KPL:n nettisivuilla nostetaan kuukausittain esiin persoonia, jotka ovat tehneet tärkee työtä seuran eteen jo pitkään. Maaliskuussa vuorossa on “jäätelöä myynnissä”-huudoistaan tunnettu Irene Mäkipaakkanen.
Yleisötapahtumat eivät pyörisi ilman talkoovoimaa ja vapaaehtoisia. Yksi KPL:n ottelutapahtumien pitkäaikaisimmista talkoolaisista on mustakeltaisiin väreihin vannova Irene Mäkipaakkaanen, joka aloitti seuran mukana jo vuonna 1982.
35 vuoden aikana Mäkipaakkanen on ollut rahastonhoitaja, kenttämyyjä, tulostaulun käyttäjä, lipunmyyjä, joukkueenjohtaja, Itä-Lännen talkoolainen ja kaikkea siltä väliltä. KPL:ää hän kannatti jo aikaisemmin, mutta Teemu-pojan aloitettua pesäpalloharrastuksen kouvolalainen ryhtyi talkoolaiseksi.
Nyt Mäkipaakkanen on kaikkien tuntema KPL-kasvo.
– Ihmiset tulevat kaupungilla tervehtimään. Minut tunnetaan KPL:n Irenenä: sinä ihmisenä, joka huutaa, että jäätelöä myynnissä. Muistan jo, kuka ostaa mitäkin jäätelöä. Aivan ihanaa hommaa.
Ottelutapahtuma ei pyörisi ilman talkoolaisia
Kesällä otteluissa häärii yli 60 talkoolaista, jotta katsojat saisivat tauolla kahvia ja makkaraa. Iso osa on ollut mukana jo pitkään, joten hyvä henki valtaa tapahtuman.
– Meillä on hirmu hyvä ja tiivis porukka. Talkoolaisuus on yhdessäoloa ja hymyilyä, eikä kukaan ei ole pahalla päällä. Porukkamme on hioutunut yhteen. Asiakkailta tulee kiitosta, että palvelu pelaa.
– Ei tätä yksin tehdä. Minä vain huolehdin siitä, että myytäviä tuotteita on ja ihmiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Talkoolaisten aikatauluja ja kioskien tuotteista vastaavalla Mäkipaakkasella pitää kiirettä, mutta se ei haittaa.
– Kun katson kesän kalenteria, siellä ei ole paljon vapaata, sillä olen myös A- ja B-junioripeleissä mukana. Minulle soitetaan paljon ja kysytään, voinko hoitaa jonkun asian, hän naurahtaa.
KPL on tärkeä osa Mäkipaakkasen elämää
Kouvolalainen on ollut mukana paljon myös junioreiden toiminnassa. Parhaat muistot sijoittuvatkin juuri niihin hetkiin, kun hän oli talkoolaisena nuorten koplalaisten vierasmatkoilla.
– Olen kiertänyt kymmenen vuotta Suomea poikajoukkueen johtajana. Olin äitihahmo. Joskus annoin aspiriinia päänsärkyyn tai hieman rahaa. Pelireissuille lähtiessä lapset sanoivat kotona, että ei tarvitse tehdä eväitä, kun Irenellä on kuitenkin syötävää kaikille.
– Muistan, kun voitimme Kankaanpäässä pronssia ja Juhani Pitkänen oli valmentaja. Menimme syömään, ja pojat olivat järjestäneet minulle sekä seremonian että kukkasia. En aavistanut yhtään etukäteen, Mäkipaakkanen muistelee.
Myös Kouvolan edellinen tenavaleiri nostaa hauskoja tarinoita esille. Leirin päätteeksi tyttöjen joukkueenjohtajana toiminut kouvolalainen sai työstään palkinnoksi jopa hieman yllättävän lahjan, mutta yllätyksiä mahtui leirille enemmänkin.
– Olin Tornionmäen koululla valvomassa ja vahtimassa yöllä. Joukkueenjohtajat lähtivät silloin yöhön. He palasivat kukkapuskan kanssa, en tiedä mistä he olivat yöllä saaneet sellaisen.
– Leirin loppuseremonioissa minut kuulutettiin kentälle. Ihmiset olivat huomanneet, että kuljen aina pyörällä, mutta renkaani olivat kuluneet. Pojat ojensivat minulle selkänsä takaa uudet pyöränrenkaat!
Tuttu näky KSS Energia Areenan katsomossa
Mäkipaakkaasen työ Koplan eteen ei ole jäänyt huomaamatta. Ahkeruus palkittiin viime syksynä seuran ansiomerkillä, ja tilaisuus herkistää edelleen.
– Aivan ihanaa, nytkin itkettää. Ei siksi, että tarvisin jotain, mutta muistamiset ovat aina hienoja.
KPL on tärkeä osa Mäkipaakkasen elämää. Seuran tukena seisotaan olivat ajat millaiset tahansa.
– KPL merkitsee minulle aivan kaikkea. Suurin osa vaatteistanikin on KPL:n logoilla varustettuja. Joskus minulta kysytään, miksi käytän niitä, jos joukkueella menee huonosti. Vastaan, että olen aina KPL – meni huonosti tai hyvin.
– Seura on minulle ykkönen. Annan kaikkeni Koplalle.
Pesisstadioneiden vakiokasvo odottaa jo tulevaa kautta kuin kuuta nousevaa. Viime vuosien juniorimestaruudet ovat olleet hienoa katsottavaa.
– A- ja B-poikien mestaruudet ovat olleet ihania. Olen käynyt heidän vieraspeleissään ja elänyt mukana. On hienoa katsoa, kuinka he kehittyvät vuosi vuodelta.
Mäkipaakkanen uskookin, että Kouvolassa juhlitaan vielä syksyllä.
– Odotan ehdottomat mitalia. Olen aina sanonut, että voin lopettaa nämä hommat, kun kultaa tulee, hän naurahtaa.
teksti: Anni Saarela