Manse PP toistamiseen vahvempi

KPL ja Manse PP kohtasivat lauantaina toisessa loppuottelussa KSS Energia Areenalla. Ensimmäisen ottelun Tampereella voitti Manse PP supervuoroparin päätteeksi.


Ottelun alla Koplan joukkueenjohtaja Marko Kivioja sekä huoltaja Erkki Hämäläinen saivat seuran puheenjohtaja Harri Lehdolta tunnustusta joukkueen eteen tehdystä työstä. Kumpikin on ilmoittanut tämän kauden jäävän viimeiseksi joukkueen taustajoukoissa. Maamme-laulu soi juhlavasti ennen pelaajaesittelyä ja hutunkeittoa. Koplan Matti Latvala voitti hutunkeiton ja valitsi joukkueelle aloittavan sisävuoron.


Ensimmäinen sisävuoro oli nopea - KPL ei saanut tilannetta rakennettua. Kärjestä ei päästy kentälle, eikä vaihtolyöntipelaaminenkaan toiminut. Manse sai tasoittavalla vuorollaan Severi Tikkakosken kolmospesälle asti, mutta juoksuja ei vieraskaan saanut tehtyä. Toinen sisävuoro aloitettiin Koplan toimesta kakkoskärjestä. Tällä kertaa mies saatiin kakkospesälle asti, mutta siihen loppui tilanteen rakentelu. Juho Hacklinin lyöntipelin pilaamisesta täytynee antaa sulka hattuun Manse PP:n lukkari Juha Puhtimäelle, kun normaalisti vuorenvarmasti pomppua kenttää takovan Hacklinin kärkilyöntitilastot kahden ensimmäisen finaaliottelun osalta näyttävät mustilta (kl 1/12).


Mansen tasoittavalla vuorolla vieraiden tilanteen rakentelu onnistui ajolähdön arvoisesti. Kahdesta ensimmäisestä rististä taululle oli vastuussa Iiro Nokkala, joka poltti etenijät vuorenvarmasti kotipesään. Juha Niemi onnistui lyömään pallon Valtteri Hämäläisen eteen, mutta tällä lyönnillä etenijä ei uskaltanut kolmoselta lähteä tietäen Hämäläisen raudanlujan heiton. Kolmannen palon, niin ikään kotipesään, teki Jasperi Luoma. Näin Mansekaan ei saanut juoksutiliään auki.


Kolmannen vuoron alku ei vaikuttanut KPL:n näkökulmasta edeltäjiään lupaavammalta. Ensin Ville Pesu paloi niukkaakin niukemmin kakkospesälle. Seuraavaksi samaiselle pesälle paloi myös Matti Saukko. Janne Kivipelto onnistui saattelemaan omalla lyöntivuorollaan Arttu Ruuskan kolmoselle. Näin Ossi Meriläiselle saatiin kuin saatiinkin kotiutuspaikka. Meriläinen ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan kotiutti varmoin ottein Arttu Ruuskan ja Kopla siirtyi 1-0 johtoon. Manse rakensi kärjestä palottoman ajolähdön tasoittavalla sisävuorolla. Henri Puputin kotiutusyritykset teki tyhjäksi Matti Saukko, joka haki lyhyen lyönnin hienolla suorituksella ja poltti etenijän. Juha Puhtimäen kotiutusvuorolla Manse tasoitti pelin; pallo putosi Jasperi Luomalta ja näin palo jäi ottamatta. Seuraavassa tilanteessa Luoma ei epäonnistunut, vaan teki palon Lauri Kivisen lyöntivuorolla. Juha Niemestä merkittiin laittoman lyönnin seurauksena kolmas palo tauluun.


Neljännen vuoron aloittavalla Koplan korjausryhmä eli kakkoskärki näytti arvonsa. Komeilla lyönneillä rakenneltiin paloton ajolähtö. Ossi Meriläinen tinttasi pallon yllättävästi kakkosrajaan ja kotiutti Iiro Nokkalan. Samaisessa vuorossa Janne Kivipelto onnistui vielä kotiuttamaan Arttu Ruuskan. Mansen viimeiselle tasoittavalle vuorolle lähdettiin näin Koplan 3-1 johtoasemassa. Koplan näkökulmasta vuoro alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun Severi Tikkakoski paloi ykköspesälle ja hetkeä myöhemmin Tuomas Jussila löi kolmannen lyöntinsä laittomaksi palaen myös. Koplan kannalta harmillisesti Manse sai kavennusjuoksun 3-2:een harhaheitolla. Hetkeä myöhemmin Juha Puhtimäki onnistui vielä kotiuttamaan Juuso Myllyniemen ja näin vieraat punnersivat juoksutilin tasoihin. Kun tilanteesta ei lisäjuoksuja syntynyt, tasattiin lukemat ensimmäisen jakson osalta 3-3.


