KPL ja Seinäjoen JymyJussit tarjosivat sunnuntai-iltana pesisherkkua koko rahan edestä.
Koplan vierailu Seinäjoelle venyi ennätyspitkäksi, sillä ottelu JymyJusseja vastaan venähti kolme ja puolituntiseksi. Lopulta KPL taisteli voiton viidennestä kotiutuslyöntikilpailusta ja otti kaksi pistettä mukaan Kouvolaan lukemin 1–2 (0–8, 5–1, 0–0, 7–8).
Matsin tarkka pituus oli kolme tuntia ja 38 minuuttia, joka nostaa ottelun 2000-luvun pisimpien otteluiden listalla ykköspaikalle yhdessä 20.8.2017 pelatun Kempeleen Kiri – Kankaanpään Maila-ottelun kanssa.
– Jos ei jossain vaiheessa peliä hirveän hyviä fiiliksiä ollut, niin lopussa kyllä oli! Hienoa, että saimme energiaa ja virtaa loppuun, missä sitä kaikista eniten tarvittiin, huokaisi KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen pelin päätyttyä.
Kopla sai otteluun räväkän startin, sillä keltamustat rakentelivat ensimmäisellä lyöntivuorolla kolme juoksua palottomasta tilanteesta. Juho Hacklin kotiutti kahdesti ja Toni Laakso säesti yhdellä.
Hacklinin maila oli varsinkin avausjaksolla kuumaa tavaraa, sillä pitkäaikainen KPL-pelaaja iski miehen kotiin ensimmäisellä jaksolla peräti neljä kertaa. Kopla oli muutenkin avausjaksolla tyly vieras, sillä JymyJussit jäivät täysin telineisiin, eivätkä onnistuneet kotiutuksissa kertaakaan. KPL vei avausjakson puhtaasti 0–8.
– Pari peliä ollut aika hiljaista, lyönnit ovat olleet ihan hyviä, mutta ei ole tullut onnistumisia. Tänään oli aamusta asti rauhallinen mieli ja hyvä olo, ehkä sieltä kumpusi. Luotti siihen, että talvella on tehty hyvin hommia, niin kyllä se jossain vaiheessa kantaa hedelmää, Juho Hacklin kertasi lyöntivirettään.
– Siinä oli katsotut paikat ja meillä oli hyvä lataus sekä keskittyneisyys kopissa ennen matsia. Uskon, että se oli sen ansiota, Hacklin kommentoi vierailijoiden tylyä avausjaksoa.
Toinen jakso olikin sitten täysin päinvastainen ensimmäiseen verrattuna. KPL:n hyvä kotiutusvire jäi pukukoppiin, eikä miestä saatu kotiin millään.
JymyJussit löivät ensin yhdet ensimmäisellä ja kolmannella vuoroparilla, mutta lopullinen niitti tuli, kun Jukka-Pekka Vainionpää iski pallon kakkospuolelta läpi ja kiersi kunnarin. KPL:n ainokainen tuli vapaataipaleen turvin.
– Teimme toisellakin jaksolla tilannetta, mutta ei saatu miestä kotiin. Siinä tuli ensin se estäminen ja sitten ”väärä”-huuto, keskipomppu ja taas kaksi paloa. Neljännessä olimme jo niin paljon perässä, että vastustaja pääsi syömään takapaloilla, Hacklin kommentoi.
– Ensimmäisessä jaksossa JymyJussit eivät jotenkin syttyneet peliin viimeisen päälle, mutta sitten toisella jaksolla syttyi emmekä me pystyneet samalla tasolla jatkamaan. Tämä on kuitenkin sen verran herkkää touhua, niin he nappasivat siitä toisen jakson voiton ja paransivat peliään koko ajan, Iivarinen analysoi.
Iivarinen näki myös toisella jaksolla pientä keltamustien selkien suoristumista.
– Toinen jakso oli hyvä esimerkki siitä, että peli ei kestä yhtään sellaista ajatusta, että jotakin tulisi ilmaiseksi ja itsekseen. Jos sellaisia ajatuksia päähän hiipii, niin yleensä se näkyy heti pelissä.
Kun JymyJussit voittivat toisen jakson, eteni ottelu supervuoropariin, joka oli Koplalle jo toinen kolmen päivän sisään. KPL ei saanut tilannetta lainkaan omalla sisävuorolla, mutta vastaavasti puolusti JymyJussien hyökkäyksen upeasti ulkovuorossa.
Näin ollen mentiin kotiutuslyöntikilpailuun, josta tulikin melkoinen trilleri. KPL meni ensin kahden juoksun karkumatkalle, mutta JymyJussit tasoitti tilanteen omalla vuorollaan. Sama tahti jatkui aina viidenteen kotiutuslyöntikilpailuun asti, kunnes Kopla onnistui puolustamaan kahden juoksun edun ja voitti kotarin juoksuin 7–8.
– Ulkopelin selkäranka kesti tänään. Vaikka tuli räpylävirheitä, niin jaksoimme painaa loppuun asti. Tämä oli erittäin hieno voitto joukkueelta ja antoi uskoa, että tiukoissa peleissä pystymme näin tekemään kovia joukkueita vastaan. Niitä varmasti tulee tässä kesän aikana paljon, ”Hakki” iloitsi.
– Edellinen peli Sotkamoa vastaan oli vähän sen tyylinen, että kaari kääntyi vastustajalle. Nyt oli vähän sellaisia elkeitä jälleen ilmassa, mutta saimme menemään ottelun pitkälle kaavalle ja tekemisemme parani. Lopussa pystyimme pelin voittamaan, niin kyllä tässä täytyy tyytyväinen olla, Iivarinen päättää.
Kommentit