KPL lähtee Manse PP:n vieraaksi Ikaalisten Pesispuistossa järjestettävään Supersunnuntaihin. Ottelupäivän 5.5. aloittaa naisten Ykköspesiksen harjoitusottelu klo 11.00 ja miehet jatkavat harjoitusottelullaan klo 15.00. Ruutu+ ei lähetä harjoitusotteluja.
Kopla avasi ulkopelikautensa ryhdikkäästi edellisviikonlopun harjoitusottelussa Imatran Pallo-Veikkoja vastaan. Tuleva viikonloppu vie joukkueen Ikaalisten Pesispuistoon, jossa ulkokauden toisen harjoitusottelun vastustajaksi tulee Manse PP. Harjoitusottelu pelataan poikkeuksellisesti Ikaalisissa, sillä manselaisten Kaupin pesäpallostadionilla on vielä remontti kesken.
Kopla ja Manse kohtasivat toisensa viimeksi Talvisuperissa noin kuukausi sitten. Kumpikaan joukkue ei tuolloin yltänyt parhaimmistoonsa mutta sen jälkeen on päästy jo useamman viikon ajan keskittymään kesään ja ulkopeleihin. Koplan tavoin myös Manse saa ennen joukkueiden kohtaamista ensimmäisen ulkopelinsä alle suunnatessaan ensin lauantaina Hyvinkäälle harjoitusotteluun Tahkoa vastaan. On mielenkiintoista nähdä, miten Mansen lukkari Juha Puhtimäen heitto kulkee, kun tämä sai joukkueiden viime kohtaamisessa Aapo Kinnusen lyönnistä lujaa pallon etusormeensa osittaisen murtuman ja jokusen viikon tauon veroisesti.
Kesäkauteen on päästy valmistautumaan parin viikon verran ulkoilmassakin ja viime viikonlopun harjoitusottelu antoi hyvää osviittaa Koplan tilanteesta. Ottelussa pisteitä tahkonnut Teemu Nikkanen kertoo ajatuksia tulevasta harjoitusottelusta ja alkavasta kaudesta.
Sunnuntaina päästään jälleen mittaamaan tasoa Mansea vastaan ja luvassa on varmasti tiukka ja vaiherikas ottelu peilaten kahteen kohtaamiseen hallissa. Ollaan saatu nyt pari hyvää harjoitusviikkoa ulkoilmassa alle ja hiottua peliä eteenpäin, joten ainakin Kopla tulee sunnuntain kenraaliharjoitukseen hyvin valmistautuneena, Nikkanen kertoo.
Viime viikonlopun tehomies Nikkanen pohtii, että pelin voitosta huolimatta jäi vielä parannettavaa ja toteaa joukkueen lähtevän siitä, että sunnuntaina pelataan kokonaisvaltaisesti parempi ottelu kuin viikko sitten. Ottelu on hyvä mittari ensi viikolla alkavaan runkosarjaan.
Ylipäätään on mahtavaa päästä taas pelaamaan ja fiilikset ovat todella korkealla! Saadaan erittäin hyvä tasonmittaus näin kauden startin alla ja tästä on hyvä kääntää katseet sitten ensi viikon kotiavaukseen!
Lisätietoa Supersunnuntaista esimerkiksi järjestäjätaho Ikaalisten Tarmon sivuilta.
Liput harjoitusotteluun ennakkoon edullisemmin myy Ticketmaster, hinnat 11/5,50 euroa. Ruutu+ ei lähetä vielä harjoitusotteluja, mutta Aamulehti-live näyttää ottelun tilaajilleen suorana lähetyksenä. Lue lisää täältä.
Päivitetty 4.5.2024: Lisätty tieto Aamulehden livelähetyksestä.
Ottelulipunmyynti kauden kotiavaukseen alkaa maanantaina 6.5. - pysy kuulolla!
Comments