KPL matkustaa perjantaina sarjassa tyvipäähän juuttuneen Manse PP:n vieraaksi. Joukkueet kohtasivat kahdesti kauden avauskierroksilla, jolloin KPL nappasi molemmista otteluista niukat voitot. KPL:llä on alla tappio Kiteeltä, joten perjantaina KPL hakee paluuta voittojen pikitielle. Manse PP pääsee otteluun voitto alla, sillä tiistaina se haki Kankaanpäästä kauden ensimmäisen kolmen pisteen voiton.
– Hyvillä mielin lähdetään Tampereelle. Edellinen peli oli heikko esitys, joten tärkeä saada hyvä peli alle ennen sunnuntain JoMa-peliä, pelinjohtaja Iiro Haimi pohtii.
Mansen kärjessä Tuomas Tuohisaari ja Juuso Myllyniemi ovat olleet erinomaisessa iskussa. Myllyniemi on sarjan kärkilyöntitilastossa kärkipaikalla ja on joukkueen ehdoton kulmakivi.
– Luvassa on varmasti tiukka peli, jossa meidän tärkein teema on päästä ulkopelissä käsiksi heidän hyvään ykköskärkeen, Haimi kertoo.
KPL on pyöritellyt kokoonpanoa, mutta kärjessä Tommi Mäentausta-Matti Saukko -duo on löytänyt hyvin yhteistä säveltä. Tiistaina Jere Dahlströmin lyönnin käteensä saanut Toni Kohonen huilaa perjantaina, mutta on Haimin mukaan todennäköisesti mukana sunnuntaina.
– Sunnuntaita mietitään vasta tämän pelin jälkeen. Kuten sanoin, perjantai on tärkeä siinä mielessä, että omaa ulkopeliä on saatava paremmaksi ennen sitä.
Tilastojen parhaat:
Lyöjätilasto:
Manse PP, Juha Niemi 1+29 (13.) KPL, Jere Dahlström 0+47 (2.)
Etenijätilasto:
Manse PP, Juuso Myllyniemi 19 (19.) KPL, Tommi Mäentausta 23 (4.)
Kärkilyöntitilasto:
Manse PP, Juuso Myllyniemi 97 (1.) KPL, Tommi Mäentausta 68 (28.)
KPL:n seuraava kotiottelu sunnuntaina Joensuun Mailaa vastaan – hanki lippusi nyt TÄSTÄ!
Comments