top of page

Search this site

1900 tulosta löytyi

  • Pronssimitalit kaulaan

    Kopla päätti kautensa pronssimitaleihin, kun Manse kaatui toisessa ottelussa kotona 2-1 (9-0, 3-5, 1-0). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Koplan näytöstä Ottelun ensimmäinen jakso oli kotijoukkueelta totaalista dominointia. Heti ensimmäisessä sisävuorossa Kopla ilmoitti tulevansa pelaamaan. Kotijoukkueen hanat aukaisi Elmeri Lieto, joka löi pallon komeasti väliin. Kopparin paikalle siirtynyt Antti Korhonen ei tästä paloa pystynyt tekemään. Teemu Nikkanen kiersi heti perään kunnarin kolmosjatkeelta. Kyseessä oli pajatson tyhjennys, joten Kopla siirtyi jo aikaisessa vaiheessa 5-0 johtoon. Tommi Mäentausta löi samaan vuoroon Koplalle vielä yhden juoksun kotiuttamalla Akseli Pitkäsen hienolla välilyönnillä. Koplan ulkopeli toimi ensimmäisellä jaksolla mallikkaasti. Manse sai jaksona aikana ainoastaan yhden kolmostilanteen. Koplan kolmannessa sisävuorossa nähtiin lisää juoksuja. Teemu Nikkasen kotiutuslyönti jäi ykkösvahtina pelanneelle Simo Vainikaiselle, mutta pallo poltteli Vainikaisen käsissä sen verran, että Kopla siirtyi 7-0 johtoon. Jasperi Luoma löi vielä pallon takakentältä läpi kahden juoksun arvoisesti, joten ensimmäinen jakso meni Koplalle 9-0. Tasaisempaa vääntöä Manse pystyi pitämään Koplan nollilla ensimmäisen aloittavalla, joten sillä oli iskun mahdollisuus seuraavassa vuorossa. Perttu Ruuska löi puolittaisen läpilyönnin kolmosrajasta, jolla Manse siirtyi kuskin paikalle. Koplan toisessa sisävuorossa Patrik Vartama osoitti peliälyään. Jesse Eskelinen löi pelkässä kolmostilanteessa pystymailalyönnin väliin. Antti Korhonen hidasteli vauhtia pallon kiinnioton jälkeen ja Vartama päätti karata kotipesään. Tällä upealla oivalluksella Kopla tuli tasoihin. Perttu Ruuska vei Mansen uudestaan johtoon. Osoite oli jälleen kolmosraja, mutta Eemeli Laine nappasi pallon kiinni ja lähti hakemaan kahta paloa. Kolmospesältä palo syntyi, mutta polttoheitto kotiin meni yli, joten tilanteesta syntyi kuitenkin juoksu. Perttu Ruuska pudotti kolmannessa sisävuorossa näpin, josta Laine pystyi tekemään palon. Videotarkistuksen jälkeen tuomio käännettiin kuitenkin juoksuksi. Samassa vuorossa Jukka-Pekka Vainionpää ja Aapo Komulainen löivät juoksut, joten Manse meni 1-5 johtoon. Kopla rakenteli pientä kiriä viimeisessä sisävuorossa. Akseli Pitkänen löi hienosti pallon väliin ja Teemu Nikkanen löi vielä yhden kolmossaumasta. Toinen jakso meni kuitenkin Manselle 3-5. Kopla aloitti supervuoroparin sisältä. Kakkostilanteessa Severi Tikkakoski lähti hakemaan paloa kolmospesältä, mutta heitto karkasi pesästä ohi. Eemeli Laine toi harhaheitolla Koplan 1-0 johtoon. Ulkopelissä räpylä kesti, joten pronssimitalit jäivät Kouvolaan. Koplan parhaina palkittiin Teemu Nikkanen ja Patrik Vartama. Kouvolan Pallonlyöjien pronssijoukkue 2026: Pelaajat: Jiri Joukainen Elias Pitkänen Elmeri Lieto Eemeli Laine Jasperi Luoma Ville Pesu Teemu Nikkanen Perttu Kenttäaho Akseli Pitkänen Valtteri Luoma Tommi Mäentausta Patrik Wahlsten Jesse Eskelinen Patrik Vartama Toni Tossavainen Pelinjohtajat: Petri Tuuva Juuso Ilander Valmennus/huolto Ari Pakarinen Antti Järvinen Jose Kondratjeff Timo Saarinen Erkki Hämäläinen Riku Henttonen Mikko Kondratjeff Hovikuljettajat: Pekka Veikkanen Marko Veikkanen Juhani Heikkilä Superpesis huippuhetket:

