettukin. Osittain on pelattu tarkoituksella ja osittain olosuhteiden pakosta aika lailla yhdellä pitkällä kärjellä. Kaksi kärkeä oli aiemmin sellainen, että se oli itseisarvo. Nyt on enempi keskipalkin miehiä pyöritelty, Pitkänen kertoo sisäpelin muutoksista. Pitkänen on pyöritellyt myös KPL:n kärjen etenijöitä. Kolmikko Tommi Mäentausta, Matti Saukko ja Teemu Nurmio ovat onnistuneet Pitkäsen mukaan hyvin. – Matti, Teemu ja Tommi ovat samantapaisia ja samantasoisia kärkietenijöitä. Lyöjien lyöntiratkaisut eivät muutu siitä, kuka on menossa. Helppo vaihtaa. Kentällemenijät ovat hoitaneet homman hyvin, ei olla oltu ahdingossa sen takia, että ei päästä kentälle. Vastustajat on enemmän joutuneet sellaiseen tilanteeseen. Juhannustauolla lepoa ja yksilöllistä harjoittelua KPL:llä on poikkeuksellisen pitkä juhannustauko. Perjantain Jymy-ottelun jälkeen seuraava peli on vasta tiistaina 27. kesäkuuta, kun KPL saa KSS Energia Areenalle vastaansa Imatran Pallo-Veikot. Juhannustauon aikana KPL:n pelaajat lataavat akkuja tiivistahtista heinäkuuta varten. – On otettu tosi rauhassa. Pieniä vaivoja yritetään saada kuntoon. Pelaajat ovat tehneet oman aikataulun mukaan. Konsta pelasi keskiviikkona Kirissä ja sai siellä hyvän pelin. Tarkoitus on harjoitella fyysisesti hyvin ja huilata. Ja myös naamahuilia, koska juhannuksen jälkeen sitten taas mennään, Pitkänen muistuttaa. Pelinjohtajan on pitänyt kääntää katseita kohti syyskautta ja juhannuksen jälkeistä ajanjaksoa. KPL aloittaa tiiviin ottelurumban Itä–Länsi viikonlopun jälkeen, kun se pelaa 24 päivään 11 ottelua. – Ajatuksia on päässä ja ideoita. Lyöntijärjestyksiä en ole tehnyt. Kokemus on osoittanut, että se on ihan turhaa. Heinäkuussa on pakko kierrättää ja toivottavasti saadaan kaikki kolmetoista ukkoa ja myös nuoret mukaan, jotta pystytään tarjoamaan huilia. Miksei myös Jannellekin, jos Jesse (Eskelinen) on iskussa. Saletti on, että väkisin tulee huono jakso ja jopa huono peli. Pisteitä pitää pystyä keräämään, pitäisi pysyä ehjänä ja joidenkin pitää vielä pystyä harjoittelemaan ja kehittymään. Sellainen aika vaikea yhtälö, viuhkavelho pohtii. Pelitahti tiivistyy heinäkuussa KPL on alkukaudesta pelannut melko rauhalliseen tahtiin. Painopiste harjoittelussa on ollut etenkin ulkopelissä, jossa KPL:llä on vielä kaneja hatussa. – Ulkopelissä on harjoiteltu juttuja, joita ei ole vielä kentällä käytetty. Ulkopelissä pitää vielä petrata perusjuttuja ja hakea siihen rohkeampia elementtejä. Katsotaan, otetaanko niitä matkaan vai annetaanko mennä. Tärkeää on pitää mieli virkeänä. Tarpeeksi on annettava lepoa ja keksittävä muutakin mukavaa, kuten hyviä ruokapaikkoja, Pitkänen sivaltaa joukkueenjohtaja Marko Kiviojan suuntaan, joka järjestelee vieraspelimatkoilla KPL:n ruokailupaikat. ”Pitäisi satsata, että uusia pelaajia tulee” Sisäpelissä KPL ei ole vielä kyennyt aivan kärkijoukkueiden juoksurallatteluun. Sisäpelipotentiaalia KPL:ltä kuitenkin löytyy, kenties enemmän kuin koskaan. – Joukkueen materiaali määrittää pelaamisen. Toisessa kärjessä on vähän ollut etenijäpuutetta, vaikka Sasu juoksikin