KPL nappasi yhden pelin viikoltaan täydet pinnat, kun Kankaanpään Maila kaatui 0-2 (3-17, 1-2). Ensimmäisen jakson juoksuiloittelu oli seurausta KPL:n hyvästä lyöntipelistä ja KaMan räpylävirheistä. Toisella jaksolla pelattiin pitkään juoksutta, kunnes Juho Hacklin vei serkkupoika Teemu Nurmiota kolmen pesävälin verran ja avasi päätä. Kokonaisuudessaan KPL pelasi ehjintä ulkopeliä koko kaudessa. Tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/onlineottelu.py?data=27-1-1&id=27786t
Matti Latvala kantaa seuraavassakin ottelussa kultaista kypärää
Anssi Lammila voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan ulkovuoron. Lammila toimikin ensimmäisen juoksun tuojana, kun Ossi Meriläinen paiskasi kahden palon tilanteessa pallon kolmosjatkeelle. Tyly ratkaisu avasi KPL:n pelin ja #TIVOLI oli valmis. Uuteen tilanteeseen joutunut/päässyt Joni Rytkönen jatkoi kotiutushommia pistämällä pallon merkistä väliin pystymailalyönnillään. Lisäjuoksuja oli luvassa vasta seuraavalla sisävuorolla, kun Hacklinin keskisaumaveto livahti aavistuksen liian helposti läpi koppariparin kahden juoksun arvoisesti. Kunnari jäi kiertämättä, kun pallo osui puuhun kentän takana. Nurmio lähti täyttötehtäviin ja KPL:n ykköspalkittu Matti Latvala paiskasi seuraavana lyöjänä pallon läpi kakkosjatkeelta, mutta tälläkin kertaa kunnari jäi odottamaan syntymistään pallon osuessa tällä kertaa kakkospuolen ainoaan valotolppaan. Konsta Hyötyläinen jatkoi talkoita yhdessä pallon väliin lyöneen Meriläisen kanssa ja ensimmäinen jakso oli käytännössä ohi KPL:n toisen sisävuoron jälkeen.
Mäentausta on etenijä tilastossa sijalla 3
Meriläinen jatkoi välilyöntishowtaan kolmannella sisävuorolla. KPL:n peruutellessa ja varmistellessa rajoja KaMa sai kaksi juoksua Ville-Veikko Ollin ja Petteri Kortelaisen komean kumuran muodossa. Neljännellä sisävuorolla tuli Meriläisen ensimmäinen epäonnistunut kotiutus kakkoskärjen täyttäessä pesiä. Joni Rytkönen pisti taas pystärillään pallon koppareiden eteen ja Valentin Ikonen toi jo kymmenennen juoksun. Ykköskärki teki yhdellä palolla paikan ja Matti Latvala löi pallon maisemiin kolmoskopparin takaa kulmasta 1+3 arvoisesti. Sasu Toikka, Hyötyläinen ja kakkostilanteessa kopparin räpylän alta pallon maisemiin lyönyt Jesse Eskelinen löivät jakson saldon 17 juoksuun. Jere Viitasalo kavensi pelin vielä tilanteeseen 3-17, mutta viimeisenä lyöjänä lyönyt, ensimmäistä Superpesis-ottelua pelannut Joona Anttila ei enää onnistunut kasvattamaan KaMan saldoa, kun välilyöntiyritys pysähtyi polttolinjaan.
Ikonen on oppinut hyvin siepparin paikalle
Toinen jakso alkoi 0-0:sta ja se jatkuikin pitkään siinä tilanteessa. KPL:n sisäpelissä oli ongelmia eritoten ykköstilanteen kanssa. Toisella jaksolla KPL sai kolmeen sisävuoroon ainoastaan neljä kolmostilannetta KaMan neljässä sisävuorossa tekemää kuutta tilannetta vastaan. Juoksutili aukesi vasta kolmannen tasoittavalla, kun kahden palon tilanteessa Hacklin vei ensin pompulla Nurmion kakkoselle ja seuraava kakkosrajapomppu livahti läpi kakkosrajan suunnassa ja Nurmio pääsi karkaamaan aina kotiin saakka. Viimeisenä lyöjänä lyönyt Meriläinen kotiutti Matti Saukon kolmoselle siirtämän Toikan ja KaMa tuli viimeiseen sisävuoroon kahden juoksun takamatkalta. Henri Pulkkisen komea viistomailalyönti kolmospesän taakse kavensi pelin 1-2:een ja Jukka Lankisen kolmospussari näytti jo juoksulle, mutta kolmospolttaja Lammilan kova suoritus teki palon kotiin. KPL:n ei tarvinnut pelata viimeistä sisävuoroaan, kun Petteri Kortelaisen kotiutusyritys jäi tuloksettomaksi, kun kolmosella ollut etenijä irtosi lukkari Eskelisen nykäisyllä.
Meriläinen löi kahteen KaMa-peliin yhdeksän pistettä
“Kaikilla kävi keskipalloon ensimmäisellä jaksolla ja tuli hyviä lyöntejä jatkuvasti. Paloja ei tainut tulla kuin kotiin. Toisella jaksolla tuli sisällä enempi einarointeja”, kertasi neljä pinnaa lyönyt Meriläinen. “Ihan hyvä peli itseltäkin. Ensimmäisen jakson avauspinna ja toisen jakson voittopinna, niin kyllä täytyy olla tyytyväinen.”
Runkosarjan viidentenä olevan KPL:n seuraava ottelu on 5. heinäkuuta Joensuun vieraana.
Comments