
Kaikki kuvat: Linnea Laatikainen
Kouvolan Pallonlyöjien D-poikien kilpasarjan joukkue voitti 8.-13.7.2024 Oulussa järjestetyn Suurleirin mestaruuden! Tämä oli kolmas perättäinen mestaruus KPL:n D-ikäisten joukkueille. Joukkueenjohtaja Hanna Uosukainen kertoo leiristä ja loppuottelun tunnelmista.
Valtakunnallisella Suurleirillä pelaavat D-ikäiset (14-vuotiaat ja nuoremmat) pesäpalloilijat kilpa- ja pelisarjassa. KPL:llä oli mukana kaksi joukkuetta kilpasarjassa sekä D- ja E-poikien joukkueet pelisarjassa. Leiri pelattiin Oulussa ja se oli tänä vuonna kaikkien aikojen suurin pesäpalloleiri. Mukana oli yhteensä 130 joukkuetta ympäri Suomen. Viikon aikana pelattiin yli 700 leiripeliä 25 kentällä ympäri Oulua. Jokaiselle joukkueelle tuli viikon aikana noin 10 peliä.
- Pelejä oli 1-3 päivässä. Meidän joukkueella pelejä oli yhteensä 11, joista kaikki voitettiin. Ensin pelasimme seitsemän joukkueen alkusarjan, josta pääsi turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon lohkon kaksi parasta joukkuetta. Eli alkulohkoja oli neljä. Lohkojen ykköset ja kakkoset muodostivat kaksi jatkolohkoa. Meidän jatkolohkossa oli meidän lisäksi Kiteen Pallo -90 Musta, Manse PP punainen ja Espoon Pesis White. Kiteelle olimme kärsineet tappion itäisessä aluesarjassa toukokuussa, mutta nyt voitimme ottelun 11-3. Lohkovoitto varmisti paikan neljän parhaan joukossa, voittaneen joukkueen joukkueenjohtaja Hanna Uosukainen kertoo.
Välierässä KPL:lle tuli vastaan VäVi Kallio (Vähänkyrön Viesti). VäVi oli uusi tulokas tämän ikäluokan kärkikahinoihin. Ottelusta oli odotettavissa tiukka ja Raksilan pesäpallostadionilla oli paljon yleisöä.
- Suurin osa yleisöstä oli VäVin puolella koska kaikki toivoivat, että joku vihdoinkin suistaisi KPL:n vallasta! Katsomosta huudeltiin ”Kopla kaatuu”. Tunnetta ja jännitystä oli katsomossa ja kentällä ja meidän pojat lopulta voittivat ottelun 13-8. Ei kaatunut Kopla, vaikka vähän horjuikin. Kyseinen ottelu varmasti jää pelaajien ja vanhempien mieleen, Uosukainen iloitsee.
Loppuottelussa oli vastassa vanha tuttu Joensuun Maila ja KPL voitti loppuottelun lukemin 9-5. Leirin neljä parasta joukkuetta olivat: 1. KPL, 2. JoMa, 3. VäVi Kallio ja 4. KiPa -90 Musta.
- Loppuottelu ei ollut tunnelmaltaan yhtä hyvä kuin välierä mutta voittoa kyllä tuuletettiin ja juhlittiin. Ja pukuhuoneessa raikasi ”We are the champions”! Katsomossa äitien silmiin vierähti kyyneleet, kun ottelu ratkesi.

- Tämä meidän joukkue voitti E-poikien Tenavaleirin mestaruuden kaksi vuotta sitten Sotkamossa. Ja KPL on voittanut nyt kolme vuotta peräkkäin D-poikien Suurleirin mestaruuden. Pojista kolme on ollut voittamassa kaikkia neljää mestaruutta: Viljami Lammila, Niko Hallikainen ja Jami Järvinen.
Leirin aikana muutama pelaaja tipahti joukkueesta loukkaantumisen takia. Joukkueeseen nostettiin pelisarjan joukkueesta Jan-Kristian Schoeman, Nooa Leminen ja Tuukka Rasi.
Leirillä pelataan vuosittain myös itä-länsi-ottelut. KPL:n joukkuetta tänä vuonna edusti Niko Hallikainen ja idän kakkospelinjohtajaksi valittiin Akseli Pitkänen.
Joukkue
Viljami Lammila, Jami Järvinen, Niko Hallikainen, Titus Lahtinen, Julius Iiskola, Roope Viinamäki, Taneli Ora, Kasper Lillrank, Eeli Sauvala, Jere Mäkinen, Jan-Kristian Schoeman, Nooa Leminen ja Tuukka Rasi.
Valmennus ja huolto
Pelinjohto: Petri ”Une” Aalto ja Akseli Pitkänen
Joukkueenjohtaja: Hanna Uosukainen
Huoltaja: Seppo Viinamäki

Comentarios