top of page

Tiistaina huippumatsi, KPL iskee Mansen kimppuun!


Viime kauden finalistit avaavat elokuun kovalla kärkipään kamppailulla. Tiistaina KPL saa KSS Energia Areenalle vastaansa Manse PP:n, joka on sarjassa kolmantena pisteen Koplaa edellä. Sarjatilanne näyttää kärjen osalta kimurantilta, kun joukkueilla on jäljellä 5-7 ottelua.


  1. Vimpelin Veto, 25 ottelua, 64 pistettä

  2. Sotkamon Jymy 25 ottelua, 53 pistettä

  3. Manse PP, 23 ottelua, 52 pistettä

  4. Kouvolan Pallonlyöjät, 24 ottelua, 51 pistettä

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Kesäkuun alussa KPL oli kotiareenalla selvästi parempi 2-0 (5-0, 4-2) lukemin. Heinäkuun alussa Tampereella Manse PP vei lopulta voiton 2-1s (2-1, 2-5, 3-1) tuloksella.


Odotettavissa tiistaina on tasainen huippumatsi, jossa haetaan jo asetelmia syksyn kamppailuita varten. Manse PP hankki vahvistusta riveihinsä, kun Aku Kettunen siirtyi Koskenkorvan Urheilijoiden paidasta tamperelaisjoukkioon.


KPL löysi viikonloppuna oivan pelivireen pohjoisen kiertueelta, josta se haki täydet kuusi pistettä. Manse oli sunnuntaina sillassa KeKiä vastaan toisella jaksolla, mutta nousi lopulta puhtaaseen voittoon.


Tervetuloa nauttimaan huippupesiksestä!


  • Liput aikuiset 17 €, eläkeläiset/opiskelijat 12 €, nuoret 15-17 vuotta 5 € ja alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.

  • Liput ennakkoon Kopla-shopista

  • Lipunmyyntiportit: Jäähallin sisäänkäynti (liikuntarajoitteisille luiska ja katsomopaikat C2-katsomossa), Ässätornin sisäänkäynti ja Teatterin sisäänkäynti (D-katsomo/Betonikatsomo)

Otteluisäntä KSS Energia

Pub Old Tomin jälkipeleissä Jasperi Luoma





Komentáře


bottom of page