Pesisfaneja hemmotellaan viikonloppuna, kun KPL:n joukkueet ovat kiilassa sekä perjantaina että lauantaina. Perjantaina klo 18.00 KPL saa Superpesiksen kamppailussa vastaansa pudotuspelipaikasta taistelevan Koskenkorvan Urheilijat ja lauantaina klo 16.00 Ykköspesiksen kärkikamppailussa vastaan juoksee Oulun Lippo.
-Pelitauko on aika pitkä, rytmiin pitää päästä käsiksi. Pelissä on asioita, mitä pitää saada eteenpäin. Äärimmäisen tärkeitä pelejä runkosarjan kokonaispottia ajatellen. Monta tekijää, mitkä motivoi tekemään parhaansa, pelinjohtaja Iiro Haimi summaa.
KPL:n lautasen äärelle paluun tekee Janne Kivipelto, joka on edellisen kerran pelannut 12. kesäkuuta. Myös Teemu Nikkanen alkaa olla valmiina peliin.
- Janne tulee kokoonpanoon perjantaina ja Teemun pitäisi tulla sunnuntaina mukaan peliin. Meillä on nyt 15 pelaajaa käytössä, Haimi kertoo.
KPL kohtasi Koskenkorvan Urheilijat 22. toukokuuta Ilmajoella. KPL haki pisteet terävillä jaksojen aloituksilla 0-2 (0-4, 1-4). KossU on sarjassa yhdeksäntenä 17 pisteellä. Pudotuspeliviivalle matkaa on tällä hetkellä 10 pistettä.
- KossU pelaa vähän joka paikasta ja heillä on hyvät jokerit. Tilannemäärät pitää saada alas, hyvänä päivänä lyövät paljon juoksuja, Haimi miettii.
KossUn paras kotiuttaja Jere Dahlström (0+33) on saanut hyvin tukea Ville-Veikko Ollilta (2+27). Joukkue pestasi loppukauden ajaksi lukkariksi Lauri Vuollon, joka pelasi alkukauden Pattijoen Urheilijoissa.
Otteluisäntä Leftlane
Pub Old Tomin jälkipeleissä Valtteri Luoma
Lauantaina Ykköspesiksen kärkiottelu
Ykköspesiksen kärkipaikkaa selkeästi hallussaan pitävä Oulun Lippo saapuu lauantaina KSS Energia Areenalle. Lipon joukkue vilisee kovan luokan pelaajia mm. Marko Pelkonen ja viimeisimpänä mukaan liittynyt Jymyn sopimuspelaaja Riku Niemi.
KPL:n on pelannut nuorella joukkueella Ykköspesistä mainiosti. Joukkue löytyy ennen lauantaita sijalta kaksi. Viime otteluissa Koplan kokoonpanossa on ollut elämistä sairastelujen myötä, mutta lyöjätilaston kärkimies Atte Brandtin (0+41) tahti ei ole hyytynyt.
Tervetuloa seuraamaan myös lauantaina huippupesistä klo 16.00 KSS Energia Areenalle! Liput 8 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Comments