top of page

Toinen puolivälierä Koplan heiniä

KPL ja Kempeleen Kiri kohtasivat toistamiseen puolivälieräsarjassa. Tällä kertaa Kempeleen kotikentällä. KPL:n peli toimi hyvin sekä sisä- että ulkopelin osalta ja voitto matkasi Kouvolaan selkein 0-2 jaksolukemin. Ottelun ehdoton hahmo oli Koplan lukkari Janne Kivipelto, jolla oli loistava päivä mailan varressa. Hän löi juoksut 1+7. Krampeista ensimmäisessä puolivälieräottelussa kärsinyt Matti Saukko onnistui kärkilyönneissään numerolla kaksi pelaten 100-prosenttisesti (6/6).




Tommi Mäentausta aloitti ottelun kolmosrajapompulla, jolla hän pääsi suoraan kakkospesälle ja Matti Saukko vaihtoi hänet pompulla kolmoselle. Arttu Ruuska täytti pesät ja Janne Kivipelto tuli purkamaan palotonta ajolähtöä. Hän löi lyhyen kierteisen näpyn ykkösrajaan ja Mäentaustan kovalla etenemisellä tilanteeksi saatiin heti 0-1. Jussi Korhonen poltti Matti Saukon hetkeä myöhemmin todella kovalla suorituksella Matti Latvalan kumurasta. Sama mies teki palon myös Arttu Ruuskasta kotipesään Ossi Meriläisen lyönnin jälkeen. Lisätilannetta ei Kopla enää saanut rakennettua, joten yhden juoksun johdossa lähdettiin Kempeleen tasoittavalle vuorolle. Jasperi Luoma nappasi ensimmäisen palon Tommi Koivistosta kakkospesälle. Luoma teki toisenkin palon kärjestä, tällä kertaa kolmoselle. Ulkopeli toimi muutenkin moitteettomasti ja vasta Marko Pelkonen viimeisenä lyöjänä sai etenijän kolmospesälle saateltua. Kotiutuksessa hän ei kuitenkaan onnistunut.


Toisessa vuorossa Koplan vaihtolyönnit eivät meinanneet ottaa onnistuakseen. Juho Hacklin sai kuitenkin Tommi Mäentaustan saateltua pompulla kolmospesälle asti, vaikka Matti Saukko samassa tilanteessa paloikin kakkospesälle. Matti Latvalan koukkunäpy oli hyvä, mutta Aappo Savikoski teki palon hienolla suorituksella. KeKi teki yhden palon ajolähdön omalla sisävuorollaan. Marko Pelkonen asteli kotiutusvuoroon ja löi pallon kolmoskoppari Valtteri Hämäläisen eteen. Tältä pallo karkasi kentän takana olevia mainosaitoja kohti. Kaksi juoksua tilanteesta syntyi, mutta lopulta myös kaksi paloa, kun KeKin pelaajat etenivät hieman yli-innokkaasti. KeKin 2-1 johdossa lähdettiin kolmanteen vuoropariin.


Kolmannen vuoron aluksi KeKi onnistui polttamaan Iiro Nokkalan kakkospesälle. Juho Hacklin tuli saattelemaan Jasperi Luomaa eteenpäin ja pomputtikin miehen kolmoselle asti. Valtteri Luoma saatteli Hacklinin näpyllä kakkoselle ja itse hän täytti ykköspesän. Ajolähtöön tuli lyömään Ossi Meriläinen. Meriläinen löi keskisaumaan, mutta KeKin ulkokenttä onnistui tekemään toisen palon kotipesään. Valtteri Hämäläinen pääsi vielä kotiuttamaan näpyllä, mutta Antti Korhonen teki varman palon Juho Hacklinista kotipesään. KeKin tasoittavalla kentälle meno aiheutti kotijoukkueelle ongelmia. Matti Latvala teki komealla suorituksella Onni Määtästä (nro 2 hihassa) palon ykköspesälle. Toisen palon nappasi Arttu Ruuska, myöskin ykköspesältä, varmalla suorituksella. Antti Korhonen kentälle meni oivallisella kolmosjatkeelle suuntautuneella lyönnillä. Marko Pelkonen yritti saatella häntä eteenpäin, mutta kahden laittoman jälkeen kolmas lyönti suuntautui suoraan Iiro Nokkalalle, jolla oli helppo työ polttaa etenijä.