jossain vaiheessa hyvin. Siellä on Janne ja Allu (Valentin Ikonen) pystyneet silti tekemään tilanteita, vaikka on ollut kahta paloa ja muuta. Sieltä on saatu yksittäisiä juoksuja ja jakson avausjuoksuja, Pitkänen kiittelee. Pitkänen tyrmää väitteet, että KPL olisi ollut sisäpelinsä kanssa ongelmissa niissä peleissä, missä joukkueen ehdotonta ykkösvaihtolyöntiä pomppua ei ole pystynyt käyttämään. – Kaikki puhuu, että me ei pärjätä pomputtomassa pelissä. Se on selvää, että 20 kolmostilannetta ei koko ajan tehdä. Kolmostilanteet pomputtomissa peleissä on menneet Joensuuta vastaan 12-12 ja Kempeleessä voitettiin selvästi. Helsingissä hävittiin 12-8, mutta siinä tuli käsistä juoksuja, mistä tuli Jymylle jatkumoa. Kankaanpää-peli on ainoa missä selvästi hävittiin. Suoritettiin siinä pelissä huonosti. Hyvinkäällä pelattiin hyvä peli ilman pomppua. Tämä on ihmisten mielikuvaa ja jargonia, että ei pärjättäisi, Pitkänen naulaa. Ulkokentällä KPL on päässyt tuulettamaan Superpesis on jakautunut sarjan puolen välin paikkeilla kahteen kastiin. Kuusi ensimmäistä joukkuetta ovat ottaneet etäisyyttä loppuun kahdeksaan joukkueeseen. Kahdeksan viimeistä joukkuetta ovat kolmen pisteen sisällä. Tasainen sarja saa varmasti kutkuttavan huipennuksen, kun sarjan kärjessä on pelattu eri määrä otteluita. – Kärjessä ovat ne joukkueet mitä odotettiin. Seinäjoen mahtava alkukausi ei ole ollut minulle yllätys. Epätasainen pelimäärä sotkee sarjataulukon kattelua, enkä ole sitä tänäkään vuonna hirveästi vilkuillut. – Rökälepelejä ei ole ollut. Kaikilla joukkueilla on ollut loukkaantumisia, osa talven peruja ja niiden taakse ei voi mennä. Vimpeli, Sotkamo ja Joensuu ja miksei mekin, on pystytty hyvin voittamaan, vaikka on ollut ukkoja sivussa. Mun mielestä ei ole tullut katastrofaalisia tappioita tai joku olisi heittopussi. Jauhaminen siitä, että pelaajat eivät riitä. Se pitäisi lopettaa ja satsata siihen, että niitä tulee, tällä erää viimeistä kauttaan KPL:n pelinjohtajana toimiva Pitkänen sanoo. KPL voitti kevätkaudella Joensuun, Vimpelin ja Sotkamon. Mestaruustavoitteella kauteen lähtenyt KPL on osoittanut, että se on nousemassa Joensuun kanssa tosissaan taistelemaan kirkkaimmista mitaleista. – Jotenkin ajattelee, että voitot näkyisivät enemmän, mutta rauhallisesti on pelaajat ottaneet. Jos olisi hävitty, niin alkaisiko se jotakin mietityttää, miten tässä syksyllä pärjätään. Onhan se nähty, että jos pelaa hyvin niin voi pärjätä. Voitot ovat tehneet hyvää. Koplan vahvat otteet ovat tuoneet yleisön jälleen hienosti katsomoon. KPL:n katsojakeskiarvo 1658 katsojaa on hieno lukema, sillä KPL on ainoa joukkue, joka on pystynyt nostamaan katsojakeskiarvoaan. – Todella hyvä fiilis on ollut. Positiivinen meininki. Aina kun tuloksia katselee, KPL:n joukkueet ovat ottaneet voittoja. Tosi kiva kun yleisöä on paljon, jokaisella kierroksella on ollut parhaita määriä. Jos keli suosii, niin mikseivät ihmiset kävisi. Kun tulee voittoja Vimpelistä ja Sotkamosta, niin kyllä tuttujen, tuntemattomien ja kaupan kassan kanssa saa pesäpallosta turista, Pitkänen nauraa. Eero