KPL eteni toisena vuotena peräkkäin talvikauden päätapahtumaan hallilopputurnaukseen. Paikka varmistui sunnuntaina, kun KPL kaatoi Sasu Toikan johdolla Hyvinkään Tahkon 0-2 (1-4, 0-1). Hallilopputurnaus pelataan 17.-18.3.2018 Imatralla.
– Nihkeä peli. Kentän alusta vaikutti siihen, että pallo ei hirveästi kulje. Ulkopeli pikkaisen parani ja siitä sai sellaista oloa, että siihen pystyy nojaamaan. Sisäpeli oli ailahtelevaista, ei saatu tasaisesti tilannetta. Tarvittava määrä tehtiin kuitenkin juoksuja, pelinjohtaja Matti Iivarinen kertoi.
Sasu Toikka kotiutti kahteen otteluun neljä kertaa
Avausjaksolla Sasu Toikka onnistui kolmesti kotiutuksessa ja Tommi Mäentausta pelasi sataprosenttisen sisäpelin (7/7 kärkilyönnit). Toisella jaksolla Juha Korhosen päivän toinen kotiutus riitti jaksovoittoon, kun ulkopeli kesti.
– Toive on ollut, että pelien välillä tapahtuu parannusta. Mielestäni näin tapahtui. Sisällä peli ei ole hirveän tehokasta, mutta selkeämpää. Yhteispeli meni parempaan suuntaan ja ulkopeli on parantunut. Vaikka keskellä talvea mennään, se on silti myönteinen juttu, Iivarinen jatkoi.
Hallilopputurnaukseen paikkansa ovat KPL:n lisäksi varmistaneet Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy.
– Saadaan pelejä ja saadaan kovat vastukset sinne. Keväälle hyvä asia, toivottavasti on kireitä vääntöjä, että joudutaan rassaamaan itseämme, Iivarinen päättää.
Comments