Tommi Mäentausta aloitti neljännen vuoron komeasti etenemällä suoraan kakkospesälle kovalla kolmosrajalyönnillä. Matti Saukko täytti ykköspesän. Juho Hacklin yritti vaihtaa Mäetaustaa kolmoselle, mutta Markus Keski-Petäjä nappasi ristin taululle kovalla suorituksella. Arttu Ruuska täytti pesät komealla suorituksella ja yhden palon ajolähtöön asteli lyömään Janne Kivipelto. Kivipelto löi pallon väliin ja kun pallo sirvahti koppari Tommi Koiviston syöksykopista mainosaitojen taakse, oli lyönti neljän juoksun arvoinen. Kotiin ehättivät Saukko, Hacklin sekä Ruuska ja Kivipelto itse kiersi kunniaa. Tilanteessa 2-5 jatkettiin. Iiro Nokkala löi pallon kertaalleen kakkosjatkeelle juoksun arvoisesti, mutta Janne Kivipelto ei lähtenyt kohti kotipesää. Nokkalan täytettyä pesät tuli lyöntivuoroon Ossi Meriläinen. Kolmas lyönti lähti keskelle taakse mennen kopiksi. Kärjestä lähdettiin rakentamaan uudelleen – Tommi Mäentaustasta tuli toinen palo kolmoselta, mutta aivan loistavaa sisäpeliä esittänyt Kivipelto saatteli ensin Saukon kolmoselle ja Ruuskan kakkoselle. Tämän jälkeen hän laittoi jälleen pallon linjapelaajien taakse ja Saukko toi lukemiksi jo 2-6. Ville Pesu vaihtoi Arttu Ruuskan kolmoselle ja yrittipä tätä vielä kotiuttaakin. Kotiin kuitenkin kolmas palo Topi Korhosen toimesta. Neljännen tasoittavalla KeKi sai luotua yhden palon ajolähdön. Antti Korhonen tuli tilannetta ensimmäisenä purkamaan. Hän löi kolmosjatkeelle merkistä, mutta lyönti oli hivenen laiton. Toisella lyönnillään hän sai Jani Lassilan kotiutettua; tilanteeksi 3-6. Takavaihto jäi kuitenkin ottamatta. Valtteri Luoma teki etenijästä toisen palon kolmoselta. Kolmas palo oli saman miehen käsialaa ja näin Kopla vei ensimmäisen jakson lukemin 3-6.


Toisen jakson alkajaisiksi kumpikin joukkue sai rakennettua yhden palon ajolähdön, mutta kotiutus jäi piippuun. Toisessa vuoroparissa KeKi ei saanut tilannetta rakennettua. KPL:n kärki toimi erinomaisesti tasoittavalla vuorolla, kuten läpi koko ottelun, ja palottomaan ajolähtöön pääsi lyömään Janne Kivipelto. Kolmospuolelle suuntautunut lyönti tuotti juoksun kotipesään, vaikka Matti Saukosta KeKi pystyikin palon kolmoselta ottamaan. Juho Hacklinin toimesta pesät täytettiin uudelleen. Matti Latvala löi keskikumuralla tilanteeksi 0-2; juoksun toi Arttu Ruuska. Lisätilanteita ei rakennettua saatu, joten näissä lukemissa lähdettiin kolmanteen vuoropariin.


Kolmannen vuoron aluksi Koplan ulkopeli toimi mallikkaasti, eikä KeKi saanut tilannetta aikaiseksi. KPL:n kärjessä Tommi Mäentausta ja Matti Saukko pelasivat jälleen vuorenvarmasti etupesät täyteen. Arttu Ruuska täytti pesät yhtä vakuuttavasti. Jälleen palotonta ajolähtöä tuli purkamaan Janne Kivipelto joka kiskoi pallon kopparien väliin, eikä Tommi Mäentaustalla ollut kummoinenkaan homma tuoda lukemiksi 0-3. Jatkotilanteesta KeKi onnistui tekemään kaksi paloa, mutta Juho Hacklin pomputti kuitenkin jälleen varmasti kentälle menneen Ville Pesun kolmoselle asti. KeKi pudotteli pesät täyteen ja Ossi Meriläinen tuli vielä kotiuttamaan. Lyönti suuntautui kolmoskopparin eteen ja Pesu toi numeroiksi 0-4. Kun KeKi ei tasoittavalla vuorollaan juoksutiliään toisen jakson osalta saanut auki, lähti voitto Koplan matkaan selkeästi jaksoin 0-2 (3-6, 0-4).


Palkitut:

KeKi, I Jani Lassila, II Marko Pelkonen

KPL, I Janne Kivipelto, II Matti Saukko


Ottelun tilastot kokonaisuudessaan täältä.


KPL johtaa ottelusarjaa 2-0. Kolmella voitolla irtoaa paikka välieriin. Ottelusarja jatkuu Kouvolassa tiistaina 31.8. klo 17:00. Liput tuohon otteluun tästä.

bottom of page