top of page

Neljäs välierä tiistaina Sotkamossa – Janne Kivipelto: “Tähän asti ollaan tultu päivä ke


Sunnuntainen tappio asetti KPL:n tiukkaan paikkaan. Tappio tiistaina tietäisi pelien jatkumista pronssiotteluissa, mutta voitolla edessä olisi huikea viides ottelu torstaina KSS Energia Areenalla kello 16:30. Kauden kaksi aiempaa kohtaamista Sotkamon Hiukassa ovat päättyneet KPL:n voittoon kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

“Sunnuntain pelin luonnehan oli samanlainen kuin aiemmissakin – tiukkaa vääntöä! Sama meno tullee jatkumaan huomennakin”, tuumaa lukkari Janne Kivipelto.

Kivipelto oli elementissään sunnuntaina ja leipoi vinon pinon kärpäsiä Jymyn etenijöistä etenkin kotitaipaleelta. Taikuri ei kuitenkaan suostu paljastamaan temppujaan suurelle yleisölle.

“Ei kommentoitavaa. Syötin vääriä ja sain kärpäsiä.”

Janne Kivipelto tuulettaa paloa


Tiistaina Kivipellolla lienee omat metkut jälleen mielessä ja Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen joutuu koko ajan pelkäämään taktisia vääriä miettiessään merkkipeliään.

Kotiuttaminen on ollut avainasemassa välieräpeleissä. Sunnuntaina KPL jäi nollille kuudella sisävuorolla, vaikka tilanteita tuli reilusti. Sotkamo onnistui kertaalleen ensimmäisellä jaksolla ja kerran supervuorossa – se riitti toiseen finaalikiinnitykseen. Jymyn kokenut jokerikotiuttaja Roope Korhonen epäonnistui seitsemän kertaa kotiutuksissaan, mutta hänen käsialaansa olivat juurikin jaksovoitot taanneet juoksut. Perjantaisessa ottelussa Korhonen iski pallon maisemiin kertaalleen kakkosrajasta ja kerran kolmosluukusta. KPL:n Juha Korhonen on jatkanut tasaista tekemistään, mutta hän tarvitsee tukea numerokotiuttajilta.

Juha Korhonen iski sunnuntaina pallon keskeltä takaa läpi ja kiersi kunnarin


Tiistain ottelussa KPL on niin sanotusti selkä seinää vasten, mutta Kivipelto luottaa omiinsa.

“Ei mitään ihmeellistä ole mielessä. Tähän asti ollaan tultu päivä kerrallaan ja eletty hetkessä – ei mikään ole siinä muuttunut. Peleissä on ollut paljon hyvää, mutta myös parannettavia asioita.”

KPL on liikkeellä samalla matkasuunnitelmalla kuin aiempaan vierasmatsiin Hiukassa: päivää ennen peliä Kuopioon ja pelipäiväksi Hiukan pesäpallostadionille. Tällä tavoin vähennetään matkarasitusta.

Ottelu on nähtävissä Ruutu+ -palvelun kautta. Mikäli et omista kyseistä palvelua, suuntaa Irish Pub Old Tomiin tai Bar Jokeriin jännittämään peliä. Lähetys alkaa kello 16:45.

KPL:n voittaessa viides ottelu KSS Energia Areenalla torstaina klo 16.30.

teksti: Simo Pyöriä kuvat: Teemu Parta

Kommentare


bottom of page