Pitkäsen väliarvio: Seuran toimistolta pyydettiin väliarviointia kevään peleistä. Sain siis hyvän mahdollisuuden harjoitella sanallisen arvion antamista ensi joulua ja koulua silmällä pitäen. Jos Kopla olisi siis peruskoululainen, olisi välitodistus jokseenkin tällainen: “Kopla on ollut innokas ja tunnollinen oppilas. Kehitystä on tapahtunut erityisesti ulkopelissä, jossa Kopla on saavuttanut hyvän oppimisen kriteerit. Etenemisessä edistyminen on ollut vauhdikasta erityisesti keskiosaston miehillä. Kuten aikaisemminkin, on Kopla ollut tänäkin lukuvuonna reipas ja sitoutunut harjoittelija sekä oman oppimisensa reflektoija. Vaikka arkirutiineissa on tapahtunut paljon viime hetkien vaihtelua, on Kopla pystynyt keskittymään kunnolla. Kaiken kaikkiaan perusasiat sujuvat kiitettävästi. Ja on Kopla harjoitellut myös uusia asioita, vaikkei ole niitä vielä esittänytkään. Kavereille Kopla on antanut työrauhan, vaikka ajoittain käyttäytyminen on ollut runsasta ja toiminnanohjauksessa ilmenee välillä pulmia. Fidget spinnerin käyttöä voi suositella erityisesti kaukana kotipesästä operoiville. Vieraspelit ovat olleet Koplalle joskus haastavia. Heinäkuussa onkin hyvä harjoitella tätä osa-aluetta. Vaikka edistystä on tapahtunut siirtymätilanteissa eli vaihtotilanteissa, on kehitys ollut tavoitteisiin nähden viivehakuista. Ns. pomputtomassa pelissä Kopla tarvitsee vielä aikuisen tukea. Yhteisön jäsenenä Kopla on ollut aktiivinen toimija osallistumalla mm. Kyläpesikseen, pesiskouluun, Mangusti-treeneihin ja pitämällä oman myyntikilpailun. Tämä on osaltaan edistänyt koko Kopla-henkeä.” Eero Pitkänen kouluvuosi jatkuu su 25.6. klo 17.00 haastattelu: Harri Liekola kuvat: Teemu Parta
- Toimisto kiinni juhannuksena – mukavaa juhannusta!
KPL:n toimisto on juhannustauolla 22.-25.6.2017 välisen ajan. Mukavaa juhannusta!
- Mangustin Pesiskerho alkaa heinäkuussa!
KPL:n ja Puhdin Mangusti-Pesiskerho alkaa Kouvolassa maanantaisin 3.7.2017 alkaen. Pesiskerho on harrasteryhmä, jossa pelataan ja harjoitellaan pesäpalloa kerran viikossa. Pesiskerho kestää syyskuun loppuun saakka. Ikäluokat on jaettu kahteen osaan: 2008–2012-syntyneet sekä 2007- ja aikaisemmin syntyneet. Pesiskerho sopii tytöille ja pojille. Harjoitukset ovat maanantaisin pääasiassa Nevantien hiekkakentällä (osoite: Nevantie, Kouvola). Omia välineitä ei tarvitse mukaan, lainavarusteita on seuran puolesta. Ohjaajina toimivat KPL:n ja Puhdin pelaajat. Pesiskerhon hinta 20€/kk (heinä-, elo- ja syyskuu). Pesiskerhon aikataulu heinäkuussa: ma 3.7. klo 17.00–18.00 (2008-2012-syntyneet) ja klo 18.00–19.00 (2007- ja myöhemmin syntyneet) ma 10.7. klo 17.00–18.00 (2008-2012-syntyneet) ja klo 18.00–19.00 (2007- ja myöhemmin syntyneet) ma 17.7. klo 17.00–18.00 (2008-2012-syntyneet) ja klo 18.00–19.00 (2007- ja myöhemmin syntyneet) ma 24.7. klo 17.00–18.00 (2008-2012-syntyneet) ja klo 18.00–19.00 (2007- ja myöhemmin syntyneet) ma 31.7. klo 17.00–18.00 (2008-2012-syntyneet) ja klo 18.00–19.00 (2007- ja myöhemmin syntyneet) Elokuun ja syyskuun aikataulu varmistuu heinäkuussa. ILMOITTAUDU MUKAAN TÄÄLTÄ!
