top of page

Viiden juoksun Meriläinen perjantain sankarina

Kouvolan Pallonlyöjät – Kankaanpään Maila 2-1k (2-3, 4-3, 0-0, 1-0)

Kouvolan Pallonlyöjien kotipelit jatkuvat voitokkaina. KPL käänsi tiukan kamppailun Kankaanpään Mailaa vastaan voitoksi vasta kotiutuslyöntikilpailussa. Kankaanpään tarkat lyönnit eivät päästäneet kouvolalaisia helpolla, mutta tiukka ulkopeli auttoi joukkueen kuitenkin kahteen pisteeseen. KPL pelaa seuraavan kerran tiistaina Vimpelissä sarjan kärkikamppailussa.  

Meriläinen löi hattutempun

Meriläinen löi hattutempun


KPL pelasi vahvan pelin, jonka sankareiksi nousivat viidesti kotiuttanut Ossi Meriläinen ja kaksi juoksua tuonut sekä sataprosenttiset kärkilyönnit merkkauttanut Matti Saukko. Tommi Mäentausta puolestaan saavutti uuden virstanpylvään, kun hän toi uransa kahdennensadan juoksun.

– Meillä oli muutama uunoilu: heitimme kaksi pinnaa tai emme saaneet palloa kiinni. Loput KaMa löi väliin. Kun saamme kämmit pois, meillä on hyvä kokonaisuus, Saukko tuumi.

– Pitää olla tyytyväinen, mies jatkoi.

Ensimmäinen jakso alkoi KPL:n kannalta ruusuisesti, kun pallo lipesi Kankaanpään ulkokentän räpylästä kakkosrajan tuntumassa ja Teemu Nurmio kirmasi tyhjällä kentällä aina kolmospesälle asti. Toisessa vuoroparissa Meriläinen puolestaan löi jokerinuttua kantaneen Joni Rytkösen kotiin.

Kotijoukkue laittoi KaMan ensimmäisellä jaksolla tiukille, sillä ulkokenttä onnistui useasti haavoittamaan tai polttamaan etenijät. Vierailijoiden onni kuitenkin kääntyi, kun Petteri Kortelainen löi Lauri Kaartokallion välilyönnillä kotiin. Kolmannessa vuoroparissa KaMa käytti taidokkaasti paikat hyödykseen, ja peli oli pian 2-3. Tasoituksen juoksun KaMa sai harhaheiton avulla. Jakson viimeisen juoksun löi Kortelainen.

– Harmitti, että hävisimme ensimmäisen jakson. Se oli mielestäni yksi parhaita jaksojamme ulkona, KPL:n pelinjohtaja Eero Pitkänen harmitteli.

Pitkän kaavan kautta

KPL aloitti toisen jakson niin ikään ryminällä. Ulkona joukkueen peli oli napakkaa ja ensimmäisessä sisävuorossa Meriläinen kumautti komeilla siivuilla sekä Saukon että Nurmion kotipesään.

KPL pelasi ulkokentällä vahvasti

KPL pelasi ulkokentällä vahvasti


Pian nähtiin kuitenkin tilanne, joka aiheutti parranpärinää vielä lehdistötilaisuudessakin.

Toisessa vuoroparissa KaMan ykköspalkittu Topias Lilja oli kärkkymässä kolmospesälle. KPL:n lukkari Jesse Eskelinen heitti pallon kakkospesälle, josta Kankaanpään pelaaja oli irti. Kotiyleisö tuuletti taululle merkittävää paloa, mutta pitkän neuvonpidon jälkeen tilanteessa tuomittiin kotijoukkueen pelaajan estäneen kotipesään näkemisen.

– On olemassa ihmisiä, joilla on tarve päteä. Kuusi vuoroa meni hyvin, mutta sitten tapahtui näin. Miksi tuomarit lähtevät tällaiseen, Pitkänen puhisi.

– Sanoin Jesselle, että 10 vuoden päästä tuomarit viheltävät hänenkin puolesta.

Jakso oli mennä jälleen jännittäväksi, sillä tilanne oli viimeiseen vuoropariin lähdettäessä 4-2. Kankaanpään Jukka Lankinen löi pallon väliin yhden palon ajotilanteessa. Juho Hacklin luki tilanteen oikein ja nappasi takapalon kolmoselta. Konsta Hyötyläinen oivalsi myös nopeasti, että Lauri Kaartokallio eteni huonosti ykköseltä ja Hyötyläisen piiska päätti jakson kakkospesälle tuomittuun paloon.

– Pelasimme ensimmäisen jakson hyvällä sykkeellä ja jatkoimme samaa, Pitkänen kehui.

KPL:llä oli paikka ratkaista ottelu jo supervuorossa, mutta molempien joukkueiden jäätyä nollille, peli venyi aina kotiutuslyöntikilpailuun saakka. KPL:n ulkopeli oli tiukasta paikasta huolimatta timanttisessa iskussa, eikä KaMan kotiutusyrityksissä ollut juonikkuutta.

Ottelun ratkaisi lopulta Matti Latvala, joka löi Anssi Lammilan kovalla moukarilla kotiin. Pallo ensimmäisessä parissa kolmosluukusta läpi ja KPL sai aloittaa jo kuudennen kerran voitonjuhlat kotikentällä.

– Tämä oli Jesseltä (Eskelinen) hyvä peli. Meidän kentällemenot olivat 12/15, Pitkänen totesi tyytyväisenä.

Myös Kankaanpään joukkueessa saavutettiin ottelussa virstanpylväs, sillä Jouni Itävalo saavutti perjantaina 1200 kärkilyönnin rajan.

Tiistaina Vimpelin Veto – Kouvolan Pallonlyöjät kello 18.00 suorana Koplaradiosta! Tätä kärkimatsia ei kannata missata!

teksti: Anni Saarela

bottom of page