top of page

Viimeisen harjoitusottelun voitto Koplalle!


Tasaisen niukan alun jälkeen Kopla siirtyi selkeäksi matkanjohtajaksi ja käänsi pelin itselleen. Harjoitusottelu päättyi Koplan voittoon 0-1 (2-2, 0-4).



Kopla pääsi heti ensimmäisen aloittavalla yrittämään kakkoskärjen ajolähdöstä kotiutusta, joka onnistui Teemu Nikkasen lyömänä ja Arttu Ruuskan tuomana. Manse vastasi tähän, kun Simo Vainikaisen lyönti pääsi yllättämään koppariosaston ja lyönnistä tuli kunnarin arvoinen Vainikaisen nopean askeleen myötä.


Kummankaan joukkueen sisäpeli ei päässyt parhaalla tavalla käyntiin eikä tilanteita juuri saatu aikaiseksi ja nämäkin vähäiset kotiutusyritykset molempien ulkokentät pystyivät katkaisemaan. Neljännessa vuorossa Kopla siirtyi kuitenkin johtoon, kun Nikkanen löi Elias Pitkäsen kotiin Mansen ulkokentän avustaessa kotipesän ohi ja yli auenneella polttoheitolla. Manse seurasi perässä ja aikalisänsä jälkeen sai niukasti toisen juoksun Juha Puhtimäen lyömänä, Simo Vainikaisen tuomana. Jakso päättyi tasatilanteessa 2-2, kolmostilantein 4-5.


Toinen jakso alkoi Mansen osalta useilla yrityksillä mutta Koplan ulkokenttä pysyi edelleen voittavana. Kopla sen sijaan sai juoksutilin heti avattua, kun Patrik Wahlsten näpäytti vuoron viimeisenä lyöjänä Arttu Ruuskan kotiin. Kolmannen lopettavalla Kopla sai vaihteen silmään ja lähti karkumatkalle ensin Nikkasen illan kolmannella lyödyllä, sitten Arttu Ruuskan ja Eemeli Laineen hienoilla kotiutuksilla. Tuojina Ville Pesu, Matti Latvala ja Jasperi Luoma. Manse ei saanut sisäpeliinsä otetta ja jakso päättyi lukemin 0-4. Koko ottelun kolmostilanteet 9-12.


Ulkopeli oli voittavaa koko pelin ajan, sisäpelissä oli ensimmäisellä jaksolla ongelmia. Toisella jaksolla sisäpelikin parani riittävästi. Ensi viikolla alkavaan kauteen lähdetään luottavaisella ja rauhallisella mielellä! Pelinjohtaja Petri Tuuva summaa.

Koplalta Teemu Nikkanen kotiutti ottelussa kolmesti. Patrik Wahlsten, Arttu Ruuska ja Eemeli Laine löivät juoksun mieheen. Omaa tonttiaan hyvin läpi ottelun hoitivat Arttu Ruuska, joka toi lisäksi kaksi juoksua, ja 3/3 menoilla yhden juoksun tuonut Jasperi Luoma.


 

Pesiskesä 2024 pyörähtää ensi viikolla todenteolla käyntiin - viikkoinfo kaikista viikon otteluista julkaistaan huomenna. Pysy kuulolla ja tervetuloa otteluihin!

Comentarios


bottom of page