top of page

Nopeusennätyksiä jahdataan tulevinakin kausina - Patrik Vartama jatkaa KPL:n riveissä!


Kouvolan Pallonlyöjät on tehnyt jatkosopimuksen Patrik Vartaman kanssa kauteen 2027 saakka. Selvisi sekin, miksi Vartama erityisen innokkaana kutsui videolla yleisöä matsiin mukaan, sillä sopimusuutinen julkaistiin hetki sitten KSS Energia Areenalla etenijäkiiturin ensimmäisen superpesiksen välieräottelun aikana.


- Mahtava fiilis jatkaa Kouvolassa. Näen joukkueen kehittyvän vuosi vuodelta lisää ja sitä kautta taistelevan mitaleista myös tulevaisuudessa, Vartama iloitsee.


Patrik Vartama on pelannut KPL:n riveissä kaudesta 2022 lähtien, jolloin myös voitti etenijäkuninkaan tittelin. Tällä kaudella mies on kirmannut kolmoselta kotiin alle viidessä sekunnissa, ruoskinut jälleen palloa polttolinjassa ja hoitanut rooliaan pääosin ykköskärjessä todella ansiokkaasti. Tähtipelaajistoon kuuluva Jokioisten Koetuksen kasvatti on pelannut aiemmin mm. Hyvinkään Tahkossa.


- Jättimäinen sopimus. Pädi on yksi Superin ehdottomista tähtipelaajista. Hän on Koplan betoninkovan ulkopelin pääarkkitehti ja voittaa sarjan nopeimmilla jaloilla yksittäisiä pesänvälejä illasta toiseen, kehuu seuran pelaajaneuvotteluista vastaava hallituksen jäsen Jari Vesanen.


- Hienoa, että Pädi luotti seuraan tekemällä ensimmäisenä avainpelaajana sopimuksen vuoteen 2027. Tämän myötä on luonnollisesti helpompi jatkaa joukkueen rakentamista tuleville vuosille.


Kouvolan Pallonlyöjillä on tällä hetkellä kasassa 11 pelaajasopimusta ensi kaudelle.



Kouvolan Pallonlyöjien sopimustilanne 27.8.2024


2024: Valtteri Hämäläinen, Juha Korhonen, Arttu Ruuska, Matti Saukko ja Aleksi Vainio


2025: Patrik Wahlsten, Tommi Mäentausta, Matti Latvala, Valtteri Luoma, Teemu Nikkanen ja Ville Pesu


2026: Jasperi Luoma, Aapo Kinnunen, Eemeli Laine ja Elias Pitkänen


2027: Patrik Vartama


Comments


bottom of page