- Keskiviikkona Tykkimäen huvipuistosta juhannuksen viettoon
Tykkimäki-Pesiskoulun ja Kyläpesiksen päättäjäisiä vietetään keskiviikkona 21.6. Tykkimäen huvipuistossa klo 16.00-19.00. Lisäksi hurvittelemassa ovat KPL:n ja Puhdin juniorit. Kokoontuminen Tykkimäen pääportin edessä klo 15.45. Pesiskoulun maksuun sisältyy sisäänpääsy ja ranneke Tykkimäkeen. Kyläpesikseen osallistuvilta lapsilta sekä KPL:n ja Puhdin junioreilta sisäänpääsy+ranneke maksaa 15€. Maksu paikan päällä Tykkimäen lippukassaan. Aikuisten sisäänpääsy Tykkimäen alueelle maksaa 5€. Huvipuistossa ei ole erikseen järjestetty KPL:n puolesta muuta ohjelmaa, joten tule mukaan viettämään vauhdikas ilta Tykkimäessä. Ilta päättyy viimeistään klo 19.00, jolloin huvipuisto suljetaan. Nähdään Tykkimäessä!
- Osallistu Veikkauksen tutkimukseen, voita leffaliput!
Hyvä pesäpallon ystävä, osallistu lyhyeen tutkimukseen > https://labs.veikkaus.fi/view/4923 Osallistuneiden kesken arvotaan kolme 4 elokuvalipun pakettia. Veikkaus ottaa yhteyttä voittajiin ja toimittaa palkinnot.
- Yleisö on löytänyt hienosti KSS Energia Areenalle – yleisökeskiarvo sarjan paras
Voittamattomana kotikentällään pysynyt Kouvolan Pallonlyöjät on houkutellut katsomoon jo yli 11 000 katsojaa kauden seitsemässä kotiottelussa. KPL:n 1658 katsojan keskiarvo on tällä hetkellä Superpesiksen paras. KPL on myös joukkueista ainoa, joka on pystynyt nostamaan katsojamääriään. Superpesiksen katsojakeskiarvo on notkahtanut alaspäin viime kaudesta, mutta heinäkuu on perinteisesti tuonut kesälomalaisia katsomoon. KSS Energia Areena ilmasta kuvattuna KPL vs. Jymy-ottelussa KPL:n toiminnanjohtaja Jukka Rasimus kiittelee joukkueen hienoa menestystä, mutta muistuttaa myös olosuhteiden olleen KPL:n puolella. – Olemme oikealla polulla. Pelillinen menestys on varmasti suurin syy, mutta myös pitäjänteinen markkinointi tuottaa hedelmää. Olemme näkyneet monissa kanavissa ja kerätty sitä kautta huomiota. Myös meidän ottelutapahtuma on toiminut ja se on varmasti saanut ihmisiä tulemaan uudestaan, Rasimus kertoo. – Onhan meillä ollut myös järkyttävän hyvä tuuri kelien puolesta, Rasimus myöntää. TOP 5 yleisömäärät (keskiarvo): Kouvolan Pallonlyöjät, 1658 Sotkamon Jymy, 1567 Alajärven Ankkurit, 1159 Vimpelin Veto, 1148 Joensuun Maila, 1144 Kaakon Kahakassa vastaan IPV – Turistikatsomo palvelee KPL:n kausi jatkuu sarjanousija Imatran Pallo-Veikkoja vastaan juhannustauon jälkeen tiistaina 27.6. kello 18.00. Kaakon Kahakassa on varmasti paljon tunnetta pelissä, kun kaksi vanhaa kiistakumppania kohtaavat pitkästä aikaa Kouvolan illassa. KPL lähti juhannustauolle sarjan neljäntenä joukkueena, iskuetäisyyden päässä kärkikolmikosta. IPV on aloittanut sarjan ennakkoluulottomasti ja se on pelannut katsojien kannalta todella viihdyttävää pesäpalloa. IPV:n ottelut ovat olleet juoksujuhlaa, sillä se on tehnyt 89 juoksua ja päästänyt 134. Pisteitä IPV on kerännyt 12 ottelussa 12. KPL teki perjantaina