Runkosarjan viimeinen ottelu tiistaina


Kuva: Vesa Sailio

KPL pelaa runkosarjan viimeisen ottelun tiistaina kotikentällään klo 17:30. Vastustajaksi saapuu Kiteen Pallo.


Joukkueet kohtasivat toisensa Kiteellä 19.7. Tuolloin Kopla vei tiukan taistelun jaksoin 1-2 (7-0, 1-4, 0-1). Kiteen Elmeri Purmonen eteni kärjessä kentälle seitsemän kertaa kymmenestä yrityksestään. Samu-Kalle Varonen löi kaksi ja toi kolme Kiteen juoksuista. Parhaana ulkopelaajana palkittiin Kiteen Hannes Pekkinen. Lukkari Jesse Eskelinen oli KiPan II-palkittu. Koplan löi kolme Koplan viidestä juoksusta, Ossi Meriläinen yhden ja Ville Pesu yhden (kunnari). Pesun kärkilyönnit osuivat kohdalleen kuusi kertaa seitsemästä yrityksestä. Muita onnistujia olivat sisäpelin osalta Matti Saukko (kl 6/8) ja Matti Latvala (kl 5/7). Pesu sekä Hacklin veivät Koplan I- ja II-palkinnot.


KiPan kausi on sujunut ehkä ennakko-odotuksiin nähden miinusmerkkisesti. 27 ottelusta se on voittanut 10 ja hävinnyt 17. Kopla puolestaan on pelannut 26 ottelua, joista se on voittanut 20 ja hävinnyt kuusi. Elokuun osalta voitot ja tappiot tosin ovat tasan 4-4; peliotteet ovat ailahdelleet ja erityisesti sisäpelissä joukkueen peli on ollut ajoittain tahmeaa. Kopla on sarjataulukossa sijalla neljä, joka todennäköisesti joukkueen sijoitukseksi runkosarjan päätteeksi myös jää. KiPa pitää hallussaan sijaa 11, eikä ole pudotuspeleihin menossa. Kouvolan peli päättää KiPan osalta siis paitsi runkosarjan, myös kauden. KPL sen sijaan jatkaa pudotuspeleihin. Vastustaja ratkeaa keskiviikon 25.8. valintatilaisuudessa (Ruutu+ klo 16).


Kiteen pelaajista eniten lyötyjä juoksuja on kirjattu Sami Mikkolanahon nimiin (2+40). Tuotuja juoksuja on eniten Elmer Purmosella (36). Sama mies johtaa myös kärkilyöntitilastoa 132 kärkilyönnillään (66,67%). Kiteen Pallon lyötyjen sarake näyttää yht. 193 ja päästettyjen sarake 238 juoksua. Koplan vastaavat lukemat ovat 202-150. Eniten lyötyjä juoksuja Koplassa on edelleen Ossi Meriläisellä 2+39, joka on pelannut 22 ottelua. Tuotuja on eniten Matti Saukolla (42) ja kärkilyöntejä Juho Hacklinilla, joka on lyönyt 144 kärkilyöntiä (67,92%).


Koska tiistain peli on viimeinen runkosarjassa, katsojien on hyvä muistaa, että tuo ottelu on myös viimeinen mahdollisuus käyttää mahdolliset vapaaliput tai Koplan tukikampanjasta talvella ostetut irtoliput. Nuo liput eivät pudotuspelivaiheessa enää sisäänpääsyyn oikeuta. Ottelu KSS Energia Areenalla alkaa tiistaina klo 17:30 (portit auki klo 16:30) ja ottelua voi seurata myös Ruutu+:n välityksellä fanikameralähetyksenä.


Lippuja myydään ennakkoon toimistolla tiistaina klo 14 saakka. Edenred, Smartum ja Eazybreak käyvät myös maksuvälineinä.


Liput verkossa.


Lippujen hinnat ennakkoon/portilta ostettuina:

Aikuiset 17 € / 20 €

Opiskelijat ja eläkeläiset 12 € / 15 €

7-17v. 5 € / 10 €

Alle 7v. ilmaiseksi


Kopla toivottaa yleisön lämpimästi tervetulleeksi!


KSS Energia Areena tarjoaa kaikille terveysturvalliset puitteet nauttia ottelusta livenä.

Koronaohjeet:

1) Ethän tule otteluun missään nimessä sairaana tai koronalle altistuneena.

2) Huolehdi käsihygieniasta, yski ja aivasta hihaan.

3) Käytä kasvomaskia oman harkinnan mukaan muun muassa jonotustilanteissa ja ylläpidä riittävä etäisyys muihin kuin samassa seurueessa oleviin.

4) Älä istu "Kausikorttipaikka"-tarralla tai muuten merkattujen paikkojen viereen tai itsellesi vieraan ihmisryhmän viereen, vaan jätä vähintään yksi istuin väliin.


Nähdään pelissä!


Pudotuspelit alkavat puolivälierävaiheella perjantaina 27.9. KPL pelaa tuolloin kotonaan ja ottelu alkaa klo 17:30. Ottelut jatkuvat alustavan ohjelman mukaan su 29.8. vierasottelulla, ti 31.8. kotona, to 2.9. vieraissa (tarvittessa) ja Kouvolassa pe 3.9. (tarvittaessa).


Puolivälierävastustaja selviää keskiviikon 25.8. valintatilaisuudessa klo 16 alkaen (Ruutu+). Runkosarjan voittaja pääsee valitsemaan vastustajansa runkosarjan sijoilta 5-8 ensimmäisenä. Sitten runkosarjan toinen sekä kolmas valitsevat vastustajansa. Neljäs saa vastustajakseen sen joukkueen, joka sijoilta 5-8 on jäänyt valitsematta.


Tiedotamme puolivälierävaiheen käytänteistä KPL:n kotiotteluissa esim. lippujen osalta mahdollisimman pian valintatilaisuuden jälkeen.

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Maanantai - Torstai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram