Superpesiksen ratkaisut nähdään lauantaina Sotkamossa, kun Kouvolan Pallonlyöjät ja Sotkamon Jymy iskevät yhteen klo 14.00 alkaen. Ottelu nähdään suorana JIM-kanavalta ja kuullaan YLE Puheelta. Ottelu on loppuunmyyty.
KPL:n ykkösvahti, urallaan toisia SM-finaaleita pelaava Valtteri Luoma odottaa lauantain finaalia malttamattomana.
– Todella hieno tilanne. En ole itse ikinä pelannut Superpesiksen ratkaisevassa finaalissa. Ainutlaatuinen ja hieno tilaisuus.
Viime viikonloppuna joukkueet pelasivat kaksi juoksurikasta ottelua. KPL haki ottelupallon lauantaina Sotkamosta 0–1 (1–4, 7–7) voitolla. Sunnuntaina Jymy pystyi kuitenkin siirtämään ratkaisua viikolla, kun se nappasi 1–2s (0–4, 7–1, 0–5) voiton. Luoma odottaa lauantain kamppailusta lyöjien taistelua, jossa ulkopelistä ei ylimääräisiä lipsu.
– Luulisin, että ulkopelit paranee. Virheet on nähty, molemmat joukkueet keskittyy siihen, että räpylä kestää ja mitään ei anneta ilmaiseksi. Kotiuttamiseen sitten ratkeaa. Se kumpi lyö palloa väliin ottamattomasti, todennäköisesti voittaa.
Valtteri Luoma nauttii finaalipelen tunnelmasta
Varmaa on, että lauantaina saadaan paljon uusia mestareita. KPL:n edellinen mestaruus on vuodelta 1976 ja SoJyn edellinen kulta 2015. KPL:n pelaajista aiemmin kultaa ovat päässeet huuhtomaan Jere Dahlström, Toni Kohonen ja Anssi Lammila.
– Itse olen lähtenyt miettimään niin, että loppujen lopuksi, kun menee kentälle antamaan kaikkensa ja nauttii pelistä. Tulos kertoo sitten miten siinä kävi. Sitten voidaan olla tyytyväisiä, kun ei jää jossiteltavaa.
– On ollut siistiä pelata, kun on yleisöä. Antaa painetta tai kannustaa, nautin suuresti kun on paljon yleisöä paikalla.
Hyppää mukaan kultajahtiin KPL:n Instagramin Storiesissa. Seuraamme perjantaina klo 12 alkanutta matkaa mitalijuhliin saakka.
Lue lisää:
teksti: Harri Liekola kuvat: Raine Martikainen
Kuuntele myös Iiro Haimin haastattelu Koplaradion podcastissa
Comments