top of page

KALAVELKOJEN MAKSUA JYVÄSKYLÄN KIRILLE

Kouvolan Pallonlyöjät – Jyväskylän KiriSunnuntaina 22.5. kello 14:00 KSS Energia Areena, Kouvola

Viimeisimmät kolme ottelua Kotijoukkue KPL on aloittanut kautensa neljällä voitolla. Kaksi Pohjanmaan keikkaa toivat yhteensä viisi sarjapistettä Alajärven Ankkureilta ja Seinäjoen Jymyjusseilta. Viimeisimpänä Pohjanmaalta tultiin vuorostaan Kouvolaan, kun Koskenkorvan Urheilijat kaatui KSS Energia Areenalla supervuoron jälkeen 2 – 1s (4-3, 3-4, 1-0). Vierailija Kirin alku on ollut haastava. Myös Kiri on käynyt kahdesti Pohjanmaalla, mutta joutui totetamaan kovassa lyönnissä olleet Vimpelin Vedon ja Koskenkorvan Urheilijat paremmakseen. Sarja-avauksessa kotona kaatui Hyvinkään Tahko supervuoron jälkeen 2 – 1s (0-1, 2-0, 1-0).


KPL:n alkukausi on ollut yhtä juhlaa

Kauden kohtaamiset Joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa Kouvolassa. KPL vei ottelun nimiinsä 2 – 0 (3-1, 4-0).

Joukkueet

Kotijoukkue KPL:n ulkopeli on ollut kaksijakoista. Vastustajat ovat tehneet jokaisessa ottelussa vinon pinon kolmostilanteita, mutta takatilanne on kestänyt hyvin painetta. Kopla ei juurikaan anna juoksuja räpylästä, joten helpolla ei voittoa KSS Energia Areenalta olla viemässä. KPL tekee tilannetta kahden kärjen voimalla ja etenkin kakkostilanteen purkajat Matti Latvala (15/15) ja Juho Hacklin (7/7) ovat onnistuneet työssään mainiosti. Kotiuttamisvastuuta kantavat Toni LaaksoOssi Meriläinen ja Sasu Toikka, joista viime kauden lyöjäkuningas Meriläinen on onnistunut parhaiten (10lyötyä). Laakson liittyminen joukkueeseen on taannut KPL:lle uutuutena enemmän läpilyöntiuhkaa rajoille ja luukkuihin. Meriläinen ja Toikka luottavat enemmän kumuroihin, mutta etenkin Meriläinen on tykittänyt tällä kaudella viime kesää enemmän saumoihin ja rajoihin.


Meriläinen tuuletteli viime ottelussa neljää lyötyä juoksua

Sekä Laakso että Joni Rytkönen ovat saaneet lukkarointivastuuta alkukaudesta. Ulkona ykkösvahti Toikka on tehnyt vinon pinon paloja lyhyistä lyönneistä, joilla Kirikin viime syksynä teki paljon tilanteita viime syksynä.

Vierasjoukkue Myös Kiriltä löytyy kaksi mitat täyttävää lukkaria. Perttu Hautala syötti voittoisan sarja-avauksen Tahkoa vastaan, kun taas Jani Karppanen pelasi tappioon päättyneet vierasottelut. Kirin ongelmana on ollut kotiuttaminen. Viime kauden jälkeen piikkarit naulaan lyöneen Hannu Kiukkosen saappaille ei ole löytynyt täyttäjää. Sinivalkoinen joukkue on lyönyt kolmeen otteluun vain 12 juoksua.


KPL:n ja Kirin pudotuspelisarja oli tiukkaa vääntöä

Jyväskylän Kiri pelaa yhdellä pitkällä kärjellä, jossa Kimmo CarlsonMiikka MatikkaJuho Määttälä ja Hautala sekä etenijäjokeri Ilkka Ylitalo pyrkivät miehittämään pesät Jukka Latvalalle ja tällä kaudella kotiutusvastuuseen siirretylle seuraikoni Pasi Rajalalle.

Otteluparin kuumin pelaaja Juho Hacklin löi viime ottelussa voittojuoksun keskipompulla ja keräsi muutenkin kärkilyöntisaldon 7/7. Sen lisäksi ulkopelissä Hacklin on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi, eli “Hakki” polttaa etenijöitä kotitaipaleelle kovalla heittokädellään.

Loukkaantuneet / pelaajavaihdokset Jyväskylän Kirin Joose Kemppainen on pelannut jokeripaidassa ja Atte Brandt on ollut Kirin yhteistyöseura Lievestuoreen Kisan matkassa. Tämä on avannut Aku Kettuselle paikan yhdeksikössä. KPL pääsee tällä tietoa otteluun täydellä kokoonpanolla.

Tilastohuippu Valentin Ikonen lähestyy 200 kärkilyönnin rajaa. Ennen sunnuntain ottelua kasassa on 196 kärkkäriä.


Ikonen on pelannut alkukauden Koplan kakkoskärjessä

Taisteluparit Joukkueiden kapteenit Anssi Lammila ja Juho Määttälä toimivat joukkueidensa tärkeinä vaihtajina. Sen lisäksi kokenut duo on aiemmissa peleissä käynyt henkistä sodankäyntiä ahkerasti. Tämä taistelupari kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan!

Muuta Ottelu alkaa ennakkosuunnitelmien vastaisesti jo kello 14:00. Alkuperäisessä otteluohjelmassa oli aika 17:00, mutta otteluajan siirrolla mahdollistetaan katsojille myös jääkiekon MM-kilpailujen pronssiottelun katsominen.

teksti: Simo Pyöriä kuvat: Jukka Rasimus

viestinta@kouvolanpallonlyojat.fi

Comments


bottom of page