Voitto perjantai-illan kuumasta kamppailusta

Päivitetty: kesä 19


Kuva: Raine Martikainen

KPL kohtasi KSS Energia Areenan kuumassa perjantai-illassa sarjakauden ensimmäiset neljä peliään voittaneen Manse PP:n Tampereelta. Ottelu oli alusta loppuun tiukkaa kamppailua kahden tasaväkisen joukkueen välillä.


Ensimmäinen jakso alkoi KPL:n sisävuorolla. Kärki haavoittui ja kun lyönnit eivät oikein meinanneet pysyä ruudussa, näytti alkuun siltä, ettei tilanteen rakentelu onnistu. Jasperi Luoma järjesti kuitenkin takapesät täyteen upealla suorituksella ja onnistuipa vielä kotiutuksessakin. Näin KPL heti ottelun alkuun 1-0 johtoon. Manse PP sai myös aikaan ajolähdön omassa ensimmäisessä vuorossaan. Näytti jo siltä, että KPL hoitaa tilanteen, mutta Jasperi Luoman pienoinen räpylävirhe kuitenkin tasoitti puntit, ja Lauri Kivinen onnistui kotiuttamaan Henri Puputin.


Toisella sisävuorolla KPL ei saanut kärkeä kolmospesälle asti. Mansen tasoittavalla Valtteri Luoma heitti epäonnekseen hitusen kolmospesän ohi yrittäessään polttaa kärkietenijä Topias Liljaa. Näin Lilja pääsi karkaamaan kotipesään tuoden numeroiksi 1-2 Manse PP:lle. Henri Puputti hoiteli Juuso Myllyniemen kolmospesälle, josta hänet kotiutti Juha Puhtimäki ja näin Manse siirtyi 1-3 johtoon. Ajolähtöön pääsivät kotiutusta kokeilemaan vielä myös Juha Niemi sekä Simo Vainikainen, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt.


Kolmas vuoro oli Koplan sisäpelin osalta melko tukkoista. Tommi Mäentausta meni kyllä vakuuttavasti ketälle ja Matti Saukko onnistui ykkös-kakkosvälin vaihdossa, kuten suurelta osin koko pelissä muutenkin, mutta tämän jälkeen tilanne tyrehtyi kasaan. Hyvää sisäpeliä kesän ensimmäisessä superpesisottelussaan näyttänyt Jasperi Luoma sai kuin saikin lopulta saateltua Matti Latvalan kolmospesälle asti. Ossi Meriläinen ei viimeisenä lyöjänä onnistunut kotiutuksessa. Myöskään Manse PP ei saanut kasvatettua juoksutiliään kolmannessa sisävuorossaan.


Neljännessä vuorossa Matti Latvala kotiutti yhden palon ajolähtötilanteessa Tommi Mäentaustan, joka toi numeroiksi 2-3. Lisäjuoksuja ei ensimmäisessä jaksossa kumpikaan joukkue saanut, joten Manse PP vei ensimmäisen jakson nimiinsä niukasti juoksuin 2-3.


Toisen jakson KPL aloitti räväkällä ulkopelillä. Etukenttä hoiteli nopeat kaksi ristiä taululle ja kolmas palo tuli kakkospesältä, jonne Simo Vainikaisen lyönti suuntautui suoraan Matti Latvalan hyppysiin. Tasoittavalla vuorolla Matti Saukko saatiin saateltua kolmospesälle asti, mutta hänestä tuli kuitenkin palo kotipesään - ei juoksuja.


Manse PP:n toinenkaan sisävuoro ei tuottanut tulosta. Sen sisäpeli ei toiminut varmastikaan niin hyvin kuin pelinjohtaja Matti Iivarinen olisi toivonut. Tasoittavalla vuorollaan Kopla sai rakennettua ajolähdön. Ossi Meriläinen kotiutti Ville Pesun ja lukemiksi 1-0.


