top of page

Saku Kapanen KPL:n kakkospelinjohtajaksi


Matti Iivarinen saa kakkospelinjohtajakseen entisen huippupelaajan, kun Saku Kapanen allekirjoitti KPL:n kanssa vuoden sopimuksen. Pelaajaurallaan 3 SM-kultaa voittanut Kapanen pelasi KPL:ssä kaudet 2008–2013.

– Kerran ehdin jo kieltäytyä, kun oli toinen kuvio menossa samaan aikaan. Se ei päättynyt niin kuin sen olin kuvitellut. Palattiin tähän takaisin, eikä tarvinnut kauan miettiä, 39-vuotias Kapanen kertoo.

– Koko ajan on kiinnostanut toimiminen pesiksessä. Olen odottanut oikeanlaista juttua, mitä olen halunnut tehdä. Koen, että tämä on mielenkiintoinen homma. Pääsen tekemään töitä tuttujen ja hyvien pelaajien sekä hyvän valmennusporukan kanssa, ”Kapo” jatkaa.

Saku Kapanen tulee kakkospelinjohtajaksi KPL:n kaarelle


Kapasen rooli KPL:n joukkueessa tulee keskittymään talvikaudella lajivalmennukseen. Fysiikkavalmentaja Antti Järvinen ja juoksuvalmentaja Ari Pakarinen muodostavat Kapasen lisäksi KPL:n valmennuskolmikon. Kapanen uskoo yhteistyön merkitykseen valmennuksessa.

– Matin (Iivarinen) kanssa on keskusteltu jo ennen sopimuksen syntymistä kummankin ajatuksista. Uskon, että tuon ulkopuolisista näkemystä. Ulkopeliin pyrin tuomaan uusia ajatuksia ja kokeiltavia juttuja. Pelaajat haluavat varmasti, että tuon tähän jotain lisää. Toivottavasti ne auttavat yhteistä tavoitetta, Kapanen miettii.

Mittavan pelaajauran lisäksi Kapanen on ollut pelinjohtajana Haminan Palloilijoissa Ykkössarjassa kaudella 2016. Kesällä 2017 Kapanen oli voittamassa kakkospelinjohtajana KPL:n A-poikien kanssa SM-hopeaa.

Comments


bottom of page