yleisöennätyksen – tiistaina yritetään rikkoa sitä KPL on myynyt kumppaneille lippupaketteja kyseiseen otteluun. Myös pelaajat kantoivat kortensa kekoon Kopla-Diilikisassa, jossa pelaajat myivät kumppaneille lippuja (lue lisää). Tiistaina on odotettavissa kauden uusi yleisöennätys. – IPV:n paluu Superpesikseen on hieno juttu. Nyt saadaan todellinen paikallisvastus. Toivotamme IPV:n tervetulleeksi Superpesikseen, mutta täytyy muistuttaa, että kaakko on tällä hetkellä Koplan valtakuntaa, Rasimus naurahtaa. Tiistain ottelussa katsojia palvelee jälleen myös Turistikatsomo. Hyvää palautetta toukokuun KPL–KiPa-ottelussa saanut Turistikatsomo avaa peliä varsinkin uusille katsojille. Turistikatsomossa kerrotaan ja neuvotaan, mistä pesäpallo-ottelussa on oikein kyse. Tarjolla on myös pesäpallon lyhyt sääntöoppimäärä ja pesäpallosanastoa. Turistikatsomon sijainti on poutasäällä C3-katsomossa. kuvat: Teemu Parta
- Otteluraportti: Kopla nollasi Jymyn helteisessä perjantai-illassa
Kopla jatkaa edelleen ilman jaksotappiota kotikentällään, kun se jymäytti Sotkamon Jymyn kumoon helteisen perjantai-illan päätteeksi lukemin 2-0 (5-2, 4-2). Kauden ennätysyleisö 2612 katsojaa todisti ottelua paikan päällä. Viimeksi Kouvolassa on ollut yleisöä yhtä paljon kaudella 2013! Perjantai-iltana KSS Energia Areenalla pelattiin todellinen herkkupala, kun Sotkamon Jymy saapui Koplan vieraaksi Kouvolaan. Jymy matkasi Kouvolaan Joensuusta koettu tappio niskassaan. Kopla ei ollut JoMaa mukavampi isäntä, vaan nappasi täydet kolme pistettä hienolla esityksellä. – Kaveri aloitti hyvin, mutta auttoivat lopulta meitä yllättävänkin paljon. Nolla piti hyvin, se oli avainasia tänään. Kotiutukset onnistuivat myös hyvin. Ei saatu alkuun vapaita tippumaan, mutta sitten alkoi osua. Etenijät myös juoksivat muutaman tänään hienosti, Koplan pelinjohtaja Eero Pitkänen summasi. KPL eteni vahvasti Koplan lyöjäosasto onnistui tänään laajalla rintamalla, kun viisi eri pelaajaa kirjautti itselleen vähintään yhden lyödyn juoksun. Eniten juoksuja löi lyöjäkuningas Juha Korhonen kolmella lyödyllään. Myös etenijät olivat vahvoja, kun niin ikään viisi eri pelaajaa merkkautti itselleen juoksun, näistä neljä pelaajaa kaksi tuotua. Juho Hacklin oli jälleen lujaa tekoa mailan varressa ja miehen lyönnit osuivat kenttään sataprosenttisella teholla (9/9 kl). Koplan parhaaksi pelaajaksi valittu Hacklin kirmasi myös kahdesti kotiin. Juho Hacklin lempityössään KPL:n voitto laajalla arsenaalilla Ottelun avausjakso oli alkuun erittäin tasaista. Sasu Toikka sai kunnian kotiuttaa Tommi Mäentaustan ensimmäisenä, mutta Jymy kuittasi saman tien ensin rinnalle ja ohitse. Tätä Kopla ei niellyt vaan painoi kaasupolkimen tiukasti lattiaan ja nappasi itselleen jaksovoiton. Kolmannen aloittavalla KPL meni rinnalle ja ohi, ja kun ulkopeli oli loppujakson totutun vahvaa, ei Jymystä ollut uhkaamaan 5-2 jaksovoittoa. KPL:n ulkokentällä oli aihetta juhlaan Toisella jaksolla