top of page

Kopla rymisteli voittoon Mansesta!


Kouvolan Pallonlyöjät nousi avausjakson vaisuuden jälkeen voittoon Manse PP:sta 2-1 s (0-3, 6-1, 1-0). Yleisöä KSS Energia Areenalla oli kauden ennätysyleisö 2637 katsojaa!


Tästä syntyy voittojuoksu supervuorossa, kun Patrik Vartama syöksyy kotipesän turvaan


KSS Energia Areenalla oli tiistai-iltana tarjolla herkkupala, kun sarjataulukossa peräkkäin olevat KPL ja Manse PP viihdyttivät pesisyleisöä pitkän kaavan kautta.


Ensimmäinen jakso oli alusta lähtien tamperelaisten heiniä. Henri Puputin ja Juha Puhtimäen ottamattomilla lyönneillä vieraat siirtyivät 0-2-johtoon heti avausvuorossa. Lukkari Puhtimäki loisti myös lautasen äärellä, sillä hän otti pelin haltuunsa vaikeilla syötöillään ja taktisilla väärillään. Toisessa vuorossa Manse siirtyi jo 0-3 -johtoon harhaheiton seurauksena, ja nämä lukemat pysyivät jakson loppuun. KPL:n peliä niin sisällä kuin ulkona leimasivat avausjaksolla hermostuneisuus ja lukuisat virheet. Jakson voitosta ei lopulta käyty edes tiukkaa kilpaa.


-Jotain siinä piti sanoa, ei se ihan vain taputtelemalla lähde, kommentoi KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi sitä, miten hän pyrki herättelemään joukkuetta tauolla.





Legendaarinen koppipuhe tuntui tehoavan, sillä toiselle jaksolle kentälle asteli uudestisyntynyt Kopla. Kotijoukkueen ulkopelistä oli karissut pois virheet, ja nyt puolestaan Mansella oli suuria vaikeuksia saada miestä kentälle. Hallitsevan mestarin nopea kärki pysyi aisoissa, ja Kopla tehtaili monta paloa ykköspesälle – näissä kunnostautui kovasta heittokädestään tunnettu Valtteri Luoma. KPL:n avausjuoksu syntyi toisen jakson ensimmäisessä vuorossa, kun Matti Latvalan pomppulyönnillä joukkueensa parhaana palkittu Patrik Vartama ennätti kotiin. Lisää oli luvassa vielä samassa vuorossa, kun Jasperi Luoman sivallus yllätti Mansen takakentän, ja pallo karkasi kohti mainosaitoja. Tämän lyönnin turvin Janne Kivipelto toi tilanteeksi 2-0. Kruunuksi Teemu Nikkanen löysi tilaa kakkospuolelta, ja Jasperi Luoman tuoman juoksun myötä ottelu oli jo lukemissa 3-0. Kopla ei tyytynyt tähän vaan takoi vielä kolme lisäjuoksua (Matti Latvala kahdesti ja Ossi Meriläinen yksi). Kun samalla ulkopeliin oli löytynyt uutta ryhiä, yleisö sai ihastella kotijoukkueen komeaa näytöstä. Perttu Ruuskan lyömä kavennusjuoksu oli laiha lohtu Manselle, sillä Kopla vei jakson lukemin 6-1.


-Kuin olisi katkaisijasta sammuttanut meidän sisäpelin, harmitteli Mansen parhaana palkittu Henri Puputti joukkueensa toista jaksoa.


Supervuorossa nähtiin vain yksi juoksu, mutta kotiyleisön riemuksi sen tehtaili KPL. Patrik Vartama ennätti kotiin Teemu Nikkasen näpyllä. Juoksu hyväksyttiin Mansen rajusta protestoinnista huolimatta. Kopla jatkoi superissa rautaista ulkopeliään ja jätti vieraat nollille. Otteluvoitto merkittiin näin kotijoukkueelle numeroin 2-1 (0-3, 6-1, 1-0).


Seuraavaksi KPL kohtaa kotonaan Imatran Pallo-Veikot perjantaina 5.8. Ottelu alkaa kello 18.00.






Comentarios


bottom of page