Kopla nappasi sarja-avauksesta kaksi pinnaa
- koplamediatiimi
- 3 tuntia sitten
- 2 min käytetty lukemiseen

Kauan odotetussa sarja-avauksessa miteltiin Etelä-Suomen herruudesta, kun Kouvolan Pallonlyöjät ja Hyvinkään Tahko kohtasivat Kouvolassa. Kireästä kelistä johtunut vähäjuoksuinen peli kääntyi lopulta kotiutuslyöntikisan toisella kierroksella Koplalle jaksoin 2-1 (2-0, 0-2, 2-1). Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista.
Tarvittavat juoksut tehtiin
Superpesis-kauden 2025 avaus ei lämpötilaltaan ehkä ollut kaikkein kuumin aloitus, mutta tunnelma KSS Energia Areenalla oli silti läpi ottelun erinomainen, kun lehtereille oli saapunut kunnioitettavat 1311 katsojaa kylmyydestä huolimatta. Sen sijaan kentällä kylmyys vielä näkyi pelissä, sillä ottelun molemmat jaksot olivat vähäjuoksuisia. Avausjuoksua ei kuitenkaan tarvinnut odottaa pitkään.
Ensimmäisessä sisävuorossa vaihtotilanteessa lyömään asettunut Perttu Kenttäaho laittoi pahan näpyn kenttään, josta Tahkon ykkösvahdin Miitri Pesosen suorittava heitto lensi yli kolmospesän, ja Jasperi Luoma pääsi suoraan kakkospesältä kotiin asti. Jakson toiseen juoksuun Kopla ei sen sijaan tarvinnut apuja Tahkolta, kun Teemu Nikkanen löi vastustamattomasti pallon koppari Teemu Nurmion eteen ja Ville Pesu sai kipitellä rauhassa kotiin. 2-0-juoksu jäi myös jakson viimeiseksi juoksuksi sekä jakson lopputulokseksi.
Flow kääntyy hetkeksi
Myös toisella jaksolla tehtiin kaksi juoksua, mutta tällä kertaa molemmista juoksuista vastasi vierasjoukkue. Juoksujen tekotavat olivat lähes identtisiä Koplan juoksuihin verrattuna. Ensin Kopla avitti Tahkoa harhaheitolla, kun Tahkon parhaana palkitun Samu Kyhyräisen epäonnistuneesta pompusta heitto karkasi betonikatsomon mainosaitojen taakse, ja Petteri Alanen karkasi kotiin pienen empimisen jälkeen. Seuraavassa vuorossa Tahkoon täksi kaudeksi siirtynyt Aapo Hiltunen löi melkein Valtteri Luoman räpylään jääneen lyönnin, josta Teemu Nurmio eteni kotiin.
Enempää juoksuja ei kahden jakson aikana nähty tiukoista tilanteista huolimatta. Kahden tasaisen joukkueen pelistä kertoi se, että yksi kotiutuslyöntikierros ei riittänyt. Vasta toisella kierroksella Koplan superlyöjä Patrik Wahlsten päätti ratkaista pelin. Ottelun ratkaisulyönti läpäisi Tahkon ulkokentän kakkospesän päältä, joten ottelun lopussa Kopla juhli kahta sarjapistettä rikkaampana.
Superpesis jatkuu jo heti perjantaina Kouvolassa, kun Pohjanmaan lakeuksilta saapuu vieraiksi Alajärven Ankkurit. Liput perjantain otteluun löydät Koplakaupasta!
Superpesis huippuhetket:
Comentários