
Kouvolan Pallonlyöjät esitti hurjan kirin toisella jaksolla ja nousi 5–0 tappioasemasta 7–7 tasapeliin ja ensimmäisen finaalin voittoon 0–1 (1–4, 7–7) lukemin. Ottelun ratkaisu nähtiin erikoisesti, kun Juho Hacklinin kopinnosto karkasi Jymyn koppareilta ja Hacklin kiersi kunnarin neljännen tasoittavalla.
Mestaruus on katkolla KPL:lle sunnuntaina KSS Energia Areenalla klo 14.00 alkaen. Valitettavasti ottelu on loppunmyyty!
– Eka jakso aika nihkeetä puolin ja toisin. Viimeisessä saatiin päätä auki ja saatiin sillä se ensimmäinen. Toinen jakso näytti karkaavan, mutta tiedettiin että täällä pystytään tekemään juoksuja. Se on ollut meidän vahvuus. Juoksuja voi tulla monella tapaa, tosi onnellinen että noustiin, KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi hehkutti.
Avausjaksolla joukkueet esittivät tarkkaa peliä aina neljänteen vuoroon saakka. Jymy sai avausjuoksun halvalla jo ensimmäisen tasoittavalla, kun pallo meni harhaheitosta katsomon alle. KPL:n tasoitus syntyi Santeri Löppösen pörriäisellä, josta oli myös syntyä kunnari. Neljännen aloittavalla Jere Dahlström nousi ratkaisijaksi. Ensin näpyllä 1–2 ja perään välilyönnillä 1–3. Valtteri Luoman oivallisella pussinpohjalyönnillä KPL niittasi jo 1–4, eikä Jymy tästä enää noussut.
– Alku oli matkakankeutta, kun ei päässyt omassa autossa matkustamaan, vaan piti tulla linkulla. Sen jälkeen piristyttiin kummasti. Peli pyöri niin, että tilanteet tuli mulle. Silloin pitää onnistua, KPL:n ykköspalkittu Jere Dahlström iloitsi.

Toisella jaksolla Jymy oli mennä menojaan, kun pallo tippui lyönnistä toiseen väliin ja Jymy johti toisen aloittavan jälkeen peräti 5–0. Jymyn ykköspalkittu Kalle Kuosmasen kunnari toisen aloittavalla oli nuorukaisen uran ensimmäinen. Dahlströmin kahdella kotiutuksella KPL kavensi 5–2:een, mutta Jymy sai harhaheitolla ratkaisevan oloisesti 6–2. Kolmannen tasoittavalla Matti Latvala ja Dahlström kavensivat 6–4:ään ja Tommi Mäentausta kiersi kunnarin tyhjään kenttään, 6–5!
Jymyn Antti Korhonen sivalsi neljännen aloittavalla 7–5, joten KPL:n oli tehtävä kaksi juoksua voittoon. Kärki rakensi kolmostilanteen ja Hacklin näpäytti ykkös-kolmosvaihdossa laittoman. Viimeisellä kopinnosto oli paha Jymyn takakentälle ja koppari Niilo Piiponniemi haroi syöksyllä tyhjää. Mäentausta toi 7–6 ja Hacklin kiersi kunnarilla voiton 7–7!

Juho Hacklin oli juhlittu sankari
Finaalien toinen kamppailu käydään jo sunnuntaina KSS Energia Areenalla klo 14.00. Ottelu on loppunmyyty ja taistelu mestaruudesta jatkuu kiivaana. KPL:llä on mahdollisuus voitolla palata mestaruuskantaan 44 vuoden tauon jälkeen!
– Kaksi tasaväkistä joukkuetta on vastakkain. Kärsivällisyys on avainasemassa ja jaksetaan uskoa, niin tulosta alkaa varmasti jossain vaiheessa tulla, Haimi muistutti pelin hengestä.
teksti: Harri Liekola kuvat: Raine Martikainen