top of page

KPL:n vahva alku ei riittänyt voittoon – Juha Niemi iski kuudesti


KPL:n vahva alku ei riittänyt perjantaina voittoon, vaan vierasjoukkue Manse PP haki supervuoroparin jälkeen pisteet 1-2 (6-3, 3-5, 0-1) tuloksella. Manse PP:n jokeri Juha Niemi oli julmassa iskussa ja mies iski kuusi juoksua. KPL:llä on uusi mahdollisuus karauttaa voittojen tielle jo sunnuntaina, kun vastaan tulee Kankaanpään Maila klo 17.00.

– Tuolla tilannemäärällä piti homma hoitaa. En sanoisi, että homma ei kestäisi koko peliä. Siellä on myös vastustaja, joka saattaa pelata hyvin. Itsekin kävin vähän ylikierroksilla, mutta oli ainakin latausta, KPL:n ykköspalkittu Tommi Mäentausta (kentällemenot 8/8) kertoi.

KPL oli pelin alussa iskussa. Matti Latvalan, Toni Kohosen ja Sasu Toikan lyönneillä KPL meni 3-0-johtoon. Jere Dahlström lisäsi johdon 4-0:aan toisen aloittavalla ja Toikka sekä Valtteri Luoma piiskasivat kolmannen aloittavalla jo 6-0. Manse PP sai kavennuksen 6-1:een KPL:n karvatessa ykkös-kolmostilanteessa ja neljännen tasoittavalla Manse iski pallon kahdesti väliin. Jakson loppulukemat KPL:lle ansaitusti 6-3.

Iiro Haimi palasi pelinjohtajaksi


Toisella jaksolla Latvalan kumura upposi väliin ja KPL siirtyi 1-0-johtoon. Toisen aloittavalla Joonas Eirola ja Juha Niemi löysivät tilaa ulkokentästä ja Manse siirtyi 1-2 karkumatkalle. Dahlströmin kahdella pompulla KPL meni jälleen johtoon toisen tasoittavalla. Kolmannen aloittavalla nähtiin tunteita kuohuttanut tilanne, kun kakkosrajaan kääntänyt Niemi löi pallon selvästi kakkosrajasta läpi. KPL protestoi lyönnin laittomuutta ja lehdistötilaisuudessa myös Niemi myönsi lyönnin olleen laiton. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että kukaan tuomareista ei nähnyt oliko lyönti sisällä vai ei. Lopputuloksena tasoitus 3-3:een ja seuraavalla lyönnillä Niemi löi välistä 3-4.  KPL sai tilannetta, mutta juoksut jäivät piippuun. Kun hurjaan iskuun yltänyt Niemi löi vielä neljännen aloittavalla pallon väliin ja tilanteeksi 3-5, oli KPL:llä takaa-ajettavaa.  Hyvin pelannut kärki rakensikin tilanteen, mutta kotiutukset sakkasivat, joten ottelussa edettiin supervuoropariin.

Supervuoroparissa lukkarina pelannut Toni Kohonen huudatti kotiyleisöä maukkaalla kärpäsellä, mutta niin vain Manse PP rakensi kahdella palolla tilanteen Niemelle. Pallo väliin ja Manse siirtyi johtoon. KPL sortui tasoittavalla heikkoon sisäpeliin, eikä se päässyt enää yrittämään kotiutusta. Pudotuspelihaaveensa haudannut Manse PP sai juhlia maukasta voittoa.

– Valju oli ensimmäisen jakson esitys. Jostakin tyhjästä piti saada virtaa toiselle ja jostain se onnistui. Saatiin rentoutta. Pelissä sattui kaikenlaista ja pystyttiin käyttämään ne paikat hyödyksi. Juha oli tänään mies paikallaan. Muuten meidän peli ei ollut ihmeellistä, Manse PP:n viuhkamies Matti Iivarinen mietti.

– Tehtiin riittävä määrä tilanteita. Me saatiin pelistä vaikeaa. Suoritusten pitää olla parempia, jos meinataan voittaa. Totta kai olen pelistä huolissani, pelissä on paljon parannettavaa. Ei tässä muuta kuin hommiin ja parantamaan asioita. Turha lässytys siitä, että kyllä se siitä, se lähtee jokaisesta, ei se itsestään parane, KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi korosti.

teksti: Harri Liekola kuvat: Raine Martikainen

Comments


bottom of page