  • Koplalle ensimmäinen kiinnitys pronssiin

    Kopla voitti ensimmäisessä pronssiottelussa Mansen vieraissa 0-2 (3-5, 1-4). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Upea nousu Ensimmäisen jakson alku oli Koplalta hieman vaikea. Manse tuli otteluun hyvin ja se oli vielä tehokas. Altti-Jussi Ronkainen laittoi Antti Korhosen lyöntivuorolla pelkässä takatilanteessa merkkiä päälle. Korhonen löi pallon kakkospussiin ja Patrik Vartamalla pallo poltteli kädessä juoksun arvoisesti. Syksyllä hyvässä lyönnissä ollut Jukka-Pekka Vainionpää kotiutti toisessa sisävuorossa Antti Korhosen komealla lyönnillä kakkosjatkeelle. Antti Korhonen löi vielä toisen juoksun ensimmäiseen jaksoon kolmannen aloittavalla. Painava kumura oli menossa väliin, kunnes Valtteri Luoma pääsi pallon alle. Pallo kuitenkin putosi räpylänreunasta kenttään, joten Manse siirtyi 3-0 johtoon. Koplan kiri alkoi kolmannen tasoittavalla. Teemu Nikkanen löi kolmosjatkeelta Koplan ensimmäisen juoksun. Heti perään Patrik Wahlsten löi pallon väliin ja Kopla olikin jo juoksun päässä. Neljännen tasoittavalle Kopla lähti 3-2 tappioasemassa. Elias Pitkänen löi kakkostilanteessa kolmosrajaleikkurin, jolla mies kiersi kunnarin. Tuloksena kolme juoksua, joten ensimmäinen jakso meni Koplalle 3-5. Lopussa karkuun Kopla onnistui lyömään toisen jakson ensimmäisessä vuorossa juoksun. Asialla oli Teemu Nikkanen, joka löi kumuran väliin. Juoksun tuojana oli Patrik Vartama. Manse tasoitti toisen tasoittavalla, kun Perttu Ruuska löi vastustamattoman kolmosjatkekumuran. Perttu Kenttäaholla ei ollut mitään mahdollisuuksia paloon. Kenttäaho nousi kuitenkin ratkaisijan rooliin, sillä mies löi kunnarin neljännen aloittavalla kolmosjatkeelta ykköstilanteessa. Tästä lyönnistä tuli yhteensä kaksi juoksua. Viimeinen niitti tuli Teemu Nikkasen mailasta. Nikkasen kumura kantoi Kaapo Mäkelälle kopiksi, mutta pallo putosi Mäkelän räpylästä ihmeellisesti kenttään. Toinen jakso meni Koplalle 1-4. Koplan parhaina palkittiin Elias Pitkänen ja Teemu Nikkanen. Toinen pronssiottelu pelataan huomenna Kouvolassa. Liput kauden viimeiseen otteluun löydät Koplakaupasta. Lehdistötilaisuus Superpesis huippuhetket:

  • Pronssiottelut käyntiin perjantaina

    Koplan taistelu pronssimitalista alkaa perjantaina, kun se matkustaa Mansen vieraaksi Tampereelle. Pronssiottelusarjan vastustaja Manse on ollut Koplalle vaikea vastustaja viime vuosina. Viime kaudella joukkueet kohtasivat välierissä ja silloin Manse eteni finaaleihin voitoin 3-1. Manse pystyi finaalisarjassa kaatamaan vielä Sotkamon Jymyn ja näin ollen Tampereella juhlittiin mestaruutta kauden päätteeksi. Tämän kauden runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolme kertaa, joista Kopla voitti kaksi kertaa. Manse kaatoi puolivälieräsarjassa Hyvinkään Tahkon voitoin 3-0. Joukkueen sisäpeli hieman takkuili, mutta ulkopeli oli erinomaisella tasolla. Välieräsarjassa Vimpelin Veto oli tyly vastustaja. Veto laittoi Mansen pronssipeleihin voitoin 3-0. Manselta nähtiin hyviä otteita, mutta Vimpelin Veto näytti, miksi se oli niin dominoiva joukkue runkosarjassa. Mansella on erittäin vahva joukkue varsinkin sisäpeliä ajatellen. Perttu Ruuska, Jukka-Pekka Vainionpää ja Antti Korhonen kuuluvat ehdottomasti sarjan parhaimpiin kotiuttajiin. Severi Tikkakoski, Tomi Lehtonen ja Simo Vainikainen lukeutuvat sarjan parhaimpiin etenijöihin. Ulkopelikin on vielä hyvää, joten vaarallisuutta tästä joukkueesta kyllä löytyy. Kopla puolestaan kaatoi puolivälierissä Kiteen Pallon 3-0, mutta Sotkamon Jymy eteni välieristä finaaleihin ansaitusti voitoin 3-0. Jymy oli sisäpelissä vahva ja ulkopelissäkin se pystyi pitämään Koplan aisoissa. Elias Pitkänen on pelannut erinomaisesti syksyn peleissä. Kuuteen pudotuspeliin hän on lyönyt kahdeksan juoksua. Pitkänen on loistanut varsin mallikkaasti myös lautasen äärellä. Teemu Nikkanen on lyönyt myös kahdeksan juoksua näissä pudotuspeleissä. Nikkanen on saanut paljon kotiutusvastuuta ja homma näyttää toimivan. Tästä on hyvä lähteä kauden viimeiseen viikonloppuun.

  • Pronssiottelut edessä viikonloppuna - ratkaiseva ottelu sunnuntaina Kouvolassa!

    Kouvolan Pallonlyöjät pelaa sarjakauden 2026 viimeiset ottelut tulevana viikonloppuna. Kolmatta vuotta putkeen pronssiotteluissa pelaava KPL saa vastaansa Manse PP:n. Pronssipelit pelataan jälleen paras kahdesta -järjestelmällä. Ottelusarja aloitetaan lauantaina 12.9. Tampereella, sillä runkosarjassa paremmin sijoittunut KPL sai oikeuden päättää aloituksen koti- tai vieraskentällä. Näin ollen toinen ja ratkaiseva pronssipeli nähdään sunnuntaina 13.9. Kouvolassa KSS Energia Areenalla. Mikäli otteluvoitot ovat kahden ottelun jälkeen tasan, pelataan jatko-otteluna ylimääräinen kotiutuskilpailu heti toisen ottelun jälkeen. Kotiutuskilpailu pelataan ratkaisuun saakka. Jatko-ottelussa ovat käytettävissä toisessa pronssiottelussa edustuskelpoiset pelaajat. Pronssiottelut 2026: Pronssiottelu 1: La 12.9. klo 15:00 Manse - KPL, Tampere Pronssiottelu 2: Su 13.9. klo 15:00 KPL - Manse, KSS Energia Areena *Pronssiottelu 3 (kotiutuskilpailu): heti toisen pronssiottelun jälkeen (tarvittaessa) *** Pääsyliput sunnuntain toiseen ja ratkaisevaan pronssiotteluun ovat myynnissä netissä Koplakaupassa sekä Koplan toimistolla aukioloaikoina. Pronssiottelu, lippujen hinnat 2026 ​ Aikuinen, 25€ Eläkeläinen/opiskelija/varusmies, 22€ Nuoret 15-17v, 10€ Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi Tervetuloa kannustamaan Kopla pronssimitalille kauden päätösottelussa! Kuva: Roosa Riikola @rriikola

  • Poikien Superpesiksen finaalit käyntiin maanantaina - liput myynnissä!