Kopla oli aivan omaa luokkaansa. Heti ensimmäisellä lyöntivuorollaan mustakeltaiset kumautti kolme juoksua, josta yksi tuli Jymyn harhaheiton turvin. Räväkästä jakson aloittamisesta Jymy ei toipunut ja Kopla sai pidettyä vierailijat nollilla kolme ensimmäistä lyöntivuoroa. Viimeiselle lyöntivuorolle sotkamolaiset terästäytyivät ja laittoivat vielä pelin jännäksi. Parin ajolähdön turvin Jymy kavensi tilanteeksi jo 4-2, mutta lopulta Kopla lopetti kainuulaisten pyristelyn ja nappasi tyylikkäästi täydet pisteet kotiin. Joona Mäkelä debytoi kärkilyönnit 2/3 Kopla joutui muuttamaan totaalisesti lyöntijärjestyksensä juuri ennen ottelun alkua, kun kapteeni Anssi Lammilan jalka alkoi reistailla. Kopla ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt ja klaarasi matsin. Lammilan poisjäänti avasi mahdollisuuden KPL:n omalle kasvatille Joona Mäkelälle, joka pelasi tänään superpesisuransa avausmatsin! – Kaikki kynnelle kykenevät pelasivat tänään ja sillä selvä. Ei ollut nappuloita alkaa muutella lyöntijärjestystä kesken pelin, Eero Pitkänen kommentoi. KPL lähtee juhannustauolle hyvistä asetelemista sarjan neljäntenä joukkueena. KPL onnistui kevätkaudella harvinaisessa tempauksessa, sillä yksikään vastustaja ei ole hakenut jaksovoittoa Kouvolasta. Alkukauden menestyksestä kertoo omaa kieltään se, että KPL on pystynyt voittamaan kaikki edellä olevat joukkueet. Seuraava ottelu ti 27.6. klo 18 KPL vs. IPV KSS Energia Areenalla. teksti: Tommi Manninen kuvat: Teemu Parta
- Otteluennakko: Supertähti-Kohonen tuo Jymyn kärkikamppailuun
Kouvolan Pallonlyöjät saa perjantaina vastaansa sarjakärjessä porskuttavan Sotkamon Jymyn. KSS Energia Areenalla voitosta voittoon rallattanut KPL on kovan haasteen edessä, kun viime aikoina kovassa iskussa ollut Jymy tulee Kouvolaan. – Kärkikamppailu, latauksen pitää olla kunnossa ja varmasti sitä se on. Ollaan tänä vuonna voitettu kerran Vimpeli ja kerran Joensuu, joten Sotkamokin pitää kaataa, viime aikoina kovassa vireessä ollut Toni Laakso miettii. KPL on sarjassa neljäntenä 24 pisteellä. Kopla sai maanantaina Tahkon vieraana myös vieraspeleihin puhtia ja perjantaiksi luvattu komea kesäkeli sopii KPL:lle erittäin hyvin. KPL on Jymyn kanssa päästänyt Superpesiksessä vähiten juoksuja, mutta sisäpelivoimaa molemmilta löytyy rutkasti. Jymy on takonut ennen torstaina pelattavaa JoMa-ottelua jo 126 juoksua. KPL ei ole vielä pystynyt käyttämään kaikkea sisäpelin potentiaalia, vaikka tilanteita joukkue on rakentanut kelvollisesti. Kotiuttajaosastolla jokeri Juha Korhonen on onnistunut viime otteluissa hyvin. Kärkietenijä Tommi Mäentausta on tuonut jo 21 juoksua. Joukkueen tasaisuudesta kertoo myös se, että neljä pelaajaa on lyönyt ainakin 50 kärkilyöntiä. Toni Laakson lyöntinumero on vaihdellut alkukaudesta vaihtajan tai kotiuttajan roolien välissä. – Ei stressaile ja tyhjällä päällä rennosti vaan pelaamaan. – Sotkamo on kova porukka, pelityyli on hyökkäävä. Varmasti