Voitto paikallisvastustajasta


Kuva Vesa Sailio

KPL vieraili Haminassa paikallisvastustaja Haminan Palloilijoiden Vallikentällä lauantaipelissä. Matti Latvala voitti hutunkeiton, joten KPL aloitti sisävuorolla. Peli lähtikin kulkemaan kärjestä mallikkaasti ja Janne Kivipelto onnistui kotiuttamaan Matti Saukon.


HP:n ensimmäinen sisävuoro ei lähtenyt liikkeelle aivan yhtä vauhdilla, kun KPL sai kärjen poltettua heti. Hamina sai kuitenkin rakennettua ajolähtötilanteen. Se kuivui kasaan, joten toiseen vuoropariin mentiin Koplan 0-1 johdossa.


KPL sai rakennettua ajolähtötilanteen myös toiseen sisävuoroonsa, mutta kotiutus ei onnistunut. Toisen vuoroparin tasoittavalla Juho Hacklin haki loistavasti palon HP:n kärkietenijästä kolmospesälle. Tämän jälkeen Juha Toikka sai vielä järjesteltyä pesät täyteen, mutta tilanne tyrehtyi kasaan.


Kolmas sisävuoro sujui Koplan osalta hieman nihkeissä merkeissä. HP esitti myös vallan hyvää ulkopeliä. Ajolähtö saatiin aikaiseksi, mutta juoksuja ei syntynyt. HP sai rakennettua Ville Kotron erinomaisten suoritusten siivittämänä palottoman ajolähdön omalla kolmannella sisävuorollaan. Kimmo Lukkari löi ja Elias Pitkänen toi numeroiksi 1-1. Tämän jälkeen alkoi Valtteri Luoma -show, joka päätti sisävuoron lyhyeen.


Ensimmäisen jakson viimeisessä sisävuorossa KPL ei saanut tilannetta rakennettua ykköskärjestä, mutta kakkoskärki sai tilannetta aikaan. Valtteri Luoma hoiti varsilyönnillä takapesät täyteen ja täytti itse ykköspesän. Valtteri Hämäläinen onnistui kotiuttamaan Arttu Ruuskan ja Ossi Meriläinen Iiro Nokkalan. Kun HP ei juoksuja tasoittavalla vuorolla saanut, ensimmäinen jakso meni Koplalle lukemin 1-3. Viimeisestä ulkovuorosta mainittakoon nopeat kolme paloa, joista kaksi lähtivät Valtteri Luoman ja yksi Janne Kivipellon kädestä.


Toisen jakson alkajaisiksi HP:n Kimmo Lukkari onnistui jälleen kotiutuksessa. Kotiin kirmasi Henri Heikkilä. Tämän jälkeen KPL:n ulkopeli hoiti hommansa varmasti. Tasoittavalla vuorolla Hacklin järjesteli pesät täyteen kärjen pelin toimittua hienosti. Matti Latvala kotiutti Tommi Mäentaustan ja Janne Kivipelto yritti kotiuttaa Matti Saukkoa, mutta Saukko paloi kotipesään. Iiro Nokkala järjesteli vielä pesät täyteen, ja Valtteri Luoma pääsi kotiuttamaan Ville Pesun, joka toi lukemiksi 1-2.


Toisen vuoroparin aloitus oli lyhyt. Siitä piti huolen hyvin pelannut KPL:n ulkokenttä. Iiro Nokkala haki kärjestä palon ykköselle, Arttu Ruuska hoiteli yhden palon upealla suorituksella kakkospesältä ja kolmannesta rististä taululla vastasi Matti Latvala. Toisen tasoittavalla KPL sai jälleen kärjestä aikaan ajolähdön ilman paloja. Matti Latvalan kotiutus ei onnistunut, eikä myöskään Janne Kivipellon. Kummastakin kotiuttajasta palo. Ossi Meriläinen onnistui kotiuttamaan Tommi Mäentaustan saaden tässä juoksussa apuja HP:n ulkokentältä.


Tämän jälkeen kumpikaan joukkue ei enää juoksuja aikaiseksi saanut, joten toinenkin jakso päättyi Koplan voittoon 1-3. KPL:n ulkopeli oli tänään vahvaa loppuun saakka. Paluun superpesiskentälle ainakin tilapäisesti tehnyt Anssi Lammila sai ulkopelissä melko rauhallisen iltapuhteen - HP ei häntä paljon testaamaan intoutunut, eikä tähän mahdollisuuksiakaan paljon ollut, koska tilannemäärä oli vähäinen.


Pelinjohtaja Haimin mukaan perjantaina pelattu ottelu näkyi KPL:n otteissa siten, että hieman jouduttiin taistelemaan, jotta peli saatiin pidettyä kasassa. HP:n pelinjohtaja Juho Kaikko harmitteli tilanteiden vähyyttä ja totesi, että vaihtolyöntipelaamiseen voitosta taistelu tänään kariutui. Häntä harmittivat myös muutamat ulkopelivirheet, joiden ansiosta KPL sai juoksuja.




HP-KPL 0-2 (1-3, 1-3)


HP:

- kolmostilanteet 6

- kärkilyönti% 44

Lyödyt: Kimmo Lukkari 2

Tuodut: Henri Heikkilä 1, Elias Pitkänen 1

Palkitut: I Elias Pitkänen, II Kimmo Lukkari


KPL:

- kolmostilanteet 15

- kärkilyönti% 57

Lyödyt: Ossi Meriläinen 2, Janne Kivipelto 1, Matti Latvala 1, Valtteri Luoma 1, Valtteri Hämäläinen 1

Tuodut: Tommi Mäentausta 2, Matti Saukko 1, Iiro Nokkala 1, Arttu Ruuska 1, Ville Pesu 1

Palkitut: I Matti Saukko, II Valtteri Luoma



Seuraava peli pe 18.6. KPL- MansePP



​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram