top of page

KeKi aiheutti ensimmäisen kotitappion kotareilla

  • koplamediatiimi
  • 4 päivää sitten
  • 2 min käytetty lukemiseen

Koplan vahvan ensimmäisen jakson jälkeen pelin suunta muuttui. Kempeleen Kiri heräsi toiselle jaksolle ja haki lopulta kotiutuslyöntien kautta voiton jaksoin 1-2 (7-0, 0-4, 1-2). Tappio oli Koplalle vasta kauden ensimmäinen kotona. Siitä huolimatta pisteputki jatkui edelleen. Ottelun tilastot löytyvät Pesistuloksista!


Ensimmäinen jakso selvästi kotijoukkueen heiniä


Ensimmäinen sisävuoro alkoi Koplan kannalta erikoisesti. Ensimmäisessä sisävuorossa Koplan numeroista 1 ja 2 syntyi palot, mutta sen jälkeen kuin salama kirkkaalta taivaalta Patrik Vartama kiersi kunnarin lyöden pallon takakentältä läpi, jopa hieman onnekkaasti. Pian tämän jälkeen Vartama toi tuplajuoksun, kun Patrik Wahlsten löi miehen kotiin.


Kopla jatkoi juoksujen rummutusta, eikä KeKi pystynyt tähän vastaamaan. Teemu Nikkanen löi komeasti pallon kolmosrajasta läpi ja Tommi Mäentausta toi tilanteeksi 3-0. Jokeriosastolta vielä Wahlsten löi kaksi juoksua ja Matti Latvala myös kaksi juoksua ja näin ollen jakson loppulukemat olivat komeasti 7-0. Koplan ottelun ykköspalkittu Vartama toi ((kunnari mukaan laskettuna) ensimmäisellä jaksolla hienosti neljä juoksua.


KeKin peli-ilme muuttuu


KeKi pääsi toisella jaksolla ensin sisälle. Sen kautta kempeleläiset paransivat peliään selvästi toiselle jaksolle. Matti Korhosen hieno pystymailavarsi vei vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Heti perään Perttu Ollin näpyllä vierailijat olivat jo 0-2 johtoasemassa. Kopla ei saanut toisella jaksolla missään kohtaan sisäpeliään rullaamaan. KeKin viimeisessä sisävuorossa Korhonen löi pallon komeasti kakkosjatkeelle ja Perttu Olli toi tilanteeksi 0-3. Samaisessa vuorossa Tino Alaspää kiersi kunnarin pienestä ulkokentän virheestä.


Koplalla oli jälleen vuorossa jo murheenkryyniksi muodostunut kotiutuslöyntikisa. KeKi aloitti kotiutuslyöntikilpailun sisältä, jossa Ossi Meriläisen maapallo polttolinjaan ensimmäisessä parissa tuotti juoksun. Seuraavaksi Tuukka Sarkkinen onnistui kakkossauman lyönnissä ja näin ollen KeKi sai kotareissa aikaiseksi kaksi juoksua. Koplan ainoaksi onnistumiseksi jäi kotareissa Elias Pitkäsen läpilyönti takakentältä, mutta Pitkänen ei ehtinyt kunnaria kiertämään, joten tuloksena oli vain yksi juoksu.


Kempele pääsi koko kaudella ensimmäisenä joukkueena juhlimaan voittoa Kouvolassa. Koko kauden jatkunut pisteputki jatkui kuitenkin ensimmäisen jakson turvin. Kopla pääsee etsimään tietä takaisin voittojen tielle jo sunnuntaina, jolloin KPL matkaa Kiteen Pallon vieraaksi Rantakentälle.


Kotipeleistä sen sijaan on tasan kahden viikon tauko. Seuraava kotipeli on vasta Itä-Länsi-viikonloppuna, jolloin perjantaina esiotteluun vastaan saapuu Manse PP. Liput Manse-peliin myynnissä Koplakaupassa!


Liput muihin Itä-Länsi-otteluihin myynnissä Ticketmasterilla!


Ottelun lehdistötilaisuus:


Arsedelin juoksukooste:


Commentaires


bottom of page