top of page

Printcomin otteluennakko: Pudotuspelisyksy alkaa!


Kouvolan Pallonlyöjien ja Henri Puputin sekä lyöjäkuninkuuden voittaneen Jukka-Pekka Vainionpään tähdittämän Seinäjoen JymyJussien välinen pudotuspelitaisto käynnistyy perjantaina KSS Energia Areenalla! Superpesiksen runkosarja päättyi tiistaina ja KPL säilytti viimeisellä kierroksella saadulla pisteellä kolmossijansa. Lopulta myös varmistui Koplan pudotuspelivastustaja puolivälieriin, kun JymyJussit saalistivat vain pisteen Pattijoen Urheilijoita vastaan ja sijoitus pysyi lopulta kuudentena. Hyvinkään Tahkon hävitessä oman ottelunsa, JymyJusseilla oli mahdollisuus voitolla nousta runkosarjavitosiksi, mutta lopulta PattU oli parempi supervuorossa.

KPL ja JymyJussit ovat kohdanneet toisensa kauden aikana kahdesti ja molemmilla pisteistä on väännetty aivan loppumetreille saakka. Kesäkuun alussa Seinäjoella paremmuudesta miteltiin peräti kolme ja puoli tuntia, ennen kuin KPL ratkaisi voiton viidennessä kotiutuslyöntikilpailussa. Tuolloin Juho Hacklin löi neljä ja Tommi Mäentausta toi saman määrän juoksuja.

Tiukkaa oli myös heinäkuun puolivälissä Kouvolassa pelatussa toisessa kohtaamisessa. Tuolloin avausjakson juoksut tasattiin 3–3, eikä toinen jakso ollut sen selvempi. KPL oli toisella jaksolla parempi lukemin 4–3, kun Toni Laakso kumautti voittojuoksun neljännessä vuoroparissa.

Kuinka tasaisissa merkeissä mennään perjantai-iltana? Se selviää paikan päällä! Ostamalla liput ennakkoon Kopla-shopista vältät jonotukset.

Sasu Toikka ennakoi tulevaa puolivälieräsarjaa alla olevalla videolla!


Comments


bottom of page