Kolmannen aloittavassa vuorossa Arttu Ruuska teki komea palon kärjessä viilettäneestä Timo Torpasta kakkospesälle. Tuomas Jussila sen sijaan ehti loistavilla lähdöillä vuorollaan kakkos-kolmospesävälin, vaikka Valtteri Luoma pääsi kohtalaisen hyvästä paikasta heittämään palo mielessään. Juha Niemi onnistui kotiuttamaan Juha Puhtimäen viimeisellä lyönnillään kahden palon tilanteessa ja Manse tasoitti tilanteen. Tasoittavalla vuorolla KPL:stä pääsivät kotiutusta tuloksetta yrittämään sekä Juho Hacklin että Matti Latvala. Janne Kivipelto sen sijaan onnistui kotiuttamaan Matti Saukon, joka siirsi Koplan jälleen yhden juoksun johtoasemaan.


Kun neljännen aloittavalla Iiro Nokkala poltti ensin Topias Liljan kakkospesälle, Arttu Ruuska puolestaan Tuomas Jussilan samaiselle pesälle ja vielä Matti Saukko Henri Puputin kolmospesälle, oli toinen jakso pelattu. KPL voitti jakson 2-1 ja siirsi ratkaisun supervuoropariin.


Supervuoroparissa KPL järjesti pesät täyteen. Matti Latvala ei kotiutuksessa onnistunut, vaan hänestä kirjattiin pöytäkirjaan palo. Janne Kivipelto sen sijaan kiskaisi pallon KSS Energia Areenan maisemiin ja kiersi kunniaa. Samalla lyönnillä kotipesään kiiruhtivat Tommi Mäentausta, Iiro Nokkala sekä Juho Hacklin, ja KPL siirtyi 4-0 johtoon.


Tässä vaiheessa peli näytti olevan selvä, mutta jännittäväksi tilanne vielä pääsi äitymään, ennen kuin ottelu oli ohi. Juuso Myllyniemestä Latvala teki palon ykköspesälle. Toinenkin palo tuli lyöntivuorossa olleesta Taneli Lassilasta melko nopeasti. Tämän jälkeen nähtiin kuitenkin, miksi urheilu aiheuttaa katsojissa niin voimakkaita tunteita. Kahden palon tilanteessa Mansen kärkietenijä Topias Lilja odotteli kolmospesällä kotiutusta. Juha Puhtimäki tuli lyömään ja hänen toinen lyöntinsä suuntautui kohti koppari Valtteri Hämäläistä. Näytti siltä, että Hämäläinen ottaa pallon kiinni, kun se kuitenkin livahti hänen räpylästään pitkälle kentän taakse. Lilja kiiruhti kotipesään ja Puhtimäki kiersi kunniaa. Juha Niemi pääsi vielä yrittämään Puhtimäen kotiutusta, mutta Matti Saukko poltti tämän kotipesään. Näin KPL voitti supervuoroparin 4-2 ja koko ottelun jaksoin 2-1.


KPL-Manse PP 2-1 (2-3, 2-1, 4-2)


KPL:

I-palkittu Janne Kivipelto, II-palkittu Jasperi Luoma, Ruutu-tähtipelaaja Janne Kivipelto

Lyödyt: Matti Latvala 1, Janne Kivipelto 4, Jasperi Luoma 1, Ossi Meriläinen 1

Tuodut: Matti Saukko 1, Iiro Nokkala 1, Juho Hacklin 2, Tommi Mäentausta 2, Ville Pesu 1, Janne Kivipelto 1

- 3-tilanteet 17

- kotiutuslyönti% 61


Manse PP:

I-palkittu Juha Puhtimäki, II-palkittu Tuomas Jussila

Lyödyt: Juha Puhtimäki 2, Lauri Kivinen 1, Juha Niemi 1

Tuodut: Juha Puhtimäki 2, Topias Lilja 2, Henri Puputti 1, Juusi Myllyniemi 1

- 3-tilanteet 13

- kotiutuslyönti% 51



​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram