top of page

JymyJussit tyly isäntä

Runkosarjan viimeiseen vierasotteluun KPL matkusti Seinäjoelle, jossa se kohtasi toistamiseen tällä kaudella JymyJussit. Ensimmäisen keskinäisen ottelun KPL oli voittanut kotikentällään kesäkuussa suoraan jaksoin 2-0.


Ottelun ensimmäisen vuoroparin KPL pääsi aloittamaan sisällä, kun JymyJussit valitsi ulkovuoron voitettuaan hutunkeiton. Yhden palon ajolähtöä tuli selvittämään Toni Kohonen. Kotiutuslyönti suuntautui kuitenkin kopiksi ja jatkotilanteessa Kohosesta merkittiin laittoman lyönnin päätteeksi toinen palo tauluun. Juho Hacklin vaihtoi Janne Kivipellon kolmoselle, mutta muut pesät tyhjenivät koppilyönnin seurauksena. Ykköspesän täytti Iiro Nokkala. Jasperi Luoma vaihtoi Nokkalan eteenpäin ja eteni itse ykköspesälle. Kotiutustehtävän sai kultakypärä päässään edellisen ottelun parhaana palkittu Valtteri Luoma. Toisella lyönnillä merkki oli päällä ja Luoma löikin pallon kakkospolttajan yli väliin. Janne Kivipelto toi lukemiksi 0-1. Myös Valtteri Hämäläinen jatkoi siitä, mihin edellisessä ottelussa jäi ja kotiutti Iiro Nokkalan kakkosrajanäpyllä. JymyJussien ensimmäiseen sisävuoroon siirryttiin näin Koplan 0-2 johdossa.


KPL:n ulkopeli alkoi vahvasti, kun kaksi paloa nuijittiin tauluun pikavauhtia. Viljo Sillanpään JymyJussit saivat saateltua kolmospesälle asti, Joona Lehtinen löi ja kun polttoheitto kotiin karkasi Janne Kivipellon ulottumattomiin, Seinäjoki kavensi tilanteeksi 1-2. Heti tämän jälkeen Iiro Nokkala nappasi rauhallisella suorittamisella kolmannen palon kakkospesältä.


Toisessa vuoroparissa Janne Kivipelto onnistui kotiuttamaan Ville Pesun yhden palon tilanteessa. Lisäjuoksuja ei KPL muutamasta kotiutustilanteesta huolimatta aikaan saanut, joten JymyJussien sisävuorolle siirryttiin Koplan johtaessa 1-3. Tuomas Rauniosta Koplan Jasperi Luoma haki komealla suorituksella palon kakkospesältä. Seinäjoki sai kuitenkin rakennettua yhden palon ajolähdön, jota tuli purkamaan moninkertainen lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää. Hän kiskaisikin pallon väliin, mutta Valtteri Hämäläisen raju heitto riitti tekemään palon Toni Marjamäestä kotipesään. Vainionpää sai ajolähdön jatkumaan kovalla vaihtolyönnillään. Atte Kontiosta Iiro Nokkala teki kotipesään kolmannen palon.


Koplan kolmas sisävuoro alkoi kakkoskärjestä. Pesien täyttäminen ei kuitenkaan onnistunut loppuun asti, vaikka lähtikin lupaavasti liikkeelle. Näin tilanne purettiin ja siirryttiin ykköskärkeen. Kärjestä saatiin rakennettua paloton ajolähtö. Sitä tuli purkamaan Matti Latvala. Hänen kotiutuslyöntinsä eivät onnistuneet, joten tilannetta tuli jatkamaan Janne Kivipelto, joka löikin vastustamattomasti kolmospuolelle. Tommi Mäentausta toi lukemiksi 1-4. Toni Kohonen pääsi vielä yrittämään kotiutusta, mutta lisäjuoksuja tilanne ei tuottanut. JymyJussit saivat tehtailtua palottoman ajolähdön Jukka-Pekka Vainionpäälle, joka löi pallon väliin. Numeroiksi 2-4, vaikka tilanteesta syntyi myös välipalo kolmospesältä. Jatkotilanteessa Ville Hotakaisen keskipomppu jäi matalaksi ja näin Matti Saukolla oli helppo työ polttaa Atte Kontio kotipesään. Hotakaisen kolmas lyönti meni takalaittomaksi ja Koplan johtaessa 2-4 siirryttiin ensimmäisen jakson viimeiseen vuoropariin.