    Kuva: Ella Taponen @ellagraphs Poikien Superpesiksen finaalit käynnistyvät maanantaina KSS Energia Areenalla! KPL selvitti tiensä poikien Superpesiksen finaaleihin otteluvoitoin 2-0 Kempeleen Kiriä vastaan. Kopla saa finaaleissa vastaansa Sotkamon Jymyn. Suomen mestaruuteen vaaditaan kaksi voittoa. ​ PSU Finaalit, pääsylippu: 10€ Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi Miesten Superpesiksen kannattajakortit, yrityskortit ja VIP-kortit käyvät poikien finaalipeleihin Ensimmäinen finaaliottelu pelataan maanantaina 7.9. Kouvolassa klo 16.30. Finaaliotteluiden liput ovat nyt myynnissä Koplakaupassa! Tervetuloa kannustamaan Koplan pojat Suomen mestaruuteen! Kouvolan Pallonlyöjät PSU finaalit 2026: Finaali 1: Ma 7.9. klo 16:30 KPL - SoJy, KSS Energia Areena Finaali 2: To 10.9. klo 16:30 SoJy - KPL, Sotkamo Finaali 3: La 19.9. klo 14:00 KPL - SoJy, KSS Energia Areena (tarvittaessa) *** Poikien Ykköspesiksen lopputurnaus pelataan sunnuntaina 6.9. Kouvolassa ja Kuusankoskella. Osallistujajoukkueet ovat Kouvolan Pallonlyöjät, Alajärven Ankkurit, Porin Pesäkarhut ja Kempeleen Kiri. Välieräparit ovat KPL - AA (KSS Energia Areena) ja Pesäkarhut - KeKi (Kuusankoski). Finaaliottelu pelataan KSS Energia Areenalla klo 15.30 ja pronssiottelu Kuusankoskella niin ikään klo 15.30. Poikien Ykköspesiksen lopputurnauksen otteluihin on ilmainen sisäänpääsy. Tervetuloa!

  • Jymy etenee finaaleihin

    Kopla hävisi kolmannen välierän perjantaina Sotkamossa 2-0 (5-0, 6-0). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Kotijoukkue hyökkäsi vahvasti Ensimmäinen jakso oli Koplalta todella vaisu. Se sai aikaiseksi vain yhden kolmostilanteen, kun Jymy sai puolestaan yhdeksän kolmostilannetta. Jymy aloitti juoksujen teon ensimmäisen tasoittavalla, kun Samuel Huotari löi merkistä kumuran väliin. Loistavaa pudotuspelisyksyä pelaava Aapo Hiltunen löi seuraavaksi kohti kolmossaumaa, jonka Jiri Joukainen sai hienosti kiinni, mutta Joukainen oli niin vaikeassa asennossa polttaakseen kotiin, joten hän tyytyi takapaloon kolmospesältä. Jymy teki vielä samaan vuoroon kolmannen juoksun. Aleksanteri Huotari nosti koppilyönnin kohti taivasta ja Koplan kopparikaksikko lähti tilanteessa peruuttelemaan. Näin ollen Samuel Huotari päätti karata suoraan kakkospesältä kotiin. Samuel Huotari jatkoi hyviä esityksiään toisessa sisävuorossa, kun hän puhkaisi merkistä kakkossauman. Juoksun tuojana oli Jere Vikström. Kolmannen tasoittavalla Aapo Hiltunen löi vielä lukemiksi 5-0 kolmosjatkeelta. Koplalla ei ollut mahdollisuuksia Sotkamon Jymy oli selkeästi päättänyt, että sarja lyödään poikki tässä ottelussa. Kotijoukkue tuli jälleen todella vahvasti toiselle jaksolle. Aapo Hiltunen löi palottomassa ajolähdössä merkistä kolmossaumaan, jolla Hannes Pekkinen toi juoksun. Lisää tuli Roope Korhosen toimesta. Pitkä näppi ykkösrajaan ja Jesse Eskelinen heitti pallon ohi kotipesästä, joten Jymy meni 2-0 johtoon. Jussi Korhonen löi vielä Jymylle kolmannen juoksun samaan vuoroon. Aapo Hiltunen laittoi kolmannessa sisävuorossa kovan lyönnin kohti keskisaumaa, mutta Patrik Vartama sai nopeilla jaloilla haettua lyönnin poikki. Pallo ei kuitenkaan tarttunut räpylänpussista tarpeeksi nopeasti käteen, joten tästäkin syntyi juoksu. Samuel Huotari löi kolmosluukusta lukemiksi 5-0 ja Aapo Hiltunen löi illan viidennen juoksun puolittaisella läpilyönnillä. Toinen jakso meni Jymylle 6-0. Koplan parhaina palkittiin Elias Pitkänen ja Jiri Joukainen. Koplan pelit jatkuvat pronssiotteluissa. Vastustaja tulee Vimpelin Veto-Manse PP otteluparista. Lehdistötilaisuus: Superpesis huippuhetket:

  • Jymyllä sarja katkolla perjantaina

    Kopla kärsi välieräsarjassa toisen tappion, kun Jymy nappasi voitoin jaksoin 0-1 (2-2, 3-3, 0-0, 0-2). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Jymy taisteli rinnalle Ensimmäisen jakson alku oli Koplalta hyvä. Se sai pidettyä Jymyn nollilla ja sisäpelissä tuli myös tulosta. Kopla siirtyi heti ensimmäisessä vuorossa 1-0 johtoon. Elias Pitkänen pudotti keskinäpin, jolla Patrik Vartama tuli kotipesään. Ottelun tuomaristo tuomitsi tilanteesta palon, mutta videotarkistuksen jälkeen se käännettiin juoksuksi, sillä Jymyn lukkari Elmeri Iivonen oli ilmassa. Toisen aloittavalla Elmeri Lieto löi merkistä komeasti pallon keskisaumaan ja Eemeli Laine toi Koplan toisen juoksun. Isoa roolia Jymyn joukkueessa kantava Hannes Pekkinen avasi vierasjoukkueen sisäpeliä tuomalla joukkueen juoksun päähän. Pekkinen löi pallon kolmopussiin kohti Valtteri Luomaa, mutta Luoma kauhoi tilanteessa tyhjää, joten palo jäi saamatta. Kolmannen tasoittavalla Aapo Hiltunen uitti vielä kumuran väliin, jolla Jymy tuli tasoihin. Ensimmäinen jakso meni siis tasan 2-2. Viimeisellä mahdollisella hetkellä tasoihin Kopla pystyi pitämään Jymyn tehottomana ensimmäisessä ulkovuorossa. Teemu Nikkanen pamautti kolmossaumasta Koplan kuskin paikalle heti tasoittavalla vuorolla. Johto ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Jymy kuittasi nopeasti. Aleksanteri Huotari löi pompun kolmospuolelle ja Valtteri Luomalla pallo poltteli sen verran räpylässä, että siitä syntyi juoksu. Elias Pitkänen jatkoi hyvää syysvirettään lyömällä pallon kakkosjatkeelle. Jymyn koppari Jussi Korhonen pystyi vain pysäyttämään tämän lyönnin. Kopla ei jälleen kauaa johdossa ollut, kun Aapo Hiltunen löi toisen kerran kumuran väliin. Perttu Kenttäaho ei saanut polttoheittoa aikaiseksi, joten Elmeri Purmonen ennätti kotipesään. Jymy teki samaan vuoroon toisen juoksun, kun Samuel Huotari kotiutti kolmossaumasta Kalle Kuosmasen. Kopla tasoitti kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä. Teemu Nikkanen oli lyömässä kahden palon ajolähdössä. Vaakamailalyönti pomppasi etupelaajan yli ja Jesse Eskelinen ennätti niukasti kotipesään. Toinen jakso meni tasan 3-3. Supervuoroparissa ei nähty juoksuja, joten edessä oli kotiutuskilpailu. Jymy aloitti sisällä ja avausjuoksu nähtiin toisessa parissa, kun Hannes Pekkinen löi pallon kakkosjatkeelle. Tommi Mäentausta pääsi tekemään suorituksen, mutta paloon asti se ei riittänyt. Toinen juoksu tuli Aapo Hiltusen mailasta, kun hän löi kolmannen kerran pallon väliin. Jymy sai aikaiseksi kaksi juoksua. Koplan sisävuoro kotiutuskilpailussa oli todella heikko. Se ei saanut yhtäkään juoksua aikaiseksi, joten kotiutuskilpailu meni vierailijoille. Koplan parhaina palkittiin Elias Pitkänen ja Patrik Vartama. Sotkamon Jymy johtaa sarjaa näin ollen 2-0 ja sillä on ensimmäistä kertaa finaalipaikka katkolla perjantaina. Lehdistötilaisuus: Superpesis huippuhetket:

  • Tule Koplan avoimiin treeneihin!

    Tervetuloa tutustumaan Kouvolan Pallonlyöjien toimintaan! KPL järjestää avoimet treenit tiistaina 15.9. ja torstaina 17.9. KSS Energia Areenalla. Tiistaina 15.9. mukaan pääsevät kaikki v. 2021-2016 syntyneet tytöt ja pojat, eli G- ja F-ikäiset lapset. Torstaina 17.9. mukaan pääsevät kaikki v. 2015-2010 syntyneet tytöt ja pojat, eli E-, D- ja C-ikäiset lapset. Molemmat harjoitukset järjestetään klo 17.30-19.00. Treeneihin ei tarvitse ilmoittautua mukaan etukäteen, riittää vain että saapuu paikalle. Mukaan tarvitset vain juomapullon, lenkkarit, sekä iloista ja reipasta mieltä. Tule kokeilemaan pesistä ja ota kaveritkin mukaan! Lisätiedot: Erika Sauvala junioripäällikkö 045 865 8290 erika.sauvala@kouvolanpallonlyojat.fi

  • Jymy pitää kotiedustaan kiinni

    Koplan välieräsarja lähti käyntiin tappiolla, kun Sotkamon Jymy oli kotonaan parempi jaksoin 2-0 (3-2, 5-2). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Jännitystä loppuun asti Ensimmäisellä jaksolla joukkueet saivat luotua hyvän määrän tilanteita. Jymy keräsi yhdeksän kolmostilannetta, kun taas Kopla sai viisi kolmostilannetta. Molemmilla oli siis omat mahdollisuutensa lyödä juoksuja ja ratkaista jakso. Jakso ratkesi kuitenkin pieniin marginaaleihin ja hieman epäonnisiin pomppuihin Koplan kannalta. Ensimmäinen juoksu nähtiin toisen aloittavalla, kun Aapo Hiltunen kotiutti viimeisenä lyöjänä Vertti Veittikosken hienolla rannekäännöllä kolmospussiin. Tappipelaajana pelannut Jasperi Luoma ei aivan ylettänyt tuohon ja pallo osuikin hieman hänen räpylänreunaansa. Valtteri Luoma ei pystynyt tilanteesta enää paloa tekemään. Koplalla oli ensimmäisessä kahdessa vuorossa omat hetkensä, mutta juoksuja se ei pystynyt tekemään. 2-0 lukemat taululle löi Roope Korhonen. Korhosen kumura ui tapin yli, mutta Valtteri Luoma oli taustalla nappaamassa palloa kiinni. Tälläkin kertaa pallo otti räpylänreunaan, josta se pomppasi koppareille asti. Koplan avausjuoksu tuli kuitenkin seuraavassa vuorossa, kun Teemu Nikkanen löi komeasti kumuran väliin. Kopparina pelannut Iivari Vihanto lähti heittämään taittoheiton kautta ja näin ollen Jymy tyytyi takapaloon kolmospesältä. Jymy löi yhden lisää ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossa. Koplalla oli tässäkin hieman epäonnea mukana. Hannes Pekkinen käänsi merkistä lyönnin kolmosluukkuun ja Akseli Pitkänen oli pääsemässä hienosti pallolle, mutta jälleen kerran se pomppasi räpylänreunasta koppareille asti. Kopla tuli kuitenkin vielä juoksun päähän, kun Nikkanen kotiutti kakkosrajanäpillä Patrik Vartaman. Ensimmäinen jakso meni Jymylle lukemin 3-2. Jymyltä vahva alku Jymy ei säästellyt toisella jaksollakaan. Heti ensimmäiseen Jymyn sisävuoroon Samuel Huotari puhkaisi kolmossauman juoksun arvoisesti. Lisää vettä myllyyn seuraavassa vuorossa löi Hannes Pekkinen, joka kiersi kunnarin kakkosrajasta. Lyönti otti Eemeli Laineen räpylänreunaan, josta se kimposi kakkospuolen kumpareen yli. Tästä tapahtumasta tuloksena oli kolme juoksua. Roope Korhonen vielä löi keskinäpillä lukemiksi 5-0. Kopla ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan se taisteli vielä kynsin ja hampain. Teemu Nikkanen löi illan toisen samanlaisella kakkosrajapienellä. Lukemiksi 5-2 löi Patrik Wahlsten, mutta samaan aikaan ottelun viimeinen palo syntyi kakkospesälle Teemu Nikkasesta. Toinen jakso meni Jymylle 5-2 ja näin ollen se siirtyi sarjassa 1-0 johtoon. Koplan parhaina palkittiin Patrik Vartama ja Teemu Nikkanen. KPL lähtee tasoittamaan välieräsarjaa kotona keskiviikkona. Liput toiseen välieräotteluun myynnissä Koplakaupassa. Ottelun lehdistötilaisuus: Superpesis-huippuhetket:

  • Välierät käyntiin sunnuntaina

    Koplan pudotuspelit jatkuvat sunnuntaina, kun se aloittaa välieräsarjan Sotkamon Jymyä vastaan vieraissa. Joukkueiden kohtaamiset ovat aina olleet todella tunteikkaita ja tiukkoja pelejä. Tämän kauden keskenäiset runkosarjassa menivät Jymylle voitoin 2-1. Molemmissa Kouvolan otteluissa mentiin kotiutuskilpailuun asti. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä syksyllä 2024, kun Jymy kaatoi Koplan välieräsarjassa 3-1. Kopla lähtee siis hakemaan revanssia. Sotkamon Jymy oli runkosarjan toinen. Se oli vain kaksi pistettä Koplaa edellä. Nyt puolivälierissä se pystyi kaatamaan Joensuun Mailan voitoin 3-2. Jymy johti sarjaa jo 2-0, mutta niin vain JoMa pystyi tulemaan sarjassa tasoihin. Ratkaisevassa viidennessä ottelussa kuitenkin Jymy oli parempi. Jymyllä on vain yksi välipäivä ennen välieräsarjan alkua, kun taas Kopla on saanut levätä pidempään. Jymyn kotiuttajakaksikko Roope Korhonen ja Aapo Hiltunen oli kovassa kunnossa JoMa sarjassa, kun Korhonen löi yksitoista juoksua ja Hiltunen löi yhdeksän. Nyt välieräsarjassa on vastakkain kaksi hyvää ulkopelijoukkuetta, joten mielenkiintoista on nähdä, miten molemmat joukkueet saavat vastustajan lyöjätykit kuriin. Kopla pudotti puolivälieräsarjassa Kiteen Pallon suoraan voitoin 3-0. Jokainen ottelu oli todella tiukka ja voitto olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa. Kopla kuitenkin pystyi olemaan ratkaisevilla hetkillä isompi ja näin ollen se nappasi välieräpaikan. Koplan yksi näkyvimmistä hahmoista oli Elias Pitkänen, joka pelasi erinomaisen sarjan ja kruunasi sen vielä kunnariin kolmannen ottelun supervuorossa. Ulkopeli oli vahvaa läpi sarjan, sillä joukkue päästi vain kahdeksan juoksua kolmeen otteluun. Sisäpeli on ajoittain hieman tehotonta, joten siihen pitäisi Koplan keksiä lääkkeet. Jymy on Koplan tavoin todella hyvä ulkopelijoukkue, joten virheitä vastustajan ulkokentällä ei varmasti paljoa tule. Välieräsarja lyödään käyntiin sunnuntaina Sotkamossa, mutta sarjan toinen ottelu pelataan Kouvolassa keskiviikkona klo 16.30. Liput otteluun löydät Koplakaupasta.

  • Välierät käyntiin huomenna - liput nyt myynnissä!

    Miesten Superpesiksen välierät huomenna käyntiin! Koplan pudotuspelisyksy 2026 jatkuu huomenna sunnuntaina. Vakuuttavasti välieriin tiensä raivannut joukkue kohtaa Sotkamon Jymyn. Välieräsarja aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen Sotkamon kotikentällä. Välieräsarja saapuu ensi viikon keskiviikkona Kouvolaan. Välieräsarjan aikataulu: Välierä 1: Su 30.8. klo 16:00 SoJy - KPL, Sotkamo Välierä 2: Ke 2.9. klo 16:30 KPL - SoJy, KSS Energia Areena Välierä 3: Pe 4.9. klo 16:30 SoJy - KPL, Sotkamo *Välierä 4: Su 6.9. klo 15:00 KPL - SoJy, KSS Energia Areena (tarvittaessa) *Välierä 5: Ke 9.9. klo 16:00 SoJy - KPL, Sotkamo (tarvittaessa) Kolmella voitolla etenee finaaleihin, kun kaikki pudotuspelisarjat pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Katso kaikkien pudotuspelisarjojen aikataulut Superpesiksen nettisivuilta. *** Välierien normaalit pääsyliput sekä VIP-liput ovat nyt myynnissä netissä Koplakaupassa. Toimistolta liput keskiviikon toiseen välierään ovat ostettavissa tiistaina. Välierien lippujen hinnat 2026 ​ Aikuinen, 30€ Eläkeläinen/opiskelija/varusmies, 25€ Nuoret 15-17v, 20€ Alle 15-vuotiaat ilmaiseksi KSS Energia Areenan aitioille on vain muutama varaus vapaana välieriin. Otathan yhteyttä Koplan markkinointipäällikkö Veeti Kiviluomaan aitiovarauksissa. *** Tervetuloa kannustamaan Koplaa finaaleja kohti KSS Energia Areenalle! Kuva: Roosa Riikola @rriikola

  • Kopla jatkaa välieriin

    Kopla katkaisi sarjan tiistaina kotona, kun Kiteen Pallo kaatui 2-1 (2-1, 0-1, 3-0). Ottelun tilastot löydät Pesistuloksista. Kopla puolusti hyvin Ensimmäinen jakso oli yhtä tiukkaa kuin muissakin otteluissa tähän mennessä. KiPa sai rakennettua enemmän kolmostilanteita, mutta Kopla pystyi tekemään enemmän juoksuja. Kopla tuli peliin hienosti, kun heti ensimmäisessä vuorossa Elias Pitkänen löi merkistä pallon väliin ja Kopla siirtyi 1-0 johtoon. Elmeri Lieto kasvatti Koplan johtoa lukemiksi 2-0 toisen aloittavalla. Lieto löi pallon kakkospuolelle, josta se kimposi Aku Kettusen räpylänreunasta koppareilla ja tällä sirvahduksella Perttu Kenttäaho karkasi kotipesään. KiPa kavensi kuitenkin heti seuraavassa vuorossa. Janne Mäkelän lyönti suuntautui merkistä suoraan kohti Jasperi Luomaa, mutta Luoma ei saanut tätä lyöntiä kiinni, joten KiPa kavensi lukemiksi 2-1. Koplan ulkopeli oli loppuun asti totutun vahvaa, joten ensimmäinen jakso meni Koplalle 2-1. Sisäpeli tukkoisaa Toinen jakso oli Koplalta vaikea sisällä. Ulkopeli oli vahvaa, mutta sisällä Kopla sai luotua vain kaksi kolmostilannetta. Toisella jaksolla nähtiin vain yksi juoksu ja siitä vastasi vierasjoukkue. Juoksua piti odottaa jakson viimeiseen vuoropariin asti. Juho Keinänen löi vapaan lyönnin kohti kakkosjatketta ja hetken näytti siltä, että Tommi Mäentausta saisi haettua lyönnin syöksyen kopiksi, mutta pallo tippui lopulta kenttään. Toinen jakso meni KiPalle 0-1. Supervuoron Kopla aloitti ulkona. KiPa sai yhteensä kolme kärkilyöntiä sisävuorossaan, mikä kertoo jälleen Koplan hyvästä ulkopelistä. Tasoittavalla vuorolla riitti siis yksi juoksu. Elias Pitkänen ratkaisi Koplalle välieräpaikan lyömällä kakkosluukusta pallon läpi, jolla syntyi kolme juoksua. Kopla eteni välieriin puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Koplan parhaina palkittiin Elias Pitkänen ja Patrik Vartama. Välierävastustajaa vielä odotellaan, mutta tiedotamme siitä lisää, kun vastustaja selviää. Lehdistötilaisuus: Superpesis huippuhetket:

Uutishaku

bottom of page