hyökkäävät myös perjantaina. Meidän on oltava aamusta asti valmiina. Ei voida lähteä sukkasillaan, henkisesti pitää olla valmis, Laakso muistuttaa. Janne Kivipelto ja Toni Kohonen kisaavat lukkareina Jymyn kärki on yksi sarjan parhaista. KPL:n on pystyttävä lyömään kiilaa Jymyn kovaa kärkeen Jere Vikström-Niko Korhonen-Niilo Piiponniemi, jotta Jymyn kovimmat kotiuttajat Toni Kohonen (0+19) ja lyöjätilaston ykkösmies Roope Korhonen eivät pääse takomaan. Jymyn pelaajat ovat sarjan tilastojen kärjessä, sillä Jere Vikström on tuonut jo häikäisevät 34 juoksua ja Roope Korhonen on lyönyt 1+45 juoksua. Ulkopelissä edelleen kovaa jälkeä tekevä Jymyn lukkari Toni Kohonen pyrkii kaikin keinoin sotkemaan KPL:n sisäpelin rakentelua. Jymy on saanut ulkopeliin sairastuvalta Antti Hartikaisen. Ulkopelissä kauden aloittanut Saku Hakkarainen on siirtynyt jokeriksi. Immo Rautiainen on edelleen loukkaantuneiden kirjoissa. KPL:n lukkari Janne Kivipelto on onnistunut alkukaudesta erinomaisesti. Valtteri Luoma on osoittanut olevansa etukentällä tehokas ja uransa 5. Itä–Länteen valittu Matti Latvala on ollut hyvässä vedossa. Kaikkiaan KPL on pystynyt pitämään vastustajat melko vähillä tilanteilla ja varsinkin kotikentällä KPL ei ole antanut räpylästä juoksuja. Odotettavissa on kova kärkikamppailu. – Näitä pelejä odottaa, latausta ei tarvitse hakea. Se tulee kyllä. Mukava lähteä peliin valmistamaan treeniin ja odotella huomista, Laakso päättää ja suuntaa joukkueen pelipalaveriin. Vierasjoukkue Sotkamon Jymy pelaa vielä torstaina Joensuun Mailaa vastaan vieraissa. Tilastot ennen 15.6. pelattavaa kierrosta: Kouvolan Pallonlyöjät (4.) 12 ottelua, 24 pistettä, juoksusuhde 88–49 Paras kotiuttaja: Juha Korhonen 0+27 (10.) Paras etenijä: Tommi Mäentausta 21 (2.) Paras kärkilyöjä: Anssi Lammila 55 (27.) Sotkamon Jymy (1.) 12 ottelua, 29 pistettä, juoksusuhde 126–48 Paras kotiuttaja: Roope Korhonen 1+45 (1.) Paras etenijä: Jere Vikström 34 (1.) Paras kärkilyöjä: Roope Korhonen 75 (3.) Muuta: Palviliha tuo paikalle kokonaisen sian, josta valmistetaan herkullisia pitaleipiä KPL:n G-pojat ja Puhdin G-tytöt ovat joukkueiden saattajina Pesiskoulun ja Kyläpesiksen osallistujat on kutsuttu otteluun Perjantain KooKoo Piknikiin ottelun pääsylipulla 30€ hintaan (alennus 10€) Pub Old Tomin jälkipeleissä Teemu Nurmio Tervetuloa nauttimaan kuumasta pesäpalloillasta!
- Kopla-diilin voittajaksi Team Latvala
Matti Latvala johdatti joukkueensa selvään voittoon Anssi Lammilan joukkueesta keskiviikkoaamun Kopla-Diilikisassa! Team Latvala takoi kahdessa tunnissa myyntiä 4200€. Yhteensä joukkueiden potti kasvoi 6345 euroon. Voittajajoukkue pääsee lounastamaan ja lisäksi yksilökilpailun voittaja Matti Latvala saa Autosalpa Oy:stä auton viikonlopuksi käyttöönsä. Latvalan joukkue: Matti Saukko, Toni Laakso, Tommi Mäentausta, Valtteri Luoma, Sasu Toikka ja Matti Latvala. Diili-kisan vaiheita voi seurata Koplan Facebook-sivuilta.