KPL sai tilanteen rakennettua osin Seinäjoen suosiollisella avustuksella. Juho Hacklin kotiutti hienosti onnistuneella varsilyönnillä Ville Pesun. Matti Latvalan kakkosrajanäpystä Seinäjoki haki ensimmäisen palon Matti Saukosta kotipesään. Toinen palo tuli kaukana kakkospesältä kärkkymässä olleesta Juho Hacklinista, kun lukkari Joona Lehtinen heitti pallon pesävahdille. Lukemista 2-5 lähdettiin neljännen vuoron tasoittavalle, kun kolmas palo tuli Toni Kohosesta ykköspesälle. Yhden palon ajolähtöön tuli Seinäjoen sisävuorolla lyömään kukapa muukaan kuin Vainionpää. Keskisaumaan suuntautuneella lyönnillä syntyi 3-5 kavennusjuoksu, kun Janne Kivipelto ei saanut vaikeaa polttoheittoa kiinni kotipesässä. Ville Hotakainen löi tilanteeksi 4-5. Hotakaisesta itsestään merkittiin taululle toinen palo. JymyJussit sai vielä ajolähdön aikaiseksi, mutta lisäjuoksuja ei syntynyt. Ensimmäinen jakso Koplalle juoksuin 4-5.


Toisen jakson alkajaisiksi Elmeri Lieto saatteli Toni Marjamäen kolmospesälle asti. Kun etupesät saatiin myös täyteen ilman paloja, pääsi Jukka-Pekka Vainionpää lyömään palottomaan ajolähtöön. Jasperi Luoma oli hyvin Vainionpään lyönnissä mukana, mutta kun polttoheitto ei Janne Kivipellon räpylään tarttunut, siirtyivät JymyJussit 1-0 johtoon. Jatkotilanteesta Matti Latvala teki palon kotipesään hyvällä suorituksella. Tilanteessa 1-0 vaihdettiin lopulta Koplan sisävuorolle. Ville Pesu lähti kärjeksi, mutta paloi valitettavasti kolmospesälle, kun Juho Hacklinin näpy ei aivan riittänyt. Yhden palon ajo saatiin kuitenkin aikaiseksi ja sitä tuli purkamaan Janne Kivipelto. Merkattu lyönti meni Elmeri Liedolle kopiksi – ei juoksuja. Jatkotilanteesta ei juoksuja myöskään syntynyt.


JymyJussien johtaessa lähdettiin toiseen vuoropariin. Koplan hyvä ulkopeli hyydytti sisäpelin, eikä JymyJussien tilanteen rakentelu onnistunut. KPL:n sisäpeli puolestaan takkusi, eikä tilannetta saatu lainkaan tehtyä. Kolmannessa vuoroparissa JymyJussien palottomaan ajolähtöön tuli jälleen lyömään Vainionpää. Ensimmäinen merkattu lyönti meni suoraan Valtteri Hämäläiselle kopiksi. Vainionpään toisella lyönnillä takapesät saatiin jälleen täyteen. Kolmas, myös merkattu lyönti meni kakkospuolella kopiksi Valtteri Luomalle, joten tilanteesta ei JymyJussit juoksua saanut. Pesät kotijoukkue sai täytettyä uudelleen. Ville Hotakainen tuli kotiuttamaan, mutta haaveeksi lisäjuoksut jäivät. Lyhyt lyönti epäonnistui, ja Janne Kivipellolla oli helppo työ tehdä tilanteesta kaksi paloa. Kahden palon ajolähdön sai Kopla puolestaan aikaiseksi omalla sisävuorollaan, mutta kotiin ei Matti Saukkoa tilanteessa saatu.


Tiukassa kotijoukkueen 1-0 johdossa lähdettiin viimeiseen vuoropariin toisella jaksolla. Tero Tyynelä löi pallon kakkosjatkeelle, jossa se otti tilannetta katkaisemaan menneestä Tommi Mäentaustasta kimmokkeen ja lennähti aitojen ali tavoittamattomiin. Heti perään Atte Kontio teki saman tempun perässä, tosin ilman erillisiä kimmokkeita. Kun sekä Tyynelä että Kontio kiersivät kunniaa, olikin tilanne hetkessä 5-0 kotijoukkueelle. Tyynelän lyönnillä myös Tuomas Raunio ehätti kotipesään. Jukka-Pekka Vainionpää löi vielä kakkospuolelta saumasta tilanteeksi 6-0. Näissä lukemissa Kopla lähti viimeiseen sisävuoroonsa. Janne Kivipelto täytti takapesät komealla ohitusnäpyllä ja täytti itse ykköspesän. Yksi lohtujuoksu saatiin lukkari Joona Lehtisen ollessa Arttu Ruuskan lyöntisektorissa. Näin Ville Pesu sai vapaataipaleen ja toi tilanteeksi 1-6. Hetkeä myöhemmin Toni Kohosen lyönti meni kopiksi ja Matti Latvala paloi kotipesään. JymyJussit haki toiselta jaksolta selkeän 6-1 voiton.


Ville Hotakainen vei JymyJussit supervuoroparin alkajaisiksi 1-0 johtoon yhden palon tilanteessa. Seuranneeseen ajolähtöön tuli lyömään Jukka-Pekka Vainionpää. Hän löi pallon väliin ja näin tilanteeksi kotijoukkueelle 2-0. Lisäjuoksuja kotijoukkue ei supervuoroparissa tehnyt. Koplan kärjen kentällemeno tökki jälleen. JymyJussien ulkokenttä haki pystymailalyönnit varmasti kopeiksi. Matti Saukko yritti kentälle menoa lyhyellä lyönnillä. Hänestä tuomittiin ensin palo, mutta tuomaristo kumosi päätöksensä ja tuomitsi tilanteesta estämisen. Saukko sai ykköspesälle jäädä. Juho Hacklin vaihtoi Saukon pompulla ensin kakkoselle ja sitten vielä kolmoselle asti. Hacklin siirtyi itse ykköspesälle. Latvalan pystynäpillä Hacklin hölkkäsi kakkoselle. Ajolähtöön tuli lyömään Janne Kivipelto. Matti Saukosta tuli ensimmäinen palo kotipesään. Jatkotilanteessa lyömään astui Toni Kohonen. Juho Hacklin paloi seuraavaksi kotipesään, kun Kohosen lyönti jäi linjaan. Iiro Nokkalan kolmas lyönti oli suunnattu hyvin kohti kakkosjatketta, mutta JymyJussien Veeti Kettunen teki hienon ulkopelisuorituksen ja haki lyönnin syöksymällä kopiksi. Tämä käytännössä ratkaisi ottelun, koska pesät tyhjenivät, eikä Kopla enää kolmella lyöjällä saanut tilannetta päälle. Kaksi pistettä jäi Seinäjoelle ja Kopla sai kotiin tuomisiksi vain yhden pisteen.


Seinäjoen JymyJussit vs. Kouvolan Pallonlyöjät 2-1 (4-5, 6-1, 2-1)

JymyJussit:

- I-palkittu Tero Tyynelä

- II-palkittu Atte Kontio

- 3-tilanteet 23

- kärkilyönti% 59


KPL:

- I-palkittu Janne Kivipelto

- II-palkittu Juho Hacklin

- 3-tilanteet 19

- kärkilyönti% 49


Ottelun tilastot tästä.

Sarjataulukossa KPL putosi sijalle neljä ennen runkosarjan viimeistä ottelua.

Kuva: Vesa Sailio

Seuraavan kerran Kopla pelaa tiistaina, kun runkosarjan viimeiseen otteluun vastaan tulee Kiteen Pallo. Ottelu pelataan Kouvolassa klo 17:30 alkaen. Lämpimästi tervetuloa kannustamaan Koplaa! Liput otteluun tästä.

bottom of page