Juho Hacklin ei jatka Koplassa – ”Mulle on jäänyt fiilis, että musta on tykätty”



Kouvolan Pallonlyöjiä kaudesta 2007 edustanut Juho Hacklin ei jatka KPL:ssä kaudella 2023. KPL:n seuraikoniksi yli 400 runkosarjaottelun kokemuksella noussut Hakki jatkaa kuitenkin Superpesis-uraansa, joten Superpesiksen hauskimman miehen otteita nähdään myös tulevaisuudessa KSS Energia Areenalla.


-KPL:stä on tullut minulle kotiseura, kun olen Kouvolassa viettänyt suurimman osan pelaajaurasta. En ole koskaan miettinyt lähtöä Koplasta ja täällä on ollut tietty runko minkä kanssa on kasvettu. Aina olen tykännyt edustaa Koplaa. Nyt se päättyy ainakin toistaiseksi, Hakki kertoo.


-Mulle on jäänyt sellainen fiilis, että musta on tykätty ja olen viihtynyt tosi hyvin. Se on näkynyt kaikessa. Kyllähän aina kentälle mennessä on ne tutut ihmiset ja paljon hienoja muistoja. Kokonaisuus kaikkinensa on sellainen, että on ollut tosi hyvä olla.


Jokioisista Koplaan kasvamaan

Jokioisten Koetuksen kasvatti tuli Koplaan 22-vuotiaana, kun KPL valmistautui 2007 kauteen Ykköspesistä varten.


-Silloin Jokioinen tippui suomensarjaan ja päätin, että sitä en enää pelaa. Mietin sellaisia joukkueita, jotka voisi pärjätä Ykköspesiksessä. Alajärven ja Kouvolan kanssa kävin keskusteluja ja tulin sitten käymään Kouvolassa katsomaan paikkoja. Kyllä se päätös sitten syntyi nopeasti, että tänne haluan.


Talvella 2006 käänteet olivat nopeita. IPV päätti luopua Superpesis-paikasta ja KPL ilmaisi kiinnostuksen. Seurat vaihtoivat paikkoja keskenään ja KPL nousi kabinettipäätöksellä takaisin pääsarjaan. Eikä aikaakaan, kun lajilegendat Toni Kohonen ja Sami Joukainen liittyivät jengiin.


-Kyllä se hassulta tuntui treenata Koden ja Joukaisen kanssa, kun aiemmin oli vain katsonut heitä televisiosta. Se eka kausi alkoi IPV:n paidassa Ykköspesiksessä Huuskosen Hannun kanssa. Se oli mulle lottovoitto. Pääsin pelaamaan numerolle neljä Ykköspesistä. Kun Koplan alkukausi ei sujunut, niin pelinjohtajaksi tullut Vallen Jysse kutsui mukaan. Pelasin sitten Makon (Hovin) kanssa kopparin paikalle. Pelattiin loppukesä hyvin, Hacklin muistelee.


Myös toinen kausi Koplassa piti alkaa IPV:n väreissä, mutta loukkaantumisten myötä Hacklin nousi pelaavaan kokoonpanoon. Vahvistuneen KPL:n nousu sarjan kärkikahinoihin alkoi tästä kaudesta. Hacklinin roolina oli pelata etenijäjokerina. Loppukaudesta Hacklin vaihtoi paikkaa Harri Yrttiahon kanssa ja yleismies pääsi kolmosvahdin tontille.


-Koppariksi siirryin takaisin, kun Lammila (Anssi) loukkaantui 2009 kaudella. Ja kun Lehtola lähti Kouvolasta pois, niin mulla alkoi paikka vakiintua kopparin hommassa. Kolmoskopparina pelasin sitten sen kymmenisen vuotta, kun Lammila siirtyi lopullisesti polttolinjaan.


Juho Hacklin ja maan korkein pomppu


Juho Hacklinista puhuttaessa ei voi unohtaa hänen tavaramerkkiään, järkyttävän korkeaa pomppulyöntiä vaihtotilanteissa. KPL-kausien aikana Hacklin siirteli kärkeä onnistuneesti 2252 kertaa. Suurimman osan pompuilla. Hacklin ei kuitenkaan ole synnynnäinen pompunlyöjä.


-Olin lyönyt aiemmin pomppua kentällemenoihin ja joskus kotiutuksissa keskipomppua. Hylkilän Mike sanoi, että mulla pitäisi olla laakalyöntien lisäksi paloton ratkaisu. Itsekin olin sitä ajatellut aiemmin ja aloin lyödä kakkosrajapomppua. Mike osti ajatuksen sen käyttämisestä vaihtotilanteissa. Kolmosrajaan opettelin sitten myöhemmin ja täytyy myöntää, että kyllä sitä hakattiin aika paljon, Hakki nauraa.



”3000 katsojaa seuraamassa futista”


KPL nousi kausina 2009 ja 2010 SM-finaaleihin todella pitkän kuivan jakson jälkeen. Uudestaan finaalihuumaa Hacklin pääsi KPL:n mukana maistamaan vielä kolmesti. Hacklin muistelee kaikkia finaalisarjoja lämmöllä, vaikka mestaruus onkin vielä kiertänyt Hakin ulottumattomiin.


-Pudotuspelisarjat ja joukkueet ovat jääneet hyvin mieleen. 2010 oli kauhea buumi päällä, kun alkulämppäfutista oli jo katsomassa yli 3000 ihmistä. Vaikea on nostaa jotain tiettyä hetkeä esiin näistä vuosista. Yksittäisiä hetkiä jossain kopissa, missä oli tosi keskittynyt fiilis. Sellaista sanatonta viestintää, ei siinä tarvittu sanoja. Kaikilla oli selkeä homma ja keskittyminen siihen.


Hacklin on noussut vuosien myötä kulttipelaajan maineeseen Superpesiksessä. Milloin Hacklin on hakenut palloa Savonjoesta virnistellen, milloin hänen kommenttinsa ovat saaneet sosiaalisen median hykertelmään. Iloisuus ja hyväntuulisuus näkyvät Hakista kauas.


-Oon aina tehnyt, mistä tykkään. Mitään en ole ottanut liian vakavasti. Hetkessä tulee jutut mieleen, ne on sattunut kohdalle. Tekevälle sattuu, Hacklin pohtii.


Toistaiseksi viimeisen KPL-kauden päätteeksi Hacklin oli Superpesiksen runkosarjan kärkilyöntitilaston toinen 165 kärkilyönnillä. Tilastollisesti parhalla kaudella 2017 Hacklin löi peräti 191 kärkilyöntiä.


Hacklin on pelannut Itä – Länsi-otteluissa kaksi kertaa. Reilun Urheilijan palkinnon Hacklin pokkasi kauden 2020 jälkeen.


-Nuorena halusi Itä-Länteen ja kun sinne pääsi, niin se kertoi, että on jotain tehnyt oikein. Olihan se hienoa pelata Suomen parhaimpien pelaajien kanssa. Ne on sillä tavalla kohokohtia.


Kouvolan Pallonlyöjät kiittää Juho Hacklinia vuosista KPL-paidassa.


Katso videolta Juho Hacklinin parhaita hetkiä


​TOIMISTON TAVOITAT

Kouvolan Pallonlyöjät ry.
Salpausselänkatu 40, 3. kerros
45100 KOUVOLA

 

Puhelin: 040 358 6719
toimisto@kouvolanpallonlyojat.fi

​TOIMISTO AVOINNA

Tiistai - perjantai
10:00 - 15:00

Viikonloppuisin
Suljettu

  • Facebook
  • Twitter
  • YouTube
  • Instagram