top of page

KPL taipui Vimpelissä

Päivitetty: 13. kesäk. 2022



Vimpelin Veto oli sunnuntaina Saarikentällä odotetun vahva ja nappasi sarjapisteet 2-0 (4-1, 2-0) voitolla KPL:stä. Veto vankisti asemiaan sarjan kärjessä voiton myötä.


- Sisäpelissä oli hankaluuksia ja tehtiin kahden palon lyöntivuoroja. Kakkostilanne oli meille hankala purkaa, pelinjohtaja Iiro Haimi mietti.


Joukkueet pelasivat tasaisesti avausjaksolla kolmanteen vuoroon saakka, jolloin Veto sai kolme lisäjuoksua taululle ja karkasi jaksovoittoon. KPL:n ainokaisen löi Teemu Nikkanen toisen tasoittavalla. KPL:llä oli momentum juoksun perään, mutta Vedon koppari Elmeri Anttila teki hienon palon kotipesään.


- Ulkopeli oli ihan ok ja antoi meille mahdollisuuden pelata voitosta. Ulkopelissä meillä oli paljon hyviä juttuja. Pitää miettiä, miten saadaan sisäpeliä auki, Haimi jatkoi.





Toisella jaksolla KPL:n sisäpeli tukehtui kakkos-kolmosvälille, vaikka avausvuorossa juoksua päästiin yrittämään palottomasti ajosta. Vedon juoksut löivät jokerit Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä. Haimi antoi myös kehuja kotijoukkueelle, joka voitti kolmotilanteet 15-6. KPL:n ottelut jatkuvat torstaina KSS Energia Areenalla Kankaanpään Mailaa vastaan.


- Vimpeli pelasi ihan hyvän pelin. Itse olisi pitänyt pystyä parempaan.


KPL:n parhaana palkittiin Patrik Vartama (kärkilyönnit 5/7). Vedon paras oli Aleksi Lassila.

bottom of page