KPL otti jo kuudennen voiton putkeen, kun se voitti Kiteen Pallon yli 2000 katsojan edessä KSS Energia Areenalla. Ensimmäinen jakso oli Koplan näytöstä, mutta toinen jakso oli erittäin tasaista. Kolme pistettä jäi kuitenkin Kouvolaan lukemin 2–0 (8–1, 4–3).
– Erittäin tyytyväinen pitää olla voitosta ja onnistujia oli todella mukavasti. Tilanteen rakentelu onnistui hyvin ja kotiuttajat käyttivät paikat hyväkseen, KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen kommentoi.
Hyvässä lyöntivireessä oleva Toni Laakso avasi Koplan juoksuhanat heti lyömällä Matti Saukon komealla näpylyönnillä kotiin. Jakson voittojuoksuksi jäi lopulta toisen aloittavalla tullut harhaheittojuoksu, kun pelin parhaana palkittu Antti Hartikainen käytti paikan hyväkseen.
Jakson loppua kohden Koplan pellit aukesivat enemmänkin ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Kolmannen aloittavalla Juho Hacklin sekä Matti Latvala onnistuivat kotiutuksissaan ja neljännessä vuoroparissa Kopla iski vielä neljästi.
Laakso kotiutti ensin Tommi Mäentaustan, jonka jälkeen Janne Kivipelto onnistui kotiutuksessa. Valtteri Luoma löi tämän jälkeen Laakson kotiin ja komean jakson kruunasi juoksujuhlat aloittanut Laakso kotiuttamalla Santeri Löppösen.
KiPa sai juoksuhanat auki vasta viimeisellä lyöntivuorolla, kun Hannes Pekkinen löi ensimmäisellä jaksolla lukkarina pelanneen Jesse Eskelisen kotiin.
– Ensimmäisellä jaksolla saimme paljon tilannetta ja vastustaja oli paineissa siinä. Meillä oli hyviä lyöntejä paljon ja muutama taisi tulla räpylästä. Pelasimme myös todella hyvää ulkopeliä, Antti Hartikainen analysoi.
– Ensimmäisellä jaksolla olimme todella hyvin pelissä kiinni, eikä se notkahtanut missään vaiheessa. Loppujaksosta se oli jo hyvinkin irtonaista. Se oli hyvää peliä, Iivarinen komppasi.
Toiselle jaksolle KiPa teki lyöntijärjestykseen hieman muutoksia, kun Eskelinen siirtyi jokeripaitaan ja Ville Liukku puolestaan lautasen ääreen lukkariksi.
KiPa avasikin jakson hienosti, kun Valentin Ikonen siirsi vierailijat johtoon onnistuneella kotiutuksella. Kopla meni kuitenkin tasoittavalla vuorolla ohi Latvalan ja Kivipellon onnistuneilla lyönneillä.
KPL näytti toisen tasoittavalla menevän jälleen menojaan, kun Hacklin löi niin Mäentaustan kuin Löppösen kotiin hienoilla lyönneillä. Kiteen Pallolla oli kuitenkin vielä sana sanottavaan.
Liukku löi hienolla lyönnillä pallon kakkosluukusta läpi aina mainosaitojen eteen asti. KPL teki kuitenkin upean ulkopelisuorituksen, kun se poltti ensin Liukun kolmoselle ja otti heti perään toisen palon kotipesästä. Kolmen juoksun kunnari vaihtui yhteen juoksuun ja kahteen paloon.
Neljännessä vuoroparissa KiPalla oli vielä paikkansa jaksovoittoon, kun Samu-Kalle Varonen kotiutti Veli-Matti Sigvartin kotiin. Sami Mikkolanaho ei kuitenkaan onnistunut viimeisenä lyöjänä lisäjuoksuissa ja voitto jäi Kouvolaan.
– Toisella jaksolla töpeksimme yhden vuoron ihan täysin, emmekä saaneet kotiutuspaikkaa siihen ja varmasti siinä Villen lukkarointikin toi oman mausteensa. Kaksi täysin eri tyylistä lukkaria, Hartikainen kommentoi ja jatkoi:
– Lopussa Varonen vielä löi kakkostilanteesta kakkosluukusta läpi ja otan sen omaan piikkiini, sitä ei olisi saanut käydä. Onneksi kuitenkin saimme kaksi paloa siitä. Tiukka toinen jakso, mutta nämä kasvattavat.
Pelinjohtaja Matti Iivarinen oli Hartikaisen kanssa samoilla linjoilla.
– Toisella jaksolla teimme kohtuullisesti alkuun juoksuja, mutta pelaaminen oli meiltä aika hermostunutta. Aineksia oli paremminkin pelata, mutta emme pystyneet. Kitee roikkui kannassa kiinni ja olimme onnekkaita lopussa. Loistava lyönti, mutta saimme siitä onneksi kaksi paloa.
Koplan matsit jatkuvat tulevana perjantaina, kun Henri Puputin Seinäjoen JymyJussit tulevat vierailulle Kouvolaan.
Comments