top of page

Kovat pelit jatkuvat – KPL matkaa tiistaina Joensuuhun


Sunnuntain komeaa Jymy-voittoa ei auta jäädä tuulettelemaan, sillä KPL:llä on edessään kolmen vierasottelun viikko. Ensimmäisenä etappina on Joensuu, jossa uudella Kerubi Stadionilla isäntänä toimii Joensuun Maila. Kerubi Stadion toimi Itä-Lännen näyttämönä tänä vuonna, joten Suomen modernein pesäpallostadion on tuttu monelle KPL-pelurillekin. Joukkueet kohtasivat toukokuun puolivälissä KSS Energia Areenalla, jossa KPL oli tyly isäntä lukemin 2 – 0 (6-0, 6-2). Juha Korhonen oli kyseisessä ottelussa hurjassa vedossa iskien peräti kahdeksan juoksua. [Ruutu+ kooste ottelusta]

Juha Korhonen johtaa koko sarjan lyöjätilastoa tehoin 3+104


Joensuun Maila on viime vuosina profiloitunut vahvaksi ulkopelijoukkueeksi. Tälläkin kaudella pohjoiskarjalaisten päästettyjen juoksujen määrä on sarjan pienin (123 | 5,35 juoksua ottelua kohden). Ulkopelin kovuuden on huomannut muun muassa Sotkamon Jymy, jonka JoMa jätti kotonaan kokonaan juoksuitta kesäkuun alussa. JoMan ulkopelin erikoisuuksiin kuuluu takatilannekuvioiden vaihtelu pelinjohtaja Petri Pennasen viuhkanäyttöjen mukaan. Ulkopelistä löytyy kenties Suomen paras ulkopelaaja Iiro Kuosa, vahvakätinen Tuomas Jussila ja luottomies Mikko Kemppainen. Lukkarina häärii Juha Puhtimäki, jonka ulkopeliosaaminen jää usein huomiotta miehestä puhuttaessa, sillä sisäpelissä “Putte” on yksi Suomen parhaita. Viime vuonna Puhtimäki äänestettiin pelaajien toimesta parhaaksi sisäpelaajaksi, joka palkitaan vuosittain kultaisella mailalla. Ulkopelaajista parhain palkitaan vuosittain kultaisella räpylällä. Tämäkin palkinto on pelaajien äänestämä. Viime vuonna palkinnon pokkasi juurikin Kuosa, kun taas Jussilan takan reunalta löytyy kausien 2015 ja 2016 kultaiset räpylät. Jussila pokkasi kaudella 2015 myös kultaisen mailan ja parhaan miespesäpalloilijan tittelin.

Konsta Hyötyläinen on saanut jatkuvasti kiitosta pelinjohtaja Matti Iivariselta loistavasta ulkopelistään


Ja takaisin aiheeseen: Joensuulta puuttuu kokoonpanostaan Lauri Kivinen. Kivisen poissaolon myötä joukkueesta puuttuu yhdet hyvät jalat ja toinen vakiokoppari. Tähän puutteeseen JoMa hankki heinäkuussa Ville Postin, joka on pelannut nyt kuusi peliä. Posti hakee vielä tuntumaa pitkän pelitauon jälkeen ja sisäpelirooli löytyy kakkoskärjestä. Ulkona Posti toimii Jonne Kemppaisen koppariparina. Voi hyvinkin olla, että kovavireisten Matti Latvalan (kahteen peliin mm. neljä kunnaria) ja Juha Korhosen (Sotkamoa vastaan seitsemän lyötyä) johtama KPL:n kotiutusosasto sihtaa lyöntejään juuri Postin tontille.

Konsta Hyötyläinen odottaa tiistain ottelua vesi kielellä: “Ensinäkin kova ja kirrakka ottelu tulossa, johon täytyy olla valmis. JoMa pelaa v-mäisen hyvää ulkopeliä ja sisällä pystyvät rakentamaan tilanteita miltei paikasta kuin paikasta. Täytyisi päästä mahdollisimman hyvin kiinni heidän 0-tilanteen ja 1-tilanteen purkamiseen – näin tilannemäärät saisi pienemmiksi.”

Sasu Toikka on pelannut läpi kauden lähes pomputonta peliä numerolla kolme. “Sape” muuten johtaa etenijätilastoa 53:lla tuodulla juoksulla


“Meidän sisäpelille tulee erinomainen testi pomputtoman pelin pelaamisessa, sillä käytännössä kaikissa muissa peleissä tähän mennessä olemme pystyneet pomppua takomaan”, aprikoi Hyötyläinen ja lisää vielä: “Ja onhan se ihan kiva mennä pelaamaan palloa uudelle stadionille!”

KPL:n viikko

Ti 24.7. klo 18:00 Joensuun Maila – Kouvolan Pallonlyöjät, Kerubi Stadion, Joensuu To 26.7. klo 18:00 Kankaanpään Maila – Kouvolan Pallonlyöjät, Pohjanlinnan pesäpallostadion, Kankaanpää Su 29.7. klo 17:00 Imatran Pallo-Veikot – Kouvolan Pallonlyöjät, Ukonniemen stadion, Imatra

Seuraava kotiottelu Ke 1.8. klo 18:00 Kouvolan Pallonlyöjät – ??? ???, KSS Energia Areena, Kouvola (ylempi loppusarja)

Comments


bottom of page