Ykköskopla kohtasi torstaina sarjataulukon kakkosena olevan Kankaanpään Mailan kotona KSS Energia Areenalla. Nihkeän ensimmäisen jakson jälkeen KPL käänsi ottelun itselleen vieden sen kotareihin. Ottelu päättyi tuloksin 2-1k (1-9, 2-0, 3-2k).
Ykköskopla viilettää sarjakärkenä ja näytti, että rautaisella ulkopelillä ja sisäpelin onnistumisilla ottelu voidaan kääntää päälaelleen. Ensimmäisellä jaksolla annettiin juoksuja harhaheitoilla ja KaMa onnistui sisäpelissään, kun mm. Jesse Rantamäki löi maratonporttiin ja ykköstilanne kääntyi lopulta kunnariksi. Toisella jaksolla sen sijaan saatiin tarvittavat juoksut ja pidettiin kaveri nollilla ulkokentän suorituksilla. Kotareissa Ykköskopla onnistui paremmin.
- Eka jakso oli aika hermostunutta meiltä eikä ulkopeli oikein pitänyt meille totuttuun tapaan. Tokalle jaksolle tultiin uudella ilmeellä ja lopulta käännettiin peli jälleen voitoksi, joukkueen kapteeni Aleksi Niinivuori toteaa.
Ykköskoplan pelitahti oli kesäkuussa paikoin todella tiivis mutta nyt pelikalenteri on hieman väljempi. Miten hyvää pelitatsia pidetään yllä loppukaudelle?
- Nyt kun pelitahti ei ole niin tiivis, niin treenaamalla aktiivisesti, siten pelitatsia saadaan kyllä pidettyä yllä ja loppukausikin voittojen merkeissä.
Niinivuori kertoo olevansa tyytyväinen joukkueen tekemiseen tällä kaudella. Ykköskopla on nauttinut sarjakärjen paikasta jo tovin ja se luonnollisesti näkyy joukkuessa.
- Eipä tässä voi olla kuin tyytyväinen, miten joukkue on pelannut ja taistellut. Hyvällä fiiliksellä porskutetaan sarjakärjessä ja nautitaan onnistumisista!
Katso ottelun juoksujen tekijät ja tilastot täältä.
Seuraavat ottelut
Viikonloppuna pelataan Ykköspesiksen Itä-Länsi -ottelut Lappajärvellä, miesten ottelu sunnuntaina klo 16.00. Koplasta mukana Jani Hoteila, Aleksi Vainio, Aapo Kinnunen, Santeri Pasi ja Miki Likander.
Ykköskoplan seuraava ja heinäkuun viimeinen kotiottelu pelataan sunnuntaina 14.7. klo 14.00, kun vastaan saapuu Ylivieskan Kuula. Siitä seuraavalla viikolla joukkue lähtee vastavierailulle Ylivieskaan lauantaina 20.7. klo 16.00 ja jatkaa heti perään Kannukseen sunnuntaina 21.7. klo 15.00.
Comments