Kouvolan Pallonlyöjät avasi hallikauden Imatralla Ukonniemi Areenassa viime viikonloppuna. Kaksi harjoitusottelua osoittivat pelinjohtaja Iiro Haimille, että KPL matkaa tällä hetkellä hyvässä vauhdissa kohti halli-SM-otteluita. KPL käytti viikonloppuna 14 pelaajaa. Ainoastaan Tommi Mäentausta (1), Sasu Toikka (3) ja Matti Latvala (5) pelasivat samoilla numeroilla molemmissa otteluissa.

Iiro Haimi (oik.) peluuttaa KPL:ää laajalla ringillä
– Meillä on 14 pelaajan rinki ja huilissa voi olla ketä tahansa. Siksi pelaajia on myös kierrätetty. Lammila (Anssi) pelasi viikonloppuna toisen pelin etukentällä ja Kohonen (Toni) halutaan nähdä eri paikoissa ulkokentällä. Kohonen on kuitenkin siellä vielä kirjoittamaton kortti. Linjaan meillä on tunkua, joten hyvä kun saadaan kierrätettyä pelaajia, Haimi pohtii.
KPL kohtasi perjantaina Imatran Pallo-Veikot ja nappasi voiton 1–2 (3–2, 0–1, 1–2) tuloksella. Ottelu oli molemmille joukkueille hallikauden ensimmäinen.
– Se oli ulkopelillisesti hyvä peli meiltä. IPV sai koppareilta hävinneellä kopinnostolla kaksi juoksua ja Toivola (Juho) löi täydellisellä lyönnillä kolmosjatkeelta yhden juoksun. Muuten eivät saaneet juoksuja varsinaisella peliajalla. Sisäpelillisesti ykköstilanteen purkaminen oli meille vaikeaa ja se teki pelin vaikeaksi. Kahdella kärjellä pelattiin ja vastuu jaettiin tasaisesti. Talvikauden ja varmaan osittain kesänkin ajatus on se, että haetaan ja kokeillaan erilaisia vaihtoehtoja. Josko niistä saataisiin sitten lisäarvoa, Haimi pohjustaa.
Sunnuntaina toisessa ottelussa KPL oli terävöittänyt sisäpeliä ja nappasi lopulta selkeän 2–0 (6–2, 5–1) voiton Kiteen Pallosta. Uusista pelaajista Toni Kohonen (numerolla 4) ja jokeri Jere Dahlström osoittivat heti valmiuden ratkaisijan viittaan.
– Kohonen ja Dahlström pelasivat huippupelin ja löivät molemmat kolme juoksua. Jeren kotiuttamisen osalta odotukset ovat sellaiset, että hän pystyy tasaisesti lyömään tärkeitä juoksuja. En odota, että Jere on runkosarjassa mikään sadan juoksun lyöjä. Kun panokset kovenevat ja pelataan yhden juoksun peliä, niin Jeren rooli korostuu. Kohosta voidaan käyttää vaihdossa ja kotiuttamisessa, sellainen multipelaaja, joka tulee kakkos- ja kolmostilanteisiin. Lopullinen numero selviää ajallaan, mutta ajatuksissa Kode on numerolla 4–6, Haimi kertoo konkareiden rooleista.
Sunnuntain peli lämmitti kauttaaltaan Haimin mieltä. – Sisäpelillisesti se oli parempi peli. Kentällemeno ja ykköstilanteen purkaminen oli hyvää ja saatiin palottomasti kolmostilanteita. Voisi sanoa, että erittäin hyvää peliä tuohon halliin. Ulkopeli oli taatun varmaa, kun Luoma (Valtteri) tuli eteen ja Anssi (Lammila) palasi takaisin tutulle paikalle polttolinjaan. Ratkaisut olivat valmiimpia ja lyöntien laatu huomattavasti parempaa kuin ekassa pelissä.
Haimi haluaa KPL:n pelaavan koko joukkueen voimin
Kaudelle 2020 tuli yksi merkittävä sääntömuutos, kun vapaa pelaajien välistäjättö on jälleen mahdollista. Aiempina kausina ennen tyhjää kenttää on voinut jättää vain yhden pelaajan välistä. Haimi näkee, että KPL:n kokoonpano mahdollistaa kuitenkin koko joukkueella pelaamisen, jossa pelaajia pystytään myös kierrättämään eri numeroilla.
– Pyritään luomaan pelitaktiikka niin, että voidaan pelata koko joukkueella. Jokereiden rooli korostuu ja varsinkin etenijäjokereiden prosentit pitää olla hyviä. Plussana on myös se, että Saukon Matti on jokerina tärkeä ykköstilanteen purkaja. Jotta pystytään pelaamaan kahdella kärjellä, niin se vaatii koko jokerikolmikolta hyvää peliä. Lähtökohtana on, että meillä on Dahlströmin lisäksi kaksi etenijää jokerina, Haimi kertoo.
Viime kauden SM-pronssin jälkeen KPL ei jäänyt kauan odottelemaan, vaan talvikausi aloitettiin uuden pelinjohtajan komennossa jo lokakuussa. Talvikausi on mennyt Haimin suunnitelmien mukaan ja joukkue on päässyt harjoittelemaan terveenä.
– Ulkopelin kautta on rakennettu hallikautta. Ollaan päästy kokeilemaan eri vaihtoehtoja, toivottavasti sama jatkuu. Halli-SM:ssä tavoite on päästä lopputurnaukseen, mutta tiettyjä kokeiluita tullaan sielläkin tekemään. Tampereen hallissa pallo ei kulje ja mitään juoksujuhlia tuskin järjestetään. Meille se on erittäin hyvä harjoitus pomputtomaan peliin, Haimi miettii Tampereen halliolosuhteita.

KPL tavoittelee loppturnauspaikkaa hallissa
KPL saa alkusarjassa vastaansa sarjanousija Manse PP:n, jonka viuhkaa näyttää kouvolalaisille tuttu Matti Iivarinen. Manse oli siirtomarkkinoilla aktiivinen, sillä Juha Niemi, Juuso Myllyniemi, Tuomas Tuohisaari ja paluun kentille tekevä Joonas Eirola pukevat keisaripaitaa päällensä. KPL:n kasvateista Jasperi Luoma saa tulikasteensa Superpesiksessä.
Hyvinkään Tahkon KPL kohtaa kuitenkin ennen tamperelaisia reilun viikon päästä. Tahko hankki riveihinsä Jymystä Jere Vikströmin ja Markus Tuikan. Pelinjohtajana debytoi Pasi Kokkonen.
– Tahko on selkeästi vahvistunut, kun Vikström ja Tuikka tulivat. Uusi pelinjohtaja tuo omat juttunsa. Iivarinen Mansen pelinjohtajana on myös hauska kohdata. Oman pelin kautta kuitenkin lähdetään, varmaan jotain pieniä asioita katsotaan vastustajan pelistä.
Aito into tekemiseen
KPL:n hallikausi jatkuu perjantaina 7. helmikuuta leirin merkeissä. Halli-SM-avausottelussa KPL kohtaa Tahkon lauantaina 8. helmikuuta. Manse PP ja KPL iskevät yhteen lauantaina 15. helmikuuta. Lopputurnaus pelataan Kuortaneella 14.–15.3.
Laajalla ringillä edelleen harjoitteleva KPL on vuokrannut Jere Paanasen ja Aleksi Vainion Laukaan Urheilijoiden Ykköspesisjoukkueeseen. KPL:n oma kasvatti Lassi Vuorela on liittynyt KPL:n harjoitusrinkiin talven aikana. Viime kaudella Vuorela pelasi Haminan Palloilijoissa.
– Lassi halusi tulla kilpailemaan pelipaikasta ja aika näyttää mikä on Lassin rooli ja paikka missä pelaa. Hyvin hän on treenannut.

Matti Latvala pelaa jo uransa 9. kauden KPL:ssä
Haimi on katsonut joukkueen tekemistä hyvin mielin. Kokenut joukkue on osoittanut, että motivaatio tekemiseen on tapissaan. Joukkueen tavoite on myös selkeä: SM-kulta halutaan Kouvolaan 44 vuoden tauon jälkeen.
– Alusta alkaen aito palo ja into tekemiseen ovat olleet hyviä. Ennen joulua saatiin joukkue lopulliseen muottiin ja nyt mennään kohti yhteistä tavoitetta. Yksi hyvä esimerkki tästä on se, että kokeneet pelaajat ottavat vielä tiettyjä tavoitteita itselleen. Muun muassa Latvalan Matti halusi testata omaa kestävyyttään ja juoksi cooperin testissä oman ennätyksensä. Se osoittaa, että töitä on tehty. Fyysisesti ollaan joukkuetasolla aiempia kausia edellä, Haimi naulaa.
Tulevana viikonloppuna KPL:n haastajaryhmä pelaa Kotkan Innon turnauksessa Ykköspesiksen Loimaan Palloilijoita ja Haminan Palloilijoita vastaan. KPL:n kokoonpano koostuu nuorista pelaajista, joista osa on Superpesis-joukkueen mukana. Ottelut pelataan Ruonalan hallissa klo 13.45 (HP) ja klo 15.30 (LP).
Comments