top of page

Joensuuhun sunnuntaina - ennakossa Elias Pitkänen

KPL matkaa sunnuntaina 11.7. Joensuun Kerubi Stadionille. Siellä vastassa on klo 17 alkavassa ottelussa luonnollisesti yksi viime kausien kestomenestyjistä, Joensuun Maila.


Ottelua ennakoivassa haastattelussa piipahti Sotkamoa vastaan loistavan ottelun pelannut KPL:n oma kasvatti, lukkari Elias Pitkänen. Janne Kivipellon altistuttua koronalle, Pitkänen pääsee nyt näyttämään kykynsä lautasen äärellä. Hän pelasi myös harjoitusotteluita keväällä, joten aivan uusi tilanne ei hänelle ole. Lisäksi Pitkänen pelasi muutaman pelin superpesistä lainalla Haminan Palloilijoissa alkukaudella.


Kuva: Vesa Sailio


Elias totesi, että hän on nuoreksi pelaajaksi (synt. 2004) niin kylmähermoinen, koska on tottunut koviin peleihin kaikkina juniorivuosinaan. E-pojista alkaen joukkue on pelannut pesisleireillä kärkipelejä, ja nämä tilanteet opettavat pitämään hermot kasassa.


Hän kokeili pienenä luonnollisesti aikalailla kaikkia pelipaikkoja, mutta melko pian totesi pitävänsä lukkaroinnista. "Siihen sit on tykästyny ja tässä ollaan", Elias ilmoitti hymy huulillaan. Samoin Pitkänen totesi tottuneensa ihan pienestä asti siihen, että isä-Eero valmentaa. Se on hänen mukaansa lähes sama kuin valmentaja olisi kuka tahansa muu - riitoja isä-poika -valmentajasuhde ei aiheuta.


Joensuun pelistä Pitkänen odottaa samanlaista tiukkaa vääntöä kuin perjantain Sotkamo-pelissä. "Joensuuhun kun mennään, niin siellä on aina hyvä tunnelma. Tiukka peli tulee varmasti", Elias ilmoittaa. Hän povaa ottelusta vähäjuoksuista, koska kumpikin joukkue on vahva ulkopelissä.


JoMan kotiuttajajokerikaksikko Patrik Wahlsten-Aleksi Rautiainen on lyönyt kauden aiemmissa peleissä tähän mennessä yhteensä 59 juoksua. Kysyttäessä, miten tämä kaksikko pysäytetään sunnuntain pelissä, Pitkänen vastasi: "Meillä on ollu nyt hyvää tuo takatilannepelaaminen ja muutenkin ulkopeli yleensäkin. Ei siihen mitään erityistä tarvitse kehitellä. Pelataan omilta hyviltä paikoiltamme ja tehdään sovitut jutut, niin eiköhän se hoidu."


Haastattelun voit katsoa tästä.


Joensuun Maila vs. Kouvolan Pallonlyöjät | Joensuu | 17:00

Ruutu+ näyttää ottelun fanikameralähetyksenä.


Joensuun Maila:

- sijoitus sarjataulukossa 5. (ott. 12, voitot 8, tappiot 4, pisteet/ottelu 1,75)

- Lyödyt juoksut: Wahsten 0+32, Rautiainen 1+26, Henri Litmanen 3+8


Kouvolan Pallonlyöjät:

- sijoitus sarjataulukossa 2. (ott. 10, voitot 9, tappiot, 1, ppo 2,40)

- Lyödyt juoksut: Ossi Meriläinen 1+25, Matti Latvala 3+15, Janne Kivipelto 2+16


bottom of page