Sotkamon Jymy–Kouvolan Pallonlyöjät Ti 31.5. kello 18, Sonera Stadion, Helsinki
Kouvolan Pallonlyöjät matkustavat tiistaina Helsinkiin Sotkamon Jymyn vieraaksi. Viikonloppuna KPL:n peli yski pahasti ja joukkue jäi pohjoisen kiertueelta ilman pisteitä. Hallitseva Suomen mestari Sotkamon Jymy nappasi viikonlopulta kaksi voittoa tiukkojen vaiheiden jälkeen. Joukkueet kohtaavat Helsingissä Sonera Stadionilla, jossa ei läpilyönnin vaaraa ole.
Valentin Ikosella riittää töitä etukentällä
Viimeisimmät 3 peliä:
KPL kadotti pohjoisessa oman pelinsä ja jäi kahdessa ottelussa nollille. Viimeisimmät kolme peliä ovat tuoneet laariin kaksi pistettä.
Jymy kiiruhtaa tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Joukkue kukisti viikonlopun aikana Jyväskylän Kirin ja Kankaanpään Mailan 1–0. Sitä ennen Jymy nujersi Lipon puhtaasti.
Kauden kohtaamiset:
Joukkueet eivät ole kohdanneet vielä tällä kaudella.
Sotkamon Jymy:
Sotkamon Jymy on aloittanut kauden vahvasti. Joukkueen kärki on kokenut kuitenkin kovia, kun Antti Hartikainen on sivussa loukkaantumisen vuoksi joukkueen päävaihtajan tontilta. Jokeriosastolta Jani Komulainen takaa riittävän tilannemäärän toiselle jokerille Roope Korhoselle, joka on lyöjätilaston kakkosena 1+21 tehoilla.
Jymyn ulkopeli on Hyvinkään hurjasta illasta huolimatta ollut vakuuttavalla tasolla. Joukkue on ilman Pihkalan läpilyöntejä päästänyt seitsemän juoksua neljässä ottelussa.
Kouvolan Pallonlyöjät:
KPL aloitti sarjan viidellä voitolla. Pohjoisen kiertueella joukkue rakensi Oulussa riittävän määrän tilanteita, mutta ulkopelin virheet ja Lipon vahva lyöntipeli jättivät pistesarakkeen täyttämättä. Tommi Mäentausta kiitää tällä hetkellä etenijätilaston ykkösenä 18 tuodulla. Kärjessä Anssi Lammila ja Matti Latvala ovat olleet tehokkaita ja luoneet paikkoja Sasu Toikalle ja Ossi Meriläiselle. Meriläisen laku on laulanut jo 17 kertaa. Toni Laakson loukkaantumisen myötä kotiutuspaikkoja siunaantuu Sasu Toikan lisäksi myös Juho Hacklinille.
Ulkopelissä KPL:n lukkaritilanne on elänyt alkukaudesta. Jesse Eskelinen syötti sunnuntaina Kempeleessä. KPL:ää vastaan joukkueet ovat rakentaneet melko runsaasti kolmostilanteita, joten takatilanteen puolustaminen on ollut KPL:n vahvuus.
Loukkaantuneet/pelaajavaihdokset:
KPL:ltä poissa on akillesjänteensä loukannut Toni Laakso. Jymyltä loukkaantuneiden listalla on vaihtaja Antti Hartikainen.
Tilastohuippu:
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Sonera Stadionilla 8.6.2012. KPL voitti 3200 katsojan edessä ottelun 1–2 (3–0, 2–3, 1–2). Joukkueet ovat kohdanneet useasti Helsingissä, edellisen kerran 12.6.2014. Meilahdessa pelatussa ottelussa Jymy oli parempi 2–0 (5–3, 4–1) tuloksella.
Taisteluparit:
Niilo Piiponniemi ja Anssi Lammila. Joukkueiden tärkeät ykköstilanteen vaihtajat ovat isossa roolissa tilanteiden rakentelussa. Varsinkin Lammilan peli on ollut varmalla tasolla. Lammila on niitannut 38 onnistunutta ykkös-kakkosvälin vaihtoa, Piiponniemi 20. Vaihtajien edellä kulkevat Niko Korhonen ja Tommi Mäentausta omaavat valtakunnan nopeimmat jalat.
Muuta:
Sonera Stadionin kentän pinta on hidas ja tilanteiden teko on vaikeaa. Pallo kulkee maahan osuessaan erittäin hitaasti, eikä läpilyönnin vaaraa juuri ole. Ulkokentät pystyvät pelaamaan normaalia keskempänä, joten vaihtolyönnit ovat usein lyhyitä. Kotiutuspaikoissa palloa on lyötävä väliin.
Huomionarvoista on myös se, että kenttä on piirretty päädystä katsottaessa vinoon.
Ottelu suorana Koplaradion taajuudelta.
Commenti