top of page

Lasten pelissä vastassa ViVe

  • 6 tuntia sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen

Kopla pelaa perjantaina kauden toisen kotiottelun, kun Lasten pelissä KSS Energia Areenalle saapuu Vimpelin Veto.


Perjantain kamppailu on viime syksyn pronssiottelusarjan uusinta. Pronssit ripustettiin kauden päätteeksi Koplan kaulaan. Tämän lisäksi viime kauden kaikki kolme runkosarja kohtaamista meni Koplan nimiin. Ottelu on varmasti tiukka ja tunteikas, sillä joukkueet majailevat runkosarjassa sijoilla kolme ja kuusi.


Kotijoukkue Kouvolan Pallonlyöjät on pelannut tällä kaudella vasta kolme ottelua ja voittanut nämä kaikki. Pelimäärät heittelevät joukkueiden välillä paljon. Ulkopeli on ollut viime kauden tavoin loistavassa kunnossa. Ensimmäiseen kolmeen otteluun joukkue on päästänyt vain kahdeksan juoksua. Patrik Wahlsten on lyönyt kahdeksan juoksua ja keskikeppiin on myös osunut Teemu Nikkasella. Perjantaina selviää, saako Vedon ulkokenttä Koplan lyöjämiehet kuriin.


Vimpelin Veto on puolestaan pelannut tällä kaudella viisi ottelua. Veto on voittanut kaikki kolme vieraspeliä, mutta hävinnyt kaksi kotiottelua. Keskiviikkona Kempeleen Kiri haki kotiutuskisan jälkeen kaksi pistettä Saarikentältä. Hyvinkään Tahko oli toinen joukkue, joka kävi ryöstöretkellä saaressa. Täksi kaudeksi Vimpeliin palannut Henri Puputti on lyönyt kovalla tahdilla miestä kolmoselta kotiin. Vaikka Puputti kotiuttajajokerin hommia on hoitanut, on hän 2-3-välillä vienyt kärkietenijää huikealla 94% varmuudella eteenpäin.


Perjantaina sarjan kärkikamppailu on samalla Lasten peli. Lasten pelissä Koplan Mangusti saa vieraaksi Kouvolan kaupungin Kääkin sekä Kunnariketun, joka tuo peliin Kunnariketun Pesiskiertueen. Pesiskiertueella on pesisaiheisia toimintapisteitä, joista pääsevät nauttimaan niin perheen pienimmät kuin vanhemmatkin. Lisäksi Valokuitunen tuo peliin esittelypisteen, jonka onnenpyörästä voi voittaa mukavia palkintoja. Perjantain KPL-ViVe -ottelun liput myynnissä Koplakaupassa!

Kommentit


bottom of page