Toisen jakson aloittavalla vuorolla Manse PP rakensi yhden palon ajolähtötilanteen, jota purkamaan tuli Juha Niemi. Valtteri Luoma teki varmasti palon kotipesään. Lauri Kivisen kotiutusvuorolla näytti jo hetken aikaa siltä, että Mansen johtojuoksu on tosiasia. Valtteri Luoma nappasi kuitenkin maahan pudonneen pallon salamana käteensä ja ehti kuin ehtikin polttaa etenijän kotipesään upealla heitolla. Tasoittavalla vuorollaan Kopla ei saanut tilannetta rakennettua, joten juoksujakaan ei lyömään päästy.


Toisessa vuorossa Janne Kivipelto sai poltettua Mansen kärjessä viilettäneen Severi Tikkakosken kolmospesälle. Ajolähdön vieraat saivat kuitenkin rakennettua. Juha Puhtimäen kotiutuslyönti suuntautui jälleen kohti Iiro Nokkalaa, joka ei erehtynyt, vaan poltti Juuso Myllyniemen kotipesään. Juha Niemi pääsi vielä yrittämään kotiutusta, mutta lyönti napsahti Matti Saukon räpylään ja tämä teki Tuomas Jussilasta kolmannen palon. Tasoittavalla vuorolla KPL onnistui rakentamaan kahden palon ajolähdön. Ossi Meriläinen tuli purkamaan tilannetta ja löikin pallon väliin. Henri Puputti teki loistavan suorituksen kopparin paikalta ja poltti Arttu Ruuskan kotipesään. Näin juoksut antoivat odottaa itseään toisella jaksolla kahden vuoroparin jälkeen.


Kolmannen aloittavalla Manse rakensi jälleen ajolähdön kärjestä. Henri Puputti tuli lyömään. Pallo ohitti kakkospuolella kaikki Koplan pelaajat Tommi Mäentaustaa lukuunottamatta. Timo Torppa lähti etenemään kohti kotipesää pienellä viiveellä, koska hetken näytti siltä kuin pallo pysähtyisi jo matkalla. Siitäkin huolimatta Tommi Mäentaustan heittoa kotipesään täytyy kehua vuolaasti - hieno palo etenijästä. Henri Puputin toinen lyönti onnistui ensimmäistäkin paremmin ja Juuso Myllyniemi pääsi viemään vieraat 0-1 johtoon. Samalla Tommi Mäentausta haki takapalon kolmospesältä. Juha Niemi vaihtoi Henri Puputin omalla lyöntivuorollaan kovalla kakkosrajalyönnillä kolmospesälle. Kun kotiutuslyönti putosi Valtteri Luoman hyppysistä, toi Puputti tilanteeksi 0-2. Koplan tasoittavalla vuorolla vaihtolyöntien tasossa oli jälleen toivomisen varaa. Ensin Ville Pesu paloi kolmospesälle. Hetkeä myöhemmin saman kohtalon koki Matti Saukko ja kun vielä Arttu Ruuska paloi kakkospesälle, oli vuoro lyhyt.


Neljännen vuoron aloittavalla Manse karkasi jo 0-3 johtoon. Juha Niemi käytti tilaisuutensa viimeisenä lyöjänä ja pamautti pallon kohti kentän kolmoskulmaa. Valtteri Hämäläinen yritti hakea pallon syöksykopiksi, kuten hän oli samaisessa ottelussa jo aiemmin keskeltä kenttää pallon hakenut onnistuneesti. Tällä kertaa koppi ei kuitenkaan onnistunut, vaan pallo livahti karkuun ja Simo Vainikainen kiiruhti kotiin. Koplan tasoittavalla vuorolla Ossi Meriläinen onnistui kotiutuksessa vielä kertaalleen ja Matti Latvala toi lukemiksi 1-3. Kun lisäjuoksuja ei kuitenkaan saatu, vei Manse PP toisen jakson 1-3 ja koko ottelun jaksoin 0-1.


Manse PP johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0. Kolmas loppuottelu pelataan jo huomenna, sunnuntaina Tampereella klo 15. KPL lähtee otteluun selkä seinää vasten, sillä Suomen mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Ruutu+ näyttää ottelun klo 14:45 alkaen. Jos Manse PP voittaa ottelun, mitalijoukkueet ovat selvillä, sillä Vimpelin Veto on jo varmistanut pronssimitalin päihitettyään Sotkamon Jymyn otteluvoitoin 2-0. Jos KPL voittaa, jatkuu loppuottelusarja ensi viikon lauantaina 25.9. Kouvolassa klo 14:00.


KPL-Manse PP 0-1 (3-3, 1-3)

Otteluvoitot 0-2


KPL:

- 3-tilanteet 8

- kl% 45

- I-palkittu Ville Pesu, II-palkittu Ossi Meriläinen


Manse PP:

- 3-tilanteet 18

- kl% 51

- I-palkittu Henri Puputti, II-palkittu Juuso Myllyniemi


Kaikki ottelun tilastot tästä.


​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Maanantai - Torstai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram