KPL:n A-pojat ja vuoden ihmeellisin ottelu

KPL:n A-pojat kokivat perjantai-iltana tappion ja puolivälieräsarja siirtyi ratkaisevaan kolmanteen otteluun, joka pelataan maanantaina. Perjantai-iltana Vimpelin Saarikentällä pelattu A-poikien puolivälierien toinen osaottelu tarjosi todellisen sirkuksen. Vimpeli teki 20 juoksua yhteen putkeen, mutta voitti ottelun vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

Edustuksenkin mukana pelaavat Teemu Nurmio ja Konsta Hyötyläinen ovat tavattavissa pudotuspeli-infossa Allun Torikahvilalla lauantaina klo 10-11. *lue lisää*

Teemu Nurmio vaihtaa A-poikien peleihin jokeripaidan “numeropaitaan”


Ensimmäisellä jaksolla KPL iski tasaiseen tahtiin 7 juoksua taululle ennen kotijoukkueen viimeistä sisävuoroa. Konsta Hyötyläisen käsialaa oli kolme noista juoksuista. Vimpeli vastasi neljännen tasoittavalla sisävuorollaan tylysti pistämällä pesiä täyteen palottomasti ja iski kolmella eri läpilyönnillä jakson loppulukemiin 10-7. Läpilyönneistä vastasivat Arttu Ruuska, Taneli Lassila ja Perttu Ruuska.

Toisen jakson Veto aloitti ryminällä. Jo ensimmäisen aloittavan jälkeen taululla oli 9 juoksua, joista kaksi tuli kunnareilla. Tasoittava vuoro meni juoksuitta ja Vedon iskiessä kympin rikki toisella sisävuorollaan vimpeliläisyleisö alkoi jo hieroa käsiään yhteen. 10-0 kuulosti varmasti monen korvaan lopulliselle. Viimeiset 20 juoksua olivat olleet Vedon käsialaa! Kolme sisävuoroa Saarikentällä pakottaa yleensä toisen joukkueen hakemaan läpilyöntejä. KPL:n Jesse Valve aloitti kirin kahdella kotiutuksellaan, mutta lisäjuoksuja ei nähty.

Jesse Eskelinen johti KPL:n ulkokenttää


Kolmannen aloittavalla Vimpelillä oli paikkansa, mutta tulos jäi puuttumaan. Tasoittavalla sisävuorolla KPL kimmersi pelin jo 10-7:ään ja kotijoukkueella rupesi puntti tutisemaan. Vedon viimeinen sisävuoro meni yhä nollalinjalla. KPL:n sisävuorolla Valentin Ikonen kavensi eroa taas yhdellä juoksulla ja viimeisenä lyöjänä Sami Saarinen onnistui lyömään Teemu Nurmion kotiin, joten lyöjiä oli taas uusi kierros. Jani Pursiaisen ja Ikosen lyömillä pinnoilla KPL voittikin toisen jakson lukemin 10-11 ja siirryttiin supervuoroon.

Veto sai aloittavallaan aikaan yhden pinnan Mansen riveissä miesten Ykköspesistäkin pelanneen Juho Ammesmäen toimesta, mutta KPL:n ulkokenttä kesti lopun paineen. Tasoittavalla sisävuorolla toiselle jaksolle uusittu kärki Joona Mäkelä-Nurmio-Jesse Eskelinen pisti pesät täyteen ja “Pulu” Hyötyläinen iski pelin tasoihin illan viidennellä kotiutuksellaan. Valveen lyöntivuorolla tuli taululle toinen palo ja ajolähtö jatkui. Iiro Nokkalan kotiutus ei kuitenkaan onnistunut ja siirryttiin huikean matsin päätteeksi kotiutuslyöntikilpailuun.

Valentin Ikonen toimii A-pojissa kotiuttajana


Ruuskan veljeksistä Perttu ja Juho Ammesmäki onnistuivat Vedolta ja KPL lähti tasoittamaan. KPL:n ensimmäinen onnistuminen tuli vasta kolmannella parilla, kun Saarinen kotiutti Nokkalan. Tämä antoi hönkää myös parille Eskelinen-Eero Kuitunen, joka tasoitti pelin 2-2:een. Viimeisenä yrittänyt pari Pursiainen-Valtteri Luoma kuitenkin epäonnistui ja mentiin kolmen parin jatkopalloille. Veto aloitti ja teki yhden juoksun viimeisellä parillaan. KPL:n kaksi ensimmäistä paria epäonnistuivat ja vastuu jäi parille Saarinen-Nokkala, mutta Vedon ulkokenttä kesti. Ottelu siis Vedolle lukemin 2 – 1k (10-7, 10-11, 1-1, 3-2) *klikkaa*.

Uskomaton puolivälieräsarja tulee päätökseen maanantain ottelussa. TÄTÄ ET HALUA MISSATA! Toinen peli houkutteli Vimpelissä paikalle vain 109 katsojaa. Kai me nyt ainakin kolminkertaistetaan tuo määrä!?

Ratkaisuottelu Kouvolan Pallonlyöjät – Vimpelin Veto Maanantaina 15. elokuuta, klo 17:30 KSS Energia Areena, Kouvola Liput 5e, alle 16-vuotiaat ja valmentaja-, klubi- & kannattajakorttilaiset ilmaiseksi

​TOIMISTON TAVOITAT:

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA
Puhelin: 040 358 6719
toimisto(at)kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA:

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram